Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Tulokset 31:stä 32:een 32:sta
  1. #31
    Ratavastaava
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jul 2007
    Tampere
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa itl kirjoitti Katso viesti
    Jo vain. Itse olen siellä kaksi kertaa käynyt prätkällä. Ensimmäisen ja viimeisen. On se kaiteiden takia niin vaarallinen, että jätän riskit ottamatta. Hieno rata tuo Suomen nyrre kuitenkin on. Autolla on tullut suhailtua siellä enempikin ja kesällä varmaan taas menen sinne autokerhon ratapäiville.
    Kuten Nitro edellä jo mainitsi, niin se on äärimmäisen hyvä rata treenata ajamista, aivan ainutlaatuinen Suomessa korkeuseroineen jne. Uskallanko sanoa, ehkä jopa Suomen paras rata (Kymillä en ole vielä ajanut). Kun katseen käyttö on kunnossa, niin ei niitä kaiteita edes huomaa.. Itse olen huomannut, että Ahvenistolla ei tarvii yrittää niin paljoa, jotta ajamisesta pystyy nauttimaan. Vastaavasti Alastarossa on ajettava huomattavasti "kovempaa", jotta siitä saa saman fiiliksen.
    Ymmärrän pointin miksi Ahvenistoa pidetään vaarallisena, mutta toisaalta se vaara tulee vain ja ainoastaan kuljettajan yliyrittämisestä/omien taitojen ylittämisestä. Omat taidot tunnistaen ja tietäen se ei ole mielestäni sen vaarallisempi kun mikään muukaan rata, puhumattakaan katuajosta.
    Vuosien varrella meidän päivillä Ahvenistolla on varmasti ollut ylivoimaisesti vähiten kaatoja ja ne vähäisetkin ovat olleet ns. muksahduksia, joista on selvitty kolahtaneella itsetunnolla.
    GAAAAAZ!!!!
  2.  
  3. #32
    MotOrg ry:n hallituksen jäsen satzuma:n avatar
    Hallitus
    Liittyi Dec 2012
    Bårgå
    MotOrg ry jäsen
    Hmm, kovinkin alottelevana rata-ajoharrastajana (Ahvenisto viimeks vuonna 2012, menneenä kesänä Alastaroa, Motopark ja Kymiring) nää perustuu fiilikseen eikä oo sen kummemmin järjestyksessä. En oo ees varma kaikista nimistä

    Ahvenistolla muistelen tykänneeni mutkista jotka nousee varikolta ylös, siis koko hoidosta ennen sitä Tarun mutkaa. Edelliskerrasta siellä on niin paljo aikaa, etten muista rataa sen tarkemmin.

    Alastarolla lemppareita on Lemminkäinen, nopee vasen ja ykkösmutka.

    Motoparkissa oli lähinnä vaikeeta kaikki, mikää ei tuntunu lähtevän sujumaa erityisen hyvin, mut kiva päivä silti - kai siellä joku kivakin mutka oli, ei vaan nyt tuu mieleen

    Kymiringillä ei päässy ajaa ku muutaman setin varsin kirjavassa seurassa, enkä tosiaan muista rataa yksityiskohtasesti, mut kyllä sielläki kivoja mutkia oli Parasta oli toki ottaa pääsuoralla tehomyllyillään täysiä ohi päästelleet kiinni seuraavissa mutkissa
    Life is orange - KTM 690 Duke R
    Life is also black & white - Yamaha R6R

    Jäsentuotevastaava, mainos- & markkinointivastaava, somehommat

    @TRE
Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12