Sivu: 2 / 17:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 123412 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 31:stä 60:een 507:sta
  1. #31
    Joo ja viralliset vaatii mm. ympäristöluvan jossa voi olla rajoituksia pyörien määrälle, päiville ja kellonajoille. Niitä on syytä kunnioittaa, ettei ajot lopu kaikilta. Samoin esim. siisteys ja varikkomaton käyttö.

    Ja turvallisuusasioita kandee miettiä varsinkin jos on yksin liikkeellä, pari napsua vauhdista pois.
    Ninja H2 2020
    CBR 600RR 2009 Ten Kate Tribute
    ZZR 1400 2008

  2. #32
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Pari napsua pois, ja ajaminen on huokeaa. Tasapainoilee vain tallilla pyörän päällä.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  3. #33
    Ajohommat on siitä hauskoja, melkein vehkeillä kuin vehkeillä eri puitteissa, että hommaa voi tehdä
    "kasvattamalla subjektiivinen kokeminen huippuunsa"...... tai pyrkimällä enimmäkseen otsa kurtussa
    analyyttisesti ja johdonmukaisesti parhaaseen mahdolliseen suoritukseen..... jollain mittarilla .

    Rupulikumihommissa touhu ei kuitenkaan ole niin pilkun päälle nysväämistä joka kohdassa vaikka
    "kyyti" riittäisi eri kisahommissakin suht pitkälle.

    Armoton kunto korvaa yllättävän hyvin ja pitkälle taidollisia puutteita.... ja toisaalta taas
    huipulla ei ole varaa antaa kuntopuolella ilmaisia tasoituksia.
    Kova kunto ja virheiden vähyys vie alussa "aika kovaa"..... ja sama resepti toimii huipulla
    kun sitten taidotkin ovat huipussaan.

    "Nuori" voi olla armottoman nopea kierroksen-pari, mutta homma punnitaan sillä että pystyy vetämään
    koko lenkin/erän "pohja-aikatasolla". Huipun "normi" on kylähessun huippukierros.

    Crossissa se tarkoittaa sitä, että useimmat kansallisen tason tähdet puristaa pari kierrosta siihen, minkä
    MM-kärjen pelimanni takoo menemään täyden erän kuin kello. Homma koostuu useasta eri tekijästä, jotka
    helposti tiivistetään toteamukseen... On se kova..... ja onhan se toki sitäkin.

    Jos se rata/ränni muuttuu asvaltillakin jonkin verran, "pehmeellä" ajettaessa se vasta muuttuukin
    ja siinä pelkästään "täysiä päin" pään kanssa vetävät eivät ole koskaan voittajien joukossa.... oli kuinka kova tahansa.

    Jos ei usko, hommaa ei voi olla huomaamatta mikäli joskus eksyy seuraamaan crossia jossa
    joku huipputason enskapena käy vähän "veryttelemässä" .

    Se, mikä ehkä tarkemmassa "lajiosaamisessa" annetaan lahjaksi, se kuitataan kevyesti takaisin
    koko ajan muuttuvan radan lukemisessa ja muutosten hyödyntämisessä kyydin
    säilymiseksi/edistämiseksi...... kun "kovat kundit" vetää jatkuvasti, tai liian pitkään, eniten täysiä
    samaan reikään kerta toisensa jälkeen..... ja tyhjentää takkiaan .

    Monta suomalaista huippukuskia on maailmaa kiertänyt ja menestystä kerännyt, mutta erityisesti
    Salmisen eteneminen, radoilla... hieman kuitenkin "vieraalla maalla", on aina ollut
    jollain tapaa mykistävän briljanttia .

    Eihän sitä lihaksiakaan saa postin kautta kirjallisen kokeen suoritettuaan, mutta nykyisin, kun
    tuubissa on tavaraa ja sieltä kaivelee "ajatuksella" katsottavia suorituksia, on mahdollista
    raakata "ei näin, vaan näin" rakseja ruutuun ja asioita ihan itse konkreettisesti kokeiltavaksi.
    "Pehmeellä" ei väistämättömät tunaroinnit konkretisoidu pääosin tonnien tuhoina ja
    viikkojen saigonireissuilla. Se, mikä asvaltilla/vauhdeilla tarkoittaa kirjaimellisesti veitsenterää/räystäällä,
    on pehmeellä kuin nurmella tukin päällä tasapainoilua.

    Noista tehoista / niiden puutteista sen verran, että..... on se Turbobussikin kiva..... mutta

    "Kura" on kiva .
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  4. #34
    Kouluttaja Bolt:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi May 2011
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Pari napsua pois, ja ajaminen on huokeaa. Tasapainoilee vain tallilla pyörän päällä.
    En kyllä yksin uskaltais ajaa.
    Jos pari naksua ottaa mun vauhdista, niin joutuu peruuttamaan.
    MONSTER1200S+BETA350 JA SAASTAMOINEN
    Valtiovarainministeri
  5. #35
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    480 beetassa alkaa olla jo munaa . Vanhemmissa 550 RXV Aprilia. Aika harvinaisia tosin. Voiton kyllä vie se tällä palstalla sorvattava 700cc 2t LC4 rungossa. Jokerina ois iso viritetty korkealta vinkaiseva krossi.

    Isona sitten.
    -90 luvun alussa pääs kokeilemaan Kotarin 1000cc 2T crossisivaria. Suomisen Sepin omavalmiste, jossa oli yhdistetty kaksi 500cc 2T kotarin sylinteriä samaan lohkoon.
    Ihan kauhea ajettavahan se oli mutta kaikki mutkien vallit sillä sai kadotettua kivasti pölynä ilmaan.
    youtube channel "austrianoutlaw"
    Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
    Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
  6. #36
    Salminenhan on kova ukko trialissakin ja se kyllä näkyy muussa ajamisessa. Sen kanssa nuo tuon VMK:n viimeisimmän kerhokisan reitin suunnitteli. Olin siinä ekassa kivikkomäessä seurailemassa ja tuli siinä vähän hikikin nostellessa sitä "täysii päin " osastoa. Olin vähän tosiaan yllättynyt, osa niistä vetää peruslenkkiä ihan siedettävää tahtia höntsäkuskiksi. Se homma vaan räjähtää täysin kun reitin vaikeus kasvaa tietyn pisteen yli.

    Parista naksusta lisä-ääni tasapainoilulle. Tuli kevään joutoaikana harrastettua aika ahkeraan. Hämmentävän paljon apua sekä hitasissa paikoissa että silloin kun joutuu tumpeloinnin jälkeen starttaamaan vaikeasta paikasta.
  7. #37
    Lainaa GuessWho kirjoitti Katso viesti
    -90 luvun alussa pääs kokeilemaan Kotarin 1000cc 2T crossisivaria. Suomisen Sepin omavalmiste, jossa oli yhdistetty kaksi 500cc 2T kotarin sylinteriä samaan lohkoon.
    Ihan kauhea ajettavahan se oli mutta kaikki mutkien vallit sillä sai kadotettua kivasti pölynä ilmaan.
    Näin tuon koneen Racing Biken kellarissa kun oltiin muinoin jollain huoltokurssilla. Hurja väkästys, oli siinä omat kampikammiot muistaakseni molemmille mukeille, laikalla osiin, vähän jyrsimellä suoraksi ja hitsillä kasaan.
  8. #38
    Siistii,millasilla vehkeillä jengi ajaa? Videoita vaan rohkeesti, samalla tapaa mitä radaltakin on laitettu. En oikeen dikkaa suomi enskaa ne country jutut olis varmaan ihan ookoo. Hirvee työ pestä ja huoltaa kalustoo 2 tuntii ajoo ja 4 huoltoo ja pesuu plus matkat enskareiteille pitäisi olla tallipaikka.

    Nyt on jengii jos ennen radalla oli 1% joukossa siellä oli ehkä 10-15 tyyppii nyt samaan prosentiin mahtuu tyyliin sata jos kisata aikoo.On muuten hyvä blogi TTM factorylla perusjuttuja mitkä hyvä tietää.
  9. #39
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Pari napsua pois, ja ajaminen on huokeaa. Tasapainoilee vain tallilla pyörän päällä.
    Kova.
  10. #40
    Lainaa skuikka kirjoitti Katso viesti
    Mikä lie Tykkimäen tilanne Kouvolassa? Siellä on kiva hiekkainen enskalenkki sen moottoriurheilukeskuksen kupeessa. Jos ei kivikkojuurakkoihanuudesta tykkää, on siellä vaihtelua. Orimattilan CC-rata on myös suoraviivaisempaa mättöä. Kukonkoivu Hollolassa samoin mutta siellä oli joku jäsenyyshomma. Jäsenen siivellä pääsee ja silleen olen kerran käynyt.
    Tykkimäki on ollut jonkun aikaa jo kiinni. Aukenee ehkä kunhan maa jäätyy ja lunta tulee, niin pääsee piikeillä työntämään.
    Tätä hallinnoi nykyään Kymen moottorikerho ja tuolla saa normisti ajaa 10eur/kerta

    Kukonkoivussa ei toi hiekkamonttu ole auki talvisin ollenkaan, ainoastaan "kiviränni" on auki ja USKOKAA, niin sinne en ihan aloittelijana menisi... nimi ei tule tyhjästä

    Tolla omalla kerholla RCK:lla on 4 eri rataa, mutta niistäkään ei tällä hetkellä ole kuin pari auki.
    Näille pääsee kertamaksulla jonkun kerholaisen mukana.

    Mua on aina vähän "häirinnyt" tää sisäpiiri homma noissa radoissa. Joo, toisaalta ymmärrän kun reitit tosiaan kuluu jos ja kun ne määrät sitten lähtee lapasesta, mutta ainakin itse osallistun myös talkoisiin niin paljon kuin vain ehtii ja samaten noissa paikoissa missä kertamaksulla pääsee ajamaan, maksan sen mukisematta jopa tuplana, että kerhoilla olis rahaa sitten kunnostaakin niitä ratoja.
  11. #41
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Batmanninja kirjoitti Katso viesti

    Ja turvallisuusasioita kandee miettiä varsinkin jos on yksin liikkeellä, pari napsua vauhdista pois.
    Mulla se tarkottas kotiin jäämistä näillä nykyvauhdeilla. Tahi voihan siinä mopon päällä tasapainoilla parkkiksellakin.

    Edit. JMH ehti ensin.
    Superbike #7
  12. #42
    Joskus ne virheet tulee siitä kun on otettu vauhdista pari napsua pois, keskittyminen harhailee eikä välttämättä löydä ajorytmiä. Eikä tarvii olla edes kivikossa tai spoorissa paukuttamassa, sora-metsäteilläkin voi sattua yllättäviä asioita kun ajellaan puolivaloilla.
    Kylätason kurapyöräilijä.
  13. #43
    Sellainenkin positiivinen lieveilmiö tästä enskapenailusta on ollut, että on saanut hyvää motivaatiota kunnon ylläpitämiseen ja haaveena jopa kohottamiseen.

    Punttisalilla kummasti korreloi reisitreeni, kyykkääminen ja esim. penkkipunnerus tuon Seriffin kanssa painamiseen kivikossa.

    Ja hapenottokykyä varten olen jopa aloittanut uudestaan juoksulenkkeilyn. Mun iässä tosin treenaus ei kohota kuntoa, mutta hidastaa sentään vähän taantumista
    Ninja H2 2020
    CBR 600RR 2009 Ten Kate Tribute
    ZZR 1400 2008

  14. #44
    No joko joku järkkää osion, sora-ajokurssin sekä soraletkat kesäksi?
    Life may begin at 30, but it doesn't get real interesting until after 50.
  15. #45
    Lainaa Koheltaja kirjoitti Katso viesti
    Joskus ne virheet tulee siitä kun on otettu vauhdista pari napsua pois, keskittyminen harhailee eikä välttämättä löydä ajorytmiä. Eikä tarvii olla edes kivikossa tai spoorissa paukuttamassa, sora-metsäteilläkin voi sattua yllättäviä asioita kun ajellaan puolivaloilla.
    Tälle vahva sama. Tässä pätee vähän myös se sama lajia aloittevalle, niin kauan kun mennään 1 ja 2 vaihteilla, niin ei siitä ajamisesta oikein tuu mitään, kun vauhtia on sen verran vähän, että se enska vaan mongertaa sinne tänne.

    Keväällä houkuttelin kaverin lajin pariin myymällä sille mun vara enskan... Se on nyt sitten ajellut tässä kesän/syksyn aikana mun kanssa useita kymmeniä kertoja ja kun sain opetettua sen verran lajia, että se vauhti nousi noilla normi radoilla 1&2 sijaan 2,3 ja jopa 4 vaiihteelle, tuli siitä ajamisesta paljon helpompaa.
    Toki kaverilla on junnuvuosilta taustaa vähän krossimopoilusta, että ei ollut nollasta liikkeelle.

    Mutta paljon on oppinut vajaassa vuodessa ja kehittynyt kuskina, silti välillä ollaan tälleen:
    IMG-20201206-WA0000.jpg
    Kuten myös allekirjoittanut
  16. #46
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Kolmosella kulkee jo motarinopeutta rajarin pinnassa.

    Nopeessa kohdassa voi kyl saada kolmosen tupaan.

    Kakkosella ajellaan ja kytkimellä kusetetaan loput.

    Oon kyl pohtinut piikkiä pienemmän eturattaan testaamista (ollut ennenkin). Lohko kyl jaksaa pauhaa tyhjäkäynnin päältä tiukassa kohtaa OK, mut himppu kierrosherkkyttä ei ois välttämättä pahitteeksi.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  17. #47
    Aika aavikkovälit on SXC:ssä. Oikeesti isolohko taitaa mennä 130 kolmosella mutta huiputkin alkaa kakkosella. Ja se kiertää tonnin- pari pitemmälle kuin LC4
  18. #48
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa skuikka kirjoitti Katso viesti
    Aika aavikkovälit on SXC:ssä. Oikeesti isolohko taitaa mennä 130 kolmosella mutta huiputkin alkaa kakkosella. Ja se kiertää tonnin- pari pitemmälle kuin LC4
    Kattelin gearing commanderista 16/45 tiedoilla.

    Se on niin ja näin noitten kierrosten kanssa, ku moottorijarru muuttuu jyrkemmäks.

    Voiskohan toi pitää paikkansa. Pitää kattella manuskasta ensiöt varuiks...
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  19. #49
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Kolmosella kulkee jo motarinopeutta rajarin pinnassa.

    Nopeessa kohdassa voi kyl saada kolmosen tupaan.

    Kakkosella ajellaan ja kytkimellä kusetetaan loput.

    Oon kyl pohtinut piikkiä pienemmän eturattaan testaamista (ollut ennenkin). Lohko kyl jaksaa pauhaa tyhjäkäynnin päältä tiukassa kohtaa OK, mut himppu kierrosherkkyttä ei ois välttämättä pahitteeksi.
    Herran jumala, millä laitteella sä tota enskaa oikein työnnät?

    Toi mun vanha vara laite on -13 mallin 250crf enskaksi tehty ja se kun on alkujaan crossi, niin on vain 5-vaihteinen... Huiput noilla enskavälityksillä tais olla jossain 130km/h tuntumassa... Oma sherco menee 6 rajoitinta vasten just ehkä +120km/h
  20. #50
    Lainaa JMH kirjoitti
    Pitää kattella manuskasta ensiöt varuiks...
    Ensiö 31:79 (vanhemmassa ei highflow koneessa ensiö 30:81)

    1 14:35
    2 15:24
    3 18:21
    4 20:19
    5 22:18
  21. #51
    Lainaa samserious kirjoitti Katso viesti
    Herran jumala, millä laitteella sä tota enskaa oikein työnnät?

    Toi mun vanha vara laite on -13 mallin 250crf enskaksi tehty ja se kun on alkujaan crossi, niin on vain 5-vaihteinen... Huiput noilla enskavälityksillä tais olla jossain 130km/h tuntumassa... Oma sherco menee 6 rajoitinta vasten just ehkä +120km/h
    Eikös Skuikkakin työntele hirmu isolla laitteella? Oliko se 990 cc?

    Toi 450 Sheriffi on menny jo vakiona 6:lla 170 km/h, joten ei tarvii kivikossa kolmosta isompaa pykältää...
    Ninja H2 2020
    CBR 600RR 2009 Ten Kate Tribute
    ZZR 1400 2008

  22. #52

    Rata & Koulutus
    Liittyi Oct 2005
    Jyväskylä
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Batmanninja kirjoitti Katso viesti
    Eikös Skuikkakin työntele hirmu isolla laitteella? Oliko se 990 cc?

    Toi 450 Sheriffi on menny jo vakiona 6:lla 170 km/h, joten ei tarvii kivikossa kolmosta isompaa pykältää...
    170? 6-vaihteinen? Onko tohon laitettu joku toinen vaihteisto?
    Oma 450r ottaa jonkun 115km/h 13-49 väleillä ja kutosta ei ole.
    2,3 ja 4 on käytännössä käytettävät vaihteet.
    ---
  23. #53
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Kattelin gearing commanderista 16/45 tiedoilla.

    Se on niin ja näin noitten kierrosten kanssa, ku moottorijarru muuttuu jyrkemmäks.

    Voiskohan toi pitää paikkansa. Pitää kattella manuskasta ensiöt varuiks...
    Lainaa samserious kirjoitti Katso viesti
    Herran jumala, millä laitteella sä tota enskaa oikein työnnät?

    Toi mun vanha vara laite on -13 mallin 250crf enskaksi tehty ja se kun on alkujaan crossi, niin on vain 5-vaihteinen... Huiput noilla enskavälityksillä tais olla jossain 130km/h tuntumassa... Oma sherco menee 6 rajoitinta vasten just ehkä +120km/h
    Lainaa Seikkailu_R kirjoitti Katso viesti
    Ensiö 31:79 (vanhemmassa ei highflow koneessa ensiö 30:81)

    1 14:35
    2 15:24
    3 18:21
    4 20:19
    5 22:18
    Joo-o. Noin on commanderissakin. Just mietin, että sänkikrossissa löi rajarille nelosella, ja rajari tuossa on about 8500 -> takapyörä 160 km/h. Eturenkaan mittari oli jotain 110-120 välissä . Vitoselle ei oikeasti tohtinut näillä lapasilla. Ei sillä, kyllä siellä pitkästi välitetyt krossit lensi suorilla niin vitusti, ja isommilla mutkavauhdeilla kelasivat suorille enemmän. Kokonaiskierrosajassa ero oli luokkaa 5,5 min SM kuski ja 7,5 min ite, jos oikein muistan. Viimeisten joukossa tultiin.

    Vakavalle Samille. Joo, tää on tällainen varhaisteinien malli, KTM 625 SXC, ja mahtava tekosyy. 5-vaihteinen.

    Skuikalla on sitten se aikuisten enska, ylikokoon porattu 999?(950) ja nokkaviritetty Superenduro.

    Siitä lapset haaveilee.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  24. #54
    On teillä tekijämiehillä välitykset, näin setäluokan (nivel)vammaisena aloittelijana otin -03 Yammu 250WR:stä yhden piikin pienemmäksi edestä ja kolme isommaksi taakse (12/52), ja joskus harvoin uskaltaa ihan vähän jopa kolmosta tarjota ja sekin vain kun tuo vanhan liiton kaasarikone jaksaa vetää jo pienillä kierroksilla, tuossa kun nyt Koson mittari kiinni kilvityksen jäljiltä niin ei kovin usein 30km/h ole näkynyt ylittyvän avoimellakaan paikalla enskapolulla. Oli muuten hienoa aloittaa keväällä ajoharjoittelu kun oli toinen etuputki tyhjä öljystä ja toisessa puolet liian vähän öljyä. Useamman kerran tuli käytyä ajamassa ennenkuin tajusin missä vika kun mopossa oli kuitit mukana äskettäin tehdystä alustahuollosta. Taisi siinä yksi kylkiluukin muutaman viikon naksumisista päätellen vähän ehtiä osumaa ottamaan kun tuli oltua silloin ja vieläkin koko ajan turvallaan vaikka vauhti vaihtelee olemattoman ja naurettavan välillä. Taidankin lanseerata lohdutuspalvelun kaikille jotka kokevat olevansa hitaita kuskeja, kun ajaa mun kanssa hetken ohikiitävän niin tuntee heti itse olevansa kuin Kari Tiainen parhaina vuosinaan.
    Born to be middle aged.
  25. #55
    No ei ole herroilla kyyti ainakaan siitä kiinni, että välit loppuu
    Sissus saatana Teidän kanssa

    Onko kukaan kuullut tätä..... Less is more ?

    Muistelen vaan, että jo "kääpiöillä" alkoi aikoinaan KX 60:set
    kulkemaan ihan kuin crossarit ja ajokin muistuttaa sitä etäisesti
    kun lyötiin pitempää ketjua ja.... oliko 44:n? takasen tilalle 49 tai jopa 51.

    Meinaan vaan..., että kun vauhti ei vielä kovin päätä huimaa , niin moni perusasia muuttuu
    aikasen paljon helpommaksi kun ykkönen on lyhyt ja saa selata askia vähän tiuhempaan isommilla pykälillä.
    Isommilla pykälillä niiden välitkin on pienemmät ja jos sitten pitää/haluaa välillä
    ottaa nätisti luiskauttaen oikeen kammostartteja, hommaan saa sitten helpommin otetta 2:lla tai 3:lla.

    Ei olis välttämättä huono asia kokeilla .
    Voi jopa yllättyä positiivisesti.
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  26. #56
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Bone kirjoitti Katso viesti

    Mä oon miettinyt just tota... kakkosesta ykkönen -> kolmosella ajo ja kakkosella tiukat paikat. Ykkösen rattaat jää turhiksi.

    On vaan niin vitun iso väli askissa noissa, että vaatii jyrkän muutoksen, mut on tehtävissä.

    Eipä tota soratourinkia toisaalta paljoa tuu ajettua... sinne ku toi muutos on kehno. Pitäis vetää lohkot auki, ja ratastaa vitonen eri tavalla sit
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  27. #57

    Mieti uudestaan ja lisää .

    Kakkosesta ei ole tarkoitus tehdä ykköstä, vaan toimiva "maastovaihde" ihan nollapaikkoihin.

    Siellä missä pitkä kakkonen on nyt vähän pitkä ja toisaalta saa joskus hakea kolmosta,
    ajo ja laite rauhoittuu kummasti lyhyillä väleillä 2-3 väliä selatessa.
    Nollapaikatkin on sitten tarkemmat ajaa lyhyellä ykkösellä.

    Homma toimii myös sitä kautta, että lyhyemmät välit ja pienemmät pykälävälit
    "huutaa" vähemmän satsia.... ja sen myötä meno tasoittuu kummasti.
    Jännä juttu.... ja jotenkin "nurinperin" katuhommiin verraten.

    Ettei nyt vaan liittyis jotenkin aika suuriin pitovaihteluihin assuun verraten .
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  28. #58
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    ^
    Juu juu... ainoo henkinen este asialle on se, että sen jälkeen siihen ei laiteta 22L tankkia ja täräytetä sorateitä Imatralle ajoja kattelemaan.

    Nytkin kun kesällä siirtyy motaria pitkin Turun lentokentän maastoon, niin kuulostaa siltä, että räjähtää.

    (On pakko pysyä autojen mukana vaikka nappulat. Ei siellä tukkona olla)

    Funtsin jotain tällasta jo kesällä/ keväällä vissiin, kun leikin commanderilla. Hommasin sit uudet rattaat samoina.

    Ihan itse kehitettyjä ongelmia. Ei voi sanoa, ettei ole sanottu.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  29. #59
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    ^
    Juu juu... ainoo henkinen este asialle on se, että sen jälkeen siihen ei laiteta 22L tankkia ja täräytetä sorateitä Imatralle ajoja kattelemaan.

    Nytkin kun kesällä siirtyy motaria pitkin Turun lentokentän maastoon, niin kuulostaa siltä, että räjähtää.

    (On pakko pysyä autojen mukana vaikka nappulat. Ei siellä tukkona olla)

    Funtsin jotain tällasta jo kesällä/ keväällä vissiin, kun leikin commanderilla. Hommasin sit uudet rattaat samoina.

    Ihan itse kehitettyjä ongelmia. Ei voi sanoa, ettei ole sanottu.
    Sitten vaan pulinat pois, kiloseen räärääseen nappulaa alle ja nauttimaan "life on the fast line.....
    everything... all the time" .
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  30.  
  31. #60
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    ^
    Juu juu... ainoo henkinen este asialle on se, että sen jälkeen siihen ei laiteta 22L tankkia ja täräytetä sorateitä Imatralle ajoja kattelemaan.

    Nytkin kun kesällä siirtyy motaria pitkin Turun lentokentän maastoon, niin kuulostaa siltä, että räjähtää.

    (On pakko pysyä autojen mukana vaikka nappulat. Ei siellä tukkona olla)

    Funtsin jotain tällasta jo kesällä/ keväällä vissiin, kun leikin commanderilla. Hommasin sit uudet rattaat samoina.

    Ihan itse kehitettyjä ongelmia. Ei voi sanoa, ettei ole sanottu.
    On näitä joku muukin murehtinut...

    Dual Speed Motorcycle Hub
Sivu: 2 / 17:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 123412 ... ViimeinenViimeinen