Tulokset 1:stä 5:een 5:sta
  1. #1
    MotOrg ry:n hallituksen jäsen, ratavastaava Jonezi:n avatar
    Moderaattori
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jun 2014
    MotOrg ry jäsen
    Peruttu Korona-epidemia takia.

    Motorg ry järjestää viidennen kilpailunsa Motorg Racen sunnuntaina 31.5.2020 Alastaron moottoriradalla.

    Kilpailuun voivat osallistua vain Motorg ry:n jäsenet, ja kuljettajat jotka eivät ole kilpailut kuluvan ja edellisen viiden vuoden aikana SM-luokissa.

    Tavoitteena on tarjota kaikille kilpailusta kiinnostuneille mahdollisuus kokeilla kilpailua edullisesti turvallisissa rataolosuhteissa ilman tiukkoja sääntöjä ja byrokratiaa.

    Osallistujilta ei edellytetä Suomen Moottoriliiton (SML) kilpailulisenssiä, mutta jos sellainen löytyy, se on voimassa myös Motorg Racessa. Motorg ry ja Suomen Moottoriliitto ry (SML) ovat allekirjoittaneet sopimuksen näiden asioiden tiimoilta, ja samalla Motorg ry liittyi SML:n kannatusjäseneksi. Motorg ry on sitoutunut noudattamaan kilpailuissaan SML:n urheilusäännöstön turvallisuus- ja ympäristösääntöjä.

    Motorg Race on tarkoitettu kuljettajille joilla on jonkin verran kokemusta rata-ajosta ja ajaminen sekä ajolinjat alkavat olemaan hallussa. Vauhdin ei tarvitse riittää SM-sarjan tai jokamiesluokan kilpailuihin, tärkeintä on halu kokeilla kilpailemista. Kilpailun osallistumiselle ei tulla asettamaan kierrosaikarajaa, vaan jokainen yhdistyksen jäsen voi osallistua oman harkintansa mukaan kilpailuun. Kilpailuun otetaan xx kuljettajaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Motorg race maksaa jäsenille 50 euroa ja ei-jäsenille 95 euroa (jolla saa jäsenyyden kaupan päälle!)

    Kilpailu tullaan järjestämään melko samanlaisella kaavalla kuin SM-kisat, mutta aika-ajoja ei ajeta vaan kisajärjestäjät päättävät lähtöjärjestyksen. Kilpailussa ajetaan 10 kierrosta, jota ennen ajetaan tutustumis- ja lämmittelykierros.

    Osallistujat noudattavat luonnollisesti ratapäiviemme sääntöjä, mutta lisäksi kaikille pyörille tullaan tekemään tarkastus. Haineviä, tankkifoameja yms ei tulla vaatimaan. Tarkastuksessa huolehditaan siitä, että pyörä on kunnossa ja turvallinen ajaa radalla. Pyörä ei saa vuotaa nesteitä eikä siinä saa olla irtoavia tai heikosti kiinnitettyjä osia. Mikäli pyörä ei läpäise tarkastusta, niin kilpailuun ei voi osallistua. Kilpailuun kelpaavat sekä katteettomat ja katteelliset pyörät, eikä kuutiorajoja ei ole.

    Kilpailulla tulee olemaan vaikutusta kyseisen päivän aikatauluun. Pyritään siihen, ettei tähän menisi kuin yksi setti jokaiselta ryhmältä.

    Aikataulu (saattaa tulla vielä tarkennuksia)
    ~08:45-09:29 normaali ajoharjoittelupäivän ilmoittautuminen
    09:30 kaikille pakollinen kuljettajakokous
    10:00 vapaaehtoisten kilpailuavustajien ohjeistus
    11:00-12:00 Katsastus ajajakokouksessa osoitetussa paikassa.
    12:30 kilpailuun osallistujien kokous
    14:00 Motorg Race 2019 Alastaro
    ~14:40 ajot jatkuu normaalisti


    Katsastus
    Katsastus on kisaajille pakollinen ja tunnin aikaikkunassa katsastus on suoritettava asetetussa paikassa. Ajovarusteet on löydyttävä ja ne on oltava kunnossa. Eli moottoripyöräilyyn tarkoitetut kypärä, hanskat, ajopuku ja kengät. Suosittelemme yksiosaista nahka-asua ja selkäsuojaa. Lisäohjeita kisaajien ajajakokouksessa. Pyörä on oltava moitteettomassa kunnossa, ei saa vuotaa nesteitä, osat oltava kunnolla kiinni. SM-kisoihin vaadittavia varmistuksia jarrusatuloihin tai haineviä yms ei kuitenkaan vaadita.

    Kisasta
    Terveellä järjellä pärjää pitkälle sekä kilpakumppanin kunnioittamisella. Ajetaan järkevästi, mutta kilpaileminen kuuluu kuitenkin asiaan. Kisassa ei ole vauhtirajoituksia, joten mikäli kisaaminen kiinnostaa, niin mukaan vain. Laittakaa riittävästi tankkiin bensaa, kisa kestää pidempään kuin normaalisti ajovuoro.

    Kilpailu järjestetään samalla kaavalla kuin SM-kisat. Ensin ajetaan portilta lähdettyä tutustumiskierros, jonka jälkeen ruudukkoon. Tästä lähdetään lämmittelykierrokselle, jonka jälkeen palataan takaisin ruutuun. Sitten lähtee kilpailu valojen sammuttua. Ruutulipun sekä jäähdyttelykierroksen jälkeen varikolle.

    Varikon portti on minuutin auki, jonka jälkeen radalle ei enää pääse. Mikäli tästä myöhästyy, niin joutuu portilla odottamaan, että muut ovat lähteneet lämmittelykierrokselle, jonka perään portti teidät päästää. Tiedotetaan varikolla selkeästi portin aukeamisajankohta. On suositeltavaa olla portilla heti, kun se aukeaa, eikä alkaa punomaan lämppäreitä, sitten kun portti aukeaa, silloin ei kerkeä.

    Motorg ry toivottaa kaikille kilpailijoille ja katsojille turvallista ja mukavaa kilpailukokemusta. Suosittelemme kilpailuun osallistumista, viime vuosien osallistujilta on tullut todella positiivista palautetta. Tässä on myös hyvä mahdollisuus haastaa kaveri, ja viimein selvittää kuka on kuka!

    Osallistumiset tulee kauppaan samaan aikaan kuin ensimmäisen puoliskon ratapäivät
    Ei järjellä, ei taidolla, ei työllä, ei tuskalla vaan tuurilla.
  2. #2
    Loistavaa loistavaa!
    Enää on vaikea keksiä tekosyitä, miks ei lähtis kokeilemaan kisaamista.

    Nähdään viivalla!
    cbr600rr -04
  3. #3
    Lainaa KawaJava kirjoitti Katso viesti
    Loistavaa loistavaa!
    Enää on vaikea keksiä tekosyitä, miks ei lähtis kokeilemaan kisaamista.

    Nähdään viivalla!
    Tässä yks tekosyy: Menit vahingossa Pärnuun ajamaan kauden SM-avauskisan
    "Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
  4. #4
    Lainaa PrivateeR kirjoitti Katso viesti
    Tässä yks tekosyy: Menit vahingossa Pärnuun ajamaan kauden SM-avauskisan
    Ei oo pelkoo
    cbr600rr -04
  5.  
  6. #5
    MotOrg ry:n hallituksen jäsen, ratavastaava Jonezi:n avatar
    Moderaattori
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jun 2014
    MotOrg ry jäsen
    Valitettavasti joudumme perumaan tämän tapahtuman Korona-epidemian ja siitä johtuvien epävarmuuksien takia.
    Ei järjellä, ei taidolla, ei työllä, ei tuskalla vaan tuurilla.