Tulokset 1:stä 22:een 22:sta
  1. #1
    Hetki sitten tuli hankittua ensimmäisen pyöräni Kawasaki VN 1500 vm. -88.

    Pyörää tietysti myytiin saatesanoilla "ei mitään suurempia vikoja". Perushuoltoa pitäisi tehdä, eli nesteitä ja suodattimia vaihdella + jarrupaloja siinä samalla. Nämä teinkin. Uutta huollettavaa tuli eteen aina kun edellisen sai valmiiksi. Viimeisimpänä piti korjauttaa ja maalauttaa vuotava polttoainetankki.

    Nyt sitten ilmeni, että pyörässä on vieläpä mahd. konevikaa ja kustannusarvioksi tähän annettiin 2000€+.
    Myyjäliike ei tietenkään tule yhtään vastaan, koska heidän mukaansa pyörä on sen ikäinen, että olisi pitänyt osata olettaa siinä olevan vikoja, vaikka se myytiinkin minulle "ilman isompia vikoja". Mainittakoon vielä, että kyseessä on tosiaan sellainen vika, joka ei tullut esiin pyörää tarkastaessani. Ehkä olisi, jos omaisin yhtään enempää kokemusta näistä vehkeistä.

    Tilanne on siis nätisti sanottuna melko inhottava. Rahat meni pyörään + sen huoltamiseen, eikä pyörä ole silti vieläkään kunnossa. Oman ensimmäisen ajokauteni voinen myös tältä kesältä unohtaa.

    Mutta itse vikaan;
    Tankin irroitettuani korjausta varten huomasin, että syylärin letku on haljennut. Ajattelin sen johtuneen vain heikosta kumilaadusta/hapertumisesta. Vaihdoin uuden, paremman letkun tilalle ja ajattelin homman skulaavan...

    Ensimmäisen koeajon, tämän letkunvaihdon jälkeen, pyörä sylki kaikki jäähdytinnesteet paisarin ylivuotoletkusta pyörän alle. Paisarissa neste kiehui, tai oli ainakin lähellä sitä. Arvelin ensin, että jäähdytysjärjestelmässä on jossain vika, eikä neste kierrä kunnolla.

    Mainittakoon vielä, että pyörään on joskus itse vedetty flekti manuaalikatkaisimelle, joka pitää aina ennen ajoa pistää päälle ja ajon jälkeen käyttää hetken, muuten tulisivat nesteet ulos myyjän kertoman mukaan. Nyt jälkeenpäin mietittynä, en tiedä kauanko pyörällä on ajettu ilman normaalisti toimivaa jäähdytystä.

    Vein pyörän eilen renkaanvaihtoon, jossa mainitsin samalla ko. viasta. Vaihtoivat siihen termarin + tiivisteen (edellistä piti kuulemma lämmittää toholla, että se lähti edes vähän aukeamaan). Pidin sormia ristissä, että tämä olisi ratkaissut vian. Vaan eipä tietenkään. Loppudiagnoosi kuuluu seuraavasti: "Koneen lämmetessä jäähdytysjärjestelmän paine nousee liian suureksi, jolloin pyörä keittää. Syy tähän mahdollinen kannentiiviste/kansivaurio, tai jäähdyttimen korkki".

    Korjaaja kuitenkin epäili, että tuo jäähdyttimen korkki ei ratkaise ongelmaa. Kokeilen vaihtaa sen silti.

    Nyt teille kokeneemmille kysymys kuuluukin, missä muualla vika voisi mahdollisesti, jotta välttyisin mahdollisesti tuolta 2k rempalta? Tai entä jos tuo kalliimpi remontti teetetään, eikä sekään poista vikaa.

    Toivottavasti sain selitettyä asian edes jotenkin ymmärrettävästi ja kiitos jos viitsit sen loppuun asti lukea. Itse myönnän olevani vielä täysin noviisi näiden kanssa.
  2. #2
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    ^
    Paljon toi vehje maksoi?

    Älä ainakaan kahden kilon remppaa siihen teetä.

    Myyjäliikkeen kanssa vähän rähinää päälle. Toihan pitäis voida myydä sinne takas samalla tavalla pikkuvikaisena.

    Kone paskana olevaa vehjettä voi myydä, oli se vuosimalli mikä vain. Asiasta pitää mainita.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  3. #3
    Hei pyörä on 31 vuotta vanha. Toki konekyytiä on ostettu, mutta...
    Ongelma tulee siinä, että myyjäliike voi tulla vastaan esim. 25% kustannuksilla, kun remppa tehdään heidän liikkeessä merkkiosilla, eli paperilla 2000€ remppa maksaa asiakkaalle 500€ ja kauppiaalle sen toisen 500€...
    Jos et tartu tarjoukseen, niin kauppias kohauttaa olkapäitä ja toivottaa hyvää päivänjatkoa.

    Edit: korjattu huonoa päässälaskutaitoa
    Viimeksi muokannut: lario; 01.08.2019 klo 14:16.
  4. #4
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Hei pyörä on 21 vuotta vanha.
    Itse laskin päässä 31 vuotta. Kannentiiviste/kansivika lienee kyseessä, tuskin kahta tonnia maksaa, jos ei ole muutakin vikaa? Eiköhän noihin löytyne purkuosia, jos kansi on halki tms.
    "I don't care to belong to a club that accepts people like me as members." -Groucho Marx

    Moto Guzzi California EV Touring
  5. #5
    Eikös tuo kannentiiviste/kansivaurio pitäisi näkyä niin, että syyläriin puskee kuplaa?
    Honda GL1800 -06
    Vanhat: VF750C, GL1500C
  6. #6
    Ainakin testilitkulla pitäisi näkyä:

    https://www.amazon.com/Block-Tester-.../dp/B06VVBSFTF
    Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
  7. #7
    Tarkasta vielä että korkin juuresta lähtevä paisariin menevä yhde ja letku ovat ehjiä, jos on reikää/ murtumaa niin työntää lämmetessä nestettä ulos ja lopulta keittää.
  8. #8
    Diagnoosi ainakin on vähintään omituinen. Pyörä ei lähtökohtaisesti mitenkään voi keittää sen takia että paine nousee, koska itse asiassa paineen nouseminen nostaa myös kiehumispistettä. Toki jos kannentiiviste vuotaa ja nestetilaan tulee sitämyöten ilmakuplia, jotka estävät nestekierron, niin kyllähän se lopulta keittää. Mutta ei se paineen nousu se ”syypää” ole.

    Pyörä pitäisi nyt kyllä saada oikeasti asiansa osaavan mekaanikon käsiin. Kannentiivistevuodon voi todeta mittaliuskoilla, joilla näkee onko jäähdytysnesteessä pakokaasujäämiä. Lisäksi pitäisi tutkia, että onhan pyörän vesipumppu ehjä ja pyörii oikeasti (juuri luin hiljan hondasta jossa oli pumpun akseli katki). Samoin jäähdytin pitäisi melkeinpä irroittaa ja katsoa ettei se ole sisäisesti tai ulkoisesti tukossa. Lisäksi olisi hyvä selvittää, että onko kyseisen moottorin jäähdytysjärjestelmän täytössä / ilmaamisessa jotain erityistä huomioitavaa.
  9. #9
    Syy saattaa hyvinkin olla siinä syylärin korkissa. Oma honda oireili joskus samanlailla ja korkissa se vika oli. Jos kannentiiviste tai kansi on rikki niin öljyt ja jäähdytysnesteet menee sekaisin, katso onko jäähdytsneste öljyisen väristä.
    Honda cbr 1000 f -90, ex
    Honda cbr 1100 xx -97
  10. #10
    Hyvinkin voi olla korkissa vika, jos se ei pidä painetta niin jäähdytysneste kiehuu alhaisemmassa lämpötilassa.
    Valkyssa vuotava korkki teki semmoset että työnsi paisarin täyteen nestettä, mutta kun se korkki ei pitänyt alipainettakaan niin jäähtyessään ei imenyt nesteitä takaisin paisarista. Paisari kun tuli täyteen niin purskutteli korkistakin nesteitä kun väänsi kierroksia.

    Korkissa on semmoset 2 metallisiivekettä, varovasti kun niitä taivutti pihdeillä niin alkoi korkki pitää. Paisarista kun otti ylimääräiset pois ja täytti syylärin niin alko kaikki rokkaa taas.
    Honda GL1800 -06
    Vanhat: VF750C, GL1500C
  11. #11
    Lainaa sami1024 kirjoitti Katso viesti
    Diagnoosi ainakin on vähintään omituinen. Pyörä ei lähtökohtaisesti mitenkään voi keittää sen takia että paine nousee, koska itse asiassa paineen nouseminen nostaa myös kiehumispistettä. Toki jos kannentiiviste vuotaa ja nestetilaan tulee sitämyöten ilmakuplia, jotka estävät nestekierron, niin kyllähän se lopulta keittää. Mutta ei se paineen nousu se ”syypää” ole.

    Pyörä pitäisi nyt kyllä saada oikeasti asiansa osaavan mekaanikon käsiin. Kannentiivistevuodon voi todeta mittaliuskoilla, joilla näkee onko jäähdytysnesteessä pakokaasujäämiä. Lisäksi pitäisi tutkia, että onhan pyörän vesipumppu ehjä ja pyörii oikeasti (juuri luin hiljan hondasta jossa oli pumpun akseli katki). Samoin jäähdytin pitäisi melkeinpä irroittaa ja katsoa ettei se ole sisäisesti tai ulkoisesti tukossa. Lisäksi olisi hyvä selvittää, että onko kyseisen moottorin jäähdytysjärjestelmän täytössä / ilmaamisessa jotain erityistä huomioitavaa.
    Kiitos myös sinulle vastauksesta. Osaatko sanoa mistä tuollaisia mittaliuskoja voisi löytää? Haluaisin myös itse uskoa ensin kyseessä olevan joku muu (halvemmalla korjattava) vika, kuin tuo kansi/sen tiiviste. 😁
    Toisaalta muutamaan liikkeeseen kun olen soitellut ja kuvaillut vikaa, niin jokapaikasta on heti tullut tuomio, että kansi...
  12. #12
    Riippumatta pyörän iästä, on myyjäliikkeellä aina virhevastuu. Kannattaa siis pitää omia puoliaan.

    Kokeile ihmeessä tuo syylärin korkki ihan ekana. Viime kesänä kaverin Kawa ER6 vm. 2010 teki ihan samaa. Nesteet keitti sammuttamisen jälkeen ja tuli ulos ylivuotoletkusta. Uus syylärin korkki vaihdettiin, eikä ongelmaa ole sen jälkeen esiintynyt. Eli hyvällä tuurilla tosi halpa vika.
    KTM 690 ENDURO R -16
    BMW F800R -11
    (EX) BMW F800GS -08
    (EX) BMW R1200R -17
    (EX) YAMAHA MT-07 -18
  13. #13
    Lainaa MLTM kirjoitti Katso viesti
    Riippumatta pyörän iästä, on myyjäliikkeellä aina virhevastuu. Kannattaa siis pitää omia puoliaan.
    Pitää paikkaansa, mutta pyörän hinnalla, iällä ja ajomäärällä on merkitystä, joten mikään maksuautomaatti ei ole kyseessä.
  14. #14
    Toi keittäminen on tuossa pyörä mallissa pienempi paha. Moottorissa on muovinen öljypumpunratas. Se lienee vaihdettu metalliseksi vai paljonko on työnnetty vn:llä olisiko jo vaihdettu?
    Rattaan vaihtamiseksi pitää kone avata.
    Ducati Diavel
  15. #15
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Pitää paikkaansa, mutta pyörän hinnalla, iällä ja ajomäärällä on merkitystä, joten mikään maksuautomaatti ei ole kyseessä.
    Jos se oli myyty "ilman suurempia vikoja" niin se on ainoa asia millä on merkitystä.

    Purkukuntoisenahan se olisi pitänyt myydä jos on odotettavissa monen tonnin remontit.
  16. #16
    Jos mennään kuluttajaviranomaisen pakeille, niin se on ihan sama millä sanoilla tota on myyty, koska ne kattoo pyörän iän ja pelkästään sen perusteella mainitsee ettei voida olettaa tuon ikäisen laitteen olevan uutta vastaava.
    Tällöin tulee todennäköisesti suositukseksi joku marginaalinen hyvitys.

    Myyjäliikkeen kanssa kannattaa yrittää mahdollisimman hyvässä hengessä, kuitenkin tarpeeksi painokkaasti, selvittää toi homma. Maineen mahdollinen menetys toimii nykyään hyvänä pelotteena kun sana leviää helposti.

    Voihan liikkeelle mainita että koitat eka itse noita helppoja korjauksia ja sit jos niillä ei ole vaikutusta, niin katotte sen jälkeen yhdessä mikä on järkevintä.
    "Kun mä mopolla ajelen, tai telkkaa kattelen, silloin mun päässä nykii"
    (Maho Neitsyt - Mikä mun päässä nykii)
    Harley Davidson FXR 1983
    Honda CB900F Hornet 2004
  17. #17
    Lainaa Markus_ kirjoitti Katso viesti
    Kiitos myös sinulle vastauksesta. Osaatko sanoa mistä tuollaisia mittaliuskoja voisi löytää? Haluaisin myös itse uskoa ensin kyseessä olevan joku muu (halvemmalla korjattava) vika, kuin tuo kansi/sen tiiviste. 
    Toisaalta muutamaan liikkeeseen kun olen soitellut ja kuvaillut vikaa, niin jokapaikasta on heti tullut tuomio, että kansi...
    Irtomyynnistä en tiedä, mutta isommilla autokorjaamoilla on usein joku tapa tutkia tuo kannentiivisteen vuoto, joten jonkinlainen soittokierros voisi auttaa. Yksi tapa on myös järjestelmän paineistaminen tai alipaineistaminen käsipumpulla ja mittarilla, jolloin paineen pysyvyys paljastaa vuodot. Se toki ei paljasta mistä vuotaa, ja joskus harvoin kansivika vuotaa vain kuumana.
  18. #18
    Jos on painetta niin syylarin korkkia ei kannata panna tiukalle. Siinä on muistaakseni kaksi asentoa. Kannattaa myös kokeilla ilman termostaattia. Minun Vn 1500 veteli viimeisiään niin vielä pääsin kun otin termarin pois ja vipukytkimellä puhallin.

    Tuo moottori mikä näissä on on kyllä aika moinen keksintö. Tasapainoakselia ja kettinkiä piisaa ja hankala käsitellä kun painaa yli 100kg.

    70 000 km taulussa niin kone finaalissa. Runkolaakerit kuluneet ja jakoketjut venyneet yms. Yksi Kawa expertti mulle sanoi että sylinterien hoonaaminen ja rengastaminen ei ole kuin ajan hukkaa kun VN sylkyt kuluu soikeaksi.

    Vaihtomoottori ois yksi. Sen ammattimies päivässä vaihtaa. Jos hyvän remontin tekee eli porauttaa sylkyt ja uudet männät ja runkolaakerit vaihdetaan sekä aarporataan ja jakoketjut yms tivisteet niin osat jo maksaa tuhansia.

    Joku on jotain huijannut? Joko se joka vaihtoi pyörän liikkeeseen ja myyjä ei tiennyt vioista? Tai sitten tiesi ja kusi silmään tietoisesti.

    Minun kokemuksen mukaan kannattaa hankkiutua romusta eroon vaikka halvallakin sillä korjaaminen se vasta kalliiksi tuleekin. On kokemusta. Myy se korjattavaksi tai hajoittamolle.
    Jensen.
  19. #19
    Mistä liikkeestä ostettu?


    Ex:Yamaha MT-01, Suzuki SV 1000, Suzuki GSF 600S, KTM LC4 640 / varastettu, Honda CBR 900 RR, Yamaha YZF 750 R, Husqvarna WRE 125, Honda monkey
  20. #20
    Face bookista Dunamis Motors. Pikku firma. Mie olen vastaavia romuja korjannut. Yleensä joutuu käymään koko paskan läpi. Rahaa palaa tuhansia euroja ja siltikkään ei ole takeita että pyörällä mihinkään pääsee? Moottorin korjaus vaatii ammattitaitoa ja vaikka uutta osaa ostaakin niin voi olla vain kallis osakasa ja ei toimi. Näitä näkee eli seisovat jossain tallissa käyttämättä.

    Wiseskon mäntiä näihin on pantu ja öljynkulutus on loppunut.

    Tuosta näkee vähän osien hintoja https://www.cmsnl.com/kawasaki-vn150.../#.XURl8fIzapo
    Jensen.
  21. #21
    Lainaa jensen kirjoitti Katso viesti

    70 000 km taulussa niin kone finaalissa. Runkolaakerit kuluneet ja jakoketjut venyneet yms. Yksi Kawa expertti mulle sanoi että sylinterien hoonaaminen ja rengastaminen ei ole kuin ajan hukkaa kun VN sylkyt kuluu soikeaksi.

    Vaihtomoottori ois yksi. Sen ammattimies päivässä vaihtaa. Jos hyvän remontin tekee eli porauttaa sylkyt ja uudet männät ja runkolaakerit vaihdetaan sekä aarporataan ja jakoketjut yms tivisteet niin osat jo maksaa tuhansia.

    Joku on jotain huijannut? Joko se joka vaihtoi pyörän liikkeeseen ja myyjä ei tiennyt vioista? Tai sitten tiesi ja kusi silmään tietoisesti.

    Minun kokemuksen mukaan kannattaa hankkiutua romusta eroon vaikka halvallakin sillä korjaaminen se vasta kalliiksi tuleekin. On kokemusta. Myy se korjattavaksi tai hajoittamolle.
    Ompa heikko kone jos noin matalaviritteisenä ei muka kestä enempää, meikän fzs 600:lla oli rullattu 116 tkm ennen myyntiä seuraavalle ja kone toimi vallan hienosti, ja nykyiselläkin on ajettu jo 115 tkm.
    Näiden myötä tarvitaan hiukan tarkennuksia asiasta ilman veijo esson tarkkaa tietämystä.
    ZX-9R -95
    Ex YZF 750 R -95
    Ex FZR 1000 -92
    Ex FZS 600 -01
    Ex XJ 900F -93
    Ex XJ 600 S Diversion -96
    Kukahan nää mutkat oikein määrää..
  22.  
  23. #22
    Rivarikone on paljon lujempi kuin japanin V-twin. En mie ole mikään veijjo esso vaan ihan näitten kans värkännyt ja tämmösen omistanut. Paska tekele.

    Näistä löytyy keskustelua tälläkin foorumilla jos hakee.
    Jensen.