Tulokset 1:stä 13:een 13:sta
  1. #1
    Mimmin zxr400 alkoi rallattamaan oikein kunnolla ja ääni paikallistettiin oikealle puolelle moottoria. Tänään purettiin pyörästä jakopää pois ja etummainen ketjun laahari oli päässyt kääntymään vinoon ja jakoketju oli syönyt yläpäästä kumin pois metallirungon päältä.



    Oma diaknoosi on, että jakoketjun kiristin on antanut jossain vaiheessa periksi ja ketju on löystynyt jolloin laahain on päässyt kääntymään hieman vinoon, laahain on siis ainoastaan alapäästä tuettu moottorin lohkossa olevaan monttuun. Jakoketjun kiristin antoi periksi kun sitä painoi sisään päin eli sökönä on.
    Ostolistalla on ainakin seuraavat osat

    Jakoketju
    etummainen laahain
    jakoketjun kiristin ja joitakin tiivisteitä

    Nyt haluaisin orggilaisten mielipiteen taemmasta laahaimesta eli vaihdanko vai annako olla? Laahain näyttäisi olevan suht hyväkuntoinen poislukien ketjun tekemät pienet jäljet/pienet urat.



    Muuten voisin tuonki vaihtaa, mutta vaatisi ainakin etupäästä koneen pudotuksen alaspäin kun taempaa laahainta kiinni pitävän 6-kolo pultin kanta on koneen ja rungon välissä.

    Sgn:ltä ajattelin huomenna alkaa osia kyselemään, oisko antaa vinkkejä mistä voisi mahdollisesti löytyä osia hyllystä jos ei sgn:ltä tärppää?
    Honda vfr750 vm.1996
    Honda cb 450 Vm.1971
    Ex.Kawasaki zx6r kilvetön
    Ex.Yamaha R6 vm.2000
    Ex.Suzuki gsx750f vm.1990
    Ex.yamaha xj900 diversion vm.1997
    Ex.Suzuki gsx750f vm.1989
    Ex.kawa ltd 450 vm.1985
  2. #2
    Lainaa rodder kirjoitti Katso viesti
    Nyt haluaisin orggilaisten mielipiteen taemmasta laahaimesta eli vaihdanko vai annako olla? Laahain näyttäisi olevan suht hyväkuntoinen poislukien ketjun tekemät pienet jäljet/pienet urat.



    Muuten voisin tuonki vaihtaa, mutta vaatisi ainakin etupäästä koneen pudotuksen alaspäin kun taempaa laahainta kiinni pitävän 6-kolo pultin kanta on koneen ja rungon välissä.
    Vaikeahan tuosta kuvasta on varmuudella mitään sanoa, mutta minä en välttämättä luonnehtisi uria pieniksi. Kun katsoo tuon hajonneen laahaimen kumin paksuutta ja miettii paljonko noiden urien pohjalla kumia on jäljellä, niin oma arvaukseni olisi, että aika vähän. Mutta kuten sanottua, vaikea tuota on kuvasta arvuutella. Voihan se olla, että se kestäisi vielä useamman kymppitonnin tai sitten ei. Siihenhän tuota viime kädessä pitää peilata, että mikä on minkäkin ratkaisun työmäärä/kustannus, ja toisaalta paljonko mielipahaa tulee siitä, jos tuon puhkikuluminen aiheuttaa keskelle ajokautta pidemmän remonttitauon.
  3. #3
    Liittyi Sep 2017
    Viidenkympin kriisi, lopetin moottoripyöräilyn
    Tuo laahain on jo hyvin kulunut. Vaihtoon vaan samalla ropauksella.
    Exät: Honda ST70Dax,SL125S,CB125T,CB125TD,MTX125R,CB250RS,CB25 0N,CB400N,FT500,CB750K,VF750F,CB900F,VF1000F2, CBR1000F(4),CBR1100XX(2).Yamaha DT125MX,DT125R,RD125LC(2),RD250LC,RD350LC(2),XJ750 SECA,XJ900.Kawasaki Z500, GPZ900R(2),GPZ1000RX.


  4. #4
    Kiitokset vastauksista. Laitetaan molemmat laahaimet uusiksi niin ei sitten ainakaan siitä jää kiinni remontin onnistuminen. Toivottavasti osat ei maksa puolia pyörän hinnasta.
    Honda vfr750 vm.1996
    Honda cb 450 Vm.1971
    Ex.Kawasaki zx6r kilvetön
    Ex.Yamaha R6 vm.2000
    Ex.Suzuki gsx750f vm.1990
    Ex.yamaha xj900 diversion vm.1997
    Ex.Suzuki gsx750f vm.1989
    Ex.kawa ltd 450 vm.1985
  5. #5
    Sgn:llä käyty ja kaikki muut paitsi tuo rikki oleva etummainen laahain löytyi tilaustavarana. n.240€ ketju, taka laahain ja kiristin, mielestäni alkuperäisosiksi kohtuullinen hinta. Nyt vaan pitäisi löytää tuo etummainen laahain pikaisesti tai ajot on tällä pyörällä ohi tältä kesältä. Vinkkejä saa laittaa jos joku keksii mistä vois löytyä, ebayssä on ainakin ollut silloin tällöin myynnissä kun löytyy sulkeutuneita kohteita. Varaosanumero osalle on 12053-1266
    Honda vfr750 vm.1996
    Honda cb 450 Vm.1971
    Ex.Kawasaki zx6r kilvetön
    Ex.Yamaha R6 vm.2000
    Ex.Suzuki gsx750f vm.1990
    Ex.yamaha xj900 diversion vm.1997
    Ex.Suzuki gsx750f vm.1989
    Ex.kawa ltd 450 vm.1985
  6. #6
    Onkohan noilla https://www.partssweden.se/1993-l3-z...shafttensioner varastossa, ainakin saa koriin lisättyä.
    Osahan on poistunut tuotannosta, ja kaikkialta loppu, voi olla vaikee paikka.

    Muoks:
    Ja Epsanjassa mahollisesti myös, tai sitten saldot päivittämättä https://www.bike-parts-kawa.es/kawas...5/B_10/0/15774
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750

    How far can you travel when you're six feet underground?
  7. #7
    Lainaa ts18056 kirjoitti Katso viesti
    Onkohan noilla https://www.partssweden.se/1993-l3-z...shafttensioner varastossa, ainakin saa koriin lisättyä.
    Osahan on poistunut tuotannosta, ja kaikkialta loppu, voi olla vaikee paikka.

    Muoks:
    Ja Epsanjassa mahollisesti myös, tai sitten saldot päivittämättä https://www.bike-parts-kawa.es/kawas...5/B_10/0/15774
    ISO KIITOS! koko päivän etsitty osaa netistä ja soiteltu Suomen varaosa puljuja. Laitan viestiä ja toivottavasti tärpää niin pääsis lähiaikoina vielä asentelemaan


    E:Vaikeeta on, svenssonit nosti kädet pystyyn kun kyselin osan perään. Onneksi tänään italian ebaysta löytyi osa 52€ lähetettynä. Vaikeeta on harrastaminen 90-luvun kawasakilla....
    Honda vfr750 vm.1996
    Honda cb 450 Vm.1971
    Ex.Kawasaki zx6r kilvetön
    Ex.Yamaha R6 vm.2000
    Ex.Suzuki gsx750f vm.1990
    Ex.yamaha xj900 diversion vm.1997
    Ex.Suzuki gsx750f vm.1989
    Ex.kawa ltd 450 vm.1985
  8. #8
    Osat haettu sumekolta eilen ja tänään asennettiin takalaahain ja muuten remontti meni hyvin , mutta jostain syystä yhdesta koneen kiinnityspultista korkkasi kierteet. Homma oli aika helppo eli syylari irti alapäästä ja koneen molemmat korvat edestä irti ja takaa ylempi kiinnitys pultti, jonka jälkeen kone nojasi toisiovedon ketjun varaan ja takarangasta löysäämällä kone kallistui eteenpäin sen verran, että takalaahaimen pultti saatiin auki ja vaihdettua laahain. 28.8 pitäisi olla etulaahain noudettavissa dhl pakettiautomaatista eli sit pääsee laittamaan pyörän kasaan. Tässä vielä kuva uudesta ja vanhasta takalaahaimesta, olihan se aika kulunut

    Honda vfr750 vm.1996
    Honda cb 450 Vm.1971
    Ex.Kawasaki zx6r kilvetön
    Ex.Yamaha R6 vm.2000
    Ex.Suzuki gsx750f vm.1990
    Ex.yamaha xj900 diversion vm.1997
    Ex.Suzuki gsx750f vm.1989
    Ex.kawa ltd 450 vm.1985
  9. #9
    Lainaa rodder kirjoitti Katso viesti
    E:Vaikeeta on, svenssonit nosti kädet pystyyn kun kyselin osan perään. Onneksi tänään italian ebaysta löytyi osa 52€ lähetettynä. Vaikeeta on harrastaminen 90-luvun kawasakilla....
    Nää nettimyymälät on veemäisiä, kun kellään ei tunnu olevan mitään hajua varastosaldoista tai järkevästä varastokirjanpidosta. Tavaralista on syötetty vuonna miekka ja kirves, eikä mitään osata poistaa, kun tavaraa ei enää löydy.

    Hyvä että italoista löytyi, nää pikkuvehkeet on kaikenkaikkiaan olleet yleisempiä tuolla Etelä-Euroopassa, jossa koolla ei ole niin isoa väliä kuin täällä.

    Espanjaa et koittanut? Tosin, saman ketjun muilla euromyymälöillä oli nollasaldoja.
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750

    How far can you travel when you're six feet underground?
  10. #10
    Juu pelasin varman päälle ja räppäsin heti kiinni tuohon ebay osaan kun svenssonien viestin sain. Ens viikolla jos sais otettu savut tuosta. Maanataina pulttikaupasta kokeilemaan, jos löytyisi korvaava tuote tuolle kierteensä menettäneelle pultille+mutterille, kyseessä joku tiheekierteinen 10mm pultti.
    Honda vfr750 vm.1996
    Honda cb 450 Vm.1971
    Ex.Kawasaki zx6r kilvetön
    Ex.Yamaha R6 vm.2000
    Ex.Suzuki gsx750f vm.1990
    Ex.yamaha xj900 diversion vm.1997
    Ex.Suzuki gsx750f vm.1989
    Ex.kawa ltd 450 vm.1985
  11. #11
    Päivitystä remonttiin. Tänään päästiin kasaamaan pyörää kun saatiin omistaja mukaan osallistumaan. Selvisi syykin miksi laahain oli kulunut oudolla tavalla, joku edellinen omistaja olemattomilla taidoillaan oli laittanut etu laahaimen väärin päin ekaksi laitettiin laahain niinkuin vanha kulunut oli siellä ja aloin ihmetelemään miksi ketju kulkee laahaimen toisessa laidassa. Siitä sitten hieman aikaa pohdin ja aprikoin voisiko laahain mennä toisin päin paikalleen ja sehän meni ja nyt ketju kulkee keskellä laahainta Venttilien säätöön asti saatiin pyörä kasaan eli siitä jatketaan kun sadaan vaan sopivat shimmit ostettu.


    Tässä laahain väärin päin

    https://aijaa.com/0HLjWJ

    ja tässä niin kuin se kuuluu olla

    https://aijaa.com/vCRQQE

    Ois voinu harmittaa jos ois kasannut väärin tuon ja muutaman tuhannen kilometrin jälkeen olisi taas ollut laahain rikki ja metallisilppua syttyboksi magnetti täynnä.
    Honda vfr750 vm.1996
    Honda cb 450 Vm.1971
    Ex.Kawasaki zx6r kilvetön
    Ex.Yamaha R6 vm.2000
    Ex.Suzuki gsx750f vm.1990
    Ex.yamaha xj900 diversion vm.1997
    Ex.Suzuki gsx750f vm.1989
    Ex.kawa ltd 450 vm.1985
  12. #12
    Toihan sopii paikalleen kuin kettu koloon.
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750

    How far can you travel when you're six feet underground?
  13.  
  14. #13
    Lainaa ts18056 kirjoitti Katso viesti
    Toihan sopii paikalleen kuin kettu koloon.

    Joo siinä pähkäillessä huomasin että etu laahaimen "yläpää" sopisi muotonsa vuoksi aika hyvin lohkon alapäähän ja kun lohkoa vasten sivu suunnassa ole oleva uloke oli myös matalampi eli laahain olisi ketjuun nähden keskemmällä, niin päätin varmistaa asian vielä youtube videosta missä tuo etu laahain näkyisi. Eiköhän tuo viikon sisällä ole taas tien päällä kun vapaat alkaa muutaman työpäivän päästä.


    E:tänään otettu savut laitteesta ja käyty heittää pikku lenkki. Kaikki ok eli tällä erää remontti oli menestys
    Honda vfr750 vm.1996
    Honda cb 450 Vm.1971
    Ex.Kawasaki zx6r kilvetön
    Ex.Yamaha R6 vm.2000
    Ex.Suzuki gsx750f vm.1990
    Ex.yamaha xj900 diversion vm.1997
    Ex.Suzuki gsx750f vm.1989
    Ex.kawa ltd 450 vm.1985