Tulokset 1:stä 26:een 26:sta
  1. #1
    Moi,

    Muutama ajokausi takana ja suunnittelisin kesälle ensimmäistä "yön yli" reissua. Aikaisempaa ajokokemusta sen verran, että pisin päiväajo on ollut n. 300km ratapäivän yhteydessä, joten mihinkään kovin kauas Helsingistä en halua lähteä näin ekalla reissulla ja varsinkin kun alueet Uudenmaan ulkopuolella ovat vieraita. Hiekkateillä en (pitkiä pätkiä) halua ajaa kun vauhti on kädet täristen se 20-40kmh

    Reittipohjaa ajattelin suunnitella valmiiksi kevään mittaa google mapsin avulla. Olisiko jotain vinkkejä kivoista paikoista mihin suunnata, tai missä majoittua yksi yö? Nähtävää, maisemia, lampia joihin pulahtaa?
  2. #2
    Haetaanko nyt siis telttamajoituspaikkaa, leirintäaluetta mökkeineen vai hotellikeikkaa? Ja onko tarkoitus pitää pääpaino ajamisella vaiko ehtiä myös katselemaan maisemia / kaupunkia tai mikä kohde onkaan? Aamuvirkku vai -torkku? Vaikka moni yksityiskohta tuntuu äkkiä ajatellen merkityksettömältä, niin homma ei välttämättä ole ihan niinkään.

    Itse toistakymmentä kesää ajelleena olen muutaman viikonloppureissun tai vajaan viikon arkireissun kotimaan rajojen sisällä heittänyt lähinnä hotellimajoitusten pohjalta. Päiväajomatkat ovat tyypillisesti olleet 200-300km suuruusluokkaa, ja tähtäin lähinnä kolmi- ja nelinumeroisilla kohtuukuntoisiksi oletetuilla paikallisteillä valtateitä vältellen. Äkkiseltään voisi kuvitella, että tuossa jää aikaa ”vaikka mihin”. Mutta kun käyt myöhäisellä aamiaisella, pakkailet kamat vasta sen jälkeen, kello huiteleekin äkkiä yhtätoista ennen kuin olet liikkeellä. Sitten siihen perään vähän lounastaukoa, tankkaustaukoa, kahvilla poikkeamista sun muuta, niin yhtäkkiä onkin kiire kuudeksi kuittaamaan hotellihuonetta seuraavasta kaupungista. Vähän kampetta vaihtoon ja suihkun kautta illalliselle, niin kello onkin yhtäkkiä iltayhdeksän kun on saanut syötyä... Siitä aulabaariin yhdelle, ja kappas, ”se kaupunki olikin siinä”, kun aamulla taas sama ralli alusta.

    Jollekulle tuo voi olla juuri sitä mitä haettiinkin, jollekulle tuo on mp-retken irvikuva tai painajainen. Pointti on kuitenkin ehkä siinä, että miettii mitä haluaa, ja toisaalta tiedostaa sen, että googlemapsin antama ajoaika ei ole ihan se koko totuus kun mp:llä matkustaa.
  3. #3
    Rentouta kädet, niin soratien lisäki myös kestopäällyste sujuu nautinnollisemmin

    Idässä on vähemmän liikennettä ja valvontaa. Saa edetä omilla ehdoillaan. Toisaalta myös päällystettyjä katuja on vähemmän.

    Saariston rengastie lännessä on ihan ok, jos ajoa rikkovat lautat eivät haittaa. Hesen suunnasta löytyy hyviä lähestymisreittejäkin... Fagervikintie, Trollshovda jne. Kaksi yöpymistä oli ihan ok muistaakseni. Merimaisemat ihan ok. Kokonaisuudessaan ihan ok.
    Paluu vaikka härkätien kautta. Koko setti on sellainen, että löytyy kaupallistettua pakotusnähtävää paljon enemmän kuin viikonlopun aikana ehtisi (=kiinnostaisi) nähdä.

    Faffas BB Korppoo suositus! Pääsee yöpyen kolmen kiven varassa keikkuvaan 1800-luvun aittaan yöpymään yöpyen ja saunan terassille paistaa illan aurinko mukavasti.
    Viimeksi muokannut: Miikam; 20.04.2021 klo 02:39.
    Ja kakka roiskusi.
    http://www.miikavenalainen.net
  4. #4
    Lainaa sami1024 kirjoitti Katso viesti

    Jollekulle tuo voi olla juuri sitä mitä haettiinkin, jollekulle tuo on mp-retken irvikuva tai painajainen. Pointti on kuitenkin ehkä siinä, että miettii mitä haluaa, ja toisaalta tiedostaa sen, että googlemapsin antama ajoaika ei ole ihan se koko totuus kun mp:llä matkustaa.
    Melkeinpä saa puolittaa googlen arvion sporttipyörällä ajellessa

    Mutta toden totta kannattaa miettiä tarkemmin, mitä itse haluaa!
    Ja kakka roiskusi.
    http://www.miikavenalainen.net
  5. #5
    Oma ensimmäinen vastaava reissu suuntautui Jyväskylään. Päijänteen itäpuolella on kivaa maisemaa ja tietä. Kotiin tullessa voi tulla Vehonniemen automuseon kautta tai unohtaa Päitsin kierto ja suunnata itään. Pikaisesti katseltaessa Mäntyharju - Jaala - Myrskylä vaikutti hyvältä.
  6. #6
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa EliTT kirjoitti Katso viesti
    Moi,

    Muutama ajokausi takana ja suunnittelisin kesälle ensimmäistä "yön yli" reissua. Aikaisempaa ajokokemusta sen verran, että pisin päiväajo on ollut n. 300km ratapäivän yhteydessä, joten mihinkään kovin kauas Helsingistä en halua lähteä näin ekalla reissulla ja varsinkin kun alueet Uudenmaan ulkopuolella ovat vieraita. Hiekkateillä en (pitkiä pätkiä) halua ajaa kun vauhti on kädet täristen se 20-40kmh

    Reittipohjaa ajattelin suunnitella valmiiksi kevään mittaa google mapsin avulla. Olisiko jotain vinkkejä kivoista paikoista mihin suunnata, tai missä majoittua yksi yö? Nähtävää, maisemia, lampia joihin pulahtaa?
    Tuollainen 60 kilometriä tunnissa päivän keskinopeudeksi on etenemiselle aika hyvä hihavakio, ja jos ajelee leppoisammin alle nopeusrajoitustenkin niin saa laskeakin tuota tunnissa ajettua matkaa. Tämä siis oletuksella että ajelet maaseututeitä, etkä satasen alueen pääteitä.

    Miuuten hommasta ei kannata ajatella liian hankalaa, sauunittelee vaan miten monta tuntia päivässä jaksaa ajaa, mihin päin on menossa ja varaa majoituksen sitten jonnekin, netistä löytyy paikkoja. Kannattaa ehkä tutustua sellaiseen karttaopukseen kuin Motoristin Suomi Matkaopas ja kartasto ja ehkä myös www.kurakartta.net joista löyttyy moottoripyöräilylle mukavia reittejä.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  7. #7
    Kun ajellaan muilla kuin yksinumeroisilla teillä, niin kolmessa tunnissa pääsee n. 200 kilsaa ilman että puristaa kauheasti tai on jonon eka.
    Toki siihen vaikuttaa tankkaustauot ja muu miihailu, mutta tuo vajaa 70km/h keskinopeus on realistinen.
  8. #8
    Joku 300km on aika hyvä päivätaival.

    Ajele vaikka Pulkkilanharjun kautta Mikkeliin ja sieltä Savonlinnaan yöksi. Paluumatka Punkaharjun kautta Lappeenrantaan ja sieltä takaisin Helsinkiin valitsemaasi reittiä.
    -- Brake later and open the gas earlier --
  9. #9
    Lainaa itl kirjoitti Katso viesti
    Joku 300km on aika hyvä päivätaival.

    Ajele vaikka Pulkkilanharjun kautta Mikkeliin ja sieltä Savonlinnaan yöksi. Paluumatka Punkaharjun kautta Lappeenrantaan ja sieltä takaisin Helsinkiin valitsemaasi reittiä.
    Heinolasta 4143 kautta Mäntyharjulle, sieltä Ristiinaan ja 4323 pitkin Puumalaan.
    Sitten onkin se kuuluisa "Puumala-Sulkava 434" tie.

    Ainoa mutta matkalla on pätkä hiekkatietä 4323:lla.
    Oisko sitä 20 kilsaa tai jotain, mutta se ei ole paha ajaa.
    Toinen vaihtoehto on ajaa 4321 pitkin tielle 62 ja siitä sitten Anttolan kautta Puumalan suuntaan.
  10. #10
    Itse ajaisin
    140 tie Lahti
    24 tie Vääksy
    314 tie Otamo
    410 tie Sysmä
    413 tie Hartola
    E75 tie Metsäkoski
    423 tie Pertunmaa
    428 tie Lepola
    4163 tie Poitti
    368 tie Ristiinantie
    420 tie Lappeenrannantie
    13 ja 15 tie Parkkilantie
    4321 tie Parkkila
    62 tie Luukkosenkylä
    434 tie Kaskii
    436 Pulkkilantietä
    435 tie Kallislahti
    14 tie Savonlinna

    Reilut 400km mukavia mutkateitä.
  11. #11
    Jos tuolla Imatran huudeilla liikkuu niin kannattaa poiketa kutostieltä ja ajaa tämä pätkä:

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Niskapietil%C3%A4ntie
    -- Brake later and open the gas earlier --
  12. #12
    Lainaa itl kirjoitti Katso viesti
    Jos tuolla Imatran huudeilla liikkuu niin kannattaa poiketa kutostieltä ja ajaa tämä pätkä:

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Niskapietil%C3%A4ntie
    Tie, millä harvassa kohdassa pääsee ajamaan ylinopeutta! ! !

    Siinä on heti kutostien jälkeen Immolan varuskunta-alue ja sen jälkeen Huhtasen raittia.
    Aika synkän näköistä seutua, kun ihmiset lähtee, mutta rakennukset jää.

    Suosittelen silti ko. tietä ehdottomasti.
  13. #13
    Liittyi Sep 2017
    Viidenkympin kriisi, lopetin moottoripyöräilyn
    Hotelli Lieraa Ruovedellä suosittelen lämpimästi, jos on auki. Kannattaa soittaa etukäteen ja varmistaa tilanne.
    Halpa ja hyvä. Ihan huippuhuoneet hienolla näköalalla 55-60e/yö. Jämin lentokentän campingilla on tullut nukuttua muutamakin yö. Verlan ruukki! Virolahden museotie Klamilan kautta! Tiukka pätkä.
    Exät: Honda ST70Dax,SL125S,CB125T,CB125TD,MTX125R,CB250RS,CB25 0N,CB400N,FT500,CB750K,VF750F,CB900F,VF1000F2, CBR1000F(4),CBR1100XX(2).Yamaha DT125MX,DT125R,RD125LC(2),RD250LC,RD350LC(2),XJ750 SECA,XJ900.Kawasaki Z500, GPZ900R(2),GPZ1000RX.


  14. #14
    Lainaa Zen kirjoitti Katso viesti
    Hotelli Lieraa Ruovedellä suosittelen lämpimästi, jos on auki. Kannattaa soittaa etukäteen ja varmistaa tilanne.
    Halpa ja hyvä. Ihan huippuhuoneet hienolla näköalalla 55-60e/yö. Jämin lentokentän campingilla on tullut nukuttua muutamakin yö. Verlan ruukki! Virolahden museotie Klamilan kautta! Tiukka pätkä.
    Helsingistä ensin Tampereen pohjoispuolella yöksi ja siitä sitten Vaalimaalle...

    Jos Virolanhen museotiellä liikkuu, niin kannattaa käydä se pillimehu juomassa Hurpussa Heposaaren satamassa.

    Museotie itsessään on ensikertalaiselle upea elämys, mutta muutaman kerran jälkeen 60km/h nopeusrajoitus, rankasti oikovat autolijat ja hiekkaa kurveissa aiheuttaa sen, että vierestä pääsee motarilla paljon helpommin.
  15. #15
    Paljon vinkkejä, kiitos kaikille vastauksista! Tuohon hiekalla ajoon oon miettinyt jotain ajotuntia, kun tuntuu että pyörä lähtee alta ja en tosiaan uskalla kovaa mennä. No ei renkaatkaan parhaat siihen hommaan ole, pyöränä Kawa ER5.

    Majoitusta ajattelin johonkin hostelli/hotelli -tyyppiseen jossa suht edullisesti yksi ihminen yönsä nukkuu. Yksin reissaavana nuorena naisena toivon majoitukselta omaa rauhaa, ettei mikään ihan epämääräinen telttakylä olisi. Omaa matka-ajokuntoa en osaa ihan arvioida, mutta veikkaisin että enemmän merkitsee kiva reitti kuin kilometrit, ja ajotyyli sellainen että pikku kahvi-, valokuvaus- ja ruokataukoja voi huoletta kertyä.

    Eli ehkä pointti viettää kesäpäivää ja nähdä uusia maisemia rauhakseltaan, ja laajentaa omaa ajokokemusta. Ettei aina tarvitse tässä 100km säteellä suhailla, vaikka kivoja pätkiä löytyy täältäkin!
  16. #16
    Lainaa EliTT kirjoitti Katso viesti
    Majoitusta ajattelin johonkin hostelli/hotelli -tyyppiseen jossa suht edullisesti yksi ihminen yönsä nukkuu. Yksin reissaavana nuorena naisena toivon majoitukselta omaa rauhaa, ettei mikään ihan epämääräinen telttakylä olisi.
    Jos yöpaikka jostain syystä sijoittuisi Lappeenrannan seudulle, niin Miekkala on rauhallinen paikka. Sopivasti syrjässä, mutta vain muutaman minuutin matka isolta tieltä. Nykyisin ei taida olla muita palveluja kuin sänky, vessa ja suihku. On siinä saunakin pihapiirissä. Viimeksi oli kissakin mitä rapsutella.
    Relax!
  17. #17
    ER5 on mitä loistavin pyörä hiekkatielle.
    Selkä suorana tyylikkäästi
  18. #18
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Ääni kaakonkulmalle. Kouvola, Elimäki, Ahvenkoski, Hamina, Lappeenranta, Imatra jne. Pelkästään alueella Helsingistä itään rajoittuen Lappeenrantaan sekä kutostien eteläpuolella on paljon ajettavaa, mm. Haminan museotie ja siitä sitten pohjoiseen jatkaen.

    Yöpyä voi vaikka Lappeenrannan tai Imatran Scandicissä.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  19. #19
    Lainaa EliTT kirjoitti Katso viesti
    Majoitusta ajattelin johonkin hostelli/hotelli -tyyppiseen jossa suht edullisesti yksi ihminen yönsä nukkuu. Yksin reissaavana nuorena naisena toivon majoitukselta omaa rauhaa, ettei mikään ihan epämääräinen telttakylä olisi.
    Jos ei kaipaa majoitusta keskeltä kylää, ja reissua tulee aikataulutettua riittävän ajoissa, niin maatilamajoitukset kannattaa pitää myös hakulistalla mukana. Toisaalta mp-reissaamisen kulmakivi on kaunis sää, niin monesti ainakin itsellä se on enemmän osastoa ”nyt näyttää sääennusteet hyvältä, saisikohan huomiselle majoitusta jostain”, joka toki usein rajoittaa tarjontaa ainakin kesälomakaudella.

    Mitä ”matka-ajokuntoon” tulee, niin ainakin tällainen keski-ikäistyvä ylipainoinen liikuntaa harrastamaton konttorirotta tuuppaa nakupyörällä helposti tuon 300km päivässä, tai ~1000km pitkään viikonloppuunkin vielä suhteellisen kivuttomasti. Jos näin ei ole, niin ajotekniikassa (liika jännitys) tai pyörän ergonomiassa lienee korjattavaa. Toki pienikokoinen kuski joutuu käyttämään vähän enemmän lihasvoimaa pyörän käsittelyyn.

    Reittisuunnitteluun suosittelen lämpimästi paperista ”autoilijan tiekarttaa”, josta näkee viivan väristä mikä on soraa ja mikä asfalttia. Siitä on helppo bongailla teitä mitkä menevät ”oikeaan suuntaan”. Sen jälkeen voi googlen katunäkymällä kurkkia satunnaisia täkyjä, että näyttääkö asfaltti enemmän kynnöspellolta kuin tieltä.
  20. #20
    Alkuperäisen kysyjän kanssa aika samoilla ajokokemuksilla eka reissu oli McHuurteen Salpajutaus. Ei tarvinnut miettiä kuin edellisen menijän seuraamista ja perässä tulijalle risteyksen merkkaamiset, muuten kaikki hoitui Huurteen hienosti organisoimaan. Tänä vuonna osuisi samaan aikaan ratapäivän kanssa, muuten olisin hämmästelyt kohteet ja kivan syrjäiset ajoreitit vaikka uudestaankin.
  21. #21
    Pulkkilanharju-sysmä-päijänteen itäpuoli. Camping sysmästä mökki tukikohdaksi, niin menee vaikka koko viikonloppu noita seutuja kolutessa. Illalla oma saunavuoro rantasaunasta ja pulahtaa päijänteeseen
    BMW K1200S
  22. #22
    Lainaa itl kirjoitti Katso viesti
    Jos tuolla Imatran huudeilla liikkuu niin kannattaa poiketa kutostieltä ja ajaa tämä pätkä:

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Niskapietil%C3%A4ntie
    Muuten hyvä, mutta kävin pari päivää sitten ajelemassa siellä ja Helisevänjoen silta on remontissa. Liikenne on ohjattu kiertoteitä hiekkateitä pitkin. Valitettavasti en ottanut ylös milloin avaavat.
    Ducati Streetfighter V4 -2021
    Olen liian vanha ajaakseni tylsillä moottoripyörillä.
  23. #23
    Lainaa Pete2 kirjoitti Katso viesti
    Muuten hyvä, mutta kävin pari päivää sitten ajelemassa siellä ja Helisevänjoen silta on remontissa. Liikenne on ohjattu kiertoteitä hiekkateitä pitkin. Valitettavasti en ottanut ylös milloin avaavat.
    "Paikka:
    Tie 3981 välillä Immola - Kuntala, Rautjärvi. Tarkempi paikka: Paikasta Niska-Pietilä 100 m, suuntaan Purnujärvi.
    Siltatyö Haitta-aste: Haittaa liikenteelle Kiertotie käytössä Lisätieto: KaS-190 Helisevänjoen sillan korjaus. Siltapaikan kiertomahdollisuus on mt 14888 Kuokkalammentien, vt 6:n Karjalantien, mt 3991 Miettiläntien, mt 14902 Rautjärventien sekä mt 14903 Hannintien ja mt 14904 Purnujärventien kautta. Työaika: ma-su 00:00-00:00
    Ajankohta:
    06.04.2021 - 31.05.2021."
    Relax!
  24. #24
    Pitäis kaivaa jostain esiin aikoinaan tehdyt vkl-TouRinki reissut!!
    Olivat ihan helkeutin onnistuneita kaikki! Perjantaina aina lähdetiin ja sunnuntaina palattiin...
    Käytiin Jkl:n HMKP:ssä v. 2013 (silloin yövyttiin Multialla), Parikkalassa käytiin, Karijoella käytiin... Olikohan niitä muita?
    En usko että kukaan valittaa reissuista tai sen reiteistä.
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  25. #25
    Vääksy
    Vierumäki
    Vuolenkoski
    Jaala
    Selänpää
    Tuohikotti
    Savitaipale
    Taipalsaari
    Lappeenranta

    Hyvä jatkaa molemmista päätepisteistä minne vain.

    Ja ehdoton pysähdys Verlassa.
    KTM 990s ADV
    CBR 1100 XX
    450 EXC
  26.  
  27. #26
    Lainaa itl kirjoitti Katso viesti
    Jos tuolla Imatran huudeilla liikkuu niin kannattaa poiketa kutostieltä ja ajaa tämä pätkä:

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Niskapietil%C3%A4ntie
    Kiitos vinkistä! Sunnuntaina pudottelin valtatie kuutosta etelään päin, joten pitihän tuo koukata testaamassa. Olisi löytynyt ilman navigaattoriakin helposti seuraamalla Runon ja Rajan tien opasmerkkejä. Tiehän oli aivan huippua! Mutta sitten tuli vastaan ihan mälsä keltainen kyltti, joka kertoi Niskapietiläntien olevan suljettu Helmijoen sillan kohdalla. Kun en millään Gessu-Bemarilla ollut matkassa, en lähtenyt kokeilemaan, miten joen ylitys ilman siltaa onnistuisi, joten ei siinä muu auttanut kuin palata sorapintaista kiertotietä pitkin takaisin kuutostielle. Sääli, ettei harmitukselta tullut edes pistettyä mieleen, oliko siinä jotain mainintaa töiden kestosta.
    Z900 '20