Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Tulokset 31:stä 51:een 51:sta
  1. #31
    Lainaa Harald Hirmuinen kirjoitti Katso viesti
    Pitänee joka tapauksessa pyytää jotain asiantuntijaa tarkastamaan että pyörässä on kaikki kunnossa ja saa samalla säätää sen jousituksen kun kerran asetukset eivät ole julkista tietoa. Eli ajattelin kääntyä tuon paikallisen Yamaha Centerin puoleen, jos eivät ihan ryöstöhintaa asiasta peri.
    Jos niillä on jotain ohjearvoja/taulukoita niin kiinnoistais tietää. -13 FJR aina kakspäällä jotain 160 kg yhteensä
    FJR -17
  2. #32
    Yleensä hyvä lähtökohta on säätöjen puoliväli. Siitä sitten kokeilua oman ajotavan, kuormauksen ja olosuhteiden mukaan.

    Tehdas/huoltoliike eivät tiedä kyseisiä muuttuvia tekijöitä, joten "alkuperäissäädöt" ovat useimmiten juuri sattumanvaraisella keskialueella.
  3. #33
    Nyt olen lomalaisena rassannut tuota FJR:ää tämän päivää, puhdistellut ja asentanut uuden takalaukun telineineen sekä akkulaturille piuhan ettei tarvitse noita hiton katteita purkaa joka kerta kun akkua lataa. Huomiselle jäi vielä ulkopuolen pesu ja vahaus.

    Kyllä tuo kilometrilukema tuntuu aika oikealta, eihän tässä ole kulumaa oikein missään muualla kuin kahvoissa. Pyyhkäisemällä pesuaineella ja paperilla paikka kuin paikka näyttää ihan uudelta. Tosin en tiedä miten syvät nuo kuviot noissa kahvoissa on alun alkaen ollut..... voi olla että ne on melkoisen matalat ihan uutenakin.
    "Are motorcycles dangerous? No. Dangerous is getting off the couch on a Sunday and finding out we were sitting there for years."
  4. #34

    Ei muuta kuin kovaa ajoa.

    Jos haluat ne painaumat ihan prikulleen niin jostain löytynee ohjeet niiden mittaamiseen. Kyllä ne vähän vaikuttaa pyörän käyttäytymiseen. Mun edellinen jammu oli nähtävästi säädetty niin että keulii varmasti. Keula ylhäällä, perä alhaalla. Lisäksi muut säädöt niin että keulaa oli helppo pomppauttaa vielä jos ei muuten keuli.

    Oli tosi kömpelö ajaa, mutta kun nostin perän painauman sinne mihin se kuuluu ja laskin keulan samalla tavalla alas, alkoi sekin kääntyä mutkaan. Voblaus hoitui sitten ohjausiskarilla.
    Nykyiset:Triuph Speed Triple , Solifer SMA -79.
    Entiset:Yamaha FZ 1 N, Honda VF750C -Suzuki Savage LS 650 -solifer SM - Pappaturnturi (polkimilla ja käsivaihteilla)
  5. #35
    Lainaa Harald Hirmuinen kirjoitti Katso viesti
    Pitänee joka tapauksessa pyytää jotain asiantuntijaa tarkastamaan että pyörässä on kaikki kunnossa ja saa samalla säätää sen jousituksen kun kerran asetukset eivät ole julkista tietoa. Eli ajattelin kääntyä tuon paikallisen Yamaha Centerin puoleen, jos eivät ihan ryöstöhintaa asiasta peri.
    Piti eilen illalla lueskella suomenkielistä käyttöohjetta. Siinähän on kyllä -13 mallissa ainaikin annettu arvot jousitukselle nimellä "vakio". No, piti käydä tallissa katsomassa etupää. Takapää jäi katsomatta kun ei kehdannut mennä kyljelleen pyhävaatteissa. Esijännitys vakio 10 mm, asetus 10 mm eli ei muutettu. Tämä on vähän eri kun 06-mallissa jossa numeroviirut. Paluuvaimennus, vakio 12, asetus 10 eli hiukan kiristetty. Sisäänmenovaimennus vakio 11, asetus 12 eli hiukan löysennetty. Täytyy nyt vähän ajaessa tunnustella miltä tuntuu.
    FJR -17
  6. #36
    Minulla on Fjr 2007.Netistä löytyy sivusto Manuals Lib,sieltä hakee FJR 1300 A mallin.Löytyy eri vuosimallien huolto-ohjeet ja säätöarvot .
    Etujouset on vakiokuosissa liian löysät ,esijännitys kannattaa vetää aivan "tappiin" .Itse olen ajatellut vaihtaa
    jossain vaiheessa jäkemmät jouset.Painan ajokamppeissa n.80 kg.
    Minulla on FJR:ssä Wilbersin iskari takana, plussana hyvä säädettävyys ja on huollettavissa.
    Kunnossa oleva Fjr menee pompottelematta ja vakaasti vaikka ajaisi ns. käsittä.
  7. #37
    Ei auta etujousien esijännityksen kiristäminen tuohon nypytykseen, kokeiltu on. Onkohan tämä sitä kuuluisaa FJR:n laihan seoksen tms. aikaansaamaa epätasaista käyntiä josta moinen johtuu, vai onko jotain oikeasti rikki. No, toivottavasti huomenna selviää kun vien tämän pajalle.

    Edit: eli esijännitys maksimissaan, vaimennus "tehdasasetuksilla" eli keskimmäisessä luvussa, 12 napsua.
    "Are motorcycles dangerous? No. Dangerous is getting off the couch on a Sunday and finding out we were sitting there for years."
  8. #38
    Lainaa Harald Hirmuinen kirjoitti Katso viesti
    Vaihdoin leiriä ja ostin tänään FJR 1300:n, 2007 mallivuotta, 52000 ajetun. Kävin ostaessani koeajolla kaatosateessa ja se tuntui ihan hyvältä. Nyt kun sitten ajelin tuolta etelän mailta sen vajaa parisataa kilometriä kotiin Pirkanmaalle, niin huomasin etupään pompottavan melkoisesti. Etuiskarien päässä on mustat kiertonupit, joilla säädetään jotain. Kuskin istuimen alapuolella vasemmalla sivustalla on vipu jossa asennot Hard ja Soft. Onko kyse siitä että noissa säädöissä on jotain väärin, vai vienkö tämän kulkineen heti aamusta Tampereen Yamaha-Centterille? sinne pitänee joka tapauksessa mennä pikimmiten korjauttamaan toinen peili jonka lasi on rikki.
    Vastasinkin tuohon mainitsemaasi etupään pompotukseen ja jousituksen säätöihin liittyen
  9. #39
    Joko katsoit ne renkaat. Minä aloittaisin niistä ennen kuin teksin mitään isoa operaatiota.

    Mulla renkaat näytti päällisin puolin täysin hyviltä, oli kulutuspintaa, ei kuluneet kantikkaiksi tms. Ikää vaan oli liikaa.

    Oli valtava ero kun vaihdoin uudet renkaat alle.
    Nykyiset:Triuph Speed Triple , Solifer SMA -79.
    Entiset:Yamaha FZ 1 N, Honda VF750C -Suzuki Savage LS 650 -solifer SM - Pappaturnturi (polkimilla ja käsivaihteilla)
  10. #40
    Lainaa Joe kirjoitti Katso viesti
    Joko katsoit ne renkaat. Minä aloittaisin niistä ennen kuin teksin mitään isoa operaatiota.

    Mulla renkaat näytti päällisin puolin täysin hyviltä, oli kulutuspintaa, ei kuluneet kantikkaiksi tms. Ikää vaan oli liikaa.

    Oli valtava ero kun vaihdoin uudet renkaat alle.
    Katsoin. Takarenkaan leima on vuoden 2018 lopulta ja eturenkaan vuodelta 2016. Eli ikää ei pitäisi olla liikaa. Tietty jos sieltä on vyöt poikki eli ajettu johonkin terävään reunaan.... Se ei näy välttämättä ulospäin, ainakaan auton renkaissa, joista minulla on enemmän kokemusta. Eli joskus näkyy, joskus ei.
    "Are motorcycles dangerous? No. Dangerous is getting off the couch on a Sunday and finding out we were sitting there for years."
  11. #41
    Tänään Yamaha huollosta kuultua. Se noiden alustan säätöjen keskiasento joka on mainittu manuaalissa on se "tehdasasetus".
    "Are motorcycles dangerous? No. Dangerous is getting off the couch on a Sunday and finding out we were sitting there for years."
  12. #42
    Omat kokemukset ovat pelkästään FJR:stä, joka on loistava matkapyörä! Ajettu kaksi päällä täydessä kuormassa Eurooppa läpi, eikä ole pyörässä moittimista. Tottelee kaasua erityisesti moottoritievauhdeissa (siis Saksassakin) eikä ole hankala käsitellä kaupunkien ruuhkissakaan. En keksi mitään moittimista (ehkä syynä on kokemattomuuteni). Tämä mielipide on perustuu noin 120.000 km FJR:llä ajettuun kilometriin. Todellakin tämä on yksipuolinen mielipide, eikä vertailukohtaa muista merkeistä käytännössä ole (muutamia kymmeniä testikilometrejä lukuunottamatta).

    Ensimmäinen oma pyörä tosiaan oli 1300 kuutioinen FJR! Kun vielä A-korttikin tuli "lahjana" aikakaan C-korttia ajellessa. Huh huh! Aiempaa kokemusta oli käytännössä 125 Varaderosta, jota pari kertaa pojalta lainasin. Mielestäni on turha "himmailla" 600 - 850 - tonnisilla, jos oikeasti miettii matkapyörää itselleen. Erityisesti jos aikoo muitakin kuin itseään kyydittää. Sen sijaan jos pelkästään itse aikoo matkustella, niin varmasti pienempikin pyörä riittää mainiosti. Vauhti (siis äkkipysäys) tappaa jo 125 kuutioisillakin, jos ei järki liikenteessä riitä!

    Ja noista FJR:n säädöistä en vieläkään ymmärrä mitään. Käytännössä peruasetuksilla olemme ajaneet (takajousi hard asetuksella) ja mukavasti on matka taittunut! Jos ymmärtäisin noita hienouksia säätää, niin ehkä matkanteko olisi yhtä juhlaa - tosin sitä se on jo nyt!
    FJR -04 -> FJR -13
    A-AL-B-BIH-CH-CZ-D-DK-EST-F-FIN-FL-GB-H-HR-I-IRL-L-LT-LV-MC-MK-MNE-N-NL-PL-RKS-RSM-S-SK-SRB-T-UA-VN
  13. #43
    Kokemusta on kertyny kolmesta FJR:stä (-13, -01, nyt -06) eli kolme generaatiota.
    Hyviä pyöriä kaikki. Useampi Euroopan turnee on tullu tehtyä, yksin ja kaksin.
    Ketjun aloittajalle: Tuo 80+ tkm ei ole pyörälle paljon, mikäli huollot on tehty ja ei ole kolaroitu.
    Pyörän pitää kulkea täysin suoraan vaikka ilman käsin tangosta pitämättä.
    FJR:lle tehdään 40 tkm välein isompi huolto (venttiilivälysten tarkastus/säätö). Se on aikaavievä huolto ja siksi aika kallis. Tuossa 80+ tkm pyörässä pitäisi ko huolto olla tehty.
    Paras päivitys minkä olen pyöriin (-01 ja -06) tehnyt on ohjauslaakerin vaihto kartiorullalaakereihin.
    Se parantaa ajotuntumaa todella paljon (häviää tuuliherkkyys, voblaustaipumus). Renkaina nyt PR5 ja toimii.
    -MK-
  14. #44
    Tuo ohjauslaakeri päivitys on hyvä
    ja toinen joka vakauttaa paljon ajetussa on linkun laakerit ja eritoten oikea kireys siihen vetokepin puoleiseen

    mutta ton etupään säätöihin vaikuttaa putkissa oleva öljy voi olla 5-15 ja ikä uutta tai 10v....
    kaikki muuttujat huomaa kyllä säädöissä
  15. #45
    Lainaa mikkotee kirjoitti Katso viesti
    Paras päivitys minkä olen pyöriin (-01 ja -06) tehnyt on ohjauslaakerin vaihto kartiorullalaakereihin.
    Se parantaa ajotuntumaa todella paljon (häviää tuuliherkkyys, voblaustaipumus). Renkaina nyt PR5 ja toimii.
    Miten tuo ohjauslaakerin päivitys tehdään? eli oliko se joku itse tehty juttu, vai onko se tuttu huoltoliikkeille? millainen laakeri siihen tulee? eli kun tälle omalleni tehdään etupään huolto parin viikon päästä niin sanonko heille että vaihtavat laakerin samalla, ymmärtävätkö mistä puhun? vai onko -07 FJR:ssä erilainen laakeri kuin aiemmissa?
    "Are motorcycles dangerous? No. Dangerous is getting off the couch on a Sunday and finding out we were sitting there for years."
  16. #46
    Tuossa pari linkkiä vaihdosta:
    https://www.fjrowners.com/forums/9-f...-bearings.html
    http://www.fjrforum.com/forum//index...1?hl=all+balls

    Noita olen käyttäny:
    https://www.storm-motor.fi/osat/moot...akerisarja-32/

    Etupään huollon yhteydessä voipi tehdä. Putket joutuu joka tapauksessa irroittamaan.
    Samaa momenttia olen käyttäny kuin orggiksella. Kannattaa tarkistaa muutaman sadan kilsan jälkeen kun laakeri on asettunu.
    -MK-
  17. #47

    Kiitos. Omat taidot näissä asioissa on sen verran ohuet, että taidampa keskustella huomenna uudelleen Yamaha Centerin kaverin kanssa paljonko ottaisivat tuosta vaihdosta, laakerihan ei tolkuttoman hintainen näytä olevan. Olen päätynyt siihen että tähän laitetaan myös Power Commander eli suunniteltu etupään huollon aika tuskin riittää. Pitää varata pidempi slotti näille töille mitä nyt on suunniteltu.
    Viimeksi muokannut: Harald Hirmuinen; 21.07.2019 klo 19:58.
    "Are motorcycles dangerous? No. Dangerous is getting off the couch on a Sunday and finding out we were sitting there for years."
  18. #48
    Noniin FJR sieltä matkalta tarttui mukaan. Todella lepponen ajettava kun tuli samana päivänä ajeltua se reilu 750km testilenkki. Todelliset kilometrit oli 1316km mutta se reilu 450km tuli istuttua tutun pyörän kyydissä.

    Toimintasäde on kyllä iso plussa, 430km ja bensatripissä oli 20km.
    Vähän levoton kulkia kyllä 120 ylitse menevissä vauhdeissa, mutta oli kyllä varmaan isoin takalaukku mitä pyörään saa. Nyt se on irroitettu kuten myös sivulaukut ja tänään ajattelin kokeilla muuttuko ajettavuus yhtään vai onko "vika" ohjauslaakerissa niinkuin aiemmissa viestissä täällä puhuiltiin. Keula on kyllä aika löysä, joten pitää sekin kokeilla ruuvata tappiin.

    Nyt vain odottamaan elokuun lomapäiviä jos sitä Norjassa kävis pyörähtämässä
    -kalle

    Nykyinen:
    -FJR 1300 '05
    -GSX-R750 '86 (ikuinen entisöintiprojekti)

    Ex:
    -GSX-R 1000 K6
    -GSX-R 750 K4
  19. #49
    Lainaa Kalleh kirjoitti Katso viesti

    Tuollaisella toimintasäteellä on huoletonta matkailua.
    Nykyiset:Triuph Speed Triple , Solifer SMA -79.
    Entiset:Yamaha FZ 1 N, Honda VF750C -Suzuki Savage LS 650 -solifer SM - Pappaturnturi (polkimilla ja käsivaihteilla)
  20. #50
    Lainaa Kalleh kirjoitti Katso viesti
    Noniin FJR sieltä matkalta tarttui mukaan. Todella lepponen ajettava kun tuli samana päivänä ajeltua se reilu 750km testilenkki. Todelliset kilometrit oli 1316km mutta se reilu 450km tuli istuttua tutun pyörän kyydissä.

    Toimintasäde on kyllä iso plussa, 430km ja bensatripissä oli 20km.
    Vähän levoton kulkia kyllä 120 ylitse menevissä vauhdeissa, mutta oli kyllä varmaan isoin takalaukku mitä pyörään saa. Nyt se on irroitettu kuten myös sivulaukut ja tänään ajattelin kokeilla muuttuko ajettavuus yhtään vai onko "vika" ohjauslaakerissa niinkuin aiemmissa viestissä täällä puhuiltiin. Keula on kyllä aika löysä, joten pitää sekin kokeilla ruuvata tappiin.

    Nyt vain odottamaan elokuun lomapäiviä jos sitä Norjassa kävis pyörähtämässä
    Syyllinen on se takalaukku. Yksin ajaessa. Eli jos on takalaukku se vaatii matkustajan estämään pyörteen ryntymisen laukun ja kuskin väliin. Ja yksin ajettaessa kannattaa pyrkiä selviämään pelkillä sivulaukuilla. Tuosta mainittiin jo vuonna keppi ja kivi TM:n vertailutestissä. Ero on niin huomattava että jopa tällainen vähemmän ajanut sen huomaa kun ottaa sen takaboxin pois.
    "Are motorcycles dangerous? No. Dangerous is getting off the couch on a Sunday and finding out we were sitting there for years."
  21.  
  22. #51
    Lainaa Harald Hirmuinen kirjoitti Katso viesti
    Syyllinen on se takalaukku. Yksin ajaessa. Eli jos on takalaukku se vaatii matkustajan estämään pyörteen ryntymisen laukun ja kuskin väliin. Ja yksin ajettaessa kannattaa pyrkiä selviämään pelkillä sivulaukuilla. Tuosta mainittiin jo vuonna keppi ja kivi TM:n vertailutestissä. Ero on niin huomattava että jopa tällainen vähemmän ajanut sen huomaa kun ottaa sen takaboxin pois.
    Joo, lueskelinkin tuosta takalaukusta että se onse syyllinen. Pitäänee tuossa vielä testailla kanssa niitä leulan säätöjä kun aika löysän oloinen on. Takaiskari nyt välttää omiin ajuihin kyllä vaikka jännityksellä odotin, että millanen hyppykeppi se on