Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 47:sta
  1. #1
    Traktori peruutti äsken päin. Tilanne meni näin: saavutin pikkutiellä traktorin, joka hidasti ja hidasti. Minä hidastin myös. Tie oli irtisoralla, joten katurenkain varustetulla pyörällä ei ollut mitään mahdollisuutta äkkiliikkeisiin. Lopulta traktori kärryineen pysähtyi ja minä muutaman metrin päähän kärryn taakse. Sitten traktori lähti peruuttamaan. Minulla ei ollut pientäkään toivoa ehtiä pyörän päältä pakoon. Olin jo kärryn alla ja sen pyörä vyöryi kohti päätäni. Ehdin jo ajatella, että nyt lähtee henki. No, kuten näette, olen tässä. Traktori pysähtyi ehkä sekuntin ennen kuin olisin murskaantunut. Tällä hetkellä istun tärisemässä terveyskeskuksessa.

    Oppi: älä ikinä mistään syystä aja peräkärryjen katveisiin, jos se voi edes teoriassa lähteä peruuttamaan! Mieluiten ei lainkaan.
    Jos haluatte kommentoida, pyytäisin ystävällisesti olemaan syyllistämättä tapahtuneesta minua tai traktorin kuljettajaa.
    Maailma on leluni. Tai sitten minä olen maailman lelu.
    Nyksä: Annu. Ja CBR1100XX -00 Exät: VFR750F -90 (?), CBR900RR -97, SV1000S -04, ZZR1100 -92, GSXR1100 -96 ja -95, GSX750F -91, FJ1200 -90, GSX750F -02, GPX500R -88.
  2. #2
    Ei niistä peileistä mitään kuorman taakse näe, vaikka olisivat ehjät. Kunnon sumutorvet pyörään, niin äänimerkki kuuluu tyynenä pakkasyönä 30 km päähän ja kesälläkin traktorin kabiiniin 20 metrin päähän.
    Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
  3. #3
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Kuumottava tilanne.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  4. #4
    Lainaa vetomies kirjoitti Katso viesti
    Ei niistä peileistä mitään kuorman taakse näe, vaikka olisivat ehjät. Kunnon sumutorvet pyörään, niin äänimerkki kuuluu tyynenä pakkasyönä 30 km päähän ja kesälläkin traktorin kabiiniin 20 metrin päähän.
    Taitaa toi töötti olla se kaikkein huonoimmin toimiva "lisävaruste" pyörässä! Loud pipes jne...
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750

    How far can you travel when you're six feet underground?
  5. #5
    Lainaa ted kirjoitti Katso viesti
    Traktori peruutti äsken päin.

    Oppi: älä ikinä mistään syystä aja peräkärryjen katveisiin, jos se voi edes teoriassa lähteä peruuttamaan! Mieluiten ei lainkaan.
    Sama koskee kuorma-ja pakettiautoja
    nimimerkki: pakun jyräämä
    Life is a trip
    Do it on two wheels!
    --F850GS--
  6. #6
    Hyvä vinkki. Pätee kaikkiin isoihin ajoneuvoihin ja meidän kylän "keski-ikäisten" ajamiin pikkuautoihin.

    Meiän kylän pikkuiset ajoneuvot: sumutorvikaan ei auta, jos kuljettaja on lähes kuuro; peileistä ei apua, jos ei niskat taivu sen vertaa, että näkisi peilin - ja jos näkisikin, niin näkökyky niin heikko, että ei näe. Mutta hämmentävän hyvin tiellä pysyvät...

    Miten pyörän kävi?
    Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
    Suzuki DL650 (2009) - mä
    Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
    Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
    EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo
  7. #7
    Lainaa yöLiitäjä kirjoitti Katso viesti
    Meiän kylän pikkuiset ajoneuvot: sumutorvikaan ei auta, jos kuljettaja on lähes kuuro
    Auttaa se. Minulla on täysin syntymäkuuro kaveri ja hän kuulee sumutorven n 300 metrin päästä. Ja sama kaveri pystyy kuitenkin omaksi, ja takapenkkiläisten iloksi paukuttelemaan tykinlaukauksia auton sisällä, joten ei se kuulo kovin hyvä ole. Ehkä reagoivat kylkiviiva-aistilla tai jonkin kehon osan tärinällä torviin.
    Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
  8. #8
    Ei ne huomaa aina edes valkoista autoa. Pari vuotta sitten pysähdyin Volvolla Oulun keskustassa liikennevaloihin vasemmalle kääntyvien kaistalle pienen umpikoppisen kuorma-auton perään. Yhtäkkiä tuo sankari alkoi peruuttaa. Karkuun ei pääse kun takana ja oikealla oli autoja, vasemmalla vastaantulevia. Tyyttiin ja pitkien vilkutukseen se ei reagoinut mitenkään. Puskuri työntyi jo konepellin päälle kun tuo sankari viimein pysäytti, tempaisi oikealle kaistalle ja valoista suoraan. En tuntenut osumaa, mutta rekisterin yläreunasta löytyi pieni, tuore kolo. Tuon jälkeen olen pysähtynyt jonon perään aina niin, että itse näen edessä olevan vasemman peilin, jos suinkin on tilaa.
    https://www.youtube.com/user/mtubeist
  9. #9
    Huhhuh. Olen kyllä kuullu ennakoivan ajon kurssista, mutta pitäis kai ilmoittautua ennakoivan pysähtymisen kurssille, jos sellainen järjestetään.

    Mutta kiitos kun postasit. Aiheellinen muistutus katvealueista.
    Viimeksi muokannut: Kotarikuski; 02.09.2019 klo 23:48.
    SF 1098S
    MTS V4S Sport
  10. #10
    Lainaa yöLiitäjä kirjoitti Katso viesti
    Hyvä vinkki. Pätee kaikkiin isoihin ajoneuvoihin ja meidän kylän "keski-ikäisten" ajamiin pikkuautoihin.

    Meiän kylän pikkuiset ajoneuvot: sumutorvikaan ei auta, jos kuljettaja on lähes kuuro; peileistä ei apua, jos ei niskat taivu sen vertaa, että näkisi peilin - ja jos näkisikin, niin näkökyky niin heikko, että ei näe. Mutta hämmentävän hyvin tiellä pysyvät...

    Miten pyörän kävi?
    En ole vielä katsonut tarkkaan. Kyseessä on XJ900Div. Etukate pahasti naarmuilla ja lamppu jotenkin åt helvete. Oikea peili ja etuvilkku päreinä, jarrukahva jollakin humoristisella tavalla tasaisen kaarevalla mutkalla. Oikea äänenvaimennin lommolla ja naarmuilla. Tankissa uusia naarmuja. Takalaukkukin näkyy kokeneen jonkinmoisen metamorfoosin. Kunhan sade ja päänsärky lakkaavat, pitää katsella tarkemmin vielä. Kun kyse on noin puolentoista tonnin hintaisesta pyörästä, niin saapi nähdä, kiinnostaako vakuutusyhtiöitä remontti.
    Maailma on leluni. Tai sitten minä olen maailman lelu.
    Nyksä: Annu. Ja CBR1100XX -00 Exät: VFR750F -90 (?), CBR900RR -97, SV1000S -04, ZZR1100 -92, GSXR1100 -96 ja -95, GSX750F -91, FJ1200 -90, GSX750F -02, GPX500R -88.
  11. #11
    Lainaa ted kirjoitti Katso viesti
    En ole vielä katsonut tarkkaan. Kyseessä on XJ900Div. Etukate pahasti naarmuilla ja lamppu jotenkin åt helvete. Oikea peili ja etuvilkku päreinä, jarrukahva jollakin humoristisella tavalla tasaisen kaarevalla mutkalla. Oikea äänenvaimennin lommolla ja naarmuilla. Tankissa uusia naarmuja. Takalaukkukin näkyy kokeneen jonkinmoisen metamorfoosin. Kunhan sade ja päänsärky lakkaavat, pitää katsella tarkemmin vielä. Kun kyse on noin puolentoista tonnin hintaisesta pyörästä, niin saapi nähdä, kiinnostaako vakuutusyhtiöitä remontti.
    Vakuutusyhtiö kustantaa rempan 60% saakka tuotteen arvosta ja sen jälkeen jutellaan kertakorvauksesta tai lunastuksesta.
  12. #12
    Juu, hukkuu kyllä ihan kokonainen henkilöautokin kuorma-auton taakse, ainakin jos pitää pk-seudulta tuttua ruuhkassa ajettavaa turvaväliä. Ei nää peileistä koko autoa suoraan ajaessa.
    ex. Aprilia Tuono V4R (-11)
    ex. KTM 350 EXC-F SD (-11)
    ex. KTM 990 SuperDuke (-09)
    ex. Kawasaki Z1000 (-08)
    ex. Kawasaki ER-6N (-06)
  13. #13
    En kyllä halua kokea tedin tilannetta

    Loud pipes.... niiden käyttäjät voi työntää loudpipesit omaan ja nauttia sitä kautta kovista äänistä... kas kun ei alettu tarjoamaan vastaohjausta, tissejä airbägiksi tai delvacia pelastamaan maailma...
    Kylätason kurapyöräilijä.
  14. #14
    Tietyllä tapaa tähän kiteytyy nykyinen liikennekulttuuri, josta minkäänlainen maalaisjärki on kadonnut kauan sitten. Merkittävällä osalla kuskeja ei ole mitään käsitystä siitä, mitä liikenteessä saa tehdä, voi tehdä tai kannattaa tehdä.

    Ryhmittyminen on tuntematon käsite siinä kuin turvavälikin, peruuttaminen yksisuuntaisella tai moottoritiellä ei ole mikään ongelma, ja mopoautonhan nyt varsinkin voi ohittaa ihan huoletta sokealla mäennyppylällä keltaisella viivalla koko auton vastaantulijoiden puolelle siirtäen, olipa rajoitus 80 tai 100. Ja luonnollisesti apteekkiin mennyttä puolisoakin voi jäädä odottamaan yksisuuntaisella kadulla pysäköidyn autorivin rinnalle kymmeneksi minuutiksi, kunhan muistaa laittaa vaan vilkun päälle, koska sehän ei haittaa mitään, että takaatuleva joutuu kiertämään jalkakäytävän kautta. Ja tässä oli vasta muutama esimerkki siitä, mitä näkee lähes päivittäin, eikä näihin suorituksiin tarvita edes sitä kännykkää tai somea.
  15. #15
    Lainaa sami1024 kirjoitti Katso viesti
    Tietyllä tapaa tähän kiteytyy nykyinen liikennekulttuuri, josta minkäänlainen maalaisjärki on kadonnut kauan sitten. Merkittävällä osalla kuskeja ei ole mitään käsitystä siitä, mitä liikenteessä saa tehdä, voi tehdä tai kannattaa tehdä.
    Väitän täysin päinvastaista.
    Nykyinen liikennekulttuuri on liiaksi maalaisjärjen ohjaamaa, sen sijaan, että ajettaisiin liikennesääntöjen mukaan.
    Ongelma tulee siinä, että jokaisella kuljettajalla on on se OMA, aina oikeassa oleva maalaisjärki, mutta valitettavasti sen toimintaa ei muut tiedä, joten lainatakseni erään keskustelupalstalaisen allekirjoitusta:
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.

    Joten kaaos on valmis, kun liikennesääntöjen sijaan vedellään maalaisjärjellä.
  16. #16
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Joten kaaos on valmis, kun liikennesääntöjen sijaan vedellään maalaisjärjellä.
    Tavallaan olet oikeassa, tavallaan et. Nimittäin esimerkiksi noissa kuolemaa halveksuvissa sokkosuorituksissa ja moottoritieperuutteluissa ei kyllä ole maalais- tai mitään muutakaan järjen hiventä.
  17. #17
    Itse olen täysin kyseenalaistanut termin "maalaisjärki" tässä alati yhä ihmeellisemmäksi muuttuneessa maailmassa.
    Jos joku sanoo, että käytetään maalaisjärkeä, niin minä kysyn, että kenen maalaisjärkeä...

    Ennen, vanhaan hyvään aikaan maalaisjärki saattoi oikeasti tarkoittaa jotain, mutta ei enää.
    Laitetaan ääripää, "tolokun immeinen" ja toinen ääripää suorittamaan joku tehtävä maalaisjärkeä hyväksi käyttäen.
    Voi olla, että on kolme tapaa toimia ja kolme lopputulosta, mutta kaikki on yhtä oikeita.
  18. #18
    Lainaa Koheltaja kirjoitti Katso viesti
    Loud pipes.... niiden käyttäjät voi työntää loudpipesit omaan ja nauttia sitä kautta kovista äänistä...
    Niinpä. Oma oli vaan se retorinen huomautus näistä putkista. Parempi olis kun itse kukin tarkistaisi, että edes se orkkis torvi toimii.
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750

    How far can you travel when you're six feet underground?
  19. #19
    pyörästä kannattaa bailout. antaa kaatua.

    moottorin ulvautus löytyy nopeammin kuin töötti. tööttiä käyttää niin harvoin, etten itse oikein edes tiedä missä se on.
    we cannot tolerate zero tolerance!

    BMW R1200GS & Speed triple 1050
  20. #20
    Hui! Hienoa, että olet hengissä. Ja kiitos, että jaoit kokemuksen. Tärkeä muistutus minullekin.
    Moto Morini 9 1/2
    Kawasaki zx12r (lunariin x2)
    Kawasaki ZRX 1100 (löytyy vielä tallista)
    Honda cbx 650 Nighthawk
  21. #21
    Näin tällasena emeritus-rahtarina on pakko tarttua tuohon täälläkin peräänkuulutettuun maalaisjärkeen... Kai nyt ***tana jokainen motoristi ymmärtää, että jos ei itse näe rahtaria sen peileistä, ei sekään voi nähdä sua?!?!? Siihen raskaan taakse keskelle meneminen on suunnilleen yhtä fiksua kuin parkkiksella ajaisi henkilöauton takaa vaikka sillä jo palaa peruutusvalot... Ja nyt en siis puhu tästä Tedin kauhunhetkestä; avauksessahan jo kerrottiin että alla oli sekä löysää soraa että tourinkikumit, joten viimehetken ajolinjamuutokset oli poissuljettuja, paska flaxi. Mutta siis siitä terveestä järjestä...

    -jp-

    PS. Yhden Saabin olen peruuttanut lunariin: laitoin kärrystä ovet kiinni (Manskun jalkiksella), kiipesin sakastiin ja käänsin esiin seuraavan rahtikirjan. Marlboro palamaan ja pakki sisään kun etupuskuri oli liikennevoltolppaa vasten. Ei meinannut Scania mennä, eka ajatus että ***ttu kytkin luistaa... Laskin etupuskurin uudestaan kiinni siihen tolppaan ja otin vähän vauhtia kun ajattelin että jonkun pyörän takana on joku lankku tai tiili kun se torppa oli julkisivuremontissa... Lisää vauhtia ja meno loppu taas, nyt pienellä ääniefektillä varustettuna ja mummotkin näkyi osottelevan sormella sinne kärryn taakse... Mä tsiigaamaan; no sinnehän oli jo joku leipäkaupan myyntipäällikkö ehtinyt Saabinsa pysäköimään, metri puskurista ja ihan keskelle. Oli vähän kalpee merkonoomi kun ei ollut edes autostaan ulos ehtinyt ennen ku mä aloin pakittelee...
    Iloa elämään: BMW R1250GSA 40y Edition & R1200GSA Triple Black
  22. #22
    Näin toisena emeritus-rahtarina voin sanoa viimeisen kymmenen vuoden aikana sellaisen keksinnön kuin peruutuskameran pelastaneen vähintään yhden-kaksi ihmishenkeä ja/tai ajoneuvoa jok` ikinen vuosi...
    Omituisten Otusten Kerho
    Yamaha GTS 1000 '93
    Cagiva Mito Evo2 4t turbo-projekti '05
    Ex:Bashan BS200-S7 `07 katumönkkäri
    Ex:Benelli Tornado TRE Novecento '06
    Ex:Triumph Daytona 955i DSSA `02 fighter
    Ex:Honda CBR 600F2 '91
  23. #23
    Puolassa olin miltei tuon tyyppisessä kolarissa mukana. Autojono pysähtyi valoihin loivassa alamäessä, edessä henkilöauto ja sen edellä joku pressulava-auto. Jostain syystä lava-auto lähti peruuttamaan taaksepäin alkaen työntää henkilöautoa minua kohti. Siinä sitten yritin lykkiä pyörää taaksepäin ylämäkeen huonoin tuloksin. Onneksi yhdistelmä pysähtyi ennen minua.

    Tilanteessa kuumotti kahdesti, läheltä piti tilanne ja sitten kun näki kun pikku autosta astui ulos "hiukkasen" kimpaantunut nainen. Sääliksi kävi vanhaa ukkoa, joka ajoi lava-autoa.
  24. #24
    Lainaa Rekkamasa kirjoitti Katso viesti
    Näin toisena emeritus-rahtarina voin sanoa viimeisen kymmenen vuoden aikana sellaisen keksinnön kuin peruutuskameran pelastaneen vähintään yhden-kaksi ihmishenkeä ja/tai ajoneuvoa jok` ikinen vuosi...
    Ja linja-autojen takalaseissa käytettävät fresnel-linssit lopettivat ilmaiset, talvella tapahtuvat reissut kylille postiauton puskurissa roikkuen. Umpikopeissa eivät tietenkään auta. Peruutustutkakin pelastaa ihmisiä ja eläimiä ja vähentää kolhuja. Kumma, etteivät vakuutusyhtiöt huomioi laitteita mitenkään vakuutusten hinnoissa; parkkipaikkakolarit kun alkavat muodostaa aika merkittävän osan korvauksista.
    Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
  25. #25
    Lainaa vetomies kirjoitti Katso viesti
    Kumma, etteivät vakuutusyhtiöt huomioi laitteita mitenkään vakuutusten hinnoissa; parkkipaikkakolarit kun alkavat muodostaa aika merkittävän osan korvauksista.
    Eikös samalla perusteella pitäisi saada alennusta, jos pitää näkönsä korttivaatimuksia parempana? Tieliikennelaissa taidetaan puhua jotain liikkeellelähtijän velvollisuuksista. Jotka ei täyty sillä, että malboron kanssa tutkii rahtikirjapinoa, ja sen jälkeen peruuttaa sokkona jonkun päälle!
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750

    How far can you travel when you're six feet underground?
  26. #26
    Näin sadonkorjuun aikaan traktoreita onkin aika vilkkaasti liikenteessä! Eilen joutui muutamat hätäjarrut tekemään ja ohjaamaan "pientareelle"
    Ja kakka roiskusi.
    http://www.miikavenalainen.net
  27. #27
    Lainaa ts18056 kirjoitti Katso viesti
    Jotka ei täyty sillä, että malboron kanssa tutkii rahtikirjapinoa, ja sen jälkeen peruuttaa sokkona jonkun päälle!
    Jaha, sä taidatkin olla näitä superautoilijoita, röntgenkatse ja telepaattisia kykyjä... a)Tapaus sattui joskus 80-luvulla, ei ollu tutkia tai kameroita, b) Rahtikirja ja Marlboro mainittiin jotta (täysijärkinen) lukija hiffaisi että homma tapahtui melko rivakasti ilman ylimääräistä vatulointia, max 1 min ovien sulkemisesta oli pata tulilla ja vehkeet liikkeellä. Kerropas nyt superautoilija tällaiselle tunarille kuinka SÄ olisit ehkäisyt tuon tapahtuman. Ihan vaan jotta mäkin oppisin...

    -jp-
    Iloa elämään: BMW R1250GSA 40y Edition & R1200GSA Triple Black
  28. #28
    Lainaa J-PS kirjoitti Katso viesti

    Allejäänytkö tässä tuomittiin syylliseksi?
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750

    How far can you travel when you're six feet underground?
  29. #29
    Lainaa ts18056 kirjoitti Katso viesti
    Allejäänytkö tässä tuomittiin syylliseksi?
    Ei tuossa ketään tuomittu, mä maksoin viulut. Mutta eipä tässä siitä ollutkaan kyse vaan siitä, kuinka SÄ olisit estänyt tuota tapahtumasta. Odotan edelleen niitä sun neuvoja.

    -JP-
    Iloa elämään: BMW R1250GSA 40y Edition & R1200GSA Triple Black
  30.  
  31. #30
    Lainaa J-PS kirjoitti Katso viesti
    Ei tuossa ketään tuomittu, mä maksoin viulut. Mutta eipä tässä siitä ollutkaan kyse vaan siitä, kuinka SÄ olisit estänyt tuota tapahtumasta. Odotan edelleen niitä sun neuvoja.

    -JP-
    Pakkoko se huussi oli ajaa jalkakäytävällä sellaiseen paikkaan, ettei peruuttamatta sokkona pois päässyt? Yhtä hyvinhän siellä olisi takana voinut olla lapsenvaunuja työntävä äiti (näitäkin on tainnut tapahtua?), ja jälki olisi ollut peruuttamatonta.

    Pakkoko se oli jäädä hyttiin Jallua lukemaan, taustan olisit voinut varmistaa ennen hyttiin nousua, ja seurata peilejä ettei sinne kukaan kerkiä ennen peruutusta tulemaan.
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750

    How far can you travel when you're six feet underground?
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen