Sivu: 1 / 6:sta 123 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 180:sta
  1. #1
    Motorg ry järjestää viidennen kilpailunsa Motorg Racen sunnuntaina 26.7.2020 Alastaron moottoriradalla.

    Kilpailuun voivat osallistua vain Motorg ry:n jäsenet, ja kuljettajat jotka eivät ole kilpailleet kuluvan ja edellisen viiden vuoden aikana SM-luokissa.
    Nopeimmalle kuljettajalle palkintona MotOrg Ry maksaa osallistumisen SM-kisoihin Alastaroon jokkisluokkaan. (koskee vain kuljettajia jotka eivät ole viime aikoina osallistuneet jokkikseen)

    Tavoitteena on tarjota kaikille kilpailusta kiinnostuneille mahdollisuus kokeilla kilpailua edullisesti turvallisissa rataolosuhteissa ilman tiukkoja sääntöjä ja byrokratiaa.

    Osallistujilta ei edellytetä Suomen Moottoriliiton (SML) kilpailulisenssiä, mutta jos sellainen löytyy, se on voimassa myös Motorg Racessa. Motorg ry ja Suomen Moottoriliitto ry (SML) ovat allekirjoittaneet sopimuksen näiden asioiden tiimoilta, ja samalla Motorg ry liittyi SML:n kannatusjäseneksi. Motorg ry on sitoutunut noudattamaan kilpailuissaan SML:n urheilusäännöstön turvallisuus- ja ympäristösääntöjä.

    Motorg Race on tarkoitettu kuljettajille joilla on jonkin verran kokemusta rata-ajosta ja ajaminen sekä ajolinjat alkavat olemaan hallussa. Vauhdin ei tarvitse riittää SM-sarjan tai jokamiesluokan kilpailuihin, tärkeintä on halu kokeilla kilpailemista. Kilpailun osallistumiselle ei tulla asettamaan kierrosaikarajaa, vaan jokainen yhdistyksen jäsen voi osallistua oman harkintansa mukaan kilpailuun. Kilpailuun otetaan xx kuljettajaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Motorg race maksaa jäsenille 50 euroa ja ei-jäsenille 95 euroa (jolla saa jäsenyyden kaupan päälle!)

    Kilpailu tullaan järjestämään melko samanlaisella kaavalla kuin SM-kisat, mutta aika-ajoja ei ajeta vaan kisajärjestäjät päättävät lähtöjärjestyksen. Kilpailussa ajetaan 10 kierrosta, jota ennen ajetaan tutustumis- ja lämmittelykierros.

    Osallistujat noudattavat luonnollisesti ratapäiviemme sääntöjä, mutta lisäksi kaikille pyörille tullaan tekemään tarkastus. Haineviä, tankkifoameja yms ei tulla vaatimaan. Tarkastuksessa huolehditaan siitä, että pyörä on kunnossa ja turvallinen ajaa radalla. Pyörä ei saa vuotaa nesteitä eikä siinä saa olla irtoavia tai heikosti kiinnitettyjä osia. Mikäli pyörä ei läpäise tarkastusta, niin kilpailuun ei voi osallistua. Kilpailuun kelpaavat sekä katteettomat ja katteelliset pyörät, eikä kuutiorajoja ei ole.

    Kilpailulla tulee olemaan vaikutusta kyseisen päivän aikatauluun. Pyritään siihen, ettei tähän menisi kuin yksi setti jokaiselta ryhmältä, jos jostain syystä aikataulu venyy niin nopealta kaksi.

    Aikataulu (saattaa tulla vielä tarkennuksia)
    ~09:00-09:29 normaali ajoharjoittelupäivän ilmoittautuminen
    09:30 kaikille pakollinen kuljettajakokous
    10:00 vapaaehtoisten kilpailuavustajien ohjeistus
    11:00-12:00 katsastus ajajakokouksessa osoitetussa paikassa
    12:30 kilpailuun osallistujien kokous
    14:00 Motorg Race 2020 Alastaro
    ~14:40 ajot jatkuu normaalisti

    Katsastus
    Katsastus on kisaajille pakollinen ja tunnin aikaikkunassa katsastus on suoritettava asetetussa paikassa. Ajovarusteet on löydyttävä ja ne on oltava kunnossa. Eli moottoripyöräilyyn tarkoitetut kypärä, hanskat, ajopuku ja kengät. Suosittelemme yksiosaista nahka-asua ja selkäsuojaa. Lisäohjeita kisaajien ajajakokouksessa. Pyörä on oltava moitteettomassa kunnossa, ei saa vuotaa nesteitä, osat oltava kunnolla kiinni. SM-kisoihin vaadittavia varmistuksia jarrusatuloihin tai haineviä yms ei kuitenkaan vaadita.

    Kisasta
    Terveellä järjellä pärjää pitkälle sekä kilpakumppanin kunnioittamisella. Ajetaan järkevästi, mutta kilpaileminen kuuluu kuitenkin asiaan. Kisassa ei ole vauhtirajoituksia, joten mikäli kisaaminen kiinnostaa, niin mukaan vain. Laittakaa riittävästi tankkiin bensaa, kisa kestää pidempään kuin normaalisti ajovuoro.

    Kilpailu järjestetään samalla kaavalla kuin SM-kisat. Ensin ajetaan portilta lähdettyä tutustumiskierros, jonka jälkeen ruudukkoon. Tästä lähdetään lämmittelykierrokselle, jonka jälkeen palataan takaisin ruutuun. Sitten lähtee kilpailu valojen sammuttua. Ruutulipun sekä jäähdyttelykierroksen jälkeen varikolle.

    Varikon portti on minuutin auki, jonka jälkeen radalle ei enää pääse. Mikäli tästä myöhästyy, niin joutuu portilla odottamaan, että muut ovat lähteneet lämmittelykierrokselle, jonka perään portti teidät päästää. Tiedotetaan varikolla selkeästi portin aukeamisajankohta. On suositeltavaa olla portilla heti, kun se aukeaa, eikä alkaa punomaan lämppäreitä, sitten kun portti aukeaa, silloin ei kerkeä.

    Motorg ry toivottaa kaikille kilpailijoille ja katsojille turvallista ja mukavaa kilpailukokemusta. Suosittelemme kilpailuun osallistumista, viime vuosien osallistujilta on tullut todella positiivista palautetta. Tässä on hyvä mahdollisuus pitää jäsentenväliset kavereiden kesken!
    Viimeksi muokannut: Soikkeli; 07.07.2020 klo 14:21.
    Suzuki GSX-R1000 L1
  2. #2
    Hoxhox, kisan päivämäärä ja paikka muuttui eräiden syiden seurauksena.

    Liput tulevat myyntiin tänään loppukesän ratapäivien yhteydessä.
    Suzuki GSX-R1000 L1
  3. #3
    Lippu hankittu

    Lainaa Jonezi kirjoitti Katso viesti

    Kisasta
    Terveellä järjellä pärjää pitkälle sekä kilpakumppanin kunnioittamisella. Ajetaan järkevästi, mutta kilpaileminen kuuluu kuitenkin asiaan. Kisassa ei ole vauhtirajoituksia, joten mikäli kisaaminen kiinnostaa, niin mukaan vain. Laittakaa riittävästi tankkiin bensaa, kisa kestää pidempään kuin normaalisti ajovuoro.
    Tästä rohkaistuneena aion vetää kaikkein eniten koviten. Luu kurkkuun!
    1835
  4. #4
    Lainaa Jonezi kirjoitti Katso viesti
    Hoxhox, kisan päivämäärä ja paikka muuttui eräiden syiden seurauksena.
    Toivon kipinä jo syttyi, mutta vilkaisu työvuorolistaan sammutti sen. Yhtä töitä kuin alkuperäinenkin päivämäärä.
    Yamaha R6
  5. #5
    Lainaa Ghostrider kirjoitti Katso viesti
    Tästä rohkaistuneena aion vetää kaikkein eniten koviten. Luu kurkkuun!
    Ahdetulla?
    Suzuki GSX-R1000 L1
  6. #6
    Herra Heinäkuu JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Paronin Tilukset
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Ghostrider kirjoitti Katso viesti
    Lippu hankittu

    Tästä rohkaistuneena aion vetää kaikkein eniten koviten. Luu kurkkuun!
    Harmi, etten pääse samalle viivalle. Sattuu kisa just keskelle sopimuksessa olevaa neljän viikon kisataukoa
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  7. #7
    Piaggio myös lähtöviivalla. Toivottavasti myös maaliviivalla.
    Aprilia RSV Mille R -03
    Ducati Monster 695 -07
  8. #8
    Herra Heinäkuu JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Paronin Tilukset
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Kerberos kirjoitti Katso viesti
    Piaggio myös lähtöviivalla. Toivottavasti myös maaliviivalla.
    Tähän saakka mun ja Mikon prosentti 100 RSV:llä näissä skaboissa. Älä munaa sitä.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  9. #9
    Voiko "ostaa" kyseiselle päivälle lippumiehen vuoron ja silti osallistua kisaan?
    cbr600rr -04
  10. #10
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Tähän saakka mun ja Mikon prosentti 100 RSV:llä näissä skaboissa. Älä munaa sitä.
    Oletan että puhutaan voittoprosenteista. Ei siis paineita.
    Aprilia RSV Mille R -03
    Ducati Monster 695 -07
  11. #11
    Miks mä en ny jotenkin löydä, miten tähän voi ostaa lipun? Ajopäiville löytyy lippu, mutta tähän race-hommaan ei.
    Jos hyppäät laskuvarjolla, joka ei aukea, voisi katsojille olla hauskaa, jos tekisit vaikka uintiliikkeitä.
  12. #12
    Motorg ry, Hallituksen jäsen. Tapahtumavastaava Koulutusvastaava marko.fzs:n avatar
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jan 2010
    Paimio
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Kerberos kirjoitti Katso viesti
    Oletan että puhutaan voittoprosenteista. Ei siis paineita.
    Siinä samassa listassa missä on Alastaro, on myös tämä race. Eli älä täppää sitä Alastaroa.
    Elämä on onneksi mutkikasta
  13. #13
    Lainaa Jonezi kirjoitti Katso viesti
    Ahdetulla?
    Jos saan sen nyplättyä ajokondikseen, niin kyllä! Harmi vaan, kun toi pääsuora on niin lyhyt ja kahvilasta avatessa mopo miettii puoleen väliin suoraa, eli missään kohti ei saa mitää etua. Mutta olisipahan ainakin käsiä hytissä

    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Harmi, etten pääse samalle viivalle. Sattuu kisa just keskelle sopimuksessa olevaa neljän viikon kisataukoa
    Pahoja tuollaiset sopimukset, joissa ei ole covid-19 -pykälää ollenkaan. Aina pitäisi olla force majeure -pykälät rustattuina
    1835
  14. #14
    Lainaa Loosah kirjoitti Katso viesti
    Miks mä en ny jotenkin löydä, miten tähän voi ostaa lipun? Ajopäiville löytyy lippu, mutta tähän race-hommaan ei.
    Ajoharjoittelutapahtumat->MotOrg Race

    Se on siinä listassa alimpana.
    Superbike #7
  15. #15
    Lainaa KawaJava kirjoitti Katso viesti
    Voiko "ostaa" kyseiselle päivälle lippumiehen vuoron ja silti osallistua kisaan?
    Varminta olisi jos ostat ihan normaalin lipun. Siinä päivän aikana on kuitenkin aika paljon ohjelmaa niin saisit rauhassa keskittyä kisaan ja hoidettua katsastukset jne. Ilman kiirettä.
    Gsx-R 600 kilvetön steroideilla
    Ex. FZ1N

    Leuka maassa kohti uusia pettymyksiä
    www.youtube.com/user/harrihoyla82
  16. #16
    Lainaa Nitrous kirjoitti Katso viesti
    Ajoharjoittelutapahtumat->MotOrg Race

    Se on siinä listassa alimpana.
    No löytyihän se sit . Pojan eka "kisa". Hienoa, että tällaisia järjestetään!
    Jos hyppäät laskuvarjolla, joka ei aukea, voisi katsojille olla hauskaa, jos tekisit vaikka uintiliikkeitä.
  17. #17
    Reilun sekunnin jos sais ajasta pois, niin vois kehdata osallistua. Vahvassa harkinnassa silti.
    Blaablaa
  18. #18
    Lainaa MotoHörhö kirjoitti Katso viesti
    Reilun sekunnin jos sais ajasta pois, niin vois kehdata osallistua. Vahvassa harkinnassa silti.
    Ei sillä nopeudella ole väliä, vaan kilpailun fiiliksen kokemisella. Jo pelkästään starttivalot on sellanen asia jota hyvin pieni promille porukasta pääsee ikinä kokemaan oikealla moottoriradalla.

    Sinne vain.
    "Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
  19. #19
    Herra Heinäkuu JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Paronin Tilukset
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa MotoHörhö kirjoitti Katso viesti
    Reilun sekunnin jos sais ajasta pois, niin vois kehdata osallistua. Vahvassa harkinnassa silti.
    Mitä sä sekoilet? Oon ollut viivalla kahdesti itse, kun on aikatauluihin sopinut ja mun kierrosaika mitataan kalenterilla.

    Se sekunti lähtee siinä skabassa
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  20. #20
    Lainaa MotoHörhö kirjoitti Katso viesti
    Reilun sekunnin jos sais ajasta pois, niin vois kehdata osallistua. Vahvassa harkinnassa silti.
    Itsellä hikiseen lanssiryhmän aikoja 1.36 ja sinne vaan. Tosin tossa on pari Alastaron päivää vielä ennen kisoja mutta pukaman rooli on vahvasti tavoitteena.
    Aprilia RSV Mille R -03
    Ducati Monster 695 -07
  21. #21
    Herra Heinäkuu JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Paronin Tilukset
    MotOrg ry jäsen
    Tilannehan keikahti aamusta. Laitoin laput sisään. Pitää varmaa ostaa uus etunen skabaa varten.

    Happy Days!
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  22. #22
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Mitä sä sekoilet? Oon ollut viivalla kahdesti itse, kun on aikatauluihin sopinut ja mun kierrosaika mitataan kalenterilla.

    Se sekunti lähtee siinä skabassa
    No kun ei jaksa ajaa kymmentä kierrosta, niin tarvis alussa päästä sellaiseen loikkaan, ettei hyydyttyä jää ihan viimeiseksi 🤣
    Blaablaa
  23. #23
    Herra Heinäkuu JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Paronin Tilukset
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa MotoHörhö kirjoitti Katso viesti
    No kun ei jaksa ajaa kymmentä kierrosta, niin tarvis alussa päästä sellaiseen loikkaan, ettei hyydyttyä jää ihan viimeiseksi 藍
    Viis ja hiekoille? Problem solved
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  24. #24
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Viis ja hiekoille? Problem solved
    Kauden kantavana teemana on ollut myös 6 kierrosta ja mopo tulessa
    Blaablaa
  25. #25
    Herra Heinäkuu JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Paronin Tilukset
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa MotoHörhö kirjoitti Katso viesti
    Kauden kantavana teemana on ollut myös 6 kierrosta ja mopo tulessa
    Hmmm... paras polttaa se hiekoilla sitten. Näyttäis vetävän maastoa aika kuivaks.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  26. #26
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Hmmm... paras polttaa se hiekoilla sitten. Näyttäis vetävän maastoa aika kuivaks.

    Suosin varikkoa ennemmin. Saa istua mukavasti siinä katsellessa
    Blaablaa
  27. #27
    Herra Heinäkuu JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Paronin Tilukset
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa MotoHörhö kirjoitti Katso viesti
    Suosin varikkoa ennemmin. Saa istua mukavasti siinä katsellessa
    Sähän oot kätevä käsistäs. Tällainen varikkoteltta?

    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  28. #28
    Motorg ry, Hallituksen jäsen. Tapahtumavastaava Koulutusvastaava marko.fzs:n avatar
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jan 2010
    Paimio
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Tilannehan keikahti aamusta. Laitoin laput sisään. Pitää varmaa ostaa uus etunen skabaa varten.

    Happy Days!
    Jätkä onkin aika kyöni. Ensin uskottelee ettei pääse viivalle ja sitten kun mä menen lupautumaan muihin juttuihin niin sitten sulle käykin. Menee vähän epäreiluksi Paimion herruudesta kilpailu🧐
    Elämä on onneksi mutkikasta
  29. #29
    Lainaa MotoHörhö kirjoitti Katso viesti
    Suosin varikkoa ennemmin. Saa istua mukavasti siinä katsellessa
    Muista valita varikkopaikka siten että yleisöllä on hyvä näkyvyys.
  30.  
  31. #30
    Herra Heinäkuu JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Paronin Tilukset
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa marko.fzs kirjoitti Katso viesti
    Jätkä onkin aika kyöni. Ensin uskottelee ettei pääse viivalle ja sitten kun mä menen lupautumaan muihin juttuihin niin sitten sulle käykin. Menee vähän epäreiluksi Paimion herruudesta kilpailu類
    Aim veri sori.