Tulokset 1:stä 12:een 12:sta
  1. #1
    Moi!

    Olen aika uusi näissä mp-kerho hommissa ja mielessä on pyörinyt sellainen kysymys, että onko ok kuulua kahteen eri moottoripyöräkerhoon?
    Nyt ei ole kyse ehkä hieman vakavammin otettavista MC-kerhoista, vaan enemmänkin tällaisista ry-pohjaisista harratelijakerhoista, jotka kuitenkin ovat aktiivia ja järjestävät tapaamisia, porukka-ajeluita yms.

    Syy, miksi kerhoja olisi kaksi, on että toiseen liittyisin oman pyörän merkin mukaisesti. Tällöin sieltä kautta saisin tietoja oman pyörän huolloista, korjauksista, tyyppivioista jne. Lisäksi miitingeissä olisi mukava katsella, miten toiset ovat samanmerkkisiä omia pyöriään rakennelleet ja muutenkin jutella samanmerkkisen pyörän omaavien ihmisten kanssa.

    Toiseen kerhoon taas liittyisin siksi, että heidän aatteensa on hyvinkin lähellä omia arvojani, heidän järjestämiään tapahtumia on enemmän ja ne ovat hieman suurempia kuin toisella kerholla. Lisäksi jäseniä on enemmän, jolloin myös tutustuisin laajempaan porukkaan ja tästä saattaisi olla hyötyä, kun ajelen kuitenkin ympäri Suomea. Ja jos reissussa jotain sattuisi (lähinnä särkyy), niin olisi paremmat mahdollisuudet, että kerhon kautta joku tuttu olisi lähellä tavoitettavissa.

    Ja mitä liiveihin tulee, niin pukeutuminen tilaisuuden mukaan - eli järjestävän organisaation hynttyyt ylle.

    Toivoisin asiallisia vastauksia ja kuten alussa jo mainitsin, nyt ei ole kyse HC-tason MC-kerhoista, vaan enemmänkin tällaisesta harrastelijapohjaisesta harrastuksen kautta erilaisia ihmisiä yhdistävästä toiminnasta.
  2. #2
    Mie maksan kolmelle kerholle jäsenmaksua, joten kai sitä voi kahteenkin kuulua.
  3. #3
    Eihän yhdistys sido sua mihinkään. Saahan sitä kuulua vaikka mihin yhdistyksiin yhtäaikaa, ellei yhdistyksen omat säännöt erikseen kiellä kuulumasta muualle.

    Olenhan minäkin MotOrg ja MP-tuen jäsen, ja olin jossai vaiheessa myös Salon MP-kerhon jäsen hetken aikaa ku piti saksaan tehdä reissu.

    Minun vastaukseni on, että siitä vain niin moneen yhdistykseen ku aika ja halu antaa myöten.
    "Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
  4. #4
    Kouluttajan retale Knaku:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jun 2012
    Kirkkonummi
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Kille kirjoitti Katso viesti
    Moi!

    Olen aika uusi näissä mp-kerho hommissa ja mielessä on pyörinyt sellainen kysymys, että onko ok kuulua kahteen eri moottoripyöräkerhoon?
    Nyt ei ole kyse ehkä hieman vakavammin otettavista MC-kerhoista, vaan enemmänkin tällaisista ry-pohjaisista harratelijakerhoista, jotka kuitenkin ovat aktiivia ja järjestävät tapaamisia, porukka-ajeluita yms.

    Syy, miksi kerhoja olisi kaksi, on että toiseen liittyisin oman pyörän merkin mukaisesti. Tällöin sieltä kautta saisin tietoja oman pyörän huolloista, korjauksista, tyyppivioista jne. Lisäksi miitingeissä olisi mukava katsella, miten toiset ovat samanmerkkisiä omia pyöriään rakennelleet ja muutenkin jutella samanmerkkisen pyörän omaavien ihmisten kanssa.

    Toiseen kerhoon taas liittyisin siksi, että heidän aatteensa on hyvinkin lähellä omia arvojani, heidän järjestämiään tapahtumia on enemmän ja ne ovat hieman suurempia kuin toisella kerholla. Lisäksi jäseniä on enemmän, jolloin myös tutustuisin laajempaan porukkaan ja tästä saattaisi olla hyötyä, kun ajelen kuitenkin ympäri Suomea. Ja jos reissussa jotain sattuisi (lähinnä särkyy), niin olisi paremmat mahdollisuudet, että kerhon kautta joku tuttu olisi lähellä tavoitettavissa.

    Ja mitä liiveihin tulee, niin pukeutuminen tilaisuuden mukaan - eli järjestävän organisaation hynttyyt ylle.

    Toivoisin asiallisia vastauksia ja kuten alussa jo mainitsin, nyt ei ole kyse HC-tason MC-kerhoista, vaan enemmänkin tällaisesta harrastelijapohjaisesta harrastuksen kautta erilaisia ihmisiä yhdistävästä toiminnasta.
    Totta kai ihminen voi kuulua useampaan ry-tyyppiseen yhdistykseen/kerhoon. Jos lueskelet foorumia hieman enemmän, huomaat, että täälläkin on esim jäseniä, jotka samalla ovat Muoviluodin aktiiveja jne, ja taitaapa meillä olla suunnitelmissa jonkin asteista kouluttajayhteistyötä MP69:n kanssa.

    Eikä täällä kukaan selvittele sinun taustoja, tai kytköksiä muualle. Tähän ei ole tarvetta.
    "The only easy day was yesterday."
    2012 S1000RR
    GSX-R 750 K8 (ex)

  5. #5
    Kiitoksia vastauksista. Noin mäkin sen aattelin, kuten yllä olevissa vastauksissa lukee.

    Omat kokemukset seuratoiminnasta vaan on lähinnä tolta urheiluseurapuolelta ja siellä toiminta on paikka paikoin aika... sanoisinko kireetä. Tuttuja oli tilanteet, että esim turnauksien lähestyessä saat tiedotteesta lukea, että on nakitettu vaikka lipunmyyntiin sen enempiä kyselemättä. Ja anna olla, jos aloit selittämään, että olis samaan aikaan toisessa urheiluseurassa vaikka joku meno, niin

    Siksi aika tarkkaan mietin eri kulmista, mihin touhuihin mukaan lähden. Mut kiitos näistä, tämä selkeytti asioita paljon
  6. #6
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Kerhoja tai yhdistyksiä on monenlaisia, enkä usko että missään prätkähenkisessä suomalaisessa kerhossa on mitään sisäisiä rajoitteita.

    Esimerkiksi tämän moottoripyöra.org -foorumin takana, missä nyt kirjoitellaan, olevassa yhdistyksessä MotOrg ry:sä on noin tuhat jäsentä, eikä mitään rajoitteita tietenkään ole mihinkään. Ne ketkä meistä haluaa tehdä juttuja/tapahtumia/tms sopivat keskenään niistä pelisäännöistä joilla juttuja järjestellään.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  7. #7
    Jos olisi yksi kerho / asiakas, niin aika hiljaista olisi monessa kerhossa, kun meitä harrastajia on kuitenkin rajallinen määrä.
  8. #8
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Mie maksan kolmelle kerholle jäsenmaksua, joten kai sitä voi kahteenkin kuulua.
    Moneen kerhoon ja yhdistykseen kuulumisen ainoa ongelma on se, että aina joku jäsenmaksu on maksamatta...
  9. #9
    Lainaa Kille kirjoitti Katso viesti
    Tuttuja oli tilanteet, että esim turnauksien lähestyessä saat tiedotteesta lukea, että on nakitettu vaikka lipunmyyntiin sen enempiä kyselemättä. Ja anna olla, jos aloit selittämään, että olis samaan aikaan toisessa urheiluseurassa vaikka joku meno, niin
    voisin kuvitella että harva urheiluseura on perustettu 100% höntsäilyyn vaan siellä takana on kuitenkin kilpaileminen ja siinä menestyminen. Eikä siinä mitään pahaa mutta kun moni - johto, valmentajat ja junioreiden vanhemmat ynnä muut kovasti tsemppaa sen menestyksen eteen niin tilaa ymmärtää toisenlaista näkemystä kapenee.

    onhan olemassa myös moottoriurheilukerhoja

    että sikäli yleismopotouhuun perustetut kerhot ovat varmaan leppoisampia. mutta se ei tarkoita etteikö järjestämissään tapahtumissa - kokkareet tms. - olisi merkittävääkin talkootyövoiman tarvetta. jos jäsenistö osallistuu laajalla joukolla niin sitten niiden jokusen aktiivin ei tarvii tehdä kaikkee
    Att tänka innan man talar är som att torka sej i röven innan man skiter... - Arne Anka
  10. #10
    Urheilupuolella taitaa vielä painaa vanhat ajat kun oli TUL (Työväen Urheiluliitto) ja SVUL (Suomen Valtakunnan Uhreiluliitto) ja siinä painoi politiikka. Ja ainakaan minun kotikaupungissa ei ollut mitään asiaa kuulua eri liittojen seuroihin. Sama kuin olisi ollut Kokoomuksen ja SKDL:n jäsen yhtäaikaa.
    FJR -17
  11. #11
    Noilla joillakin 1% liivikerhoilla saattaa olla ongelmia useampaan kuulumisessa, vaikka mikään laki ei sitä kieltäisi.
    Triumph Bonneville Bobber Black -18
    KTM 690 Enduro R -15
    Vespa GTS 300 SuperSport -21
  12.  
  13. #12
    Lainaa B12 kirjoitti Katso viesti
    Noilla joillakin 1% liivikerhoilla saattaa olla ongelmia useampaan kuulumisessa, vaikka mikään laki ei sitä kieltäisi.
    Taitaa kaikilla liivikerhoilla ilman % merkkiäkin olla periaatteena, että kannat vain yksiä liivejä. Se ei pois sulje, että kuulut orgiin tai yksittäiseen liivittömään merkkikerhoon.

    Kysymällä tämä selviää kerhosta kun kerhosta.
    Kuljettajaksi todettiin paikallinen toimeton sekatyömies.

    BMW K1300S K15
    BMW Nine T Pure K17
    BMW K1300S K14
    Suzuki GSX-R 1000 K9
    Honda CB 1000R K8
    Suzuki GSR 600 K6