Tulokset 1:stä 17:een 17:sta
  1. #1
    Arvasin, että on ihan turhaa räplätä uutta navia sohvalla, kun vasta reissussa selviää, miksi se on paska laitos.

    Kun laittaa reitin, niin lyhin ja nopein valinnat toimivat luultavasti hyvin, mutta ne valinnat ovat minusta autoja varten.

    Mutkainen reitti on varsin riemukas valinta. Jos lähdet Raisiosta Jyväskylään, niin toki kannattaa kääntyä Naantaliin päin, koska se on vastakkaisella suunnalla, mutta tuleehan siitä toki mutkia matkaan. Hyvää mieltä moinen valinta tuottaa myös silloin, kun se kierrättää jonkun tuppukylän keskustan kautta ja sitten taas jatketaan vanhaa reittiä.

    Extra bonuksena tämä tapahtuu siten, että vaikka päällystämättömät tie ovat valittu pois, niin reititys kierrättää hikisen ja hiekkaisen mökkitien kautta, jonka jälkeen palataan taas alkuperäiselle reitille.

    Täytyy olla erikoisen tarkka ja varmistua, että pitkän reitin kaikki kohdat ovat järkeviä ja tämä kai onnistuu parhaiten lisäämällä tarpeeksi välietappeja.

    Kunpa joskus tulisi sellainen päivitys, että valinta "mutkainen tie" veisi oikeaan suuntaan, eikä tuottaisi järjettömiä kiertoteitä...


    Joo, lopuksi mentiin taas Google mapsilla etappi kerrallaan.
    Oikeastaan vasta autokeitailla ja kokoontumisajoissa tajuaa, miten ruma kansa olemme...
  2. #2
    Onko näiden nykyajan ohjelmien tarkoitus vapauttaa vai vangita? Ite oon jättänyt nämä pois ja mennyt kotimaan sisällä karkeammilla suuntaviivoilla ja etappien välit ajetaan siellä missä mennään. Välillä voi pysähtyä ja kaivaa puhelimen taskusta ja katsoa, että on suurinpiirtein siellä missä pitäisikin olla. Monasti puolivahingossa löytynyt hienoja reittejä ja jotenkin myös mukavaa käyttää omaa muistiaan tietokoneen muistin sijasta. Tämä kaikki tietenkin muuttuu silloin, jos ajetaan jotain ajosuoritusta tai maastossa tms. mutta normiajossa asfaltilla reitit on niin selkeitä, että en ole nähnyt tarpeelliseksi seurata navia tms. jatkuvalla syötöllä vaan edetä mieluummin vaikka seikkailuhengessä sekä muuttaa reittiä tuon tuosta itselle sopivammaksi.
  3. #3
    Tuo kävi eilen mielessä, mutta noin yleensä olen halunnut, että voisi keskittyä ajamiseen ja täti kertoo milloin pitäsi kääntyä. Kaupungissa esimerkiksi hotellin löytämisessä kännykkä tai GPS-laite on kyllä todella hyvänä apuna.
    Oikeastaan vasta autokeitailla ja kokoontumisajoissa tajuaa, miten ruma kansa olemme...
  4. #4
    Liittyi Sep 2017
    Viidenkympin kriisi, lopetin moottoripyöräilyn
    Motoristin paperikartalla mentiin tämäkin kesä, kuten kaikki aikaisemmat kesät. Puhelin on älytön.
    Kotona usein läppärin ääressä vähän katselen etukäteen, että mistä ja miten. Tien päällä suunnitelma voi toki elää. Hienointa on ne harvat hetket kun onnistuu hetkeksi pääsemään tilaan, ettei tiedä missä on tarkalleen. Ajaa vaan, kyllä sieltä jotain löytyy.
    Exät: Honda ST70Dax,SL125S,CB125T,CB125TD,MTX125R,CB250RS,CB25 0N,CB400N,FT500,CB750K,VF750F,CB900F,VF1000F2, CBR1000F(4),CBR1100XX(2).Yamaha DT125MX,DT125R,RD125LC(2),RD250LC,RD350LC(2),XJ750 SECA,XJ900.Kawasaki Z500, GPZ900R(2),GPZ1000RX.


  5. #5
    Se on ihan hyvä fiilis,kunhan tankissa on pensaa ja asemien etsiminen on hyvä ominaisuus nykyvehkeissä.
    Oikeastaan vasta autokeitailla ja kokoontumisajoissa tajuaa, miten ruma kansa olemme...
  6. #6
    Lainaa Zen kirjoitti Katso viesti
    Puhelin on älytön.
    Kotona usein läppärin ääressä vähän katselen etukäteen, että mistä ja miten. Tien päällä suunnitelma voi toki elää. Hienointa on ne harvat hetket kun onnistuu hetkeksi pääsemään tilaan, ettei tiedä missä on tarkalleen. Ajaa vaan, kyllä sieltä jotain löytyy.
    Samoilla linjoilla, paitsi että paperikarttaa en ole kuskannut 15vuoteen. Forecasta varmistan ettei ajosuunnalla ole sadetta, matkalla bongaan navista sopivan näköisiä pätkiä, ja sitten ajelen hetken aikaa. Jossain vaiheessa katon navista että minne olen joutunut. Navin jos antaa säilöä jo ajetut pätkät niin löytyy paremmin uusia.
    SF 1098S
    MTS V4S Sport
  7. #7
    Navi jos joku osoite lähellä tai kiire,hupiajelussa fiiliksen mukaan. Joskus miettinyt kompassia,olis suunta ainakin oikea. Välillä kyl tulee hiekkatiellä navista katsottua miten täältä pääsisi pois helpoiten.
    Ehkä huolsin,ehkä en,so not kunhan mopo kulkee...
  8. #8
    Lainaa oili kirjoitti Katso viesti
    .
    Joo, kuvailemiisi ilmiöihin on tullut törmättyä.
    Toimiva tapa ollut että perusasetus on "nopein reitti", sit hakee määränpään ja lopuksi laittelee välietappeja haluamilleen mutkapätkille. Itse kun nykyään hakemalla hakien yritän pysyä soralla, niin taktiikka edellyttää että välipisteitä laittaa riittävän tiheesti.

    Suhtaudun asiaan "maailma ei ole valmis" - tyylisellä filosofialla. Markkinavoimat mainostaa monenmoista featurea jota koodaajat eivät ole saaneet hiottua täydelliseksi. Ehkei ihan näin soisi olevan mutta en kyllä lähde sotajalalle asiasta. Synnyinkodissa oli ulkohuussi ja saunaan vesi kannettiin käsin joten onhan tämmönen gps joka korvaan huutelee ohjeita kuiteski edistystä jo tälläisenäänkin.
    Att tänka innan man talar är som att torka sej i röven innan man skiter... - Arne Anka
  9. #9
    Lainaa Kotarikuski kirjoitti Katso viesti
    Samoilla linjoilla, paitsi että paperikarttaa en ole kuskannut 15vuoteen. Forecasta varmistan ettei ajosuunnalla ole sadetta, matkalla bongaan navista sopivan näköisiä pätkiä, ja sitten ajelen hetken aikaa. Jossain vaiheessa katon navista että minne olen joutunut. Navin jos antaa säilöä jo ajetut pätkät niin löytyy paremmin uusia.
    Minä taas kannan paperikarttaa juuri siksi, että siitä näkee erinomaisella tarkkuudella, että mitkä pätkät ovat soraa ja mitkä asfalttia. Oman silmän visuaalinen reititysalgoritmi ”oikeanväristä viivaa oikeaan ilmansuuntaan” toimii paperikartan kanssa merkittävästi paremmin kuin navin tai googlemapsin selailu. Navia voi sitten käyttää valitulla reitillä pitämiseen. Toki paperikartankaan päällystetieto ei ihan 100% varmaa ole, ja huono asfalttitie on pahimmillaan huonompi kuin hyvä soratie.
  10. #10
    Itsellä TomTom rider ja kyselin aikoinaan TomTom että jos valitsee jännittävän reitin niin miksi se yli ajaa sinun valinnan vältä hiekkateitä eli ohjaa niille jos sopiva semmoinen löytyy ja sanoivat että juu näin se toimii. Ehdotin heille että tekevät tuon niin ettei ole suositus vaan vaatimus (tosin nyt kun pyörä vaihtunut niin ei väliä).

    Itse jos reissua teen tai jotain niin käytän mydrive.tomtom.com siellä voi helposti tehdä reitin ja muokata ja sitten synkata se naviin ja tuolla toimii paremmin tuo vältä hiekkateitä vaikka valitsee jännittävän reitin.

    Itse olen huomannut nyt kun TomTom vaihtui 400 -> 550 että tuossa 550 nuo nopeusrajoitukset on ihan perseellään, antaa ihan mitä nopeusrajoituksia sattuu eli ei voi luottaa siihen yhtää että ajatko 50 vai 80 alueella. 400 piti paremmin paikkansa en kyl ymmärrä miten nuo eroo toisistaan.
    Triumph Tiger 800 XCx -18
    ex- Triumph Speed Triple -08
    ex- Triumph Street Triple -09
  11. #11
    Lainaa tube68 kirjoitti Katso viesti
    Itse olen huomannut nyt kun TomTom vaihtui 400 -> 550 että tuossa 550 nuo nopeusrajoitukset on ihan perseellään, antaa ihan mitä nopeusrajoituksia sattuu eli ei voi luottaa siihen yhtää että ajatko 50 vai 80 alueella. 400 piti paremmin paikkansa en kyl ymmärrä miten nuo eroo toisistaan.
    Nopeusrajoitustieto on karttatiedon mukana. Jos naveissa on eroa nopeustiedoissa tarkoittaa se sitä että niissä on eri ikäiset kartat sisällä.

    On kuljettajan vastuulla pitää huoli ajonopeudesta, navin tieto on viitteellinen.
    Yamaha FJR 1300 -07
    Ex: Suzuki SV 1000 N K4
    Ex: Suzuki GSX 750 -98 ("Inazuma")
  12. #12
    Luulisi että Navi on periatteessa niin hyvä kuin sen kartta. Eli kannattaa päivittää jos mahdollista. Mutta joissain on kyllä aika raivostuttavia ominaisuuksiakin. Ajelin taannoin itse tyytyväisenä BMW Navi 4:llä 32 km väärälle reitille, jonka jälkeen laite käski kääntyä kaksi kertaa vasemmalle eli tehdä täyskäännöksen. Miksi se ei stna voinut sanoa sitä heti kun ajoi väärään liittymään?
  13. #13
    Lainaa Havis kirjoitti Katso viesti
    On kuljettajan vastuulla pitää huoli ajonopeudesta, navin tieto on viitteellinen.
    jep kartat on aina uusimmat mitä tomtom saa ja tuo sinun kommentti on on kyllä ihan tiedossa

    Ihmettelen vain että mitä ovat tehneet kun eivät enää pidä enää paikkansaa paikoissa missä rajoitusta ei ole edes muutettu pitkän aikaan...
    Triumph Tiger 800 XCx -18
    ex- Triumph Speed Triple -08
    ex- Triumph Street Triple -09
  14. #14
    Lainaa Kaimaani kirjoitti Katso viesti
    Luulisi että Navi on periatteessa niin hyvä kuin sen kartta. Eli kannattaa päivittää jos mahdollista. Mutta joissain on kyllä aika raivostuttavia ominaisuuksiakin. Ajelin taannoin itse tyytyväisenä BMW Navi 4:llä 32 km väärälle reitille, jonka jälkeen laite käski kääntyä kaksi kertaa vasemmalle eli tehdä täyskäännöksen. Miksi se ei stna voinut sanoa sitä heti kun ajoi väärään liittymään?
    Joissain on asetus että onko U-käännös kielletty vai sallittu. Mulla joskus jos menee omaa reittiä niin yrittää kierrättää lenkin kautta takaisin ja jos lenkkiä ei ole mahdollista tehdä heti niin sitten sinnittelee hyvinkin pitkälle.
    FJR -17
  15. #15
    Vajaan viikon aikana tuli kierrettyä n.1800km ja ehkä Rider on kohtuullisen hyvä vehje, kunhan opettelee sen metkut, eikä luota automaattireitityksiin. "Ei ole mahdollista ilman päällystämättömiä teitä" (jotenkin noin) on ihan soopaa ja se tietysti hämää, kun luulee niitä reitillä olevan. Ehkä paras asetus on "nopein reitti"+ "vältä moottoriteitä"

    Se nyt tuli selväksi, ettei talvella ostettua laitetta opi käyttämään sohvalla.
    Oikeastaan vasta autokeitailla ja kokoontumisajoissa tajuaa, miten ruma kansa olemme...
  16. #16
    Toimivin combo on se nopein ja päällystämättömien välttely.
    Kandee laitella niitä välipisteitä sinne missä haluaa ajella.
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  17.  
  18. #17
    Taitaa olla joka navilla sama. Zumoonkin saa tolkun kun riittävästi reitissä täppei.
    LÄHETETTY ILMAN TAPATALKKIA XIAOMI 12 5G PUHELIMELLANI

    GEN2
    ER5
    SLAVA UKRAINI!
    FUCK PUTIN!