Tulokset 1:stä 10:een 10:sta
  1. #1
    MotOrg ry:n hallituksen varapj, koulutusvastaava, sihteeri Tumppi:n avatar
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Oct 2004
    Vesilahti
    MotOrg ry jäsen
    Moottoripyörien tekniset turvallisuusasiat ovat tärkeitä huomioida ajoharjoittelutapahtumissa. Ennen kaikkea ne parantavat jokaisen harjoitteluun osallistuvan turvallisuutta ja toisekseen lisäävät tapahtumien sujuvuutta.

    Seuraavia asioita suosittelemme pääsääntöisesti ajoharjoitteluun tarkoitetuille moottoripyörille. Katukäytössä oleville moottoripyörille ohjeita voi käyttää soveltuvin osin. Nämä asiat eivät ole pakollisia, vain suosituksia, mutta teknisiin turvallisuusasioihin on jokaisen tapahtumaan osallistuvan hyvä perehtyä.

    Suurin osa toimenpiteistä eivät ole kalliita tai vaikeita, ne vaativat ainoastaan perehtymistä asiaan ja hiukan aikaa. Tätä ohjeistusta noudattamalla parannat omaa ja muiden turvallisuutta.


    Turvallisia ajoharjoittelutapahtumia toivottaa MotOrg ry:n ajoharjoittelupäivien ratavastaavat ja kouluttajat!
    The Lakkivaari


    Yamaha R6



  2. #2
    MotOrg ry:n hallituksen varapj, koulutusvastaava, sihteeri Tumppi:n avatar
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Oct 2004
    Vesilahti
    MotOrg ry jäsen
    1. Kaluston tarkastus ennen ajoa

    Moottoripyörän kuljettajan (tai avustavan mekaanikon) on tarkastettava moottoripyörä ennen radalle menoa. Tarkasta ainakin kaikkien nestettä sisältävien järjestelmien korkit, pyörän akselien mutterit ja jarrujärjestelmän osien kiinnitys. Lisäksi on hyvä tehdä yleissilmäys pyörän kaikkiin osiin, varsinkin niihin joita on avattu ja uudelleen kiristetty edellisen ajokerran jälkeen.
    The Lakkivaari


    Yamaha R6



  3. #3
    MotOrg ry:n hallituksen varapj, koulutusvastaava, sihteeri Tumppi:n avatar
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Oct 2004
    Vesilahti
    MotOrg ry jäsen
    2. Jarrusatuloiden kiinnityspulttien varmistaminen

    Jarrusatuloiden pulttien varmistus onnistuu helpoiten varmistuslangalla tai jousisokalla. Alkuperäisiin pultteihin voi porata tarvittavat reiät tai hankkia valmiiksi poratut laadukkaat tarvikepultit. Hankalissa paikoissa voi punottuun varmistuslankaan pujottaa kutistesukan, jolloin lanka ei hankaa osiin jälkiä.

    Tarvikkeita varmistuksiin löytyy edullisesti mm. täältä:
    https://www.motonet.fi/fi/tuote/4002...alankapihdit-6

    https://www.motonet.fi/fi/tuote/3834...-muovirasiassa

    https://www.motonet.fi/fi/tuote/8820...sarja-150-osaa


    Esimerkkiohje lankavarmistuksista:
    https://byrongliding.com/technical/lockwiring/


    Laadukkaita valmiiksi reitettyjä pultteja löytyy vaikkapa täältä:
    https://www.pro-bolt.com/


    Tässä varmistus on suoritettu liittämällä langalla pulttien kannat pariksi. Lanka on molemissa pulteissa oikeaoppisesti kiristävään suuntaan ja lisäksi langan suojaksi on laitettu kutistesukka. Kiristävä suunta tarkoittaa sitä, että varmistettavan pultin löystyessä lanka kiristyy. Aina tämä ei ole mahdollista, mutta siihen on hyvä pyrkiä.
    Langan pää on taitettu kohti pultin kantaa, jolloin sen terävään päähän ei raapaise itseään tai vaatteitaan.
    IMG-20200805-WA0008.jpg


    IMG-20200805-WA0007.jpg


    Tässä varmistus on suoritettu käyttämällä jousisokkia. Jousisokka ei itsessään lukitse pultin kantaa, mutta estää sen pyörimisen auki osumalla jarrusatulan rakenteeseen jos pultti lähtee löystymään.
    IMG-20200805-WA0012.jpg


    IMG-20200805-WA0011.jpg
    The Lakkivaari


    Yamaha R6



  4. #4
    MotOrg ry:n hallituksen varapj, koulutusvastaava, sihteeri Tumppi:n avatar
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Oct 2004
    Vesilahti
    MotOrg ry jäsen
    3. Öljyjärjestelmän niiden osien varmistaminen, joiden aukeaminen voi aiheuttaa öljyvuodon

    Öljyjärjestelmän osien varmistus toimii samoin kuin jarrujärjestelmän.


    Tässä kuvassa on tarvikemallinen öljykorkki liitetty varmistuslangalla öljytikkuun. Öljytikun päässä on jousisokka, joten lankaa ei tarvitse katkaista öljyn määrää tarkastettaessa tai lisättäessä öljyä.
    IMG-20200805-WA0010.jpg

    Tässä kuvassa öljykorkki on varmistettu langalla kopan suojassa olevaan reikään. Virheellisesti lanka ei ole korkkia kiristävä, jos kiinnityspiste olisi toisessa päässä korkissa olevaa vääntiötä, niin suoritus olisi lähes täydellinen. Tässä tapauksessa lanka estää kuitenkin korkkia aukeamasta kokonaan.
    IMG-20200805-WA0013.jpg

    Tässä kuvassa öljynsuodatin on varmistettu langalla lähellä olevaan ylimääräiseen reikään. Valmistaja on ystävällisesti lisännyt suodattimeen 17mm vääntiön jossa on reikä varmistuslangalle. Tälläisiä suodattimia valmistaa esimerkiksi K&N ja Hiflo.
    Joissain pyörämalleissa lukitus onnistuu myös isolla letkuklemmarilla, jolloin klemmari kiristetään öljynsuodattimen päälle ja se ottaa kiinni pyörän moottorinlohkon rakenteisiin ja estää öljynsuodatinta kiertymästä auki.
    IMG-20200805-WA0005.jpg

    Tässä on varmistettu parina öljy/vesilämmönvaihtimen kiinnityspultti ja öljyproppu. Jos pyörässä on erillinen öljynjäähdytin, on sen liitokset myös hyvä varmistaa langalla.
    IMG-20200805-WA0003.jpg
    The Lakkivaari


    Yamaha R6



  5. #5
    MotOrg ry:n hallituksen varapj, koulutusvastaava, sihteeri Tumppi:n avatar
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Oct 2004
    Vesilahti
    MotOrg ry jäsen
    4. Jäähdytysjärjestelmän tarkastus ja nesteen vaihtaminen ratakäyttöön sopivaksi

    Jäähdytysjärjestelmässä suosittelemme käytettäväksi vettä. Tislattu vesi on oikea vaihtoehto jos hanavedessä on epäpuhtauksia, sen ph-arvo ei ole neutraali tai siinä on kalkkia. Veden lisäaineena voi käyttää esimerkiksi Water Wetteriä korroosion estämiseksi ja lämmönjohtokyvyn parantamiseksi. Tarvikevalmistajilta löytyy myös kokonaan glykolittomia valmiita jäähdytysnesteitä ratakäyttöön.

    Huomioi, että vesi/waterwetter seos ei kestä juurikaan pakkasta. Jäähdytysjärjestelmän jäätyminen saattaa rikkoa järjestelmän osia, joten jäähdytysjärjestelmä tulee tyhjentää tai vaihtaa tilalle normaali jäähdytysneste jos moottoripyörällä on riski altistua pakkaselle esimerkiksi talvisäilytyksen aikana.

    https://www.motonet.fi/fi/tuote/6080...-Wetter-355-ml

    Jäähdytysjärjestelmän letkut suositellaan vaihdettavaksi mikäli pyörällä on ikää yli kymmenen vuotta. Silikoniletkut ovat usein kestävyydeltään parempia ja monesti halvempia kuin alkuperäiset letkut. Suosittelemme käyttämään uusien letkujen kanssa laadukkaita ruostumattomasta teräksestä valmistettuja letkuklemmareita.

    Esimerkiksi täältä saa laadukkaita silikoniletkuja:
    https://www.samcosport.com/bike/

    Laadukkaita letkuklemmareita löydät hyvinvarustetuista rautakaupoista, vaikkapa täältä:
    https://kiinnikekeskus.fi/
    The Lakkivaari


    Yamaha R6



  6. #6
    MotOrg ry:n hallituksen varapj, koulutusvastaava, sihteeri Tumppi:n avatar
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Oct 2004
    Vesilahti
    MotOrg ry jäsen
    5. Nestevuodon aiheuttamien vahinkojen ehkäisy


    Nestevuodon sattuessa pyörässä on hyvä olla umpinainen alakate, jonka tilavuus on riittävä pitämään sisällään pyörän koko öljy- tai jäähdytysnestetilavuuden. Huomioi, että sateella ajettaessa alakatteen pohjassa tulee olla vähintään yksi noin 20mm reikä, muutoin alakate täyttyy vedellä. Reikä tulee tulpata esimerkiksi kumitulpalla ja varmistaa tulpan kiinnitys riittävän lujalla teipillä.

    IMG-20200805-WA0000.jpg

    Moottoripyörän kaikkien huohotusletkujen olisi hyvä päätyä suljettuun säiliöön, jonka täyttyminen on helppo havaita. Esimerkiksi noin 2dl vetoinen läpinäkyvä muovipullo etukatteen takana on erinomainen ja helppo ratkaisu. Tässä tapauksessa pulloon on yhdistetty paisuntasäiliön ylivuotoletku ja polttoainesäiliön huohotus ja ylivuotoletku. Tällä estetään myös polttoaineen valuminen kaatotapauksissa huohotusjärjestelmästä kuuman moottorin tai pakoputken päälle.

    Varmista oman moottoripyöräsi huohotusjärjestelmien toiminta ennen huohotussäiliön tai -säiliöiden asentamista.

    IMG-20200805-WA0001.jpg
    The Lakkivaari


    Yamaha R6



  7. #7
    MotOrg ry:n hallituksen varapj, koulutusvastaava, sihteeri Tumppi:n avatar
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Oct 2004
    Vesilahti
    MotOrg ry jäsen
    6. Muiden helposti irtoavien osien varmistaminen

    Moottoripyörässä on tunnettuja, usein mallikohtaisia, osia, joiden on todettu irtoavan helposti rata-ajossa. Esimerkkinä jälkatappisarjojen, vaihdepolkimien tai ohjausiskunvaimentimien kiinnitysruuvit. Monessa pyörässä myös eturattaan mutteri pyörii itsestään helposti auki. Näihin osiin suosittelemme varmistuslankaa tai laadukasta ruuvilukitetta, esimerkiksi Loctite 243.

    https://www.motonet.fi/fi/tuote/6061...rrelukite-5-ml

    IMG-20200805-WA0006.jpg

    received_658474641242037.jpg
    The Lakkivaari


    Yamaha R6



  8. #8
    MotOrg ry:n hallituksen varapj, koulutusvastaava, sihteeri Tumppi:n avatar
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Oct 2004
    Vesilahti
    MotOrg ry jäsen
    7. Muut turvallisuutta lisäävät toimenpiteet


    Muista turvavarusteista suosittelemme takarattaan sormisuojaa, eli ns. hainevää. Suoja estää kaatumistilanteessa kuljettajan kehonosien joutumisen ketjun ja takarattaan väliin.

    IMG-20200805-WA0002.jpg

    Lisäksi suosittelemme muovisia tai komposiitista valmistettuja moottorin poskien suojuksia. Suojus estää kaatumisissa moottorin poskien puhkeamisen ja siten vähentää öljyvahinkojen riskiä. Laadukkaita suojia valmistaa esimerkiksi GB-racing tai RG.

    https://www.gbracing.eu/

    https://www.rg-racing.com/

    IMG-20200805-WA0009.jpg


    Suosittelemme myös käyttämään laadukasta tankkifoamia. Tankkiin laitettu foam estää polttoaineen äkillisen vuotamisen tankkiin tulleesta reiästä. Tämä vähentää tulipaloriskiä kaatotapauksissa joissa tankki puhkeaa.
    The Lakkivaari


    Yamaha R6



  9. #9
    MotOrg ry:n hallituksen varapj, koulutusvastaava, sihteeri Tumppi:n avatar
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Oct 2004
    Vesilahti
    MotOrg ry jäsen
    Tässäpä ohjeita, olkaapa hyvät!
    The Lakkivaari


    Yamaha R6



  10.  
  11. #10
    itse olen ottanut tavaksi irrottaa eturattaan suojamuovin ennen ratapäivää ja kaapia ketjurasvaklöntit pois sieltä. Ihan sen takia että kun motti kuumenee niin se voi tippua radalle ja paljon rasvatussa katupyörässä sitä rasvaa voi olla siellä paljon. samalla voi tarkistaa sen eturattaan mutterin.
    we cannot tolerate zero tolerance!

    BMW R1200GS & Speed triple 1050