Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 38:sta
  1. #1
    Ostin Saksasta maaliskuussa BMW R1100GS 1999 pyörän ja toin sen maahan laivalla Travemunden kautta.
    Sillä oli ostettaessa ajettu 155.000 km.

    Maksoin siitä myyjäliikkeelle 2500.- € ja satasen vielä rekisteröinnistä nimiini ja siirtovakuutuksesta Travemundeen ajosta.

    Siitä tuli sitten verotuspäätös.
    Verotusarvoksi oli laskelmassa saatu 2607.- € jollain kertoimilla laskettuna ja veroa tuli maksettavaksi 521.- €

    Nyt olen värkkäämässä oikaisuvaatimusta asiasta, eli veroa pitää saada alemmas ehkä satanen.

    Onko jollain ollut tapauksia, että verotusarvo on ollut korkeampi kuin kaupasta maksettu hinta?
    Näin tässä nyt verottaja yrittää tehdä.

    Mistään R1100GS pyörästä ei ole maksettu noin paljon veroa ainakaan viiteen vuoteen vaikka kaikilla tuoduilla pyörillä on ajettu paljon vähemmän kuin tuolla omallani.
    Pekka
  2. #2
    Eikös toi verotusarvo arvioida Suomen pyynti/myyntihintojen perusteella jonkinlaisella laskukaavalla. Näin ainakin oli yhden avobemarin kohdalla jonka muutama vuosi sitten toin. Saksan myyntihinnalla ei liene tuohon mitään vaikutusta. Autosta taisin aikanaan maksaa 2500€ Saksassa ja verotusarvo oli 5000€ luokkaa josta sitten vero laskettiin.
    Nyk: Ducati Multistrada 1000ds
    Ex:KTM950SM,Cagiva GC 900,Yamaha YZF750R,-93, Aprilia Dorsoduro 750,-09,Ducati Monster 1000 Ds, Suzuki DL 1000,Suzuki Gsxr 600, Suzuki DL 1000, Honda X11, Honda Cbr 600F, Aprilia Pegaso, Yamaha FZ 750, Honda VTR1000F,
  3. #3
    No mitäs tällaisen Gessun pyyntihinta on esim. nettimotossa? Sen perusteellahan noi verotusarvot ja verot lasketaan, eikä sen mukaan mitä niistä oot Saksaan maksanut? Ja kun kukaan ei suostu niitä todellisia myyntihintoja kertomaan, niin näin eletään!
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750

    How far can you travel when you're six feet underground?
  4. #4
    Näin se varmaan menee, että hinta perustuu johonkin Suomen arvattuun hintaan.

    Ihmettelen vaan, että minä joudun maksamaan enemmän kuin kukaan viiteen vuoteen samanlaiseta pyörästä, jolla on ajettu paljon enemmän kuin kaikilla muilla maahan tuoduilla vastaavilla pyörillä.
    Pekka
  5. #5
    Klassikoiden hinta on noussut välillä .
  6. #6
    Lainaa RiderOnTheStorm kirjoitti Katso viesti
    Klassikoiden hinta on noussut välillä .
    On tuo kieltämättä aika hieno klassikko.
    No katsotaan miten oikaisuvaatimuksen sitten käy.

    Kuva, klik
    Pekka
  7. #7
    Lainaa Pekkavee kirjoitti Katso viesti
    On tuo kieltämättä aika hieno klassikko.
    No katsotaan miten oikaisuvaatimuksen sitten käy.
    Joo, onhan tuo. Jotenkin alkanut toi bokserikone miellyttämään silmää, vanhuusko tulossa?

    Toivotaan parasta, sehän on kaikkien muiden kuin valtion etu.
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750

    How far can you travel when you're six feet underground?
  8. #8
    Eläkeläinen pupu:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jul 2005
    Kirkkonummi
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Pekkavee kirjoitti Katso viesti
    On tuo kieltämättä aika hieno klassikko.
    No katsotaan miten oikaisuvaatimuksen sitten käy.

    Kuva, klik
    Verotusarvoon vaikuttaa myös kaikki pyörään kiinitetyt lisävarusteet.

    Et kai vaan arvioittanu pyörää, noi hienot kalliit (tullin mielest) laukut, kiinni pyörässä? Tai millään muilla lisävarusteilla?
    "Puput on kyllä suloisia, muttei kovin älykkäitä"
  9. #9
    Lainaa pupu kirjoitti Katso viesti
    Verotusarvoon vaikuttaa myös kaikki pyörään kiinitetyt lisävarusteet.

    Et kai vaan arvioittanu pyörää, noi hienot kalliit (tullin mielest) laukut, kiinni pyörässä? Tai millään muilla lisävarusteilla?
    Kaavakkeeseen laitoin vain arvion "Tavanomainen varustus ja kunto"

    Ón siinä kyllä muitakin varusteita.

    Valokuvaa ei pyörästä tarvittu veroilmoituksen tekoon.
    Pekka
  10. #10
    Noita laukkuja saa Suomestakin 100-200 haarukkaan, ei ne niin kalliita ole. Oletko Pekka katsonut Tullin sivuilta mitä noista on verotettu aikaisemmin? Noita 1100 saa täältäkin kolmen tonnin pintaaan joten aika kallis on vero. Olisiko katsottu 1150 hintoja?
  11. #11
    Lainaa rellonen kirjoitti Katso viesti
    Noita 1100 saa täältäkin kolmen tonnin pintaaan joten aika kallis on vero. Olisiko katsottu 1150 hintoja?
    2500 ostohinta ja 500 verot, menee juurikin siihen kolmentonnin pintaan? Tarkotushan on verottaa juurikin niin, ettei kotimaisen myyjän kaluston arvo koe inflaatiota!
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750

    How far can you travel when you're six feet underground?
  12. #12
    Halvalla olet päässyt, jos pyörän hinta Suomessa on noin 3000€ - vertaa tullin arvioima 2607€.

    Meinasitko perustaa oikaisuvaatimuksesi siihen, että toiset ovat päässeet vielä halvemmalla, vaikka itselläsikin verotusarvo eli hinta, jolla vastaava ajoneuvo vaihtaa omistajaa suomessa(verollisena), on arvioitu alakanttiin?
    Ja kakka roiskusi.
    http://www.miikavenalainen.net
  13. #13
    Kysymys ei ole ostohinnasta vaan siitä paljonko veroa on jäljellä huomioiden ikävähennykset.
  14. #14
    Lainaa rellonen kirjoitti Katso viesti
    Kysymys ei ole ostohinnasta vaan siitä paljonko veroa on jäljellä huomioiden ikävähennykset.
    Näinhän se menee.
    Koska muuten myyjä olisi kirjoittanut joka rätkälle 500€ kuitin...
  15. #15
    Aina rakentelu mielessä.... finn:n avatar
    Liittyi Oct 2007
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    EU päätösten mukaan autovero ei saa olla suurempi kun vastaavasti suomipyörässä jäljellä.

    Vero.fi sivuilta voi myös tarkistaa viran toimesta verotusarvoon tehtävävästä ikävähennyksestä.
    ... remember the times, when sex was safe and bikes were dangerous?

  16. #16
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Näinhän se menee.
    Koska muuten myyjä olisi kirjoittanut joka rätkälle 500€ kuitin...
    Vaan eikö ole aika outoa, että se kuitti kelpaa EUn ulkopuolelta tuodun laitteen ALV:in laskentaan?
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750

    How far can you travel when you're six feet underground?
  17. #17
    Voi olla, että joskus kun tuotiin harvinaisempaa Jaggea ulkomailta, joku teki nettiautoon pari haamuilmoitusta halvalla. Verotuspäätös oli kohtuullinen, kun se aikanaan tuli...

    Lähetetty minun YAL-L21 laitteesta Tapatalkilla
    ZXR750 J "K"
  18. #18
    Lainaa SLP kirjoitti Katso viesti
    Voi olla, että joskus kun tuotiin harvinaisempaa Jaggea ulkomailta, joku teki nettiautoon pari haamuilmoitusta halvalla. Verotuspäätös oli kohtuullinen, kun se aikanaan tuli...
    Tässä kävi ehkä niin, että Nettimotossa oli juuri päätöstä tehtäessä vain kaksi ilmoitusta vastaavista pyöristä.

    Pyyntihinnat olivat 3700.- ja 3600.- €. Ko. pyörät on mainittu myös veropäätöksessä.
    Samat pyörät taitavat olla siellä vieläkin, mutta alemmalla hinnalla.

    No ensi viikolla Nettimotoon tulee R1100GS pyörä myyntiin 2500-2600 eurolla.
    Ja ilmoitus on tosi, eli minun vanha pyöräni.
    Pekka
  19. #19
    Mulla oli jostain tullut ykkönen ajomäärän eteen kun tullasin yhden Saksasta tuomani mersun jonka mittarilukema oli 85 tkm. Sehän on täysin mahdotonta 10 vuotta vanhassa saksalaisessa mersussa, joten korjasin tietysti asian rehellisenä miehenä. Jos asiassa oli rikos, niin se on jo vanhentunut.
    Tuono 660 ja 14 exää + 1 r.i.p.
    "Ajelee siellä porukan perällä vaan ja syö siellä patukkaa koko ajan"
  20. #20
    Lainaa finn kirjoitti Katso viesti
    EU päätösten mukaan autovero ei saa olla suurempi kun vastaavasti suomipyörässä jäljellä.

    Vero.fi sivuilta voi myös tarkistaa viran toimesta verotusarvoon tehtävävästä ikävähennyksestä.
    Ikävähennys (tai nyt korotus vertailtaviin pyöriin) on 9.8 %/vuosi.
    Aika paljon yli 20 vuotta vanhoissa moottoripyörissä.

    Kilometrivähennys on 0,8 %/5000 km.
    Aika vähän, kun moottoripyöriä ajattelee.
    Minun tapauksessani km-vähennys (eli hyvitys hinnanalennuksena) on noin 4 % eli jotain 120 € 50.000 km ajosta.

    Nämä oli myös mainittu veropäätöksessä.
    Pekka
  21. #21
    Itse BMW r1200r 2015 vm tuoneena, yrittävät selvittää noista myyntisivustoilta vastaavan pyörän hinnan suomessa ja siinä jäljellä olevan veron, arvioidusta hinnasta vähennettiin vielä jonkin verran alennusta, koska kauppahinnat ovat alhaisenpia, sinällään laskentakaavat ja toiminta oli hyvinkin selkeää ja kun joku skannaus ei mennyt perille, niin otettiin yhteyttä ja pyydettiin asiaa, toiminta oli hyvinkin ystävällistä asioiden hoitoa vaikka virkahenkilöitä ovatkin, tähän yllätyin, no vero oli arvioiden 200e suurenpi kuin olin arvioinut mutta se siitä ,hinnan takia en pyörää saksasta ostanut vaan tarjonta oli runsasta, no mitä säästin ...ehkä tonnin? Graulin hoiti pyörän ABC:lle josta se työnnettiin omaan kärriin, pyörä oli todella siisti ja jos saman kestää kuin Suzuki DL 1000 sithän se on hyvä....
  22. #22
    Jotenkin ihan kujalla tän homman kans.
    Eli siis jos tuon Saksasta 2014 vuoden xjr:n maksaa siellä sen 7-8k,
    maksaa täällä lähes saman, mutta Saksassa sillä olis ajettu vaan 4000km

    Onko tässä jotain kaavaa millä voin laskea tulevat verot yms?
    Tattista
  23. #23
    Lainaa Keesy kirjoitti Katso viesti

    Saksalaiset osaa rullata mittareita, kannattaa huomioida myös se riski.
    EK
  24. #24
    Lainaa Ek1 kirjoitti Katso viesti
    Saksalaiset osaa rullata mittareita, kannattaa huomioida myös se riski.
    Ja Saksassa toi ruuvaaminen on lailla kielletty, toisin kuin Suomessa!
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750

    How far can you travel when you're six feet underground?
  25. #25
    Olisiko tuo erikoismaalaus nostanut verotusarvoa? Eikös noista peritty lisähintaa uutena ? 500-1000,-
    Fireball
  26. #26
    Lainaa ts18056 kirjoitti Katso viesti
    Ja Saksassa toi ruuvaaminen on lailla kielletty, toisin kuin Suomessa!
    Taitaa koskea vain Saksalaisten keskinäistä kauppaa - ulkomaalaisia saa kusettaa kunnolla...
    Fireball
  27. #27
    Lainaa Fireball kirjoitti Katso viesti
    Taitaa koskea vain Saksalaisten keskinäistä kauppaa - ulkomaalaisia saa kusettaa kunnolla...
    Ja jobbarithan ei Suomessa kuseta ketään?
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750

    How far can you travel when you're six feet underground?
  28. #28
    Lainaa Keesy kirjoitti Katso viesti
    Onko tässä jotain kaavaa millä voin laskea tulevat verot yms?
    Katsopas tuolta: https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat...n_malli_kayte/

    Eli suomen käytettyjen tilastollinen keskihinta (vastaava merkki & malli hintapyynnöt esim nettimotosta), taulukon mukaisilla "alennuksilla" korjattuna => MP:n (>750ccm) vero 24,4% tuosta tilastollisesta/laskennallisesta suomen myyntihinnasta.
    Verottajan kaavalla pääsee kyllä aika lähelle arvioimaan. Omaani tuodessa arviolaskelmani heitti 50,-Eur vs lopullinen verotuspäätös... (budjetoin 5500 ja verottaja laskutti 5550, tosin minun tapauksessa verottaja laski "markkinahinnan" alaspäin uuden hinnasta koska yhtään vastaavaa käytettyä ei ole suomessa vielä myyty).
    MAD (mean absolute deviation)
  29. #29
    Suomen verotus on tuontiajoneuvojen suhteen täysin mielivaltainen. Tämä tekee sen, ettei Saksasta tai Ruotsista juurikaan kannata taloudellisessa mielessä moottoripyöriä tuoda. Poikkeuksena tietysti sellaiset, joita ei Suomesta saa tai löytää jonkun minttukunnossa olevan vähän ajetun yksilön, joka on pakko saada.

    Suomi on ollut EU:ssa jo 25v ja edelleen rikotaan räikeästi EU:n vapaan kaupan periaatteita.
  30.  
  31. #30
    Lainaa Keesy kirjoitti Katso viesti
    Jotenkin ihan kujalla tän homman kans.
    Eli siis jos tuon Saksasta 2014 vuoden xjr:n maksaa siellä sen 7-8k,
    maksaa täällä lähes saman, mutta Saksassa sillä olis ajettu vaan 4000km

    Onko tässä jotain kaavaa millä voin laskea tulevat verot yms?
    Vieläkö on voimassa yli 6kk ja yli 6tkm sääntö kaupantekohetkellä? Eli jos pyörä on alle 6kk vanha tai alle 6tkm ajettu niin menee uuden verolla.
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen