Sivu: 1 / 6:sta 123 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 151:sta
  1. #1
    Morjes!

    Moottoripyöräkuumemittarin elohopea on kohonnut jo vaarallisiin lukemiin, joten onkin aika tehdä tälle taudille vihdoin jotain. Olen siis etsimässä itselleni sitä kuuluisaa ensimmäistä moottoripyörää. Täytän kesäkuussa 2020 24 vuotta ja aloitan A-kortin ajamisen keväällä. Kokemusta ajamisesta on mopolla ja jonkun verran kevarilla.

    Olen kovasti tutkinut internetin ihmeellistä maailmaa, selaillut youtubea ja nettimotoa, tätä foorumia sekä muita vastaavia tietopankkeja. Alunperin olin kiinnostunut sporttipyöristä, etenkin Honda CBR 600 RR ja Yamaha Yzf-r6. Olen katsellut myös vastaavia pärriä tonnisina. Kuitenkin nettiä tutkiessani olen tullut siihen tulokseen, että nuohan ovat ihan tappovehkeitä ja vaikka olenkin mielestäni rauhallinen ja jopa ihan hyvä kuski, voi olla mahdollista, että prätkäily tulisi aloittaa jollain helpommalla vehkeellä. Sitten löysin Suzuki SV650. Se vaikuttaa omasta mielestäni hyvältä vaihtoehdolta ensimmäiseksi pyöräksi, mutta haluaisinkin teiltä kokemuksia kyseisistä pyöristä, sekä myös muista katu/sport pyöristä. Kertokaa risuja ja ruusuja, omia kokemuksia, mututuntumia, mitä vaan. Pyörän hankinta tulee tapahtumaan vasta kesällä, joten vielä ei kannata alkaa kauppaa hieromaan.

    Lisätietoja:

    Moottoripyörän käyttötarkoitus tulisi olemaan todennäköisesti melko laajaa. En kuitenkaan ole suunnitellut lähteväni kovinkaan pitkille reissuille, joten touring-pyörää en koe tarvitsevani. Ajatuksissani ajaisin melko tasaisesti pikatietä, mutkateitä sekä kaupunkiajoa. Pyörän ulkonäöllä on luonnollisesti paljon merkitystä, mutta myös ajettavuus ja ajomukavuus ovat tärkeitä. Olen 175cm miehen puolikas, painoa on ruhtinaalliset 90kg. Olisi myös tarkoitus aina silloin tällöin kyyditä tyttöystävää kyydissä, joten tämä kannattaa ottaa huomioon pyöriä ehdotellessa ja vinkkejä antaessa. Kiitos jo etukäteen!

    TLDR; 175cm kuski haluaisi ensimmäisen moottoripyörän jolla olisi kiva ajaa vähän kaikenlaista ajoa, joskus myös matkustajan kanssa. Tärkeää olisi, että pyörä olisi varmatoiminen, jotta kiinnostus säilyisi. Ehdotelkaa pyöriä ja antakaa vinkkejä!

    EDIT! Budjetti pyörälle olisi 2000-5000€ välillä.

    Ps. Pahoittelut, jos tälläinen ketju ei kuulu tähän osioon, yritin etsiä parempaa osiota, mutta ei sattunut silmään.
    Viimeksi muokannut: Kopsaa1; 16.01.2020 klo 19:25.
  2. #2
    Budjetilla on aika tärkeä merkitys, siis paljon on varattu euroja pyörään, varusteisiin ja vakuutusmaksuihin.
    Aloitteleva motoristi voi kauhistua vakuutushintoja...

    Mutta heitän eka esityksen:
    Moto Guzzi 850 Griso
    https://www.nettimoto.com/moto-guzzi/850-griso/2436458
  3. #3
    Lyhyesti ja ytimekkäästi naku.
    Honda VFR 800 Fi
    EX Honda CB1000R
    EX Suzuki GSX-R 750
  4. #4
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Budjetilla on aika tärkeä merkitys, siis paljon on varattu euroja pyörään, varusteisiin ja vakuutusmaksuihin.
    Aloitteleva motoristi voi kauhistua vakuutushintoja...

    Mutta heitän eka esityksen:
    Moto Guzzi 850 Griso
    https://www.nettimoto.com/moto-guzzi/850-griso/2436458
    Joo, budjetti unohtui. Nyt aloitusta muokattu!
  5. #5
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Oletko katsonut yleismopojen Corollaa, isoa Banditia?

    Pikku SV on kyllä ihan kätsy aloitella. Toinen Yamaha MT-07 esmes, tai jopa MT-09.

    Ja eikös Suzukilla ollut jokin rivinelarinaku, GSR tai jotain vastaavaa.

    Budjetti on tärkeä, ja riippuen oman ropaamisen mahdollisuudesta, niin katselet sitten uudempia vähemmän ajettuja tai vanhoja kaiken korjaamisen tarpeessa olevia reuhko... eiku klassikoita.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  6. #6
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Oletko katsonut yleismopojen Corollaa, isoa Banditia?

    Pikku SV on kyllä ihan kätsy aloitella. Toinen Yamaha MT-07 esmes, tai jopa MT-09.

    Ja eikös Suzukilla ollut jokin rivinelarinaku, GSR tai jotain vastaavaa.
    Kyseisestä Corollasta en ole kyllä kuullutkaan aikaisemmin, täytyypäs katsastaa.

    Sv:ssä nimenomaan houkuttelisi tuo V twin kone, olen lukenut siitä paljon positiivista.
  7. #7
    Valkkaa sellainen jossa passelein ajoasento eli koeistu ja koeaja. Nättejä löytyy jokaisesta tyylistä. (Täytyy mainita, että jos vielä vaihdan oman mopedin toiseen niin larion mainitsema Griso olis ykkösvaihtoehto. Kurkkasin nettimotoa ja olis kyllä mukavan härski se Kokkolan musta 1200. Aiemminkin olen kuolannut näitä ja kun jalka ei nouse enää 87 cm korkeuteen niin sitten.)
  8. #8
    Kiitos vastauksistanne! Olisiko vastaajilla heittää infoa myös siihen, että miten ylemmissä viesteissä mainitut pyörät sopivat matkustajan kanssa ajamiseen?
  9. #9
    Kannattaa laskea sitten budjettiin myös ajokortin hankkimiseen liittyvä kustannus, sitten tarvitset tietysti kypärän ja muita ajovarusteita jne. Lisäksi pyörää pitää pestä ja hoitaa, joten niihinkin menee rahaa. Nuo ovat kuitenkin aloituskustannukset, jotka tulevat tuon ekan pyörän päälle. Varusteita voi sitten päivittää ja lisätä vähitellen, mutta jonkinlainen alkuinvestointi niistä tulee kuitenkin. Kannattaa huomioida nuo kokonaisuudessa.

    Ja koska eri merkkien ja mallien välillä on melkoisia eroja vakuutushinnoissa, niin kun löydät sopivan pyörän niin käydä sen rekisterinumerolla sitten laskemassa vielä vakuutusten hintoja eri yhtiöiden laskureilla, jotta saat vähän osviittaa kokonaiskustannuksista.
    Nykyinen: Bonneville T120 Black Ex: SuperDuke 1290 R, StreetFighter 1098, Speed Triple RS, Duke 790
  10. #10
    Lainaa pejuko kirjoitti Katso viesti

    Kiitos. Nämä kustannukset olen huomioinut. Aloitusviestissä oleva budjetti on nimen omaan pelkästään pyörään.
  11. #11
    Lainaa Kopsaa1 kirjoitti Katso viesti
    Kiitos. Nämä kustannukset olen huomioinut. Aloitusviestissä oleva budjetti on nimen omaan pelkästään pyörään.
    Se on fiksua. Itse kanssa hankin ekan pyöräni viime vuonna ja huomioin kyllä kaikki kustannukset. Toki rahaa meni paljon enemmän, kun nälkä kasvoi syödessä, mutta elämä on.

    En ota kantaa, että millainen pyörä sinun tulisi hankkia - muuta kuin, että hanki mieleinen. Itse hankin ekaksi pyöräksi 800-kuutioisen nakun ja siitä jo varoiteltiin, että ei ole aloittelijan pyörä. No yhden kauden ajelin ja tuntuu itselleni liian pieneltä, joten sitten meni tonninen tilaukseen ajokauden päätteeksi. Jokainen moottoripyörä on varmasti tappovehje tarvittaessa. Ja itseni tuntien jos olisin ihan jollain nuhapumpulla aloittanut, niin olisi varmaan kesken kauden lähtenyt jo pyörä vaihtoon. Nopeutta kuitenkin säädellään siitä kaasukahvasta ja ajotapakin on täysin itsestä kiinni. Itse hankin suosiolla pyörän, jossa on kaarre-ABS ja luistonesto siihen päälle - niitä ei vielä tuossa sinun hintaluokassasi tule vastaan vanhemmissa pyörissa.
    Nykyinen: Bonneville T120 Black Ex: SuperDuke 1290 R, StreetFighter 1098, Speed Triple RS, Duke 790
  12. #12
    Honda Cbr600rr, tai sen pahemmin mikään muukaan 600-luokan sportti ei oo kyllä mitään nannaa ajella 2-päällä. Penkit on kovia, pieniä ja korkealla. Sen lisäksi onneton alavääntö tekee ajamisesta aika raskasta kyytiläisen kanssa.

    Iso 1200/1250 Gsf Suzuki on koneen (väännön ja rauhallisuuden) puolesta varmasti mukava ajella, mutta vähän se menee tonne matkalehmä-kategoriaan.

    Mt-09 tuskin taipuu budjettiin. Se on ainakin yksin vinkee peli ajella, melkosen keulimisherkkä mun mielestä

    SV1000?
    Honda CB900F hornet?
  13. #13
    Kiitos vastauksesta! Näin olenkin ajatellut, että ei varmaankaan mitään mukavia kyytiläisen kanssa ajeltaessa, mutta matkat kaksi päällä tuskin olisivat kovin pitkiä.

    Lainaa Mäkine kirjoitti Katso viesti
    SV1000?
    Honda CB900F hornet?
    Täytyykin tarkastaa nämä!
  14. #14
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Kopsaa1 kirjoitti Katso viesti
    Kiitos vastauksistanne! Olisiko vastaajilla heittää infoa myös siihen, että miten ylemmissä viesteissä mainitut pyörät sopivat matkustajan kanssa ajamiseen?
    Oiskohan paras täällä tähän mennessä esitetyistä iso rosvo.

    Tässä yksi, joka ei ole hinnalla ja kilsoilla pilattu. Toi on vielä ilmajäähdytteinen täysin pomminvarma kone.

    https://www.nettimoto.com/suzuki/gsf/2436012

    Seksiähän tuossa on kuin mummon kalsareissa

    Enemmän ajettu vesijäähy. Ei kavahda noitakaan kilsoja.

    https://www.nettimoto.com/suzuki/gsf/2278048

    Tämä siis pikaotos bandiiteista. Nettimoto tulee sulle pian tutuksi.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  15. #15
    Itselläni eka pyörä oli Honda 1100XX Blackbird
    ja vuotta myöhemmin ostin Suzuki Hayabusan.

    Jälkimmäisestä en voi tarpeeksi sanoa hyvää.
    Se on tukeva ajaa kovaakin vauhtia, kelpaa niin radalle kuin kadullekin, ja varsinkin normi sporttipyöriin verrattuna ihaninta on pystympi ajoasento joka ei jumita paikkoja läheskään yhtä paljon.

    Ja mitä kyytiläistä koskien ni Hayabusa on mukava ajaa kakspäällä molemmille koska pelkääjän asento on pystympi kuin muissa sporttipyörissä. Ja Hayabusaan olen itse ostanut ebaystä parilla kympillä pelkääjän kahvan joka asennetaan tankin päälle. Siitä on hyvä pitää kiinni esim radalla kyydissä ollessa.

    Jos et usko ni tuu ens kesänä radalle käymään ni tarjoan kyydit

    Tässä kakspäällä hauskaa kemorassa :
    https://youtu.be/fnSOVREtVXo
    "Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
  16. #16
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Kuumaa hottia halvalla sitten on tässä.

    On kyytiläiselle kamala, suoralla maantiellä alle 160 km/h kamala, ja on kaupungissa kamala.

    https://www.nettimoto.com/honda/cbr/2492018
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  17. #17
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa PrivateeR kirjoitti Katso viesti
    Itselläni eka pyörä oli Honda 1100XX Blackbird
    ja vuotta myöhemmin ostin Suzuki Hayabusan.

    Jälkimmäisestä en voi tarpeeksi sanoa hyvää.
    Se on tukeva ajaa kovaakin vauhtia, kelpaa niin radalle kuin kadullekin, ja varsinkin normi sporttipyöriin verrattuna ihaninta on pystympi ajoasento joka ei jumita paikkoja läheskään yhtä paljon.

    Ja mitä kyytiläistä koskien ni Hayabusa on mukava ajaa kakspäällä molemmille koska pelkääjän asento on pystympi kuin muissa sporttipyörissä. Ja Hayabusaan olen itse ostanut ebaystä parilla kympillä pelkääjän kahvan joka asennetaan tankin päälle. Siitä on hyvä pitää kiinni esim radalla kyydissä ollessa.

    Jos et usko ni tuu ens kesänä radalle käymään ni tarjoan kyydit

    Tässä kakspäällä hauskaa kemorassa :
    https://youtu.be/fnSOVREtVXo
    Raaka peli Ranualla, noh

    budjettiin löytyi heti kelpo yksilö

    https://www.nettimoto.com/suzuki/gsx/2490193

    Ei lopu tehot ja vääntö sitten kesken ekan kesän, ja jos loppuu...

    Pystyn jättämään sanomatta ilmeisen
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  18. #18

    Tätä jo odotettiin...
    Sit kun toi taipuu ja pysyy hanskassa niin kattelee H2:n seuraavaksi mopoksi
    Ninja H2 2020
    CBR 600RR 2009 Ten Kate Tribute
    ZZR 1400 2008

  19. #19
    Orgilaiset alkaa menettää teräänsä. Vasta 11. vastaus toi Busan ja 14. viimeinkin T-Busan. 😀
    Moto Morini 9 1/2
    Kawasaki zx12r (lunariin x2)
    Kawasaki ZRX 1100 (löytyy vielä tallista)
    Honda cbx 650 Nighthawk
  20. #20
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Raaka peli Ranualla, noh

    budjettiin löytyi heti kelpo yksilö

    https://www.nettimoto.com/suzuki/gsx/2490193

    Ei lopu tehot ja vääntö sitten kesken ekan kesän, ja jos loppuu...

    Pystyn jättämään sanomatta ilmeisen
    eikä rääkätty.yoshimuran koko putkisto k&n vapaavirtaus

    Viritin, mutta en koskaan käyttänyt viritettyjä tehoja...
  21. #21
    Pikku kevennyksenä matkapyörien aatelia,Ducati 1199 Panigale.Menee reppu ja repsikka mukavasti.

    No,jossain vaihees mulla oli FJ Jamppa,soiva peli ja simppeli mut taitavat alkaa olla jo vanhoja ja loppuun ajettuja.FJR käytettynä voi olla viä vähä hintava ja miten luotettava pitkälle siivulle,en tiedä.Meillä nykyään ratkasuna et akka ajaa omalla ja mä omalla.
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat
    Akan vanhalla pyörällä
  22. #22
    Suosittelen omaa ensipyörääni, eli Triumph Speed Triple 1050
    Luonnetta piisaa ja vääntävän koneen vuoksi on helppo käsitellä kokemattomankin, mutta toisaalta ei tarvitse olla heti vaihtamassa isompaan.
    Kyytiläisellä ei ole kauheita tiloja, mutta pikkureissut kyllä heittää kaksipäälläkin.

    Tämä yksilö olisi vähän ylimääräisenä...

    trumppa.jpg
    690 Enduro
    Speed Triple 1050 Turbo
  23. #23
    Mä lähtisin rakentamaan hommaa jotenkin näin. Eihän tuo mikään turbo-busa ole, mutta helppo ensipyörä, joka ei kuitenkaan lopu heti kesken. Kaksi päälläkin pääsee.
    Triumph Thunderbird 1700 -10
    BMW R1200RT -05
    Yamaha DT 125 X -06
    Gilera SMT50 -18
  24. #24
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa harald73 kirjoitti Katso viesti
    Mä lähtisin rakentamaan hommaa jotenkin näin. Eihän tuo mikään turbo-busa ole, mutta helppo ensipyörä, joka ei kuitenkaan lopu heti kesken. Kaksi päälläkin pääsee.
    Juu. Bandun lisäks erittäin varteenotettava, jos ei noi muhkummat hirvitä.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  25. #25
    Fazeri tietenkin, mitä nämä muut oikein sekoilevat

    FZS600/FZ1000, tai sitten uudempaa ruiskua FZ6/FZ1, löytyy budjetin molemmista laidoista (voit ostaa suoraan kaksi niin harakan ei tarvi istua tarakalla).
    FZS600 -03 -> RSV Mille -03 -> Tracer 900 -19
  26. #26
    Lainaa gini kirjoitti Katso viesti
    Suosittelen omaa ensipyörääni, eli Triumph Speed Triple 1050
    Luonnetta piisaa ja vääntävän koneen vuoksi on helppo käsitellä kokemattomankin, mutta toisaalta ei tarvitse olla heti vaihtamassa isompaan.
    Kyytiläisellä ei ole kauheita tiloja, mutta pikkureissut kyllä heittää kaksipäälläkin.

    Tämä yksilö olisi vähän ylimääräisenä...

    trumppa.jpg
    Ompas omituisella tavalla näppärän näköinen vehje Onko tuo keula valoineen päivineen kuinka orkkis?
  27. #27
    Lainaa Kopsaa1 kirjoitti Katso viesti
    Ompas omituisella tavalla näppärän näköinen vehje Onko tuo keula valoineen päivineen kuinka orkkis?
    Ihan tehtaalta ovat laittaneet tuollaisenaan ulos. Toiset tykkää, toiset ei
    690 Enduro
    Speed Triple 1050 Turbo
  28. #28
    Lainaa gini kirjoitti Katso viesti
    Ihan tehtaalta ovat laittaneet tuollaisenaan ulos. Toiset tykkää, toiset ei
    Täytyy myöntää, että vähän olisi totuttelua kyllä itselläni. Tällä hetkellä en osaa sanoa tykkäänkö vai en
  29. #29
    Oot varmaan jo takonut nettimotoon haluamasi speksit? Saataisiin vaihtoehtoja supistettua.
  30.  
  31. #30
    Moottoripyöräily on 110 prosenttisesti tunnelaji.

    Moottoripyörän pitää jutella mukavia ja tuntua hyvältä.
    Eihän siitä tule mitään, jos ajellessa moottoripyörä ärsyttää jollain tavalla.

    Joten, osta semmoinen moottoripyörä kuin itse haluat, koska loppujen lopuksi moottoripyöräily on yksilölaji.
Sivu: 1 / 6:sta 123 ... ViimeinenViimeinen