Tulokset 1:stä 12:een 12:sta
  1. #1
    Moi

    Josko löytyisi hyviä arvauksia. Eli onnistuin löytämään ja ostamaan -05 mallisen fazerin. Mittarilukema 17500km, aina ollut lämpimässä tallissa talvet. Huollettu hyvin,ei kolareita. Koska pyörä oli seissyt viimeiset 3-4 vuotta pressun alla olin hieman yllättynytkin,ettei mitään ongelmia löytynyt. Starttikin joutui tekemään töitä 2-3sek kunnes hieman savuttaen heräsi henkiin. Nyt noin 300km myöhemmin olen kuitenkin kiinnittänyt huomiota etupäästä tulevaan ääneen. Noin 70km/h yläpuolella aina siihen asti kun ajoviiman ääni hautaa muut äänet alkaa melkoinen ulina. Kytkimellä kun päästää kierrokset tyhjäkäynnille mikään ei muutu, eli ääni on selkeästi vauhdista, ei moottorista riippuvainen.
    Miten on raati mieltä, voiko tulla alkuperäisestä renkaasta? Laakeriltakin voisi kuullostaa,mutta moneen otteeseen kokeillut lenkin jälkeen ja ei lämpene vanne. Väliä ei ole myöskään onko alla uusi vai vanha asfaltti. Toki mahdollista,että kuuluu asiaan,mutten 16 vuoden takaa muista gixxerin tehneen tällaista
  2. #2
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Hihavakiolla sanoisin että laakeri pyörii niin hitaasti akselilla, että tuskin ulisee, mutta luulisin että rengas nimenomaisestikin voisi ulista.

    Mikäköhän katukumi se mahtoi joskus mulla olla edessä kun piti kans jotain ääntä tietyssä nopeudessa, joku halvemi tourinkikumi vuonna 2012.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  3. #3
    Minun mopoon ilmestyi uusi, nopeusriippuvainen ulina kun ostin uuden kypärän. Ääni lakkasi kun käänsin päätä
    Eli voi olla ajoviimakin. Joku kateosa tms sopivasti ilmavirrassa.
  4. #4
    Lainaa tammifaan kirjoitti Katso viesti
    Miten on raati mieltä, voiko tulla alkuperäisestä renkaasta?,:
    Eli pyörässä on eturengas vm. -05 ?
  5. #5
    Lainaa jr66 kirjoitti Katso viesti
    Eli pyörässä on eturengas vm. -05 ?
    Noilla kilometreillä erittäin epätodennäköistä, kun ensiasennusrengas harvoin kestää edes kymppitonnia. Mutta huomattavan vanha se voi joka tapauksessa olla, jos pyörä on viimeiset neljä vuotta seissyt käyttämättä. Rengasta minäkin kuitenkin todennäköisimpänä äänen lähteenä pitäisin, koska eturenkailla on tapana kulua ”hampaalle”, ja se yhdistettynä kumin kovettumiseen lisää ääntä.
  6. #6
    Lainaa jr66 kirjoitti Katso viesti
    Eli pyörässä on eturengas vm. -05 ?
    juurikin näin, nakit on alkuperäiset ensiasennusrenkaat, ainakaan myyjä ei muistanut vaihtaneensa

    itse asiassa kun herkemmällä korvalla kuuntelen, niin samaa äänensävyä kuultavissa jo alemmalla nopeudella.

    niin ja ei muutu kypärän/pään asentoa muutettaessa
  7. #7
    Lainaa shyhander kirjoitti Katso viesti
    Mikäköhän katukumi se mahtoi joskus mulla olla edessä kun piti kans jotain ääntä tietyssä nopeudessa, joku halvemi tourinkikumi vuonna 2012.
    tuskin mitään halpaa kumia on yammu laittanut, mutta ikä voinee hyvinkin tehdä siitä halvan veroisen kumin. Kai se pitää metsästää sopivan hintainen kumidiili ja sitä kautta ratkaisua hakea. Lienevät ikänsä puolesta melkoisia riskitekijöitä ainakin märällä?
  8. #8
    Renkaan valmistusajankohta näkyy kyljessä.
  9. #9
    Lainaa tammifaan kirjoitti Katso viesti
    tuskin mitään halpaa kumia on yammu laittanut, mutta ikä voinee hyvinkin tehdä siitä halvan veroisen kumin. Kai se pitää metsästää sopivan hintainen kumidiili ja sitä kautta ratkaisua hakea. Lienevät ikänsä puolesta melkoisia riskitekijöitä ainakin märällä?
    Kyllä se riittävästi kovettunut kumi on liukas myös kuivalla asfaltilla, joten esim liikenneympyrässä kannattanee varoa, mutta märällä toki sitäkin enemmän. Renkaan kyljessä pitäisi olla nelinumeroinen koodi josta käy ilmi renkaan valmistusviikko ja vuosi. Esimerkiksi 1505 tarkoittaisi viikkoa 15 vuonna 2005. Mutta neljän pyörän kokemuksella kyllä edelleen sanoisin, että alkuperäisrengas on yleensä vaihtokunnossa 6-10tkm kohdalla.

    En tiedä miten silloin ensiasennuskumeissa on toimittu, mutta nykyään ainakin autoissa tehtaan ensiasennusrenkaissa kyllä säästetään, eli ovat mahdollisesti iäkästä mallisarjaa, ja jopa kulutuspintaa voi olla vähemmän kuin saman renkaan kuluttajakaupassa myytävässä versiossa.
  10. #10
    Laakerin ääni kuulostaa enemmänkin hurinalle omien kokemusten mukaan. Juuri vaihdoin busaan uudet etulaakerit,
    toinen oli loppu ja eron äänessä kyllä huomasi.
  11. #11
    Liian kireä ketju tekee tuota ääntä myös. Ja just 70-90kmh nopeudella.
    Renkaan ääni pitäis muuttua, kun ajelee eri pinnoilla, paikkojen päällä tms...
  12.  
  13. #12
    Eturengas tuon äänen luultavasti aiheuttaa.

    Pyöräni oli pitkään seisomassa ja kun lähdin ajamaan, niin noin 70 km/t kuului myös minun korvaani tuollainen ulina. Eturengas oli huomattavan alipaineinen ( 1.5 bar). Kun korjasin paineen noin 2,4 :ään, melu vaimeni huomattavasti.