Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Tulokset 31:stä 57:een 57:sta
  1. #31
    Nonnih! Huomenna tämä sitten starttaa, elikkäs Jutaajille ennakko- ja väliaikatietoa:

    I Jutauspäivällinen alkaa klo 18:00, jolloin pääosat ovat jo paikalla, (n. 21 Jutaajaa), mutta päivällistä on tarjolla vielä klo 21:00:een asti, koska viimeiset, ( 2 Jutaajaa), ovat ilmoittaneet laskeutumisajakseen n. klo 20:00.
    Kaikille siis ruokaa riittää...

    SalpaJutaus- briefingiä jouduttaneen siirtämään alkavaksi aiemmin ilmoitetun klo 19:00 sijaan, klo 20:00:een, yllä mainituista syistä? (tästä infoa sitten hotellilla tarkemmin).

    Saunat ovat käytössämme aina klo 21:00:een asti, joten pyrkikää käymään jo ennen briifausta!

    La. aamiainen alkaa klo 08:00, koska henkilökunta saapuu paikalle vasta tuolloin, ja ajokierrokselle starttaillaan klo 09:00 alkaen. Se voidaan nauttia myös ulkoterasseilla, (säävaraus), kuten myös päivälliset.

    Miehikkälän Salpamuseon läpiajo, n. klo 10:30-11:00, (tarkempi tutustuminen suoritetaan vasta bunkkerimuseolta palattaessa!), ja Virolahden Bunkkerimuseolle saavutaan n. klo 12:30, jossa on mahdollisuus välipalatarjoiluun. Sisäänpääsy ,(max), 5e / hlö. Jakaannumme 2:een osastoon: toiset rynnäköllä sisälle lippujen ostoon, ja katsomaan 15min elokuvaesitystä, ja nälkäisimmät jäävät piha-alueen laavulle nokipannukaffeelle... Ja sitten n. kolmen vartin päästä vaihto.

    Paluu Salpamuseolle sitten kun on valmista , jossa jälleen jako kahteen: rynnäkköosasto sisään, (sama leffa muuten, jos jäi katsomatta, tai sitten kiertelyä omaan vapaaseen tahtiin?), ja toiset aloittavat tutkimalla ulkokohteet.
    Pääsylippu 8e, (eläkeläiset 5e). Kaffee 2e, munkki 2e.

    Tämä jako ainoastaan näiden suositusten takia, you know, (Covid-19), eli turvavälit museoiden toiveesta!

    Lauantain päivällinen alkaa klo 16:00- >
    Saunat käytössämme klo 15:00 - 21:00, ja sunnuntain aamiainen klo 08:00.

    Karjalan Ilmailumuseolle startti klo 09:30, tai tilanteesta riippuen 10:00.

    Pääsylippu 5e / hlö, ja jälleen jako 2:een, osa aloittaa pihalla, osa sisältä käsin.

    Viimeisenä kohteena MaaSK:n psv:t Rakuunanmäellä, (Comet, Charioteer, Sturmi, ja T-54)
    Jutaus päättyy n. klo 11:30.

    Lisätietoa Jutausbriefingissä....muistakaa ne otsa-/käsivalaisimet!

    Varokaa matkalla hirviä, peuroja, Zetoreita, perässä raahattavia maataistelukoneita!

    Lämpimästi tervetuloa! ja PEUKKU
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat
  2. #32
    Ekaks kiitos kutsusta. Centrepiece ryhmä käynnistää bokserit pyhännän abc klo 10.00. Väistellään mahdollisia vesikuuroja.
  3. #33
    Kiitokset ohjelmasta.

    Mahdollisimman mutkainen reitti kohteeseen vihollisen harhauttamiseksi on valittu ja sateen lakattua noin kello 15 starttaan Pakilan Teboililta. Saa liittyä mukaan, jos kiinnostaa, mutta heitä viestiä tänne niin tiedän odotella. Reittinä Helsinki - Pornainen - Artjärvi - Myrskylä - Anjala -Hamina - Suur-Miehikkälä - Luumäki. Jos verkkotiedustelu on hoitanut tehtävänsä, asfaltilla mennään perille asti.

    Teppo
    Ducati XDiavel
    ex. Suzuki GSR600
  4. #34
    tää on siis tänään jo........
  5. #35
    Lainaa A59 kirjoitti Katso viesti
    tää on siis tänään jo........
    Jovvain! Ja varsinaiset ajokierrokset starttaa huomenna klo 09:00, tasan tarkkaa, noin!

    ja päiväkäyntikin on mahdollista sitten muuten!
  6. #36
    Tukikohta "Salpa" tukeutumisvalmiina klo 12:00 alkaen. Tihkusade, +11,5'c, tuuli 4 suunnasta 200..siis VAIN 1 mp koko matkalla JKL- LPR- Luumäki?!! Mitä ihmettä?
  7. #37
    Lainaa mchuurre kirjoitti Katso viesti
    Tukikohta "Salpa" tukeutumisvalmiina klo 12:00 alkaen. Tihkusade, +11,5'c, tuuli 4 suunnasta 200..siis VAIN 1 mp koko matkalla JKL- LPR- Luumäki?!! Mitä ihmettä?
    Arkipäivä.
    Ihmiset pyörittämässä oravanpyörää, jotta saisivat edes jonkun kopeekan puolikkaan.
    Ne, kenellä on aikaa, niin ei tarvii huonolla kelillä huvikseen ajella.
  8. #38
    länsirajalta tullessa kyllä oli kyllä väkeä liikkeellä.....
  9. #39
    Juurikin kotiuduin. Kiitokset taatusta jutauksesta ja mainiosta porukasta!!!
  10. #40
    Huurre vois antaa vaikka takuun että tapahtumat onnistuu...........
  11. #41
    Suuri kiitos Huurteelle hienosta viikonlopusta! Kaikki oli hienoa näin ensikertalaisen silmissä ja sade vain piristi

    Kalusto tosin joutui koville ja pientä huoltakin aiheutti. Onneksi Kunkun pajalla pyörä sai hoitoa ja pystyin ajamaan levollisin mielin kotiin. Iso kiitos vielä kerran Kunkulle!
    990 SMT
  12. #42
    Kiitokset Huurukselle mainiosta jutauksesta. Onnistuneet järjestelyt ja mainio porukka.

    Ex -KTM 790 Adventure R
    Ex -Yamaha Ténéré xt1200z
    Ex -Suzuki GSX 1400
    Ex -Kawasaki Z1000 K8 White
    Ex -Suzuki GSX 1400
    Ex -Kawasaki zx-9r-
  13. #43
    Lainaa Massimo Denaro kirjoitti Katso viesti
    Suuri kiitos Huurteelle hienosta viikonlopusta! Kaikki oli hienoa näin ensikertalaisen silmissä ja sade vain piristi

    Kalusto tosin joutui koville ja pientä huoltakin aiheutti. Onneksi Kunkun pajalla pyörä sai hoitoa ja pystyin ajamaan levollisin mielin kotiin. Iso kiitos vielä kerran Kunkulle!
    Eipä ollut niin suuri vaiva. Hienoa, kun pystyi auttamaan ja hienoa, kun loppumatka sujui ongelmitta!
  14. #44
    Ei kai tämä vaan liity kenenkään jutaajan kotimatkaan?

    Etelä-Saimaa-lehti:"Luumäellä Väliväyläntiellä sattui sunnuntaina liikenneonnettomuus, jossa moottoripyöräilijä ajoi ulos tieltä.

    Moottoripyöräilijä loukkaantui tilanteessa vakavasti, tiedotetaan Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta. Onnettomuuspaikalla ensihoito otti kuljettajan hoitoonsa.

    Pelastuslaitos sai onnettomuudesta hälytyksen kello 15.33.
    "
  15. #45
    Lainaa Kunkku kirjoitti Katso viesti

    Ei ollut jutaajia.

    Sain tietää eilen, että kaveriporukassa yhdellä lipsahti GSX-R penkkaan. Sairaalahoitoa vaatii sen verran et kesän ajot tais olla siinä.
    990 SMT
  16. #46
    Lainaa Kunkku kirjoitti Katso viesti
    Ei kai tämä vaan liity kenenkään jutaajan kotimatkaan?

    Etelä-Saimaa-lehti:"Luumäellä Väliväyläntiellä sattui sunnuntaina liikenneonnettomuus, jossa moottoripyöräilijä ajoi ulos tieltä.

    Moottoripyöräilijä loukkaantui tilanteessa vakavasti, tiedotetaan Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta. Onnettomuuspaikalla ensihoito otti kuljettajan hoitoonsa.

    Pelastuslaitos sai onnettomuudesta hälytyksen kello 15.33.
    "
    Tiettävästi ei, koska viimeisimmätkin SalpaJutaajat kotiutettiin klo 12:45!

    Mutta SUURKIITOS jälleen KAIKILLE osallistujille!

    Ja mitä kohdalleni suunnattuihin kiitoksiin tulee, sanon ja toistan jälleen: Te Jutaajathan tämänkin SalpaJutauksen teitte, eli kyllä se kiitos kuuluu teille osallistujille 99%:sti, ja minä yritän haitata teidän yhdessäoloaikaa & ajosuorituksianne mahdollisimman vähän!

    Sää ei lauantain osalta ollut se paras mahdollinen, eli SalpaJutauksesta meinasi tulla "Maastoajokurssi 4a, sekä 4d, (savi- & luikasura-ajo), mutta hyvinhän ne LT:t, HD:t, ja Duksut siellä maastossakin etenivät.. !

    Kaikkia Jutausreitille suunnittelemaani kolmeakymmentä bunkkerikohdetta ei edellä mainitusta syystä käyty läpi, joten siksipä ne jäävätkin sitten syyskuuksi suunnitteilla olevaan "SalpaJutaus II":een?

    Salpa Hotellin tasokin, saattoi jopa "lähes" täyttää Jutaajien ns. "minimistantardit" uima-allasosastoineen, hierontalaitteineen, sekä lämpimine ulkojaquzzialtaineen....?

    Karjalan Ilmailumuseon anti olikin, ja edelleen olisi sitten jo melkein oman "LentoJutauksen" arvoinen kohde, joka ainakin allekirjoittaneen yllätti isosti + PEUKKU!

    Oheisesta SalpaJutaajien kuvasta valitettavasti jäi puuttumaan ne hopsuimmat Jutaajat tykkänään...
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat
  17. #47
    Traileria kehiin, olokeepa hyvät!

    Ja muuten, jos missasit tämän, niin uusintaa luvassa 02.-04.10.2020, ja kutakuinkin samoilla "specseillä", paitti että silloin kierretään alhaalta ylös, eli suoraan Virolahden Bunkkerimuseolta -> Salpapolun tuntumassa Salpa Hotellille..... Ja käydään läpi ne tämän kerran 23 skipattua bunkkeria!

  18. #48
    Lainaa mchuurre kirjoitti Katso viesti
    Traileria kehiin, olokeepa hyvät!

    Ja muuten, jos missasit tämän, niin uusintaa luvassa 02.-04.10.2020, ja kutakuinkin samoilla "specseillä", paitti että silloin kierretään alhaalta ylös, eli suoraan Virolahden Bunkkerimuseolta -> Salpapolun tuntumassa Salpa Hotellille..... Ja käydään läpi ne tämän kerran 23 skipattua bunkkeria!

    Tein videon Salpajutauksesta:

    https://youtu.be/RXS7ot6xWT8
    veturi
  19. #49
    Ja vielä lisää videoita katsottavaksi, tuollainen video tuli editoitua viikonlopusta.

    https://youtu.be/QqUNO80QnKo
    Yamaha T700
  20. #50
    Lainaa Roof kirjoitti Katso viesti
    Ja vielä lisää videoita katsottavaksi, tuollainen video tuli editoitua viikonlopusta.

    https://youtu.be/QqUNO80QnKo
    Ilmavoimat tuo mukavan lisän videoihin
  21. #51
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Ilmavoimat tuo mukavan lisän videoihin
    Näin on, mutta nää nykyaikaiset ilmavoimat on aika sääherkkiä lauantai oli aika sateinen, niin eipä niitä oikein taisteluun takalaukusta saanut
    Yamaha T700
  22. #52
    Lainaa Roof kirjoitti Katso viesti
    Ja vielä lisää videoita katsottavaksi, tuollainen video tuli editoitua viikonlopusta.

    https://youtu.be/QqUNO80QnKo
    Tähän ISO Ajohanskapeukku jotta!
  23. #53

    Osa I tapetille, ettei jää aivan arkistoon vain pölyttymmään.......

    Ainiin.....se järjestyksessään seuraava, eli "SalpaJutaus II":n ajankohta onkin jo sitten 28.-30.05.2021!
  24. #54

    Osa 2, kehiin, elikkäs voimistelua ennen starttia Salpapolulle...
  25. #55

    "Liikkeelle mars".... Blenheimin kaputtipaikan kautta, Salpapolulle, neuvostojoukkohaudat, ja sitten Salpamuseon maastoon....:or gmp:
  26. #56

    Osa 4:ssa sitten taas mennään....sateessa, mutta makkarasavuissa silti!
  27.  
  28. #57

    Osa 5, Bunkkerimuseolta takaisin Salpa Hotellille, ja sunnuntaina sitten Etelä-Karjalan Ilmailumuseolle...
Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12