Tulokset 1:stä 26:een 26:sta
  1. #1
    Alotanpa huvikseni minäkin ketjun, kun kerran mopoani näin talvella päivittelen. Kyseessä on vuosimallin 2005 Suzuki SV 650 naku. Kyseisen laitteen ostin ensimmäiseksi isoksi pyöräkseni 2017 toukokuussa ja tämän jälkeen olen sillä rullannut noin 30tkm.

    Erehdyin 2018 pyörähtämään Alastaron moottoriradalla ja kyseinen reissu pyörii edelleen vahvasti mielessä. 2019 ajokaudella aikomus mennä uudestaan oli kova, mutta aika ja rahatilanne eivät myöten antaneet. Nyt tilanne on se, että rahaa on ylimääräistä ja keväällä, sekä kesällä aikaa pitäisi enemmän tähänkin harrastukseen olla. Ajatuksena on, että hiljalleen lähtisin pyörää muuttamaan enemmän radalle sopivaksi.

    Itse pyörästä löytyy jälkiasennettuja ja päiviteltyjä osia seuraavasti:

    - K&N Ilmansuodatin
    - Teräspunos jarruletkut
    - EBC Streetsport HH -jarrupalat
    - ZX-10R -takaiskari
    - SVRP:n rearsetit
    - 14-46 välitykset 525 ketjulla.
    - Metzeler M7 RR -takarengas

    Tulossa tai asentamista odottamassa:

    - Kaatumatanko
    - DR404 belly pan
    - 0.95kg/mm etujouset
    - Racetech emulaattorit
    - Motulin 15w keulaöljyt


    Itselle suurin osa tekemisestä on uutta ja opin matkan varrella, joten neuvoja, vinkkejä ja kritiikkiä otetaan vastaan. Tavoitteena olisi tulevalla kaudella päästä useamman kerran radalla pyörähtämään ja katsoa sitten siitä miten homma ottaa ilmaa alleen.

    Päivittelen tänne sitä mukaa, kun osia tippuu maailmalta ja pääsen niitä asentelemaan.


    Kaikessa kauneudessaan.


    Kuva vielä näistä SVRP:n rearseteistä.
  2. #2
    Pientä päivitystä eiliseltä, kun kävin tallilla pyörähtämässä. Suurin osa ajasta meni siihen, että purettiin kaverin GSXR:ää mutta ehdinhän minä jotain pientä omalle suitsallenikin tekemään. Alunperin tarkoitus olisi ollut kiinnittää alakate, mutta jätin epähuomioissani kiinnikkeet kotiin. Tyydyin siis vain zoomailemaan ja katsomaan alustavasti kiinnityskohtia, sekä alakatteen asentoa.

    Postiin oli myös tipahtanut kaatumatapit, joten ruuvailen ne paikalleen. Alkuperäinen moottorin läpi menevä pultti lähti irti kivuttomasti ja uusi paketin mukana tullut tilalle, jonka päihin sitten tapit ruuvailtiin.

    Nyt vain odottelemaan keulan osia.


    Ihan jykevältä tavaralta vaikutti. Omakohtaista kokemusta ei ole pyörän kaatamisesta kaatumatappien kanssa, mutta eiköhän se jotain lowsidessa säästä.


    Alakate on tässä kuvassa rautalangalla kiinni ja etsii vielä paikkaansa. Itse pidän siitä miten se täyttää tuon muuten niin tyhjältä tuntuvan kohdan.
  3. #3
    650:ssä ei tainnu olla keulassa lainkaan säätöjä. Jossain vaiheessa vois ajatella siihen vaihtaa sellanen setti jossa on säädöt.

    Jos ei muuta ni vastaava SV1000:sesta. Siinä on kaikki, esijännitys, compressio ja rebound säädöt. Tiiä sit mistä moisia löytys, AVK:lta?

    Vähän erilainen projekti sinänsä, seurataan mielenkiinnolla.

    P.S.
    Naku ratapyöränä on sinänsä ihan jees, ei tartte olla edes +200 taulussa ku alkaa jo käsivarsissa tuulenvastus tuntumaan kivasti.

    Viimeksi muokannut: Havis; 28.01.2020 klo 21:14.
    Yamaha FJR 1300 -07
    Ex: Suzuki SV 1000 N K4
    Ex: Suzuki GSX 750 -98 ("Inazuma")
  4. #4
    Tästä toisen sukupolven pikku SV:stä löytyy ainoastaan esijännityksen säädöt. Emulaattorien myötä pystyy kuitenkin vaikuttamaan tähän kompressio ja rebound säätöihin, toki niiden muuttaminen vaatii hieman enemmän työtä kuin SV1000:ssa.

    Mitä ratailuun tulee, niin jos homma ottaa ilmaa alleen, niin täytyy jonkinlaista etukatetta alkaa etsimään. Toistaiseksi menen nakuna, korkeintaan jonkun pienen pleksin siihen eteen hankin, kun perus touringissakin saa olla aina käsivarret hapoilla, jos on vähänkin vastatuulta
  5. #5
    Pientä päivitystä tännekkin. Tänään sain aikaiseksi vaihtaa keulaan 0,95 kg/mm jouset ja niiden alle lepäilemään meni Racetechin emulaattorit. Emulaattoreihin ruuvailin kolme kierrosta esijännitystä. Samassa yhteydessä vaihtelin stefat sun muut.

    Ilmeisesti kukaan ei ollut aikaisemmin tästä keulaa huoltanut, kun sisällä olevat öljyt haisivat aivan kuolemalta ja olivat harmaat/mustat. Nyt tilalle meni puhtaat Motulin 15W keulaöljyt. Öljyä laskin putkiin 130mm verran.

    Seuraavaksi olisi tiedossa alakatteen sovittelua ja maalailua. R6:n kaasukahvakin pitäisi vielä paikalleen saattaa, mutta siinä ovatkin toistaiseksi päivitykset. Näiden jälkeen tarvitsee vain jäädä odottelemaan ajokauden alkua ja ensimmäisiä ratapäiviä.



    Keulapukilla huolletut etupumput kiinnitettyinä.
    Suzuki SV 650 2005 ”ihan v***n ruma mutta oma”
  6. #6
    Ratavastaava
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jul 2007
    Tampere
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Havis kirjoitti Katso viesti
    650:ssä ei tainnu olla keulassa lainkaan säätöjä. Jossain vaiheessa vois ajatella siihen vaihtaa sellanen setti jossa on säädöt.

    Jos ei muuta ni vastaava SV1000:sesta. Siinä on kaikki, esijännitys, compressio ja rebound säädöt. Tiiä sit mistä moisia löytys, AVK:lta?

    -
    Jos koskaan meinaat keulaa vaihtaa, niin ei kannata vaivautua SV1000-keulaan, se ei ole kovin kummoinen. Kokemusta siitä n. 25tkm, kuten myös sitä ennen SV650:stä saman verran.
    Eli jos keulaa vaihtaa, niin esim. GSX-R -06 --> niitä ne on noihin laittanu maailmalla. Briteissä SV650:stä on tehty paljon rata/kilpapyöriä Supertwin luokkaan.
    GAAAAAZ!!!!
  7. #7
    Lainaa Micky kirjoitti Katso viesti
    Jos koskaan meinaat keulaa vaihtaa, niin ei kannata vaivautua SV1000-keulaan, se ei ole kovin kummoinen. Kokemusta siitä n. 25tkm, kuten myös sitä ennen SV650:stä saman verran.
    Eli jos keulaa vaihtaa, niin esim. GSX-R -06 --> niitä ne on noihin laittanu maailmalla. Briteissä SV650:stä on tehty paljon rata/kilpapyöriä Supertwin luokkaan.
    Aikani svrider.com:ssa vietin ja siellä lueskelin paljon juuri tuosta keulanvaihdosta. Olin klikkauksen päässä, että olisin hollannista tilannut juuri tuollaisen GSX-R 600 -06 keulan, mutta tulin siihen tulokseen, että kuluja olisi tullut liikaa tämän hetkisellä budjetilla. Päädyin siis tuohon jäykemmät jouset, öljyt ja emulaattorit päivitykseen.

    Jenkkilässä myös ajavat vastaavassa luokassa kisaa.
    Suzuki SV 650 2005 ”ihan v***n ruma mutta oma”
  8. #8
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    ONko toi 15 keulaoljyt perustellut?
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  9. #9
    Lainaa shyhander kirjoitti Katso viesti
    ONko toi 15 keulaoljyt perustellut?
    Ei sen suuremmin. Kokeilemalla selviää.
    Suzuki SV 650 2005 ”ihan v***n ruma mutta oma”
  10. #10
    MotOrg ry:n hallituksen jäsen, ratavastaava Jonezi:n avatar
    Moderaattori
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jun 2014
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa suitsarider kirjoitti Katso viesti
    Ei sen suuremmin. Kokeilemalla selviää.
    Mitkäs siinä on originaalit?
    Ei järjellä, ei taidolla, ei työllä, ei tuskalla vaan tuurilla.
  11. #11
    Lainaa Jonezi kirjoitti Katso viesti
    Mitkäs siinä on originaalit?
    Vähän veikkaan, että niitä ei oltu kertaakaan vaihdettu ja sillon ohjekirjan mukaan siellä olis ollu Suzuki SS-08 öljyt. Nopeella googlettelulla näyttäisi vastaavan 10w öljyjä.
    Suzuki SV 650 2005 ”ihan v***n ruma mutta oma”
  12. #12
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa suitsarider kirjoitti Katso viesti
    Ei sen suuremmin. Kokeilemalla selviää.
    Jos ne RaceTechin emulaattorit sinne tulee, niin niillä varmaan on ehdotus sopivasta öljystä myös käytettäväksi tietyllä shimmityksellä. Eikös noi emulaattorit pitänyt shimmipakan sisällään. Normiöljy sporttipyörätouhussa on usein 5w öljyt.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  13. #13
    Lainaa suitsarider kirjoitti Katso viesti
    Nyt tilalle meni puhtaat Motulin 15W keulaöljyt. Öljyä laskin putkiin 130mm verran.
    Jäykät öljyt voi tahmata herkkyyden pois keulasta, mutta ainahan sitä voi kokeilla. Pari taulukkoa missä on vertailtavia viskositeetteja eri öljyillä.

    https://www.peterverdone.com/wiki/in...spension_Fluid
    https://transmoto.com.au/comparative-oil-weights-table/

    tuo 130mm on siis matka putkien yläpäästä öljyyn, kun keula on "pohjassa" ?
  14. #14
    Lainaa shyhander kirjoitti Katso viesti
    Jos ne RaceTechin emulaattorit sinne tulee, niin niillä varmaan on ehdotus sopivasta öljystä myös käytettäväksi tietyllä shimmityksellä. Eikös noi emulaattorit pitänyt shimmipakan sisällään.
    En ainakaan toistaiseksi ole vielä sellaista ohjetta löytänyt. Shimmipakasta en muutenkaan osaa sanoa.

    Lainaa jjjjj kirjoitti Katso viesti
    Jäykät öljyt voi tahmata herkkyyden pois keulasta, mutta ainahan sitä voi kokeilla. Pari taulukkoa missä on vertailtavia viskositeetteja eri öljyillä.

    https://www.peterverdone.com/wiki/in...spension_Fluid
    https://transmoto.com.au/comparative-oil-weights-table/
    Tuosta linkin takaa löytyy Racetechin ohjeet noiden emulaattorien säätämiseen ja tuosta taulukosta löytyneitä arvoja siihen käytin. Muun muassa siinä ilmaistaan, että nuo 15w öljyt ovat tyypilliset, sen enempää sitä valintaa en osaa perustella. Jos eivät miellytä niin aina ne voi vaihtaa: https://racetech.com/page/title/Emul...Tuning%20Guide

    Lainaa jjjjj kirjoitti Katso viesti
    tuo 130mm on siis matka putkien yläpäästä öljyyn, kun keula on "pohjassa" ?
    Öljyn taso on mitattu juurikin niin. Emulaattorit putkissa ilman jousta ja keula "pohjassa". Mittaus siitä yläreunasta öljyyn 130mm.
    Suzuki SV 650 2005 ”ihan v***n ruma mutta oma”
  15. #15
    Lainaa shyhander kirjoitti Katso viesti
    Jos ne RaceTechin emulaattorit sinne tulee, niin niillä varmaan on ehdotus sopivasta öljystä myös käytettäväksi tietyllä shimmityksellä. Eikös noi emulaattorit pitänyt shimmipakan sisällään. Normiöljy sporttipyörätouhussa on usein 5w öljyt.
    Emulaattori on jousiesijännitteinen venttiili puristusvaimennukselle, hitaissa liikkeissä öljy virtaa pienemmistä tiehyeistä ja nopeammissa liikkeissä jousivoima ylittyy ja venttiili aukeaa. Jousia löytyy eri kireydellä ja esijännityksellä voi vaikuttaa myös keulan toimintaan. Näin saadaan vaimennukselle ns nopea ja hidas puoli. Shimmipakkoja keulassa ei ole, paluuvaimennus toteutetaan vakiomittaisilla rei'illä joista öljy virtaa takaisin päin.

    Kun keulaan asennetaan jäykemmät jouset rata-ajoa tukemaan täytyy öljy päivittää paksumpaan, muuten ulosjousto olisi liian nopea ja keulasta tulisi pompottava.

    Onhan nämä vähän luolamiehen hyppykeppejä, mut kyllä niillä pärjää eikä jää kierrosajat keulasta kiinni.

    Joku voi tarinoida pidemmän kaavan mukaan, mutta tässä pääpiirteittään.
    "I live more in 5 minutes on my motorcycle than many people live in a lifetime" -Burt Munroe
  16. #16
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa -Makke- kirjoitti Katso viesti
    Kun keulaan asennetaan jäykemmät jouset rata-ajoa tukemaan täytyy öljy päivittää paksumpaan, muuten ulosjousto olisi liian nopea ja keulasta tulisi pompottava.
    Itseasiassa oli Motovillen kanssa juttua tuosta jokunen viikkoa sitten, kun kysyin että JOS öljynpinnan nostolla lisätään ilmajousen voimakkuutta, niin pitäisikö vaimennuksia jäykentää isomman jousivoiman takia.

    Vastaus on ei, koska jousi ei pomppaa takaisinpäin yhtään sen voimakkaammin oli sen jousen jäykkyys mikä tahansa. Vain jos esim. jarrutetaan kovempaa ja saadaan siten jousitus painumaan enemmän ja siten varastoitua jousen muodonmuutokseen enemmän energiaa, niin sitten kyllä. Mutta esim. jarrutuksessa samanlaisella jarrulla jäykempi jousi ja löysempi jousi varastoi saman verran energiaa (tietenkin jäykempi jousi puristuu kasaan vähemmän), jolloin iskunvaimennuksen vaatimuksen jarrun niiaamisesta selviytymiseen on samanlaiset.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  17. #17
    Ei ole parempaa kuin viettää vapaapäivä puuhastellessa. Tänään sain aikaiseksi hakea paikoilleen alakatteen paikan ja väännellä kiinnikkeet sopiviksi.

    Alakatteena toimii siis DR404, jonka tilasin täältä:
    https://www.ricambiweiss.com/de/verk...0-sv-1000.html

    Samaan syssyyn otin samalta sivustolta löytyvät kiinnikkeet, joihin piti vain porata reikä siihen päähän mikä tulee moottoriin/runkoon kiinni ja sen jälkeen taitella sopivaksi.

    Päivän päätteeksi vielä maalasinkin kyseisen katteen, mutta en ole tyytyväinen väriin. Seuraavalla kerralla siis tarkoituksena maalailla uudestaan.

    Tässä vielä alla kuvia kiinnityskohdista ja räpellyksista, joita kutsun kiinnikkeiksi:


    Oikea etu.


    Vasen etu.


    Oikea taka.


    Vasen taka.


    Nyt alkaisi kaikki olemaan kohdillaan. Laittelen vielä alakatteesta kuvaa, kun saan sen mieleiseni väriseksi ja pyörään kiinni, sekä myöhemmin kauden alettua fiiliksiä siitä miltä pyörä tuntuu niin kadulla kuin radalla.

    Lisäilen alle vielä listan siitä mitä tällainen lysti on tähän asti maksanut, siihen en sisällytä kaikkea pikku tilipehööriä enkä postikuluja:

    Metzeler Sportec M7 RR (133,49e)

    Kaatumatanko (76,00e)

    Säädettävät jalkatapit (250,00e)

    525-ketjut (139,99e)

    Belly pan DR404 (44,99e)

    Belly pan fitting kit (14,00e)

    Emulaattorit (240,00e)

    Etujouset 0,95 kg/mm (149,00e)

    Keulaöljyt 15W (12,90e)

    Etuiskunvaimentimien korjaussarja (56,00e)

    Etuhaarukan stefa- ja pölysuojasarja (32,00e)

    Takaiskari ZX-10R (vm. 06-07) (133,11e)


    Yhteensä: 1281,48e
    Suzuki SV 650 2005 ”ihan v***n ruma mutta oma”
  18. #18
    Viime kerrasta pari kuukautta vierähtänyt, mutta tällaiseltä se nyt näyttää. Alakate on musta ja saa sen värinen tämän kauden olla, ensi talvena jos sitten keksii sen maalauttaa saman sävyseksi kuin tankki, tai sitten vaihtoehtoisesti vain ostaa täydet katteet ja siirtää tämän härpättimen pelkäksi rataleluksi.



    Clip-onit myös innostuin taannoin tilailemaan ja ne ruuvailin pari päivää sitten kiinni ihan kokeillakseni miltä tuntuu niillä ajaa. Eihän ne matka-ajamiseen millään tavalla sovellu, enkä sitä odottanutkaan, mutta mielenkiintoista on lähteä niillä radalle työntelemään. MC Muoviluodin 6.6. pidettävälle ratapäivälle tuli paikkakin varattua keskihitaasta ryhmästä. Polttelisi vapaavuoroille mennä ajelemaan jo vähän aikaisemmin, mutta taloustilanne vähän jäässä päällää jylläävän tilanteen takia.





    Pykälän verran työtä kuitenkin clipareitten paikalleen kiinnittäminen vaati, kun eivät mahdu alkuperäisten etulampun kiinnikkeiden alle. Mielessä kävi lähteä niitä leikkelemään, mutta päädyin kuitenkin ostamaan Biltemasta 8,90e maksavat universaalit kiinnikkeet, joiden alle pistin pätkän leveää silikoniletkua. Pienellä nikkaroinnilla sain ihna toimivan ratkaisun ilman, että olisin alkuperäisiä lähtenyt leikkelemään.



    Alustan esijännitykset säädin niin hyvin kuin googlen/youtuben avulla pystyin ja pyörä tuntuu alla hyvältä joka päiväisessä ajossa. ZX10R:n takaiskari on pykälän liian jäykkä, koska en painaumia saanut ihan kohdalleen, vaikka rullailin koko esijännityksen tappiin. Perä ei kuitenkaan pompi ja tuntuu muutenkin aika paljon paremmalta kuin vakio, jolla ehdin sen kolme kautta ajelemaan.
    Suzuki SV 650 2005 ”ihan v***n ruma mutta oma”
  19. #19
    Lainaa suitsarider kirjoitti Katso viesti
    ZX10R:n takaiskari on pykälän liian jäykkä, koska en painaumia saanut ihan kohdalleen, vaikka rullailin koko esijännityksen tappiin.
    Paljonko painaumat?
    "Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
  20. #20
    Lainaa scuuba kirjoitti Katso viesti
    Paljonko painaumat?
    Keula: 35,5mm

    Perä: 27,5mm


    Keulan painauman mittailin alakolmiosta pölysuojaan ja perän peräkatteesta takahaarukkaan.
    Suzuki SV 650 2005 ”ihan v***n ruma mutta oma”
  21. #21
    Nyt on hyvä hymyillä. Ensimmäinen ratapäivä tältä kaudelta paketissa Alastarossa. Vaikka keli ei ihan kohdallaan ollutkaan, niin pääsi sitä yhden 20 minuuttisen kuivallakin ajamaan. Lisäksi oli ihan hyvää terapiaa ajaa märälläkin.

    Pyörä toimi oikein hienosti. Alustaan tehdyt muutokset on tehny pyörästä vakaamman ja paljon paremmin toimivan kokonaisuuden. Takarenkaana toimiva Metzelerin M7 taas osoittautuu hyväksi valinnaksi ja mitään lipsumista en tuntenut, vaikka rengasta aika rohkeasti käytin.

    Omasta ajamisestani tein sellaisia havaintoja, että perseelle en paikkaa penkistä meinannu millään löytää. Mutkaan tultaessa tuntui siltä, että olisin aivan liian edessä ja sitten päädyin menemään edestakaisin penkillä omien tuntemuksieni mukaan.

    Toinen huomio oli kolmas mutka (tiukka vasen), en millään hyvää linjaa löytänyt siitä läpi. Tähän saattaa myös osaltaan liittyä kolmas huomio, joka oli katse. Tämän pistän sen piikkiin, että ei ole pariin vuoteen vastaavalla tavalla kovaa ajanut ja katse ei pysynyt mutkan takana vaan karkaili apexiin ja sieltä muihin moottoripyöriin.

    Mutta kaiken kaikkiaan hieno päivä, jota on tässä aika kuumeisesti tullut odotettua viime syksystä lähtien. On tää hieno harrastus.
    Suzuki SV 650 2005 ”ihan v***n ruma mutta oma”
  22. #22
    Lainaa shyhander kirjoitti Katso viesti
    Itseasiassa oli Motovillen kanssa juttua tuosta jokunen viikkoa sitten, kun kysyin että JOS öljynpinnan nostolla lisätään ilmajousen voimakkuutta, niin pitäisikö vaimennuksia jäykentää isomman jousivoiman takia.

    Vastaus on ei, koska jousi ei pomppaa takaisinpäin yhtään sen voimakkaammin oli sen jousen jäykkyys mikä tahansa. Vain jos esim. jarrutetaan kovempaa ja saadaan siten jousitus painumaan enemmän ja siten varastoitua jousen muodonmuutokseen enemmän energiaa, niin sitten kyllä. Mutta esim. jarrutuksessa samanlaisella jarrulla jäykempi jousi ja löysempi jousi varastoi saman verran energiaa (tietenkin jäykempi jousi puristuu kasaan vähemmän), jolloin iskunvaimennuksen vaatimuksen jarrun niiaamisesta selviytymiseen on samanlaiset.
    Vaimentimen liikettä vastustava voima riippuu liikenopeudesta. Tässä tapauksessa kerrottiin paluuvaimennuksessa olevan pelkän reiän, jolloin vaimennuksen voima on progressiivinen liikenopeuteen nähden.

    Yksikertainen_iskunvaimennin.jpg

    Samansuuruisella jarrutuksella jäykemmillä jousilla keula painuu kasaan vähemmän. Silloin paluuseen alkutilanteeseen samassa ajassa vaimennuksen liikenopeus on pienempi, jolloin vaimentava voima on pienempi, jolloin keula palaa alkutilanteeseen nopeammin. Tuo paksumpi keulaöljy on siinä mielessä perusteltu, että se muuttaa vaimentimen toimintaa lähemmäs vakiokeulaa, kun jouset ovat jäykemmät.
    RSV4 1000 RF, F800GS ja SV650S
    www.muoviluoti.fi
  23. #23
    Lainaa suitsarider kirjoitti Katso viesti
    Omasta ajamisestani tein sellaisia havaintoja, että perseelle en paikkaa penkistä meinannu millään löytää. Mutkaan tultaessa tuntui siltä, että olisin aivan liian edessä ja sitten päädyin menemään edestakaisin penkillä omien tuntemuksieni mukaan.

    Toinen huomio oli kolmas mutka (tiukka vasen), en millään hyvää linjaa löytänyt siitä läpi. Tähän saattaa myös osaltaan liittyä kolmas huomio, joka oli katse. Tämän pistän sen piikkiin, että ei ole pariin vuoteen vastaavalla tavalla kovaa ajanut ja katse ei pysynyt mutkan takana vaan karkaili apexiin ja sieltä muihin moottoripyöriin.
    Vakiopenkki on ainakin -99 vuosimallissa liukas. Varsinkin hitaisiin mutkiin kakkoselle vaihtaessa tuppaa penkillä liukumaan eteen, moottorijarrun tuntuessa erityisesti tuossa kakkoselle vaihtaessa voimakkaana kytkintä löysätessä.

    Eilen oli sen verran koleaa ja kosteaa, että ajoin hitaan ja keskihitaan ryhmän seassa. Useimmat kuljettajat kääntyivät kolmosmutkaan liian aikaisin, jolloin lähellä sisäkanttaria käytiin liian aikaisin. Silloin ajolinjan kaarevuus on aika tiukka, jolloin vauhtia ei riittänyt ulkokanttarille asti tai sinne ajettiin turhan suurella kallistuksella.

    Alastaro_3_mutka.jpg
    RSV4 1000 RF, F800GS ja SV650S
    www.muoviluoti.fi
  24. #24
    Lainaa teemu.k.anttila kirjoitti Katso viesti
    Vakiopenkki on ainakin -99 vuosimallissa liukas. Varsinkin hitaisiin mutkiin kakkoselle vaihtaessa tuppaa penkillä liukumaan eteen, moottorijarrun tuntuessa erityisesti tuossa kakkoselle vaihtaessa voimakkaana kytkintä löysätessä.
    Alastaro_3_mutka.jpg
    Tuossa omassa ajamisessa ei ongelma ollut niinkään se, että liukuisin eteen, vaan se että en perseelleni löytänyt penkistä paikkaa. Kysymys on siis siitä, että tulisiko istua penkin takaosassa, keskellä vai edessä?
    Suzuki SV 650 2005 ”ihan v***n ruma mutta oma”
  25. #25
    Lainaa suitsarider kirjoitti Katso viesti
    Tuossa omassa ajamisessa ei ongelma ollut niinkään se, että liukuisin eteen, vaan se että en perseelleni löytänyt penkistä paikkaa. Kysymys on siis siitä, että tulisiko istua penkin takaosassa, keskellä vai edessä?
    Muistan kuulleeni joskus, että nyrkki kun mahtuu munien ja tankin väliin, niin olis melko hyvä. Mahtuu liikkuumaan sivuttaissuunnassa. Pieni lisästoppari häntäluun takana auttaa pitämään sopivan etäisyyden niin, että sitä ei tarvii sen enempää ajatella.

    Korjatkaa muut, jos puhuin ihan höpöjä.
    cbr600rr -04
  26.  
  27. #26
    Syksy on taas saapunut ja takana on hieno ajokausi. Ratailua kun ehti viitenä ratapäivänä harrastaa, niin siitä ei ole enää paluuta. Erittäin paljon tuli uutta oppia ja innolla odotan jo ensi kautta. Elämäntilanteen takia muutto tulee noin puolen tunnin päähän Botniaringiä niin saattaa olla, että kausikortti on sinne hankittava.

    SV pysyy alla ja en koe mitään halua, enkä tarvetta lähteä sitä vaihtamaan. Tieliikenteessä tällä ei kuitenkaan enää ensi kaudella ajella, vaan siirtymät tapahtuu peräkärryllä. Talvi menee huoltoja ja pieniä parannuksia tehtäessä.


    Ensimmäisenä tuli vaihdeltua renkaisiin ja vetopakkaan laakerit, sekä tarkistelin ohjauslaakerin.




    Toisena oli listalla swingin laakerien ja linkun laakerien vaihto, ero on kyllä huomattava siihen mitä olivat aikaisemmin. Samalla putsasin ketjuöljyn tahraamat alueet.

    Swingin kun olin saanut kiinni ja kiristettyä, niin pieni väljyys tuntui takaapäin katsottuna swingin oikeassa reunassa. Osaako joku sanoa miten paljon väljyyttä saa loppuviimein olla ja miten se vaikuttaa ajamisessa? Täytynee varmaan vielä jossain kohtaa ottaa auki ja kurkata uudelleen.






    Seuraavana olisi tiedossa sähköjen perkaamista ja jarrujen huoltoa. Minkälaisia jarrupaloja porukka suosittelisi? Nyt on alla ollut EBC Streetsport HH -jarrupalat.
    Suzuki SV 650 2005 ”ihan v***n ruma mutta oma”