Tulokset 1:stä 14:een 14:sta
  1. #1
    Moe.

    Milloin meillä amatööri-ratailijoilla renkaat on vaihtokunnossa? Takarenkaalla ajettu nyt kolme iltaa Kemoralla ja ainakin se kanttiin paistettu teksti on häipynyt takasesta.

    -Ile-
  2. #2
    Slikseissä ja kuviorenkaissa on molemmissa kulumismerkit. Kun merkit ovat loppu, niin on aika vaihtaa rengas. Merkkejä on renkaan keskellä ja parissa paikassa sivuillepäin mentäessä.

    Radat kuluttavat yleensä renkaan toista rengasta enemmän kuin toista, niin renkaan voi kääntää ympäri, jotta renkaalle saa lisää elinikää.

    Mikäli rengas on hyvin vanha, niin siinä on saattanut mennä lämpösyklit yli. Tällöin rengas rupee tulemaan hieman liukkaammaksi. Eli niinkään paistopäivä ei vaikuta pitoon, mutta se kuinka monta kertaa rengas on lämmitetty kuumaksi taasen vaikuttaa.

    edit. Googlettelin aihetta hieman. Tollanen TWI merkintä ei sano mulle mitään, tai siis onko haittaa jos se kuluu pois. Viisaammat siitä voi kommentoida. Itse olen aina vaan katsonut noita toisia indikaattoreita.

    edit2. Voisiko tuo TWI-merkintä tarkoittaa, että tuosta kohtaa löytyy toi indikaattori. Kadulla kun harvemmin kallistellaan aivan renkaan reunalle asti.
    Viimeksi muokannut: T1mppa; 14.08.2020 klo 09:20.
    Braaaaap
  3. #3
    MotOrg ry:n hallituksen pj marko.fzs:n avatar
    Moderaattori
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jan 2010
    Paimio
    MotOrg ry jäsen
    Vaikeaa sanoa näkemättä itse rengasta. Yleensä kun renkaan muotoon on tullut kantteja niin kannattaa vaihtaa ihan mukavuudenkin takia.
    Elämä on onneksi mutkikasta
    Suihkuvastaava
  4. #4
    Lainaa marko.fzs kirjoitti Katso viesti
    Vaikeaa sanoa näkemättä itse rengasta. Yleensä kun renkaan muotoon on tullut kantteja niin kannattaa vaihtaa ihan mukavuudenkin takia.
    Sama. Itse vaihdan slicksit myös, kun rengas menee kulmikkaaksi. Silloin yleensä on vielä kulutusmerkkiä jäljellä. Omissa harrasteluvauhdeissa (nopean hitaassa päässä) n. 150 kierrosta on kovemmat seokset kestäneet. 200 kierrostakin on Dunlopin MS4:lla mennyt kääntelyjen kanssa.
  5. #5
    Tässä varmaan voi myös kysyä, että mitä tarkoitetaan amatöörillä ja minkälainen pyörä sekä rengas on kyseessä.

    Tuo kulmikkuus käy tosin vastaukseksi jokaiselle. Jos takarengas on kulunut keskeltä tasaiseksi tai avauskohdista "mutteriksi", kannattaa vaihtaa ihan turvallisuuden vuoksi. Jotkut ratarenkaat kestää hitaammilla vauhdeilla sen, että niistä ajaa kuviot kyljistä pois, jotkut ei.
    Yamaha XJ 600 - Suzuki GSX-R 1000 K7 - Triumph Daytona 675 - Triumph Street Triple 765
  6. #6
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Mikä rengas?

    Dunlopista kärsii ajaa merkit kokonaan pois, mutta esim. Pirelli muuttuu vähän liukkaaksi, kun merkkiä on aavistus näkyvissä.

    Keskiryhmän humppaahan nuo ratakumit kestää ihan älyttömiä määriä, mutta vauhdin kasvaessa renkaan elinikä tipahtaa. Kisavauhteja noi sliksit näyttäs kestävän n. 35-150 kierrosta seoksesta ja radasta riippuen.

    Nykyisin vaihdan yleensä uudet alle parina, mutta aiemmin ajelin yhdellä etusella pari-kolme takasta

    Ja kuten edellä mainittiin, kannattaa takanen kääntää vanteella ympäri, kun n. 2/3 kulutuspinnasta on käytetty kuluneemmalla puolella. Tämä siis jos budjetti on yhtään ongelma.
    Superbike #7
  7. #7
    Lainaa T1mppa kirjoitti Katso viesti

    edit2. Voisiko tuo TWI-merkintä tarkoittaa, että tuosta kohtaa löytyy toi indikaattori. Kadulla kun harvemmin kallistellaan aivan renkaan reunalle asti.
    Juu, se on just se.
  8. #8
    Juu sori vajavainen avaus.

    Tourinkirengas kai tuo on, Pirelli Diablo 3:n ja Ducati Monsterissa alla. Keskeltähän tuo rengas ei ole kulunut juuri ollenkaan ja sillä paistetulla tekstillä tarkoitin Pirelli Diablo tagia siinä renkaan kantilla.

    Tosiaan, kun en oo juurikaan radalla aikasemmin ajanut niin tuo kulumisen indikointi on vähä hankalaa.

    -Ile-
  9. #9
    Tärkeää muistaa myöskin se, että takarengas ja eturengas eivät noudata samoja kulutussääntöjä.

    Takarenkaassa nuo slicksien pyöreät kulutusmerkit toimii oikein, eli sillon ku se pyöreä kuoppa katoaa renkaan pinnasta ni kuvio on käytetty loppuun. Takanakki kestää kovaa käyttöä sen 100 kierrosta (ilman TCS) ja ku kierrosaikaan heittää 5 sekuntia lisää, ni rengas kestää 100 kierrosta lisää. (Scuuballa se kestää 400 kierrosta ja vielä paukkuu rataennätykset )

    Eturenkaassa tilanne on eri. Eturenkaalla voi ajaa 500 kierrosta eikä ne täplät katoa minnekään vaikka rengas on jo 250 kierrosta sitten ollu ihan perseestä ajaa. Eturenkaassa nimittäin muuttuu profiili reunoista jyrkäksi kun siitä on se pitopinta lopussa, mutta se ei näy mitenkään niissä kulutuspinnan täplissä.

    Eli siis kulutuspintaa on eturenkaassa vielä 200 kierroksen jälkeen jäljellä niin maa hitosti mutta pyörä ei vain käänny enää mihinkään ku eturengas työntää pois alta mutkissa, koska sen renkaan profiilista on tullut liian flatti. Toki jos kierrosajat on Alastarolla tasoa 1:30 tai Kemorassa 1:25 ni kyllä sillä eturenkaalla ajaa käytännössä eliniän ku ei se kuski silloin käytä sitä renkaan osaa käytännössä lainkaan, jolla se kierrosaika tehdään.
    "Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
  10. #10
    Lainaa ileumi kirjoitti Katso viesti
    Juu sori vajavainen avaus.

    Tourinkirengas kai tuo on, Pirelli Diablo 3:n ja Ducati Monsterissa alla. Keskeltähän tuo rengas ei ole kulunut juuri ollenkaan ja sillä paistetulla tekstillä tarkoitin Pirelli Diablo tagia siinä renkaan kantilla.

    Tosiaan, kun en oo juurikaan radalla aikasemmin ajanut niin tuo kulumisen indikointi on vähä hankalaa.
    Kuva(t) ois kiva(t)...?
    "Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
  11. #11
    Rahamiehet nakkaa renkaat ilmaiseksi eteenpäin parikymmentä kierrosta ennen maalia, niin ei tarvitse kiikuttaa gummeja kierrätykseen.
    Aprilia RSV4 1100 Factory (sold), Ducati 999X, KTM 350 SX-F, Vespa Primavera 50.
  12. #12
    Houdi.

    Nuo mainitut kierrosajat antaakin aika hyvää referenssiä siitä, että minkä verran kumit kestää köröttelykyyteillä. Tuolla takasella on nyt ajettu vajaa 3000km joista vajaa 600 km radalla. Ja sama etusella, Metzeller roadtattack kakkonen, että eiköhän nuo vielä kestä.

    Ja hyväähän tässä on vielä se, että kantiltaan finaalissa olevat renkaat voi vielä loppukäyttää talon kolmospyörässä, 1200 Banditissa joka jostain syystä kuluttaa kiekot keskeltä tasaseksi.

    Tossa kuvia.

    20200815_184230_1024x768.jpg

    -Ile-
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat
  13. #13
    MotOrg ry:n hallituksen jäsen, ratavastaava Jonezi:n avatar
    Moderaattori
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jun 2014
    MotOrg ry jäsen
    Hyvä se on, kovaa syöttöä vaan.

    Tuo kulutusmerkki on ns. avaus kohdassa, silloinkin kun se on tuon kohdalla niin laittaisin vaihtoon.

    Nimetön.jpg
    Ei järjellä, ei taidolla, ei työllä, ei tuskalla vaan tuurilla.
  14.  
  15. #14
    Lainaa Jonezi kirjoitti Katso viesti
    Hyvä se on, kovaa syöttöä vaan.

    Tuo kulutusmerkki on ns. avaus kohdassa, silloinkin kun se on tuon kohdalla niin laittaisin vaihtoon.
    Ja (kuvassa) seuraavassa ja sitä seuraavassa on kulutusmerkkiin matkaa vielä reilusti.
    Eli tuolla renkaalla voi syöttää huoletta viel ainakin saman verran (vajaa 3000km joista vajaa 600 km radalla) ellei tuplastikkin.
    "Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."