Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 44:sta
  1. #1
    Onko kaikki vakuutusyhtiöt siirtyneet vuodenaikahinnoitteluun? Eikö enää tosiaankaan pysty keplottelemaan vakuutuksen hintaa alemmaksi poistamalla pyörä liikennekäytöstä talveksi?
    Näin väittivät IFfistä, ettei sen enempää täyskaskon kuin liikennevakuutuksenkaan lakkauttaminen toisi hyötyä, jos ajaa yli puoli vuotta. Vaikuttaa tosi ihmeelliseltä. Entä jos vaihtaa vakuutusyhtiötä kun pyörä on poistettu liikennekäytöstä, kuis sitten?
  2. #2
    Lähitapiolan vakuutuskirjassa (vuodenaikahinnoiteltu) ainakin on selkeät taulukot paljonko hyvitetään kuukausittain liikennevakuutuksesta/kaskosta jos poistaa liikenteestä. Esim marraskuussa liikennevakuutuksen osa 0% mutta kaskossa säästää 2% vuosittaisesta hinnasta. Kesäkuukausina taas säästäisi paljon enemmän.

    Nopeasti laskettuna säästäisin 10-15% vuosittaisesta hinnasta jos olisi poissa liikenteestä marraskuun alusta huhtikuun puoleenväliin. Ei paljoa mutta jotain ainakin.
  3. #3
    Juuri tuli neljännesvuoden lasku VFR:n vakuutuksesta ja siinä oli talven ajalle n. 20 euroa liikennevakuutusta, OP ja bonus 40%. Osakasko oli enemmän kuin liikenne. Maksoin pois että tulee joskus lisää bonusta ja vielähän tällä viikolla varmaan ainakin tulee joku lenkki ajettuakin.
    Born to be middle aged.
  4. #4
    Lainaa SherryDarling kirjoitti Katso viesti
    Onko kaikki vakuutusyhtiöt siirtyneet vuodenaikahinnoitteluun? Eikö enää tosiaankaan pysty keplottelemaan vakuutuksen hintaa alemmaksi poistamalla pyörä liikennekäytöstä talveksi?
    Näin väittivät IFfistä, ettei sen enempää täyskaskon kuin liikennevakuutuksenkaan lakkauttaminen toisi hyötyä, jos ajaa yli puoli vuotta. Vaikuttaa tosi ihmeelliseltä. Entä jos vaihtaa vakuutusyhtiötä kun pyörä on poistettu liikennekäytöstä, kuis sitten?
    Tottakai pystyy, asiat tehdään seuraavassa järjestyksessä. Ensimmäiseksi tehdään Traficomissa liikennekäytöstä poisto. Seuraavaksi vakuutusyhtiössä irtisanotaan kaikki vakuutukset, myös liikennevakuutus. Tämän jälkeen pyörä on täydellisen vakuuttamaton jolloin ei myöskään ole vakuutusmaksuja.

    Kun pyörä otetaan uudelleen liikenteeseen käydään sille tekemässä ensiksi uusi liikennevakuutus ja mahdolliset vapaaehtoiset vakuutukset jonka jälkeen liikennekäyttöön otto.
  5. #5
    Lainaa Patukka kirjoitti Katso viesti
    Tottakai pystyy, asiat tehdään seuraavassa järjestyksessä. Ensimmäiseksi tehdään Traficomissa liikennekäytöstä poisto. Seuraavaksi vakuutusyhtiössä irtisanotaan kaikki vakuutukset, myös liikennevakuutus. Tämän jälkeen pyörä on täydellisen vakuuttamaton jolloin ei myöskään ole vakuutusmaksuja.

    Kun pyörä otetaan uudelleen liikenteeseen käydään sille tekemässä ensiksi uusi liikennevakuutus ja mahdolliset vapaaehtoiset vakuutukset jonka jälkeen liikennekäyttöön otto.
    Kannatan.
    Jos säilytyspaikka vaatii osakaskon, niin ottaa sen sitten halvimmasta yhtiöstä.
    Nykyään kaskon ja osakaskon saa ilman liikennevakuutusta.

    Tämä uuden vakuutuksen tekeminen tai ainakin hinnan tarkistaminen on muutenkin jokakeväinen juttu, joten menee siinä samalla.

    Sen verran railakkaasti vaihtelee vakuutusyhtiöiden hinnat.
  6. #6
    Itsellä kun tuntuu vakuutusmaksut olevan kohdallaan, en ota sitä riskiä, että irtisanoisin vakuutukset. Keväällä voivat arpoa jonkun uuden hinnan hatusta. Laitan siis seisontaan.
  7. #7
    Lainaa Patukka kirjoitti Katso viesti
    Tottakai pystyy, asiat tehdään seuraavassa järjestyksessä. Ensimmäiseksi tehdään Traficomissa liikennekäytöstä poisto. Seuraavaksi vakuutusyhtiössä irtisanotaan kaikki vakuutukset, myös liikennevakuutus. Tämän jälkeen pyörä on täydellisen vakuuttamaton jolloin ei myöskään ole vakuutusmaksuja.

    Kun pyörä otetaan uudelleen liikenteeseen käydään sille tekemässä ensiksi uusi liikennevakuutus ja mahdolliset vapaaehtoiset vakuutukset jonka jälkeen liikennekäyttöön otto.
    Hyöty voi jäädä tosi pieneksi. Kuten tuossa joku aiemmin selitti, niin monilla yhtiöillä liikennevakuutusta ei käytännössä makseta talviajalta. Esim. IF vuodenaikahinnoitellussa vakuutuksessa 5kk marras-maalis liikennevakuutusta maksetaan 0 EUR. Ajoi sitten tahi ei. Kaskon osuus noilta kuukausilta on 2%/kk, eli 10% vuosimaksusta. Sillon on kuitenkin palo/varkaus ym. voimassa.

    Kalleimmat kuukaudet IFissä on kesä, heinä, elo ja niiden osalta maksu on 20% vuosimaksusta (liikenne) ja kasko vähän vähemmän % kunakin kuukautena. Eli 50-60% vuosimaksusta tulee kolmelta kuukaudelta. Anyway karkeasti vajaa 90% maksuista vuodenaikahinnoitellussa vakuutuksessa tulee ajalta touko-syys. Ja jos haluaa talveksi jonkun vakuutuksen, niin ei se talvikausikaan ilmainen ole.

    IF taulukko jyvityksestä:
    https://www.if.fi/contentassets/7160...innoittelu.png

    Olen toki laiskakin, mutta en ole miettinyt koko liikennekäytöstä poistoa enää vuosiin. Ja voihan sekin olla, ettäolen vaan ymmätänyt jotainihan väärin...

    P.S. Esim. Pohjolassa saa kait jopa vuodenaikahinnoitellusta alennusta jos on poistettu liikennekäytöstä. Vähän outoa. Eli eroja on siinäkin.
  8. #8
    Hyödyn määrä kannattaa selvittää, kyllä ne sen mielestäni ainakin IF:ltä minulle kiltisti kertoivat. Itselläni uudehko tehokas täyskaskollinen pyörä, niin 5kk ajokaudella (vapusta syyskuun loppuun) seisonta-ajallinen vakuutus säästää useita satasia (suuruusluokkana yli 200, alle 500) vuodessa vuodenaikahinnoiteltuun vakuutukseen verrattuna.
  9. #9
    Mulla on koko vuoden jatkuvasti vakuutuksessa kaksi pyörää. Vakuutukset noin 165€ ja 225€ per vuosi osakaskolla. Voin ajella sitten tammikuussakin, jos kelit sallivat. Joka tapauksessa alan ajelemaan maaliskuussa ja lopettelen yleensä marraskuun puoleen väliin mennessä. Ei minusta paha hinta.

    Varmasti riippuu pyörästä. Vaimon pyörä vakuutuksessa vain 4 kk, niin siinä säästää muistaakseni noin 40€ verrattuna koko vuoden vakuutukseen.

    Mutta tämähän on harrastus, jossa ei pienistä säästöistä kannata välittää... Paitsi olen huomannut, että säästöä tulee aivan mahdottomasti, jos itse huoltaa pyöränsä. Silloinkin joutuu maksamaan, mutta vähemmän. Mitä enemmän huollat, sitä enempi säästät, melkein kuin osuuskaupan mainoksessa.
    Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
    Suzuki DL650 (2009) - mä
    Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
    Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
    EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo
  10. #10
    Lainaa yöLiitäjä kirjoitti Katso viesti
    Mulla on koko vuoden jatkuvasti vakuutuksessa kaksi pyörää. Vakuutukset noin 165€ ja 225€ per vuosi osakaskolla. Voin ajella sitten tammikuussakin, jos kelit sallivat. Joka tapauksessa alan ajelemaan maaliskuussa ja lopettelen yleensä marraskuun puoleen väliin mennessä. Ei minusta paha hinta.
    No ei ole paha, itse maksan siitä viidestä kuukaudesta melkein tuplat enemmän kuin nuo yhteensä, vaikka bonukset on maksimissa. Mitä tulee ”tammikuussa ajamiseen jos mieli tekee”, niin nykyään ainakin iffillä saa pyörän vaikka päiväksi käyttöön ja maksaa sen mukaan, eli 30pv minimijakso hyvitykselle on poistunut. Ja kun muutoksen tekee if:n verkkopalvelussa niin trafin maksukin peritään seuraavalla vakuutuslaskulla, eikä tarvitse erikseen käydä verkkopankissa.
  11. #11
    Lainaa Patukka kirjoitti Katso viesti
    Tottakai pystyy, asiat tehdään seuraavassa järjestyksessä. Ensimmäiseksi tehdään Traficomissa liikennekäytöstä poisto. Seuraavaksi vakuutusyhtiössä irtisanotaan kaikki vakuutukset, myös liikennevakuutus. Tämän jälkeen pyörä on täydellisen vakuuttamaton jolloin ei myöskään ole vakuutusmaksuja.

    Kun pyörä otetaan uudelleen liikenteeseen käydään sille tekemässä ensiksi uusi liikennevakuutus ja mahdolliset vapaaehtoiset vakuutukset jonka jälkeen liikennekäyttöön otto.
    Ja vielä kun muista keväällä kilpaillutta vakuutuksen enne sopimuksen tekemistä,

    kaikki keskitämis alenukset, boonukset sun muut prosenti ei merkiste mitään vaan se mitä jää maksettavaa

    viime vuodet on selvästi osoittanut että yhtiöitö ei kiinnosta
    asiaks suhteiden jatkuminen yllensä uusi asiaks saa paremmat hinnat kuin pitempään ollut vaiika
    vakuutus"massa" olisi

    siinä kilpailutuksessa kun sen tekee ihmisen kannssa eikä netti laskurilla saa sitten yleensä vielä säädetty sisältöä
    2013Halli 5x1Maili2016Lappenranta K 3X1Maili
    2013Joensuu 2X1Maili
    2013Lappenranta S7X1Maili
    2014Lappenranta S 6X1Maili
    2015Halli6X1Maili
    2015Lappenranta K 17X1Maili
    2015Kauhava17X1Maili
    2015Räyskälä27X1/4Maili
    2015Lappenranta S 3X1Maili
  12. #12
    mikäli tallissa useampi pyörä, niin halvemmaksi tulee ottaa seisonta-ajallinen vakuutus, jos ei kaikki ole käytössä koko vuoden ympäri, eikä edes koko kesää. pari pyörää itsellä tuolla systeemillä ja vakuutus päälle aina kun ottaa ajoon. viisi euroa maksaa aina käytöstä poisto, mutta eihän se ole kuin parin kolmen päivän vakuutusmaksu, eli nopeasti tulee halvemmaksi. ja aina osakasko kuitenkin voimassa, jos talli palaa tms, niin tallin vakuutus ei korvaa pyöriä.
    '07 XX, '09 GSA, '18 Monkey, '91 5900GLX, '19 900ACE Commander, '89 W124 ja '98 LN170.

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    6 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
  13. #13
    Mulla molemmat pyörät Pop:issa ja talvet poissa liikennekäytöstä. Jotain rahaa tulee säästöä ja jos palavat, varastetaan tai tärvätään (joka tietty lukitussa tallissa melko epätodennäköistä), saa jotain korvausta vrt. jos lopetan kaikki vakuutukset talvikaudeksi. Osakaskolla (ja liikennevakuutuksella) Jamppi n. 160€ ja Trumppa 260€ jos ajelen koko vuoden ja nyt vissiin satasen verran yhteensä tulee säästöä. Rahaa se on satanenkin.
    Triumph Thunderbird 1700 -10
    BMW R1200RT -05
    Yamaha DT 125 X -06
    Gilera SMT50 -18
  14. #14
    Missä yhtiössä oli tuo seisonta-ajallinen niin, että ei ole 30 vrk rajaa? Tuohan voisi olla kiinnostava, kun noita pyöriä on talli täynnä. Pohjolalla on ainakin edelleen tuo raja käytössä ja joutuu vähän tarkemmin miettimään mitä pitää käytössä ja koska.
    2x HD, 2x Savage
  15. #15
    Eikös 30 päivän sääntö kumoudu sillä, että irtisanoo liikennevakuutuksen.
    Jos seuraavalla viikolla tarvii vakuutusta, niin ostaa uuden, kyllä provikkavirkailija sellaisen myy...
  16. #16
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Eikös 30 päivän sääntö kumoudu sillä, että irtisanoo liikennevakuutuksen.
    Siinä vaan saattaa ehdot muuttua joka kerta huonommiksi. Eihän vuodenaikahinnoittelu tullut käyttöön asiakkaan eduksi.
    2x HD, 2x Savage
  17. #17
    Lainaa Veijo Esso kirjoitti Katso viesti
    Siinä vaan saattaa ehdot muuttua joka kerta huonommiksi. Eihän vuodenaikahinnoittelu tullut käyttöön asiakkaan eduksi.
    Silloin vuosia sitten, kun vakuutusjuttu muuttui ja tuli korkeammat bonarit, niin meillä toisen auton vakuutusta ei kannattanut muuttaa isommille bonareille, koska siinä olisi vakuutusmaksu noussut.

    Siis ehdottomasti kannattaa ennen irtisanomista katsoa laskurilla, että paljon ko. pyörän uusi vakuutus maksaa sillä hetkellä.
    Mutta kuten jo aiemmin sanoin, niin vakuutushinnat muuttuu ja kannattaa silloin tällöin vuoden aikana kurkata hintoja.

    Vanhat sopparit voi olal edukkaita vielä nykyäänkiin, mutta paino sanalla "voi olla"

    Jos hinta nousisi joka kerta, kun uusi vakuutus otetaan, niin minulla, usean pyörän omistajana olisi jo nyt vakuutushinnat tähtitieteelliset...

    Mutta, vakuutusviidakko on sekava ja se vaatii seuraamista ja laskuharjoituksia.
    Jokainen on omanlaisensa vakuuttaja ja mikä sopii toiselle, ei automaattisesti sovi toiselle.

    Minulle sopii vuodenaikahinnoittelui oikein hyvin, nimittäin talvimoottoripyöräilyn kannalta, kun koko talven liikennevakuutus on n. 20€




    Tietysti on se toinen tapa, että laittaa vakuutusmaksut suoraveloitukselle, niin silloin ei tarvitse miettiä niiden hintaa...
  18. #18
    Missä yhtiössä oli tuo seisonta-ajallinen niin, että ei ole 30 vrk rajaa?
    Ifin seisonta-ajallinen vakuutus on tällainen. Voi laittaa seisontaa vaikka yhdeksi päiväksi ja siitä tulee hyvitys. Joskin Trafi veloittaa 5€ veivauksesta eli yhden päivän takia ei välttämättä kannata. Huom! viimeksi, kun tarkistin Ifin vakuutusehdot niin siellä oli edelleen virheellisesti kerrottu minimihyvitysajan olevan liikennekäytöstäpoistolle 30vrk. Tämä ei siis pidä paikkaansa seisonta-ajallisen vakuutuksen kanssa. Asia varmistettu moneen kertaa Ifiltä. Ihmettelen miksi eivät korjaa tuota.

    Jos noita pyörän vakuutuksia irtisanoo talven ajaksi niin kannattaa laskea kannattaako se oikeasti. Koska usein vuosia sitten otettu vakuutus on edullisempi, kuin uusi vakuutus vaikka siihen saisi korkeammat bonarit. Esim. minulla on tällainen tilanne yhden pyörän kanssa. Uuteen vakuutukseen saisin 20% enempi bonareita heti kättelyssä mutta laskussa viivan alle jää kuitenkin isompi summa. Tarkkana pitää olla vakuutusten kanssa varsinkin silloin, kun elää "monen pyörän loukussa" kuten minä.

    Nuo seisonta-ajalliset vakuutukset on yleisesti ottaen edullisempia, kuin vuodenaikahinnoitellut, jos ajat alle 5kk vuodessa ja erityisesti, jos et aja joka päivä. Henk. koht. olen vähän sitä mieltä, että nuo vuodenaikahinnoitellut vakuutukset on valtaosalle motoristeista suurta kusetusta. Jotenkin jäänyt sellainen mielikuva, että ihmiset usein tuijottavat vakuutuksessa vain vuosihintaa ja bonusten määrää mutta unohtavat sen mitä siitä oikeasti joutuu maksamaan.
  19. #19
    Helpointa on kun maksaa vakuutuskauden (yleensä vuoden mittainen jakso) laskun yhdessä erässä. Tällöin se on yleensä myös halvin ja helppo seurata mitä maksaa koko vuosi, kun laskulla saa aina päivitetyn laskelman mitä olet maksanut ja mitä pitää maksaa vielä. Täten myös selviää helposti miten saa halvemmaksi kun poistaa talveksi liikenteestä. Esimerkki omasta pyörästä (VTR SP-2) ja vakuutuksesta Pohjolassa:

    - Vakuutuskausi huhtikuusta huhtikuuhun.
    - Maksan sen yhdessä erässä.
    - Saan laskun keväällä josta näkyy koko kauden hinta jos pyörä on koko kauden liikennekäytössä, tämä on n. 300eur (liikennevakuutus täysillä bonareilla ja osakasko). Maksettava määrä on kuitenkin tuolla hetkellä lähes aina vaan joku perusmaksu joitain kymppejä (menee yleensä OP-bonuksista), koska pyörä on laskun tekohetkellä vielä pois liikenteestä (eli maalis-huhtikuussa).
    - Kelien lämmetessä otan sitten ajoon tekemällä liikennekäyttöön oton, siitä muutaman viikon päästä tulee uusi lasku, joka on siis nyt oletuksella, että pyörä olisi liikenteessä liikennekäyttöön otosta koko vakuutuskauden loppuun (eli seuraavan vuoden huhtikuuhun). Tänä vuonna otin pyörän liikenteeseen kesäkuun alussa, jolloin sen jälkeen saatu vakuutuslasku oli n. 230eur, jonka maksoin pois. Tuossa oli huomioitu, jo aiemmin laskutettu (ja bonuksilla maksettu) perusmaksu oletuksella että pyörä olisikin poistettu liikenteestä koko loppu kauden.
    - Ajelin kesän (eli säilytin tallissa ja ajoin pari kertaa) ja lokakuussa poistin liikenteestä. Sain jälleen päivitetyn laskun, joka oli palautusta n. 50eur (eriteltynä palautus liikennevakuutuksesta n. 35eur ja osakaskosta n,. 15eur).
    - Eli ajokausi ajalta kesä-lokakuu ja talvisäilytys liikennekäytöstä poistettuna maksoi n. 200eur. Kun koko vuosi olisi n. 300eur, jos pyörä on liikenteessä ympäri vuoden.

    Tästä voi päätellä, että kesäkuukaudet on hinnoiteltu kalliimmaksi. Olen tätä nyt hieman kokeillut eri vuosina ja tuntuu, että kalleimmat kuukaudet ovat kesä- ja heinäkuu. Sitten touko- ja elokuu, sitten huhti- ja syyskuu. Mutulla marraskuu-maaliskuu on samaa erittäin halpaa aikaa, käytännössä liikennevakuutuksen perusmaksulla tai hieman sen päälle.
  20. #20
    täytyy muuten mainita, että IF saa GS niin halvalla kaskon, että kannattaa siirtää kaikki muukin sinne. ja nimenomaan GS, jopa sama moottori eri R mallin versiossa, esim S tai R, niin tuplasti suurempi muihin.
    we cannot tolerate zero tolerance!

    BMW R1200GS & Speed triple 1050
  21. #21
    Lainaa Turder kirjoitti Katso viesti
    Helpointa on kun maksaa vakuutuskauden (yleensä vuoden mittainen jakso) laskun yhdessä erässä. Tällöin se on yleensä myös halvin ja helppo seurata mitä maksaa koko vuosi, kun laskulla saa aina päivitetyn laskelman mitä olet maksanut ja mitä pitää maksaa vielä.
    Ei tahdo kuukausitulot riittää tähän lähestymistapaan. Nyt on 5 moottoripyörää, mopo, mönkkäri, kaksi autoa ja kaksi peräkärryä omissa vakuutuksissa. Minulle vakuutuslaskut tulevat kuukausittain e-laskuna ja siitä ei tule mitään lisäkulua verrattuna koko vuoden laskuun.
    2x HD, 2x Savage
  22. #22
    Lainaa itl kirjoitti Katso viesti
    Ifin seisonta-ajallinen vakuutus on tällainen. Voi laittaa seisontaa vaikka yhdeksi päiväksi ja siitä tulee hyvitys. Joskin Trafi veloittaa 5€ veivauksesta eli yhden päivän takia ei välttämättä kannata. Huom! viimeksi, kun tarkistin Ifin vakuutusehdot niin siellä oli edelleen virheellisesti kerrottu minimihyvitysajan olevan liikennekäytöstäpoistolle 30vrk. Tämä ei siis pidä paikkaansa seisonta-ajallisen vakuutuksen kanssa. Asia varmistettu moneen kertaa Ifiltä. Ihmettelen miksi eivät korjaa tuota.
    Syy lienee siinä, että voivat koska tahansa muuttaa toimintatapansa vastaamaan noita ehtoja. Nyt vaan sattuu olemaan niin, että tietojärjestelmä taitaa toimia eri tavalla kuin mitä vakuutusehdoissa lukee ja katkaisee maksut heti ilmoituksen tullessa. Kannattaa varautua siihen, että jossain kohtaa saattaa tulla vakuutusehtojen mukainen lisälasku. Viime kädessä vakuutusehdot ratkaisevat, eikä se miten yhtiö on saattanut toimia.

    Aikanaan minulla oli vakuutukset If:ssä ja heti kun ensimmäinen vahinko tuli kiinteistövakuutuksesta korvattavaksi, niin irtisanoivat sen ja tarjosivat tilalle 6 kertaa kalliimpaa. Ei ole siihen yhtiöön tarvinnut turvautua kyseisen tapahtuman jälkeen.
    2x HD, 2x Savage
  23. #23
    Kannattaa varautua siihen, että jossain kohtaa saattaa tulla vakuutusehtojen mukainen lisälasku. Viime kädessä vakuutusehdot ratkaisevat, eikä se miten yhtiö on saattanut toimia.
    No koskaan ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu mutta viimeisen viiden vuoden aikana, kun minulla on ollut motskarin vakuutukset Ifissä niin ei ole tullut lisälaskuja. Minun kolmen pyörän vakuutusten laskennalliset vuosimaksut on yhteensä noin 6500€/vuosi mutta maksan niistä vuodessa n. 400-700€ liikennekäyttöpäivien mukaan. Henk. koht. olen ollut Ifiin tyytyväinen, korvausten kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia, päinvastoin. Nytkin viikko sitten sattui auton kanssa parkkipaikkavahinko niin ihan mukisematta korvaus tuli autovakuutuksen pysäköintiturvasta.
  24. #24
    Taisi tulla 43€ palautus, kun laitoin pyörän seisontaan. Vitonenhan tuohon taisi mennä rahaa, joten kyllä tuossa tuntipalkoille pääsi. Laittaa kyllä seuraavan kerran harkintaan, että kannattaako tuota poistoa edes tehdä.

    Toisaalta voisi ostaa toisen talvikäyttöön soveltuvan pyörän - voisi muutaman kympin maksella marras-maaliskuun vakuutuksia, jotta pääsisi talvella muutaman kerran pyörittelemään. Yhdet talvirenkaatkin on tallin perällä, pitääkin etsiä, jos noihin sopiva pyörä löytyisi.


    Mopossa oli yksi talvi seisonta-ajaton vakuutus, joten ihmettelin, kun seisonta-ajastakin meni täysi maksu. Nyt on tullut 50cc harrasteet pidettyä seisonnassa ilman vakuutuksia. Helposti jää kyllä ottamatta ajoon, kun ei tuolle oikeaa tarvetta ole ja fiilisteltyä saa kuitenkin isommalla pyörällä. Hieman tulee kalliiksi tehdä se 2km lenkki ja maksaa 150€.
  25. #25
    Jos otan nyt liikennevakuutuksen (Iffistä) vuodenaikahinnoittelulla ja irtisanon sen keväällä niin selviänkö melkein ilmaiseksi?

    Vai onko talvikuukaudet seisonta-ajallisessakin todella halpoja?
    Ready to race
  26. #26
    Lainaa taiger kirjoitti Katso viesti
    Jos otan nyt liikennevakuutuksen (Iffistä) vuodenaikahinnoittelulla ja irtisanon sen keväällä niin selviänkö melkein ilmaiseksi?

    Vai onko talvikuukaudet seisonta-ajallisessakin todella halpoja?
    Mulla on MT-10 iffillä seisonnassa. Kaskon palo- ja varkausvakuutus sekä rahoitusvakuutus on voimassa, 3kk laskutus seisonta-ajalla on 33€, muuta laskua tuolta ajalta ei kerry.
  27. #27
    Mua ei kiinnosta seisonta-aika vaan vakuutuksen voimassaoloaika. Tarkoitus on ajaa talvella ja olla pois liikenteestä kesällä
    Ready to race
  28. #28
    Omien moottoripyörien vakuutukset on Pohjolassa, ajokausi alkaa aikaisintaan huhtikuun loppupuolella ja päättyy viimeistään syyskuussa.
    Huhtikuu on ensimmäinen kuukausi jolta vuodenaikahinnoiteltua liikennevakuutusta maksetaan ja lokakuu viimeinen.
    Otan liikennekäyttöön keväällä kun sää on sellainen että lähden tien päälle, syksyllä pois liikennekäytöstä kun tuntuu että ajokausi saa päättyä.
    Liikennevakuutuksen hinnasta säästyy näin jonkin verran. Kuluvalta vakuutuskaudelta liikennevakuutus maksaa 129 euroa (650 V-Strom -05) joten säästö ei voi olla kovin suuri...
    Siihen en ole perehtynyt minkä verran säästyy kolarointiturvan osuudesta, varmaan jotain ?
    Palo- ja varkausturva on tietysti voimassa ympäri vuoden.
    DL650 V-Strom / GSX650F
  29. #29
    Kolmen pyörän liikennevakuutuksen osuus 1.11.-31.3. ajalta on yhteensä noin 40e vuodenaikahinnoittelun mukaan. Turha ruveta veivailemaan pois vakuutuksista, jos parikin kertaa käy tuolla välillä ajelemassa, niin mun mielestä tuo kulu on jo sillä kuitattu.

    Ajokausi sitten useimmiten alkaa huhtikuusta ja viimeset ajot yleensä siellä lokakuun loppupuolella. 2 pyörää liikenne+osakasko ja 1 pyörä pelkällä liikennevakuutuksella yhteensä vähän päältä 600e / vuosi.

    Vähän lähtee luistamaan aiheesta, mutta tosiaan kolmen pyörän vakuutus 600e, bensakulut jakautuu usein useamman pyörän kesken, huollot suurimmaksi osaksi itse ja kaikissa pyörissä olisi myyntihinta vieläkin sama kuin ostohinta, jos haluisi myydä. Eipä voi väittää että useamman pyörän pitäminen olisi kovin kallista vrt yksi pyörä.
  30.  
  31. #30
    Vai onko talvikuukaudet seisonta-ajallisessakin todella halpoja?
    Ei ole. Vakuutus maksaa saman verran joka kuukausi, koska näissä ei sitä vuodenaikahinnoittelua yleensä sovelleta. Minulla maksaa Ifin seisonta-ajallinen 10€/kk per pyörä seisonta-ajalta.

    Esim. Pohjolasta kannattaa ottaa talveksi vuodenaikahinnoiteltu joka taisi olla lähes ilmainen marras-maaliskuu väliseltä ajalta. Pitää vain muistaa irtisanoa se ennen, kuin kalliit kuukaudet alkavat.
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen