Tulokset 1:stä 11:een 11:sta
  1. #1
    Olen tätä useammassakin aiheessa sivunnut, mutta koitetaan nyt vielä omanaan kun huolloissa on jonoa ja en keksi mikä tuossa mättää vai kuuluuko sen vaan olla noin kova. Eli;

    Keula ei nuole tietä vaan mielellään hyökkää pompun jälkeen. Hakkaa myös käsille eli ikäänkuin esijännitys tai menovaimennus olisi liian jäykällä (?) Tiivistettynä=kuin keulassa olisi metallitangot Säätämisellä ei kuitenkaan parantunut tai itseasiassa oikeastaan muuttunut mihinkään.
    Laitoin siis tehdassäätöihin ja ne näyttävät olevan softipuolella.

    Otin viime viikonloppuna etupumpuista ne "pinch" pultit auki ja etuakselin mutterin löysälle. Pumppailin seinää vasten ilman jarrua. Mutteri momenttiin ja taas pumppailu seinää vasten. Tämän jälkeen pinchit momenttiin. Hetken plasebona kuvittelin parantuneen, muttei näköjänä auttanut.
    Mittailin myös pumppujen sijaintia (korkeus) suhteessa kolmioihin ja samoja mittoja sain molemmille puolille.

    Tallissa työntäessä ja nopealla jarrutuksella keula kyllä niiaa kevyesti, mutta mielestäni aika vähän ja ikäänkuin liikkuu tahmeasti. Liikkuu myös pidemmäksi kun jarru pohjassa vetää tangosta, mutta nihkeää se liike on. Ei tavallaan sellaisesta "kellumista" mitä esim. kavereiden mopoissa (Yamaha TT, MT-07). Päälle hypätessä perä kyllä joustaa, mutta keula ei paljoa liiku alaspäin.

    En oikein keksi enää mitään. Pölysuojat nyt voi ottaa alas ja kokeilla sitä luottokorttikikkaa, mutta en usko että se voisi noin paljon vaikuttaa.

    Pyörä on Hypermotard 1100 ja ilmeisen kisainen kaveri ollut edellinen omistaja, joten minulla ei ole tietoa onko tuonne vaihdettu jäykempiä öljyjä, jousia tms. mutta ainakaan mainintaa ei ollut tai mukana ei tullut mitään vakiojousia. Muuten kaikki vakio-osat oli messissä jokaista pulttia myöden Keula oli puheiden perusteella käytetty Corsenerolla vuotavan stefan takia täyshuollossa vuosi ennen ostoa eli 3vuotta sitten. En kysynyt kuittia, mutta muuten ainakin jutut piti paikkansa.

    Voin ottaa videota tuosta keulan muljuttamisesta jos se auttaa analysoimaan tilannetta paremmin.
  2. #2
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Yksi vaihtoehto:

    Putkissa rajusti liikaa öljyä.

    Laita nippari liukuputkeen merkiksi ja menovaimennus täysin auki. Kohtuu kevyellä jarrulla pitäis saada pohjaamaan/ syöksymään lähelle pohjaa ajaessa.

    Älä jarruta etusta alta.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  3. #3
    olisko aika vaihtaa ölpät jo ihan muuten vaan
    Oisko jäykät öljyt/jouset tai molemmat.
    stefoja voi kokeilla rasvata, silikonrasvaa hiukan putken ympäri stefan alle(pölysuoja pois paikaltaan) ja pumppailee rasvan stefan sisälle.

    öljynä vaikka silkolenen 5wattiset sisään aluksi, tai jos manuaali ohjeistaa ihan eri lukemille niin semmoset.
    viskositeetteja : https://peterverdone.com/wiki/?title=Suspension_Fluid

    kun putket on tyhjät öljystä niin voi kokeilla pumppailla niitä, että liikkuuko ne herkästi. Jos silloin takkuaa niin putket atomeiksi, voi irrotella pölysuojan , stefan kerrallaan, jos vieläkin takkua niin kannattaa käyttää auki ja tarkistaa sisukset.

    Jos öljyn vaihto ei auta, jouset on ok ja putket liikkuu herkästi, niin vaimennusmäntien shimmauksella nopean vaimennuksen saa sellaiseksi kuin haluaa....
    klikkereillä säädetään mäntien ohivirtausta ja ne käytännössä vaikuttaa hitaaseen liikkeeseen, eli miten pyörä käyttäytyy jarrutuksessa ja kiihdytyksessa.
  4. #4
    paina kädellä satulasta, pitäisi kummankin pään joustaa.

    yksi keino katsoa keulaa on laittaa renkaan päälle vatupassi( tai muu suora) putkia vasten ja toinen yläpäiden päälle, sitten ylhäältä tähyät että onko ne linjassa. jos ei niin oikaise löysäämällä pultteja ja nitkauta johonkin tallinkulmaan kohdalleen.

    pitkässä keulassa on vaikea saada ne keulan alapäät kohdalleen edes pinch pultit auki. joskus ihan kokeilemalla hain sitä herkintä kohtaa, eli kokeilee esim milli kerrallaan eri leveyksiä, että mikä on herkin. mutta se suoruus kannattaa katsoa ensin. ja joo tuo öljynpinta. myös yläkorkit voisi avata sen verran että tiiviste tulee esiin, jotta paine pääsisi pois jos sitä on kertynyt keulaan.

    yläkorkin avaamiseen pitää monesti löysätä se yläkolmiokin, koska se puristaa sitä yläkorkin kierrettä.
    we cannot tolerate zero tolerance!

    BMW R1200GS & Speed triple 1050
  5. #5
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Yksi vaihtoehto:

    Putkissa rajusti liikaa öljyä.

    Laita nippari liukuputkeen merkiksi ja menovaimennus täysin auki. Kohtuu kevyellä jarrulla pitäis saada pohjaamaan/ syöksymään lähelle pohjaa ajaessa.

    Älä jarruta etusta alta.
    Kokeillaan, menee ikävä kyllä taas viikonlopulle ennenkuin pääsee koittamaan.

    Lainaa jjjjj kirjoitti Katso viesti
    olisko aika vaihtaa ölpät jo ihan muuten vaan
    Oisko jäykät öljyt/jouset tai molemmat.
    stefoja voi kokeilla rasvata, silikonrasvaa hiukan putken ympäri stefan alle(pölysuoja pois paikaltaan) ja pumppailee rasvan stefan sisälle.

    öljynä vaikka silkolenen 5wattiset sisään aluksi, tai jos manuaali ohjeistaa ihan eri lukemille niin semmoset.
    viskositeetteja : https://peterverdone.com/wiki/?title=Suspension_Fluid

    kun putket on tyhjät öljystä niin voi kokeilla pumppailla niitä, että liikkuuko ne herkästi. Jos silloin takkuaa niin putket atomeiksi, voi irrotella pölysuojan , stefan kerrallaan, jos vieläkin takkua niin kannattaa käyttää auki ja tarkistaa sisukset.

    Jos öljyn vaihto ei auta, jouset on ok ja putket liikkuu herkästi, niin vaimennusmäntien shimmauksella nopean vaimennuksen saa sellaiseksi kuin haluaa....
    klikkereillä säädetään mäntien ohivirtausta ja ne käytännössä vaikuttaa hitaaseen liikkeeseen, eli miten pyörä käyttäytyy jarrutuksessa ja kiihdytyksessa.
    Kyllä kai ne pitäisi taas vaihtaa, vaikka käsittääkseni ne ei kuulu jokavuotiseen huoltoon (?) Tuo ilmeisesti vaatii keulan purun ja putkien pöydälle ottamisen. Tuollaista operaatiota en ole muistaakseni koskaan tehnyt joten menee sitten melkein huoltojonotteluksi. Talvella olisin voinut itsekin koittaa, mutta ehkä sitten ensi kerralla kun saisi nyt vaan tuntuman tuohon eli tietäisi edes millaiset ne kuuluu "vakiona" olla.

    Tavoite on vaan pystyä rullaamaan näitä Suomen paikattuja teitä normaalivauhtia ilman, että leuka hakkaa tankoon tai kantatessa saa varoa syöksyjä

    Sen unohdin mainita, että putkien palautuessa ylös suhahtaa jostain eli kuulostaa siltä kuin haukkaisi ilmaa jostain sisään. Onko tuo normaalia ?
  6. #6
    Lainaa jaket kirjoitti Katso viesti
    paina kädellä satulasta, pitäisi kummankin pään joustaa.
    Keulaa ei kyllä satulasta painamalla alaspäin saa tässä tapauksessa.

    yksi keino katsoa keulaa on laittaa renkaan päälle vatupassi( tai muu suora) putkia vasten ja toinen yläpäiden päälle, sitten ylhäältä tähyät että onko ne linjassa. jos ei niin oikaise löysäämällä pultteja ja nitkauta johonkin tallinkulmaan kohdalleen.
    Yritin tätä tavata itselleni, mutta en nyt (toivottavasti) olotilasta johtuen hiffaa mitä tässä kuuluisi tehdä. Linjassa niinkuin miten

    pitkässä keulassa on vaikea saada ne keulan alapäät kohdalleen edes pinch pultit auki. joskus ihan kokeilemalla hain sitä herkintä kohtaa, eli kokeilee esim milli kerrallaan eri leveyksiä, että mikä on herkin. mutta se suoruus kannattaa katsoa ensin. ja joo tuo öljynpinta. myös yläkorkit voisi avata sen verran että tiiviste tulee esiin, jotta paine pääsisi pois jos sitä on kertynyt keulaan.

    yläkorkin avaamiseen pitää monesti löysätä se yläkolmiokin, koska se puristaa sitä yläkorkin kierrettä.
    Miten tuota herkintä kohtaa haetaan ? Se akselinmutterihan kuitenkin täytyy lyödä siihen sovittuun kireyteen niin eikö se väkisinkin purista sen aina samaan leveyteen ?

    Kiitoksia ohjeista kaikille. Ja jos tuntuu että väitän vastaan, niin se ei pidä paikkaansa. En vaan oikeasti tiedä
  7. #7
    monesti akselimutteri kiristetään, mutta ne pinch pultit voi pitää sen eri kohdassa leveyden puolesta.


    tarkoitan sillä vatupassilla sitä, että näkisi onko putkien alapää eri linjassa kuin yläpäät, eli olisi vähän kierossa keula. esim pieni kaatuminen ja kahva osuu maahan saa keulan kääntymään kolmioista siten, että se on ns kahdeksikolla. se vähentää sitä herkkyyttä. jos on paljon niin voi huomata että suoraan ajaessa on tanko vinossa, mutta pientä eroa ei huomaa kuin jollain vatupasseilla.

    yleensä herkkä keula ja jousitus painuu satulasta painaen kummastakin päästä. etu ja taka. Jossain enemmän kyykyissä painopiste voi olla parempi painaa tankin takaosasta. Esim avaa ne alapään pinch pultit ja painele satulasta, sitten nykäiset sitä pinch pultin puoleista putkea ulospäin ja kokeile uudestaan, tai sisäänpäin.
    we cannot tolerate zero tolerance!

    BMW R1200GS & Speed triple 1050
  8. #8
    Lainaa jaket kirjoitti Katso viesti
    monesti akselimutteri kiristetään, mutta ne pinch pultit voi pitää sen eri kohdassa leveyden puolesta.
    Selevä. Mä pidin molemmat puolet auki ja kiristin sitten vasta molemmat kerrallaan. Tiedä sitten oliko virhe, mutta en ainakaan maalaisjärjellä osannut päätellä että se olisi huonompi juttu kuin kiristää toinen ennakkoon ja lopuksi vain toinen. Ducussa siis pinchit molemmin puolin ja akselin mutteri vasemmalla (kuskin näkökulmasta).

    tarkoitan sillä vatupassilla sitä, että näkisi onko putkien alapää eri linjassa kuin yläpäät, eli olisi vähän kierossa keula. esim pieni kaatuminen ja kahva osuu maahan saa keulan kääntymään kolmioista siten, että se on ns kahdeksikolla. se vähentää sitä herkkyyttä. jos on paljon niin voi huomata että suoraan ajaessa on tanko vinossa, mutta pientä eroa ei huomaa kuin jollain vatupasseilla.

    yleensä herkkä keula ja jousitus painuu satulasta painaen kummastakin päästä. etu ja taka. Jossain enemmän kyykyissä painopiste voi olla parempi painaa tankin takaosasta. Esim avaa ne alapään pinch pultit ja painele satulasta, sitten nykäiset sitä pinch pultin puoleista putkea ulospäin ja kokeile uudestaan, tai sisäänpäin.
    Kiitos selvennyksestä vatupassihommaan. Hypermotardissa on muovia kaikki joten tankista ei uskalla painella. Muovinen tankki on siis katettu muovilla

    Ajattelin pitkän työputken päätteeksi nyt kun lomat alkaa polkaista tuon vielä kondikseen, mutta ei olekaan niin helppo homma tässä vehkeessä. Hyperissä ei pääse yläkolmion pultteihin käsiksi purkamatta keulamuoveja (maski, valaistus, mittaristo jne.) pois tieltä ja samoin tuota vatupassi hommaa ei pysty tekemään purkamatta. Myöskään korkkeja ei siis saa auki ennenkuin purkaa muovit edestä.
    Muutenhän tässä olisi koko yö aikaa, mutta kun toisen puolen mielestä loma pitää aloittaa heti parin päivän stressireissulla niin jää lauantaille väkisinkin...

    Mulla on itseasiassa ohjaustanko noin millin vinossa, vasen puoli on taaempana kuin oikea. En ensimmäiseen 3000km asiaa edes huomannut. Se kuitenkin näyttäisi siltä, että itse ohjaustanko on vinossa suhteessa yläkolmioon. Tosin sitä on vaikea mitata mistään, lähinnä silmällä arvioida. Maskiin mittaamalla kyllä vaikuttaisi siltä. Samoin kun mopo menee suoraan niin tanko on vinossa, mutta yläkolmio ei ja samoin maski/lokasuoja jne. on suorassa renkaaseen nähden.
    En kuitenkaan usko että olisi kaadettu. Hypermotard on sen mallinen että tuho olisi melko näkyvä ja esim. käsisuojat ovat molemmin puolin täysin virheettömät ulkopinnoiltaan. Yksi kierre tosin on oikealta puolelta rikki, mutta se on sellainen "neliömutteri" muovisessa kolossaan ja vaikuttaa siltä, että on yksinkertaisesti vain kiristetty niin paljon yli.

    Nopeasti tuossa ennen pakkaamista yritin repiä ne pölysuojat alas jotta pääsee puhdistamaan stefat&pölysuojat. Ajattelin että ne ovat vain jossain urassa. En tiedä johtuuko muovin iästä vai tekniikasta, mutta vaikutti siltä että niitä ei ehjänä alas saa. Ihan kuin liimattu putkiin kiinni

    Yläkolmiossa kun on vain pultti per puoli kiristämässä putkea ja alakolmiossa 3 per puoli. Niin uskaltaahan ne alakolmioiden pultit avata kerralla ? Eli ettei putket tule läpi yläkolmiosta ja keula tonttiin ?
  9. #9
    Keula kannnattaa opetella huoltaan itte, on kuitenkin hyvin yksinkertainen, ja säästää pitkän pennin.
    Takaiskarinkin voi huolta itse, https://www.youtube.com/watch?v=kVkrnVkffdU
    Moni miettii tätä typpeä, mut kuiva ilma ajaa lähes saman asian 70% typpeä.
    Kelkkamiehiltä saa lisää ohjeita.
  10. #10
    Pienimmän riesan tie on huoltaa keula koska on tiedossa että jotain on tehty mutta mitä. Kepit pöydälle palasiksi, stefat vaihtoon, kaikkien osien tarkastus, katso myös liukuholkkien kunto ja että säädöt toimii. Vertaa shimmipakkoja vakioon onko niihin tehty mutoksia, samoin mittaa jousi onko sama kun alkuperäinen. Jos kaikki on kunnossa niin kasaus ja laadukkaat öljyt ja öljynpinta oikeaksi.

    Paluuvaimennuksen aikana kuuluva sihaus kertoo että paluuvaimennuksen pakka tekee työtään, yleensä normaalia että suhahtaa.

    Jos epäilet ettei iteltä onnistu keppien huolto niin irroitus varmaankin luonnistuu. Kepit irti ja kiikutat ne lähimpään paikalliseen iskaripajaan tai lähetät esim Topi Service tai Gustafsson Racingiin, samalla voit pyytää tekemään sun painolle ja käyttöön sopivat shimmipakat. Molemmat paikat on maineensa lunastanut iskarihommissa.
    Kylätason kurapyöräilijä.
  11.  
  12. #11
    Entisten omistajien jälkeen on mikä vaan mahdollista: liikaa öljyä, väärät jouset, keulassa jotain väärin kasattu tms. Ongelma kuulostaa samalta kuin aikoinaan vaihdettiin stefat ja öljyt 80cc crossin keulaan. Ei tietoa öljyn määrästä joten trial and error meiningillä mentiin. Liikaa öljyä meni ensin ja tuollainen pienen jouston tönkkökeula tuli.