Tulokset 1:stä 8:een 8:sta
  1. #1
    Saksalaisen moottoritien asfaltti vilisee allani kun pyörä nielee kilometrejä parin sadan kappaleen tuntivauhtia, välillä hiukan yli, toisinaan hiukan alle. Täällä sitä mennään taas, vuosien tauon jälkeen… Vuonna 2014 olin edellisen kerran ja tuumiskelin, että taitavat alkaa olla Saksan läpiajot osaltani ajettu, seuraavan kerran ehkäpä lentäen ja vuokrapyörällä mutta toisin kävi.

    Viime syksynä vaihdoin silloisen 690-Kotarini Kawan 10R:ään. Ajella kerkesin ehkä parin tonnin verran kunnes tuli aika laittaa pyörä odottelemaan seuraavaa kevättä. Pitkin syksyä ja alkutalvea pyöri mielessä, että millaistahan Kawalla olisi posotella autobaanaa pitkin keskimääräistä Suomi-moottoritienopeutta nopeammin. Talven kuluessa alkoi näyttää vahvasti siltä, että kesälomajärjestelyt suosisivat alkukesästä parin viikon pyöräreissua niin halutessa ja siinä ajassa käväisee siemaamassa lasillisen juomaa (Kuva01) vaikkapa Välimeren rannalla. Kaverillakin oli joutoaikaa, joten karttaa tutkimaan ja mielenkiintoisia kohteita etsiskelemään.

    Perinteisesti ollaan käyty Italiassa ja siellähän niitä kohteita riittää. Alpit, punaviini, Garda, Stelvio, Lago di Grappa, Como, punkku, pizza, Limoncello, olut, yms. Kyllä Italiassa käy helposti useammankin kerran. Talvi-iltojen kuluessa muodostui alustava reittisuunnitelma, jossa kääntöpaikkana oli Monaco.

    Pyörä oli sopivasti huollettu, joten reissuvalmisteluiksi riitti renkaiden ja isomman eturattaan vaihto. Eturengas olikin aivan finaalissa mutta takarenkaalla olisi periaatteessa voinut reissun varmaan ajaakin. Aikaisempien reissujen kokemukseni oli, etteivät Euroopassa juuri renkaat kulu vaan tällä kertaa oli määrä pitää hieman reippaampia nopeuksia etenkin Saksassa mutta myös Italiassa, joten laitoin varuiksi uuden takarenkaankin. Eipä tuo neljän ja puolen tuhannen kilometrin aikana lopulta juuri silmin havaittavasti kulunut. Vakiovälityksillä pyörä mielestäni ns. moottoritienopeuksilla kiersi jo hiukan reilusti ja kun voimasta ei varsinaisesti ollut pulaa, ajattelin, että eiköpähän tuo jaksa kulkea hammasta isommalla eturattaallakin. Tankkilaukkuun ja selkäreppuun pakkasin minimivarusteet huomioiden mahdolliset sadepäivät sekä koleat kelit vuorilla.

    Paikka Finnlinesin lautalle Vuosaaresta Travemündeen oli varattu keskiviikoksi 5.6. Lämmintä piisasi ja samaa sääennuste lupasi jatkoksikin, joten kapusimme pyöriemme selkään Kouvolassa Kuva02 ja suuntasimme keulat kohti Helsinkiä. Terminaalin kentällä oli kuumaa vartuskella laivaan pääsyä ja sinne päästyämme aloimme ensi tilassa huoltaa kehojemme nestetasapainoa.

    Ilta laivalla kului huoltoa tehden Kuva03 ja seuraavana aamuna vielä pientä hienosäätöä viilaten mutta illalla oli ajettava laivasta ulos. Laivapäivä tuntuu pitkältä, koska juuri tuosta syystä osa ajanviettotavoista ei ole käytettävissä. Lopulta saavuttiin kuitenkin Travemündeen ja laivareissun aikana tutustuimme pyöräkaveriin, joka lähti matkaamme. Laiva saapuu Travemündeen paikallista aikaa klo 21.30, joten illalla emme ajaneet kuin Lyypekin laitamille hotelliin yöksi, varsinainen moottoritiekoitos olisi edessä vasta seuraavana päivänä. Hotelliin kirjauduttuamme piipahdimme paikallisessa Burger Kingissä pikailtapalalla, sillä hotellin ravintola oli jo kiinni.

    Perjantaiaamuna 7.6. oli edessä noin 900 kilometrin moottoritiepikataival sekä muutama kymmenen kilometriä muita teitä, jonka jälkeen olisimme Oberndorf in Tirol -nimisessä kylässä Itävallassa lähellä Kitzbühelia. Keli oli mitä parhain, aurinko paistoi ja lämmintä oli. Ruuhkaa ei ollut pahasti. Muutamin kohdin oli tietöitä mutta sujuvasti mahduttiin kaistojen välistä. Poislukien tietyökohdat, vapaiden rajoitusten kohdalla pystyi pitämään mukavasti sellaista 170 – 190 km/h -vauhtia. Vaikka paikoin hiukan kulkujakin testailtiin, oli tuossa se mukavin nopeus. En tankkilaukun vuoksi päässyt katteen suojiin kunnolla viimalta piiloon ja kakkosella alkavilla nopeuksilla tuntui, että lähtee reppu selästä.

    Ennen lähtöä mietimme kaverin kanssa, että pitäisikö laittaa db-killerit pyöriin mutta sellainen on mielestämme hiukan epäasiallista meininkiä. Muistelin kuitenkin lukeneeni, että joissain Euroopan maissa komissaareilla saattaa olla asiaan toisenlainen näkemys, joten kompromissina otettiin killerit matkaan mutta ei vielä asennettu lähtiessä. Kävipä sitten niin, että jossain vaiheessa Saksaa tankkaamassa ollessamme ajoi pyöriemme taakse poliisiauto ja lopputulemana olisi ollut 90 euron sakot, jos killerit eivät olisi olleet mukana ja paikan päällä asennettavissa. Ei kummankaan pyörässä mitenkään kovat äänet olleet ilmankaan mutta nyt oli pyörän käynti varmistettava kiekkamittarista.

    Matka jatkui ilman ylimääräistä kulunkia ja illalla puoli yhdeksän maissa alettiin olla perillä. Hotellin ravintolan keittiö oli jo kiinni mutta baari onneksi ei, joten saatoimme Kuva04 huuhtaista maantien pölyt kurkuistamme alas, jota noin 950 kilometrin matkan verran tuli nieleskeltyä Kuva05.
    Viimeksi muokannut: Ande749; 13.09.2019 klo 15:58.
  2. #2
    Seuraava aamu valkeni pilvipoutaisena. Kävimme hiukan jaloittelemassa kylän raitilla ja katselemassa, millaisessa kelissä sitä matkaa jatketaankaan. Juuri siinä vaiheessa ei satanut, mutta vaikutti, että vettäkin voisi olla tulossa. Sadeasuja ei kuitenkaan kaivettu laukkujen pohjilta vaan hypättiin pyörien selkään ja käännettiin keulat kohti etelää ja vuoria.

    Reitti kulki Felberntauern-tunnelin läpi, jonka aikana keli muuttui täysin. Tunnelin pohjoispuolella oli varsin pilvistä, pilvet matalalla ja joitain vesipisaroitakin tipahteli mutta eteläpuolella aivan kirkas keli ja lämpötila nousi varmaan viitisentoista astetta. Aurinko paistoi ja matkassa vaikutti ole-van mutkia, toisin sanoen hyvältä näytti Kuva06.

    Tunnelin jälkeen jatkoimme Lienzin suuntaan mutta käännyimme jonkin matkaa ajettuamme länteen kohti Passo Stalle -rajanylityspaikkaa. Ylityspaikalta Italian puolelle johtaa niin kapea tie, että sille lasketaan liikennettä vuorotellen kummastakin suunnasta, monessakaan kohtaa eivät henkilöautot mahtuisi toisiaan kohtaamaan.

    Eteemme sattui kylä nimeltä Anterselva di Sotto ja sopivasti vaikutti olevan aika nauttia pieni välipala Kuva07. Tauon jälkeen suuntasimme pienempiä ja suurempia teitä kohti Stelviota. En ollut vaivautunut selvittelemään sen tilannetta sen kummemmin, aiemmilla reissuilla olin ollut kahta, kolmea viikkoa aikaisemmassa ja aina sinne oli jossain vaiheessa reissua päässyt. Liekö ollut lumisempi talvi vai vyöryvätkö lumet lopuksi pitkin vuorta, vaikka tie olisi ollut jo aurattukin mutta nyt tie SS38 pohjoisen puolelta olikin kiinni. Pääsimme jo näköetäisyydelle huipusta ja viimeisistä serpentiineistä kun tien poikki oli puomi niin, ettei sitä käynyt kiertäminen. Seuraavana päivänä näimme, ettei ylös olisi päässyt kuin enintään jalkaisin, vaikka puomin olisi saanut kierretyksikin. Kurvasimme ympäri, ajoimme laaksoon, etsimme majoituksen ja läksimme ravintolaan, josta löytyi iso osa aiemmin listaamistani mielenkiinnon kohteista, reissu edistyi mitä parhaimmissa merkeissä.

    Vaikka seuraavana aamuna Stelvion huippu vaikutti olevan pilvessä, oli keli muuten erinomainen, lämmin ja aurinkoinen Kuva08. Lähdimme kiertämään kohti huippua Via d’Umbrailin kautta. En ole sieltä aiemmin ajanutkaan ja mielestäni se on hienoin kolmesta huipulle nousevasta reitistä. Viimeiset muutamat kilometrit oli pilvistä, koleaa ja pyrki satelemaankin, joko vettä tai räntää, eli tyypillinen suomalainen juhannuskeli. Huipulla oli paljon porukkaa sekä myöskin kylttejä, joista korkeajännitysitaliallani olin ymmärtävinäni, että suunnittelemani reitti Bormion suuntaan suljetaan puolilta päivin, kenties jonkin fillarikisan vuoksi. Tovin katselimme varsin pilvisiä maisemia, napsimme muutaman kuvan ja joku matkamuistokin tuli ostettua ja sen jälkeen lähdimme kohti Bormiota, missä pidimme hiukan lounastaukoa, johon kuului myös kiinteääkin ravintoa.

    Bormiolta otettiin suunta kohtia Gaviaa mutta sekin oli suljettu. Koukattiin lähelle Tiranoa, josta löytyikin aivan erinomainen reitti. Monen mäen ja mutkan jälkeen näkyi jälleen ensimmäinen vilaus Gardasta ja vuorilta laskeuduttiin Rivan kohdalle ja lähdettiin lännen puoleista rantatietä ajelemaan etelää kohden, kunnes kohdalle sattuisi itseämme miellyttävä yöpymispaikka. Limone sul Garda näytti siltä ja pienen etsiskelyn jälkeen löytyi hintahaarukkaamme sopiva hotelli, joten kirjauduimme sisään ja otimme pienet virvokkeet ensi alkuun.

    Tavarat huoneisiin ja etsiskelemään syötävää. Ei haasteista hankalin Italiassa. Löytyi pöytä mukavasta rantaravintolasta, syötiin ja olisiko kaiketi juotukin. Mitä lie juhlistettu mutta vastarannan puolelta aivan ravintolamme kohdalta ammuttiin parin kymmenen minuutin ilotulitus, jossa ei ruutia säästelty. Ilotulituksen jälkeen itse juhlistimme gran turismo -henkistä reissuamme Kuva09 ja päätimme jäädä samaan hotelliin vielä toiseksi yöksi.
    Viimeksi muokannut: Ande749; 13.09.2019 klo 15:20.
  3. #3
    Maanantaina aamupäivästä läksimme kevyin pyörin käymään pienen kierroksen lähivuorilla ja länsipuolen rantatiellä. Keli oli liian hieno käytettäväksi pelkästään pyörän selässä, joten kiiruhdimme takaisin hotellille ja kävimme lähikaupasta ensiapupakkaukset nesteytystä varten ja suuntasimme rannalle. Edelliselle reissulle asetin itselleni kolme tavoitetta: uinti Välimeressä, lasillinen punaista palmun alla Välimeren rannalla ja uinti Gardassa. Yksi noista jäi saavuttamatta mutta nyt tuli sekin hoidettua. Kuljeskelimme pitkin Limonen kapeita kujia, kävimme syömässä ja tuli tovi istuskeltua puuta vastenkin Kuva10, tällaistahan pyöräreissulla pitää ollakin!

    Seuraavana päivänä jatkui matka kohti Comoa. Laivalta mukaamme lähteneen kaverin oli lähdettävä eri suuntaan, perjantaina olisi oltava Vaasassa ja nyt oli siis tiistai. S1000XR oli mitä ilmeisimmin erinomainen pyörä pitkille ajopäiville mutta viestien perusteella oli syytä ollakin, nimittäin sellaisia taipaleita kaverille tuli vaan ehti ajoissa kotiin. Me pyrimme pitämään kilometrit siellä kolmen sadan tietämillä päivässä, ainakin vuoristo-oloissa. Tarkoitushan ei ollutkaan ahnehtia kilometrejä niin paljon kuin suinkin pystyisi vaan ajella sen verran kuin sattuisi huvittamaan ja seuraavana päivänä sitten taas lisää.

    Edessämme oli ehkä reissun raskain ajopäivä. Reitiksi oli valittu Gardalta länteen lähtevä maisematie, jota päästiin Lago D’Idrolle. Sieltä edelleen oli määrä ajella pieniä vuoristoteitä Passo di Croce Dominin kautta Monte Colombinen suuntaan mutta tie olikin suljettu, samoin passolta Brenon suuntaan oleva tie. Colombinen tie olisi ollut luultavasti upea mutta se jäi siis ajamatta.

    Vaihtoehtoreitti kuitenkin löydettiin niin, ettei pääteitä tarvinnut ajaa. Reitti kulki Monte Manivan laskettelukeskuksen kautta. Vasta vuorella laskettelukeskuksen parkkipaikalla tunnistin paikan, siellä oltiin käyty edellisellä reissulla viisi vuotta aiemmin. Tuolloin yritettiin päästä Manivalta Brenoon mutta tie oli lumen peitossa, tällä kertaa ajettiin kohti Lago d’Iseon eteläkärkeä, jonne päästiinkin. Järven rannalla pidettiin hiukan ruokataukoa ja jatkettiin edelleen kohti Comoa. Matkan jouduttamiseksi otettiin pätkä moottoritietä Bergamon ohittamiseksi ja suoria reitteja kohti Leccoa ja edelleen Bellagioon.

    Tiet ennen Iseolle saapumista olivat erittäin syheröisiä sekä mäkisiä ja vaikka näin suomalaisiin teihin tottuneena ajatus sellaisista tuntuu houkuttelevalta, niin pari sataa kilometriä neljän kympin keskinopeudella alkaa hiukan jo uutuudenviehätystä häivyttää. Onneksi palauttavaa juomaa oli saatavilla, niin ei aivan tuskaiseksi mennyt…

    Ilta Bellagiossa meni kuten aiemmatkin illat, ruoan ja juoman parissa Kuva11. Majapaikkaa sai hiukan etsiä, sillä 190€/yö kahden hengen huoneessa ylitti hintakattomme reippaasti mutta pienellä haeskelulla saatiin lopulta majoitus tuohon verrattuna alle puoleen hintaan.

    Keskiviikon ohjelmassa oli moottoritiesiirtymä Monacoon. Alppien eteläpuolella on laaja tasankoalue, joka ei ajamisen kannalta tarjoa mitään kiinnostavaa, joten oli sovittu, että niitä maisemia katsellaan vain motarilta. Bellagiosta ajettiin rantatietä Kuva12 Comoon, jossa siirryttiin moottoritielle. Moottoritietä ajettin Milanon länsipuolelta kohti Genovaa ja rannikkoa pitkin edelleen kohti Monacoa. Motaria oli kolmisen sataa kilometriä mutta matka taittui, sillä nopeusrajoituksiin saattoi suhtautua hiukan rennommalla otteella kuin Suomessa, joskin Italiassakin voi ymmärtääkseni saada ylinopeussakot, asia kuitenkin omalta kohdaltani on edelleen arvailujen varassa.

    Rannikon moottoritiellä sattui hauska tilanne, kun satuttiin muutamien Gumball 3000 -kilpailun autojen sekaan. Hiukan harmitti huippunopeuksia tehokkaasti estävä tankkilaukku-selkäreppuyhdistelmäni, sillä Biturbo V8 -teksti Mersun etusiivessä kutsui vahvasti kilvanajoon. Hetken ajelimme autojen matkassa mutta jättäydyimme sitten porukasta.

    Vähän ennen Monacoa kurvasimme Menton-nimiseen kaupunkiin etsimään majapaikkaa. Huoneet saatuamme jätimme ylimääräiset tavarat sinne ja kevyemmissä varusteissa hurautimme Monacon satamaan, jossa veneitä oli monessa hintaluokassa Kuva13. Kasinon pihalla käväistiin katselemassa näkymiä sekä ratakierros ajeltiin, saattoipa illan mittaan mennä joku virvokekin. Yöllä hurautimme takaisin Mentoniin.
    Viimeksi muokannut: Ande749; 13.09.2019 klo 19:15.
  4. #4
    Seuraava aamu valkeni pilvettömänä Kuva14. Kevyen, ranskalaisen aamiaisen jälkeen hyppäsimme pyörien selkään ja suuntasimme Välimeren rantaa seurailevalle tielle SS1/Via Aurelia ja ajelimme idän suuntaan. Maisemat olivat epätodellisen upeat Kuva15, sininen taivas, sinisempi meri, mutkainen tie, jolta ei korkeuseroja puuttunut. Kevyt, meren suunnalta puhalteleva tuuli piti ilman miellyttävän lämpimänä rannikon tuntumassa, sisämaassa ja kaupungeissa oli miellyttävän kuumaa.

    San Remossa pysähdyimme jollekin rantaterassille huolehtimaan jäähdytysnesteidemme oikeasta tasosta. Kun tasot olivat kohdallansa, jatkoimme matkaa Savonaan. Välillä pysähdyimme toiselle rantaterassille lounaalle Kuva16. Kiireettömän päivän mittaan ei tullut ajettua 130 kilometriäkään eikä niiden kerääminen reissun tarkoitus erityisesti ollutkaan, vaan syödä ja juoda hyvin, katsella maisemia ja aika ajoin ajella hiukan…

    Savonasta etsimme hotellin ja läksimme vähäkofeiiniselle rantakahvilakierrokselle. Montaa askelta ei kahviloiden välillä olisi niin halutessaan tarvinnut ottaa mutta aivan jokaisessa emme poikenneet Kuva17. Reilun pari kilsaa kävelimme, emme pidemmälle, että osaisimme vielä takaisin…

    Uudesta päivästä vaikutti tulevan vähintään yhtä lämmin kuin edellisestä. Suunta oli rannikolta sisämaahan ja takaisin Gardalle. Alkuun tuli satakunta kilometriä upeita kurvipätkiä Apenniineilla, välitasanko siirryttiin myös paluumatkalla motareita pitkin. Kun ei oltu kovinkaan korkealla, alkoi olla jo aivan mukavasti lämmintä. Arvelisin, että kevyesti elämäni kuumin moottoripyöräpäivä. Milanon eteläpuolella moottoritiellä piti ajella takin hihansuut avattuina ja vetsari vyötärölle asti avonaisena ja silti tuntui, että hiki vaan valuu vaikka itseämme tuulettaaksemme pidimme vauhdin varsin mielekkäänä. Moottorista johtui rungon kautta jalkatapeille niin paljon lämpöä, että jalkoja poltti kengänpohjien läpi…

    Savonasta hotellilta lähtiessämme saimme varatuksi saman ketjun aivan uuden hotellin Gardan Affista. Vastaanotossa hiukan ihmettelivät, että kuinka me jo siihen aikaan olimme siellä kun vasta aamupäivällä Savonasta varailtiin huonetta. Siinä välitasangolla ei todellakaan ole mitään näkemistä ja ajoittaisesta ruuhkasta huolimatta, tai jopa ehkä siitä johtuen tulimme moottoriteillä varsin vauhdikkaasti. Iltapalaa lähdimme, menestyksekkäästi, hakemaan Gardan rannalta Bardolinosta Kuva18.

    Affista jatkoimme matkaamme seuraavana päivänä jo hieman kotimaata kohti. Gardan itäpuolta kurvaillen suuntasimme kohti pohjoista isoja pääväyliä väistellen Kuva19. Molveno-nimisen järven rannalla pidimme vaihteeksi virvoketaukoa. Foiana-nimisestä kylästä läheltä Meranoa löytyi yösija. Tämän päivän reittiin kuului paljon reipasvauhtista mutkapätkää ja loppuvaiheessa alkoi alamäkiserpentiinit jo hiukan käsissä painaa. Paikallisen soittoruokalan tanakka snitseli auttoi palautumisessa.

    Seuraava päivä oli sunnuntai ja vaikka Merano on jo kohtuullisen kokoinen kaupunki, ei meinattu saada bensaa mistään. Huoltoasemat olivat kiinni, automaatit eivät toimineet ja bensavalo jo miltei häikäisi. Kaupungin ulkopuolelta bensaa lopulta sai, eikä oltu ainoat sitä vaille olleet.

    Keulat kohosivat kohti Timmelsjochia ja niin muutamalla muullakin. Pyöriä meni jonossa ylös ja vastaan tuli samaa tahtia. Aiemmalla reissulla näillä main ollessa oli pilvet matalalla eikä näkyvyyttä juuri ollut mutta nyt oli Kuva20. Tarrat käytiin ostamassa vaan ruuhkaa oli niin, että oli jatkettava matkaa kuivin suin. Emmepä enää olleet Italiassa! Kiristimme kaasuvaijerit äärimmilleen ja huristelimme pyörinemme alas vuorelta etsimään virvokkeita. Söldenistä löytyi ja matkaakin pystyttiin lopulta jatkamaan. Siinä virvoittauduttaessa katselimme karttaa ja alkoi näyttää siltä, että reissumme taas edisti päivällä ja laitoimme viestiä matkatoimistoon, että näinköhän lauttalippuja saisi vuorokaudella aikaistettua. Koska oli sunnuntai, ei tietystikään saatu vastausta ennen kuin seuraavana päivänä.

    Matkaa jatkettiin vielä Saksan puolella joku sata kilometriä, kunnes alkoi tuntua, että eiköhän ala piisata. Päätimme hakeutua motarilta jonkin pienen kaupungin laitamille etsimään hotellia. Aalenista löytyi sopiva Kuva21.
    Viimeksi muokannut: Ande749; 13.09.2019 klo 19:16.
  5. #5
    Maanantaiaamuna ei vielä tiedetty, kuinka laivalippujen kanssa käy mutta tuumittiin, että ajetaan Travemündeen asti ja jos ei päästä laivaan, niin saattaa mennä muutamakin pitkä, kylmä Lyypekissä. Vaan ei mennyt tälläkään kerralla, laivaan päästiin.

    Ajomatkaa ei ollut kuin seitsemisen sataa kilometriä, joka taittui mukavasti koska matkanopeutta saattoi pitää, kun saksalaisella motarilla mentiin. Kasselin maisemissa oli etelään päin menevällä kaistalla valtava ruuhka rekkakolarin vuoksi. Pari rekkaa oli kaiketi törmännyt ja tie oli poikki. Jonoa pohjoiseen päin oli pari kymmentä kilometriä. Tuumailimme, että jos tuo olisi käynyt pohjoiseen vievän kaistan puolella, olisi voinut tulla kiire siitäkin huolimatta, että laiva Travemündesta lähtee vasta seuraavana aamuyönä.

    Tätä ei jouduttu kuitenkaan selvittämään vaan mukavan ajoissa saavuimme Travemündeen ja kävimme syömässä läksiäisburgerit kanavan laidalla rantaravintolassa, olisiko mennyt mukilliset virvokettakin Kuva22 aikaa kuluttaessa.

    Paluumatka meni samoissa merkeissä ja kelissä kuin menomatka eikä anna aihetta tarkempaan raportointiin. Ja hyvä keli jatkui viimeisessä siirtymässä Vuosaaresta Kouvolaan Kuva23. Oli taas jälleen syytä muistaa, että oltiin Suomessa ja nopeusrajoitusten suurpiirteiseen tulkintaan saatetaan puuttua hiukan eri mentaliteetilla kuin kuluneena parina viikkona. Kommelluksitta päästiin kuitenkin kotiin. Ainoa viranomaiskanssakäyminen oli siis db-välikohtaus Saksassa.

    Reissu kesti kaksi viikkoa, kilsoja kertyi noin 4500. Motaria eri maissa noin parin tonnin verran, loput mitä erilaisimpia mutkapätkiä.

    Nyt, kun läpiajot on testattu nopeilla pyörillä, saattaa seuraava reissu jo tapahtuakin vuokrapyörillä. Tosin, jo edellisellä reissulla Gardan suunnalla pyöri mielessä, että niillä main olisi mukavaa kierrellä fillarilla mutta saapahan nähdä.

    Loput reissukuvat täältä:
    Viimeksi muokannut: Ande749; 13.09.2019 klo 19:19.
  6. #6
    Kiitos matkaraportista. Hienoja reissuja nämä ovat
    -
  7. #7
    Ninja H2 2020
    CBR 600RR 2009 Ten Kate Tribute
    ZZR 1400 2008

  8.  
  9. #8
    Olipas hyvä kertomus! Eikä yhtään helpota Euroopan houkutusta.
    SF 1098S
    MTS V4S Sport