Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 80:sta
  1. #1
    Elokuussa kun ajokelit ovat vielä parhaimmillaan lähdetään Päijät-Hämeeseen porukalla.
    Lähde mukaan yksin, kaksin avec:in kanssa tai houkuttele koko perhe mukaan.
    Meille on varattu Camping Sysmä, Huitilantie 3 19700 Sysmä, kaikki mökit.
    Lisäksi jos leirielämä ei kiinnosta Hotelli-Ravintola Uoti, Keskustie 1 19700 Sysmä, kaikki huoneet on varattu meille.

    Tapahtumassa mukana Veho Olari ja MB Sprinter Rataviikonloppuauto. Tällä kulkee ihmiset, Mp:t, varaosat, renkaat ja tarvikkeet niin asfaltti- kuin myös Kuraradoille. Tässä kaikki mitä tarvitaan onnistuneen rataviikonlopun läpiviemiseksi.

    Tapahtumassa mukana Piirla Oy/Dignita alkometrit. Arveluttaako kotiinlähtö tapahtuman jälkeen, ei huolta, alkometriä voi tulla kokeilemaan tapahtumassa. Lähtiessä on mukava tietää olevansa ajokunnossa. Jäsenistöllemme myös mahdollisuus oman mittarin hankintaan jäsenetuhinnalla.

    Viikonlopun ohjelma:
    Perjantai 20.8.2021

    Klo 14.00->
    Saapuminen leirintäalueelle/hotelliin.

    Klo 18.00->
    Makkaranpaistoa leirintäalueen grillikatoksessa.
    Makkarana Makulihan maukas Eräjorma nuotiomakkara.
    Tarjolla makkaraa, ketsuppia ja sinappia. Jokainen tuo omat juomat itse.
    Myös hotellimajoituksessa olevat ovat tervetulleita makkaroita syömään.

    Klo 20.00->
    Leirintäalueen rantasauna varattu meille
    Leirintäalueen terassi auki kaikille, sulkemisaika varmistuu myöhemmin.
    Hotellissa ravintola auki, myös leirintäalueen porukat ovat tervetulleita.

    Lauantai 21.8.2021

    Aamupala
    klo 8–11.00
    Hotellissa aamiainen sisältyy hintaan.
    Leirintäalueella, 9 €/henkilö, jokainen maksaa itse paikan päällä.

    klo 7.00 ->
    Leirintäalueen keittokatos ja grillauspaikka ovat vapaasti käytössä.
    Leirintäalueella on minigolf, rantalentiskenttä ym. aktiviteettejä, joita voi käyttää pienestä maksusta, jos on aikaa tai jää päiväksi leirintäalueelle.

    klo 10.00 ->
    Hotellin ravintola ja leirintäalueen terassi ovat auki.
    Risteily
    Mennään porukalla risteilemään Päijänteelle. ORG tarjoaa maa- ja vesikuljetukset (linja-auto ja risteilyalus)
    klo 10.45
    Linja-auto noutaa meidät leirintäalueelta.
    klo 11.00
    Lähtö Sysmä Marina
    Aluksella voi ostaa pientä suolasta ja makeaa syötävää sekä juotavaa: limua, kaljaa, lonkeroa, sekä väkevämpää juomaa (Jallua varattu riittävästi).
    HUOMIO!!! Alus on tarjoilualuetta, joten omat juomat ovat ehdottomasti kielletty.

    klo 14.00
    Linja-auto noutaa meidät Suopellosta.

    15.30-19.00 buffetti ruokailu

    klo 20.00->
    Leirintäalueen rantasauna varattu meille.

    Sunnuntai 22.8.2021

    Aamupala
    klo 8–11.00
    Hotellissa aamiainen sisältyy hintaan.
    Leirintäalueella, 9 €/henkilö, jokainen maksaa itse paikan päällä.

    klo 12.00
    Huoneiden/mökkien luovutus.


    Hinnoittelu mökkien ja huoneiden osalta tulee olemaan hyvin maltillinen.

    Majoitushinnoissa ei ole ikäryhmä alennuksia, vaan sänky on kaikille samanhintainen huoneesta/ mökistä riippuen.
    Mökeissä ei ole lakanoita, vaan ne pitää itse lunastaa tullessa, jos sellaiset haluaa. hinta 8.00 €/hlö

    Majoitukset myynnissa kaupassa, ole nopea ja varaa oma osallistumisesi Päijänne-Ilmiöön.

    HUOMIO! HUOMIO! HUOMIO! HUOMIO! HUOMIO!

    Tapahtuman myynti päättyy 15.8.2021 kello 23.59
  2. #2
    Jumalaut nyt on niin lähellä et pakko jollain päästä, majoitusta en tartte kun äitee asuu hölkkämatkan päässä
    Omituisten Otusten Kerho
    Yamaha GTS 1000 '93
    Cagiva Mito Evo2 4t turbo-projekti '05
    Ex:Bashan BS200-S7 `07 katumönkkäri
    Ex:Benelli Tornado TRE Novecento '06
    Ex:Triumph Daytona 955i DSSA `02 fighter
    Ex:Honda CBR 600F2 '91
  3. #3
    Kouluttaja BANDIT-R:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Apr 2007
    Mänttilä
    MotOrg ry jäsen
    Vihdoin päästään taas välittämään ja viihtymään lähimatkailun parissa.
    Huikeaa settiä tarjolla.
    Hallitusaktiivi,EVP
    Honda CBR1000F 1991
    Toyota Celica 1990


  4. #4
    Alustavaa tietoa hinnoista:

    Hotelli-Ravintola Uoti
    1 Hengen huone 134 €/ henkilö
    2 Hengen huone 79 €/ henkilö
    Hinnat sisältävät aamiaiset, yläkerran pikku saunan, jota voi lämmittää ja käyttää koska vaan, sekä alakerran takkahuoneen ja saunan perjantai ja lauantai iltana.

    Sysmä Camping

    Mökit hinnat alkaen halvin vaihtoehto
    Mökki: 2 Kerrossänkyä, levitettävä sohva. 6henkilöä mökkiin 25 €/hlö

    Mökit hinnat päättyen vaihtoehto
    Loma mökki:
    6hlö lomamökki parisänky, kerrossänky, levitettävä sohva, Keittiö astioineen, Sauna WC ja ilmalämpöpumppu 280 €/mökki

    Tietenkin jos saapuu leirintäalueelle oman riippumaton kanssa, aluella on puita ja niihin saa virittää riipparin ilmaiseksi.

    Eli nyt ei pitäisi olla rahasta kiinni.
  5. #5
    Mites tuo jos majoittuu omatoimisesti, voiko silti ilmoittautua risteilylle museolle?
    Omituisten Otusten Kerho
    Yamaha GTS 1000 '93
    Cagiva Mito Evo2 4t turbo-projekti '05
    Ex:Bashan BS200-S7 `07 katumönkkäri
    Ex:Benelli Tornado TRE Novecento '06
    Ex:Triumph Daytona 955i DSSA `02 fighter
    Ex:Honda CBR 600F2 '91
  6. #6
    Lainaa Rekkamasa kirjoitti Katso viesti
    Mites tuo jos majoittuu omatoimisesti, voiko silti ilmoittautua risteilylle museolle?
    Tietenkin, mutta pitäisi kyllä ilmottautua minulle.
    Päijänne-Ilmiö on tarkoitettu meille kaikille.
  7. #7
    Lisäsin alustavaan tietoon hinnasta ns. budjetti vaihtoehdon.
    Omalla riippumatolla saa majoittua aluelle ilmaiseksi.

    Mutta minulle infoa sitten niihin matkustajaluetteloihin.
  8. #8
    Ilmoittaudun mukaan (kunhan saan pojat hoitoon) Äiskän sohvalle se 2.8km niin majoitun siellä
    Omituisten Otusten Kerho
    Yamaha GTS 1000 '93
    Cagiva Mito Evo2 4t turbo-projekti '05
    Ex:Bashan BS200-S7 `07 katumönkkäri
    Ex:Benelli Tornado TRE Novecento '06
    Ex:Triumph Daytona 955i DSSA `02 fighter
    Ex:Honda CBR 600F2 '91
  9. #9
    Kyl täältä myös ilmottaudutaan! Halvemmasta mökistä yksi sänkypaikka. Laivamatka sama minkä aikataulu, mut vois tuon rekkamasan kanssa samaan risteilyyn. Tuffalle ilmeisesti yv.llä varaustiedot lisäksi?
    Viimeksi muokannut: matskupupu; 01.08.2021 klo 21:40.
    Yiying YY250T, Ex Kawasaki zr7, ex kawasaki gpz500s
  10. #10
    Päijänne-Ilmiö tulossa myyntiin , keskiviikkona 23.6.2021 illalla.
    Hinnat tarkentuneet, muokkasin aikaisempaa postausta.
    Halvin petipaikka 25€/henkilö koko tapahtuma.
    Mutta huom. rajoitettu saatavuus, ole nopea.
  11. #11
    Myyntiin tulossa pientä viivettä.
    Laskentakaavio jätti huomioimatta yhden taulukon, joten pientä viilausta hintoihin.
    Hintoja tarkennettu edellisiin viesteihin.
    Tulossa myyntiin mahdollisimman pian.
    Ilmoitan heti kun kaupassa myynnissa.
  12. #12
    ORG Päijänne-Ilmiö Majoitus 20-22.8.2021

    Kaikki hinnat ovat koko tapahtuman hintoja, eli 20-22.8.2021
    Camping Sysmä Huitilantie 3, 19700 Sysmä

    Mökit:
    Myydään petipaikkoina

    1kpl 1hlö minimökki 65 €/hlö 1kpl sänky
    5kpl 2hlö mökki parisängyllä 55 €/hlö 10kpl petipaikka
    1kpl 2hlö mökki erillisvuoteilla 55 €/hlö 2kpl sänky
    1kpl 3hlö mökki kerrossänky, erillisvuode 40 €/hlö 3kpl petipaikka
    1kpl 4hlö mökki kerrossänky, levitettävä sohva 32 €/hlö 4kpl petipaikka
    6kpl 6hlö mökki 2xkerrossänky, levitettävä sohva 25 €/hlö 36 kpl petipaikka

    Lomamökit
    Myydään mökkeinä

    4kpl 3hlö lomamökki parisänky, levitettävä nojatuoli, Keittiö astioineen, WC ja ilmalämpöpumppu 220 € /mökki

    3kpl 4hlö lomamökki parisänky, levitettävä sohva, Keittiö astioineen, Sauna, WC ja ilmalämpöpumppu 260 € /mökki

    3kpl 6hlö lomamökki parisänky, kerrossänky, levitettävä sohva, Keittiö astioineen, Sauna, WC ja ilmalämpöpumppu 280 €/mökki


    Hotelli-Ravintola Uoti Keskustie 1, 19700 Sysmä
    Myydään petipaikkoina

    4kpl 1hlö huone 134 €/hlö myydään 4kpl sänkyjä
    4kpl 2hlö huone 79 €/hlö myydään 8kpl sänkyjä

    NYT MYYNNISSÄ KAUPASSA
  13. #13
    Kaikki majotukset vain Motorg 2021*jäsenille vain kaupan?
    Yiying YY250T, Ex Kawasaki zr7, ex kawasaki gpz500s
  14. #14
    Lainaa matskupupu kirjoitti Katso viesti
    Kaikki majotukset vain Motorg 2021*jäsenille vain kaupan?
    Kyllä nyt alussa ei ole myyntiä muille, kun jäsenmaksun maksaneille.

    Vaihtoehdot:

    1. Osta jäsenyys
    2. Pyydä tuttua Orgin jäsenmaksun maksanutta ostamaan majoitus/majoitukset ja ottamaan sinut mukaan.

    Tämä ei ole mikään jäsenhankintatilaisuus, eikä etenkään pakkojäsenyyden myynti ja tarkoitus on, että mukaan pääsee kaikki (puoliso, kaveri, naapuri, ystävä, toveri, lapset (ystävän-, kaverin-, puolison ym. lapset) on Kaikilla jäsenillä oikeus ostaa tarvitsemansa määrän majoituksia.

    Missään säännöissä EI LUE, että jäsenen ja mukana osallistuvan pitäisi nukkua samassa mökissä, huoneessa taikka sängyssä.

    Sitten, jos tapahtuman lähestyessä on vielä vapaita petipaikkoja, ne tulevat yleiseen myyntiin
  15. #15
    Mahtavaa! täytyypä poiketa kaupassa...
    Honda CBR1000RR '08
    ex. Yamaha FZ6-S '06
  16. #16
    Se on sitten huomenna kuukauden 15. päivä ja monella saattaa olla palkkapäivä.
    Näitä majoituksia on edelleen vain rajoitettu määrä ja nekin näyttävät menevän tasaista tahtia, jotkut vaihtoehdot myyty jo loppuun ja jotkut vaihtoehdot alkavat olla vähissä.
    Elikkäs nyt kannattaa mennä kauppaan ja varmistaa oma osallistuminen tähän tapahtumaan.
    Tapahtumaan ollaan mahdolisesti saamassa huippu Artisti esiintymään, neuvottelut jo aivan loppusuoran päässä
    Ruokailuista laitan kyselyä tänne foorumille, niin järjestetään mahdollisesti jotain yhteistä ruokailua.
    Samaten laitan langan johon voi laittaa haluaako Lähdön 1 vai 2 risteilylle. Tietenkin, jos ei halua valintaansa julkiseen keskusteluun, voi sen laittaa yksityisviestinä minulle. Tällähetkellä ei valitettavasti oteta enempää ns. päiväkäviöiden Lähtötoiveita (ne jotka ovat tähänmennessä minulle ilmoitettu, ovat voimassa ja listoilla), jotta kaikki majoittujat pääsisivät haluamalleen lähdölle. Joten käy kaupassa ostamassa majoitus ensin ja sitten ilmoita minulle Lähtötoiveesi.
  17. #17
    Pitääpä laittaa kalenteriin!
    Tuossa vaiheessa loma on jo loppu, mutta eiköhän tuonne pääse?
    Olisikohan pyöräkin ajokunnossa tuohon mennessä?

    Viime vuonna ei taidettu järjestää mitään, mutta toissavuotinen Herrankukkaron keikka oli kyllä mieleenpainuva…
    <p>BRG/Cream T-Bird 2003</p>
  18. #18
    Karavanaamari suopo:n avatar
    Moderaattori
    Liittyi Mar 2008
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Olen tulossa
    Absit iniuria verbis, te absolvo....no eikä
    KTM Super Adventure 1290 -2015
    Exät FJR-2009, FJR-2004, Honda VF1100C-1984, Suzuki DR650
  19. #19
    Tapahtumassa mukana Veho Olari ja MB Sprinter Rataviikonloppuauto, niin asfaltti- kuin myös Kuraradoille. Tässä kaikki mitä tarvitaan onnistuneen rataviikonlopun läpiviemiseksi.

    Auto koko viikonlopun esillä leirintäalueella, Tapahtumavastaavan ja Talkoolaisten mökin vieressä. Tule tutustumaan autoon, jolla tämänkin tapahtuman logistiikka (talkoolaiset ja makkarat ym. tavarat) hoidetaan kunnialla läpi.
  20. #20
    Ainakin 1:n letkan vetäjä perjantaina PK-seudulta tulee paikalle. Eli minä.
    Valitettavasti katupyörällä (Sorapyörällä tohon menisi ikuisuus), eli TouRinki -letka ekaa kertaa moneen vuoteen luvassa.
    Arvioitu lähtöaika perjantaina klo 17-17.30.
    Tarkempaa tietoa myöhemmin.
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  21. #21
    MotOrg ry:n hallituksen pj marko.fzs:n avatar
    Moderaattori
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jan 2010
    Paimio
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Go-Za kirjoitti Katso viesti
    Ainakin 1:n letkan vetäjä perjantaina PK-seudulta tulee paikalle. Eli minä.
    Valitettavasti katupyörällä (Sorapyörällä tohon menisi ikuisuus), eli TouRinki -letka ekaa kertaa moneen vuoteen luvassa.
    Arvioitu lähtöaika perjantaina klo 17-17.30.
    Tarkempaa tietoa myöhemmin.
    Eikös se oo vaan siitä kiinni että lähtee riittävän ajoissa.
    Elämä on onneksi mutkikasta
    Suihkuvastaava
  22. #22
    Lainaa marko.fzs kirjoitti Katso viesti
    Eikös se oo vaan siitä kiinni että lähtee riittävän ajoissa.
    Työesteitä saattaapi olla siinä iltapäivällä...
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  23. #23
    Kouluttaja Bolt:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi May 2011
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Go-Za kirjoitti Katso viesti
    Ainakin 1:n letkan vetäjä perjantaina PK-seudulta tulee paikalle. Eli minä.
    Valitettavasti katupyörällä (Sorapyörällä tohon menisi ikuisuus), eli TouRinki -letka ekaa kertaa moneen vuoteen luvassa.
    Arvioitu lähtöaika perjantaina klo 17-17.30.
    Tarkempaa tietoa myöhemmin.
    Mulla oli kanssa tarkoitus vetää letka. Varmaan fiksuinta että minä vedän tikkarin/hitaamman letkan. Ja Go-Za Vähän vauhdikkaamman. Ettei kahta samanlaista letkaa turhaan. Katotaan sitten lähempänä paljon on porukkaa tulossa. Pahimmillaan voidaan yhdistää letkan ja mä voin siirtyä vaikka perämieheksi.
    MONSTER1200S+BETA350 JA SAASTAMOINEN
    Valtiovarainministeri
  24. #24
    Hupsista, huomasin ettei aloitusviestissä ole mainintaa koska tapahtuman myynti päättyy

    Tapahtuman myynti päättyy Sunnuntaina 15.8.2021 kello 23.59

    Lisään tämän myös tuonne aloitusviestiin.

    Nyt kannattaa olla nopea, sillä parhaat sekä edullisimmat myydään tietenkin ensin loppuun.
  25. #25
    Lainaa Tuffa kirjoitti Katso viesti
    Lisäsin alustavaan tietoon hinnasta ns. budjetti vaihtoehdon.
    Omalla riippumatolla saa majoittua aluelle ilmaiseksi.

    Mutta minulle infoa sitten niihin matkustajaluetteloihin.
    Mitens teltta? Työt haittaa harrastuksia ja pääsisin hoodeilla aikaisintaan lauantaina illasta. Nuo mökkien hinnat kyllä aivan ilmaisia mutten haluisin viedä mökkipaikkaa jos vaikka työt venyy enkä pääsekään lähtemään.
    Kawasaki Versys 650 2008
    Yamaha xj 600 1999
    Jingcheng 250-6 2007
  26. #26
    Lainaa terppa23 kirjoitti Katso viesti
    Mitens teltta? Työt haittaa harrastuksia ja pääsisin hoodeilla aikaisintaan lauantaina illasta. Nuo mökkien hinnat kyllä aivan ilmaisia mutten haluisin viedä mökkipaikkaa jos vaikka työt venyy enkä pääsekään lähtemään.
    Teltta on aivan ok.
    Valitettavasti Leirintä-alue ei ota telttapaikka varauksia etukäteen, mutta jos tilaa on niin pääsee.
    Telttapaikan hinta on 12 €uroa/vrk + 4€uroa/henkilö/vrk.
  27. #27
    Seuraamme Suomen covid-19 tilannetta tarkasti.

    Tällä hetkellä Päijät-Hämeessä ei ole sellaisia rajoituksia, jotka estäisivät/peruisivat Päijänne-Ilmiön järjestämisen, https://paijat-sote.fi/koronavirus/a...t-suositukset/

    Jos kuitenkin tulisi sellaisia määräyksiä, jotka aiheuttaisivat tapahtuman perumisen 10.8.2021 mennessä, palautamme rahat takaisin.

    Koska yhdistyksemme jäsenten terveys ja hyvinvointi on meille ensisijaisen tärkeää, olemme päättäneet, että myös mökit voi ostaa kokonaan itselleen omaan käyttöön. Eli halutessasi osta sopivan mökin kaikki petipaikat ja ilmoita minulle, että haluatte kaikki samaan mökkiin, niin silloin se on sinun (ja mielikuvituspuolison/ystävien) käytössä ja samaan mökkiin ei majoiteta muita.
    Mökkien hinnaksi kokonaan itselle ostettuna tulee 110 €uroa – 150 €uroa, eli ei paha koko viikonlopusta.
    Yksittäiset petipaikatkin ovat tietenkin edelleen myynnissä.

    Älä kuitenkaan varaa näille mielikuvitusystäville/-puolisolle lähtöä risteilylle.
  28. #28
    Tapahtuman myynti avattu tänään myös ei jäsenille, elikä tapahtuma on kaikkien ostettavissa.

    Laitan kyselyä tuonne MP-aiheiset äänestykset osioon.
    Onko halukkuttaa käydä Moottoripyörämuseossa, vai risteilläänkö Päijänteellä ilman mitään varsinaista kohdetta?
    Keksitäänkö joku toinen kohde?
    Syödäänkö laivalla?
  29. #29
    Kouluttaja Bolt:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi May 2011
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Jos minulta kysytään niin mieluummin pelkkää risteilyä ilman museota. Museo käyntikin kyllä sopii.
    MONSTER1200S+BETA350 JA SAASTAMOINEN
    Valtiovarainministeri
  30.  
  31. #30
    Mietin että jos sattuu siinä vaikka saunanpäälle ihan hirmusesti tekee mieli yksi-kaksikymmentä olutta saakohan siellä missään pidettyä kylmänä ja kandeeko raahata mukana vai saako jostain muualta ostettua kuin s-marketista parin kilsan päästä?
    Yiying YY250T, Ex Kawasaki zr7, ex kawasaki gpz500s
Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen