Tulokset 1:stä 28:een 28:sta
  1. #1
    Aloittelijan hölmöt kysymykset nr. 1, kortti parhaillaan vasta työn alla ja mopokuume kova. Näin kypsemmällä iällä tilannetta pahentaa se että budjetissa ei ole ylärajaa ja hieno sen pitäisi olla. Toisaalta sitten ne kikkailut ja keulimiset voi jättää nuoremmille hurjapäille.

    Mutta siis asiaan, olis makee peli jota olen kuolannut, fighteri 300 leveällä takarenkaalla. Onko tollanen ihan hirveä ajettava ja rakennettu vaan näyttelyjä varten? Kyllähän sillä kuitenkin pitäisi olla kiva ajaa että harrastus saa hyvän alun.
  2. #2
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Hahaha!

    On se hirveä ajettava, mutta jos on omasta mielestä tarpeeksi hieno, niin siihen tottuu, varsinkin jos ei ketterämpää kokeile. Onko etunen kanssa 180 - 190 levee?

    Edit: mutta rauhallisessa etenemisessä tuskin meinaa suuria, vaikka kankeampi olisikin.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  3. #3
  4. #4
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Skyrock kirjoitti Katso viesti
    Eturengas olis 160.
    Kamalammillakin kiikuilla tuolla vedetään, joten kyllä sillä pelillä ajaminen onnistuu varmasti. Kaupoille, jos miellyttää. Varmasti jokin apehanger auton takarenkaalla on haastavampi potenssissa kaksi. Tuossa vielä renkaat edesauttavat kääntymistä.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  5. #5
    Tällä foorumilla mm. kaikki Harrikat on ihan hirveitä ajaa. Yhden olen itse omistanut (vm. -90), enkä huomannut mitään hirveyksiä eli kai se on siitä kiinni mitä kaverit sulle opettaa ja ketä uskot. Sitten kun ajat itse, päätät onko se mistään kotoisin vai ei.

    Ei kannata lukea ajokokemuksia vaan ajaa niitä!
    Triumph Thunderbird 1700 -10
    BMW R1200RT -05
    Yamaha DT 125 X -06
    Gilera SMT50 -18
  6. #6
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa harald73 kirjoitti Katso viesti

    Ja miten sillä yrittää ajaa. Rento lutkuttelu aasta beehen onnistuu melkein millä vain.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  7. #7
    mitä loivempi profiili ,sen hirveämpi ajaa

    ihan 200 leveällä renkaalla 40 profiilinen on aivan karmea ja kääntää pyörää mutkassa pystyyn kokoajan kun 55 sarjainen alkaa olla jo ihan ajettava

    ei sillä 300 leveällä ainakaan mitään mutkatietä voi vetää korvamaassa mutta näyttäähän se hyvältä..
    HRD vh125 silverhorse
    V-max 1700 "Tohatsu"
    CVO Breakout
    GSX-R 1100
    XJ650T
    Legend TT

    S600c V12
    xj6
    Route66 -16 with H&D heritage softail
    eastcoast -19 with Indian chief vintage
    kantatie66 -20 with HD cvo breakout
  8. #8
    Sehän vain helpottaa ajamista. Pyörä vetää kunnon kylkimyyryä pelkästään kallistamalla, ei tarvitse edes kääntää.
    Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
  9. #9
    we cannot tolerate zero tolerance!

    BMW R1200GS & Speed triple 1050
  10. #10
    Lainaa jaket kirjoitti Katso viesti
    Hyvä opetusvideo lapsukaisille. Näkevät että Kopran Sepon opeilla pärjää moponkin sarvissa vaikka kuinka paska rengatus alla.
    Supermoto
  11. #11
    Jos oot läytäny itteä miellyttävän pyörän, niin osta pois. Saahan siihen aina kapeamman renkaan vaihdettua.
    Tollasesta rengastuksesta ei oo kokemusta, mutta ZX-6R 120/200 rengastuksella ja profiilit 70/50 ei ollut hyvä mutkissa verraten siihen että takana oli 170 kumi.
    90/240 rengastus profiileilla 80/45 harrikassa oli "mielenkiintoinen" mutkilla, mutta suoraan ajaessa hyvä.

    Mut tosiaan, kaikkeen tottuu paitsi siihen ajatukseen että "olis pitäny ostaa se pyörä mikä miellytti enemmän", eli osta pyörä jos se kokonaisuutena miellyttää.
    "Kun mä mopolla ajelen, tai telkkaa kattelen, silloin mun päässä nykii"
    (Maho Neitsyt - Mikä mun päässä nykii)
    Harley Davidson FXR 1983
    Honda CB900F Hornet 2004
  12. #12
    Kiitos kaikille vinkeistä, perhana kun ne pyörät jotka miellyttää on kaikki tyyppiä ”ei todellakaan aloittelijoille”. Saa nähdä mihin sitä päätyy.. mutta siis tämäkin peli pysyy vaihtoehdoissa ja potentiaalisena tulevana kulkupelinä.

    ABSia, luistonestoa, keulimisen estoa, quick shifteriä ja muita uusia hienouksia ei tästä löydy, mitkä saattavat olla se pieni ero sairaalaruuan ja hyvän pihvin välillä näin aloittelijan kohdalla.
  13. #13
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Skyrock kirjoitti Katso viesti

    ABSia, luistonestoa, keulimisen estoa, quick shifteriä ja muita uusia hienouksia ei tästä löydy, mitkä saattavat olla se pieni ero sairaalaruuan ja hyvän pihvin välillä näin aloittelijan kohdalla.
    Itse en näkisi noiden puuttumisen olevan mikään este pyörän hommaamiselle.

    On näitä ensipyöriä ostettu 50-, 60-, 70-, 80-, 90- ja 2000-luvullakin.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  14. #14
    Lainaa Skyrock kirjoitti Katso viesti
    tilannetta pahentaa se että budjetissa ei ole ylärajaa ja hieno sen pitäisi olla.
    No sitten vois ostaa kaksi pyörää samantien...
    Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
    Suzuki DL650 (2009) - mä
    Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
    Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
    EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo
  15. #15
    Lainaa harald73 kirjoitti Katso viesti
    Ei kannata lukea ajokokemuksia vaan ajaa niitä!
    Juurikin näin! Omat parhaat fiilikset olen ajanut mopoilla joita muut halveksii, eli Viragoilla ja nykyisellä Deauvillellä.

    "Ei se teho vaan tunnelma..."
    NT700V Deauville
  16. #16
    Lainaa Skyrock kirjoitti Katso viesti
    ABSia, luistonestoa, keulimisen estoa, quick shifteriä ja muita uusia hienouksia ei tästä löydy, mitkä saattavat olla se pieni ero sairaalaruuan ja hyvän pihvin välillä näin aloittelijan kohdalla.
    Eipä tuolla ABS:llä taida normaaliajossa mitään virkaa olla? Keulimisen esto... nooo, ihan alussa kannattaa välttää liian kovia kiihdytyksiä. Vähän siinä hämmästyy, ellei peräti pelästy, kun etupyörä tahtoo nousta ilmaan. Mihin tarvitaan quick shifteriä? Onk se jokin napilla tapahtuva vaihto tai jotain? Itse en useimmiten käytä lainkaan kytkintä kiihdytettäessä. Autolla ei onnistu, mutta ainakin mun kaikilla mopoilla helposti ja nopeasti.

    Ja voihan sinne sairaalaan tilata omiakin ruokia...?

    Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
    Suzuki DL650 (2009) - mä
    Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
    Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
    EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo
  17. #17
    Lainaa Skyrock kirjoitti Katso viesti
    Kiitos kaikille vinkeistä, perhana kun ne pyörät jotka miellyttää on kaikki tyyppiä ”ei todellakaan aloittelijoille”.
    Ei sellaista pyörää olekaan, jolla ei pärjäisi. Se on siitä kiinni, mitä on korvien välissä. Maltti on valttia ja pyörä kun pyörä on tappava jos ei järki ole mukana.

    Toivottavasti löytyy se "oma" pyörä eli ostat sen mikä itseäsi miellyttää. Pyörän ostaminen kaverille tai foorumille ei ole järkevää. Saattaa jopa tulla se kuuluisa vitutus, nopeastikin, jos näin teet. Ja ei kun
    Triumph Thunderbird 1700 -10
    BMW R1200RT -05
    Yamaha DT 125 X -06
    Gilera SMT50 -18
  18. #18
    Lainaa yöLiitäjä kirjoitti Katso viesti
    Eipä tuolla ABS:llä taida normaaliajossa mitään virkaa olla? Keulimisen esto... nooo, ihan alussa kannattaa välttää liian kovia kiihdytyksiä. Vähän siinä hämmästyy, ellei peräti pelästy, kun etupyörä tahtoo nousta ilmaan. Mihin tarvitaan quick shifteriä? Onk se jokin napilla tapahtuva vaihto tai jotain? Itse en useimmiten käytä lainkaan kytkintä kiihdytettäessä. Autolla ei onnistu, mutta ainakin mun kaikilla mopoilla helposti ja nopeasti.

    Ja voihan sinne sairaalaan tilata omiakin ruokia...?

    Olen aloittanut moottoripyöräilyn 70-luvulla ja mielestäni ABS on tavalliselle katumotoristille hyödyllisin varuste. Quickshifterit ja sutimisen- ja keulimisenestoista on eniten hyötyä radalla kilpaa ajaville.
  19. #19
    Lainaa harald73 kirjoitti Katso viesti
    Ei sellaista pyörää olekaan, jolla ei pärjäisi. Se on siitä kiinni, mitä on korvien välissä. Maltti on valttia ja pyörä kun pyörä on tappava jos ei järki ole mukana.

    Toivottavasti löytyy se "oma" pyörä eli ostat sen mikä itseäsi miellyttää. Pyörän ostaminen kaverille tai foorumille ei ole järkevää. Saattaa jopa tulla se kuuluisa vitutus, nopeastikin, jos näin teet. Ja ei kun
    Lukitaan tämä vastaus.
    ZX-9R -95
    Ex YZF 750 R -95
    Ex FZR 1000 -92
    Ex FZS 600 -01
    Ex XJ 900F -93
    Ex XJ 600 S Diversion -96
    Kukahan nää mutkat oikein määrää..
  20. #20
    Lainaa Skyrock kirjoitti Katso viesti
    budjetissa ei ole ylärajaa
    Jos kerran näin on sittenhän ei ole mitään ongelmaa.

    Ostat ekaksi jonkun helpon paljon käytetyn fillarin jolla saat kilsoja ja vähä tuntumaa alle. Sit kun tämä vaihe on ohi niin vapautat pyörän takaisin kiertoon. Todennäköisesti kippaat tämän pari kertaa pienissä nopeuksissa parkkipaikalla mutta osto - ja myyntihinnan välinen erotus jäännee kuiteskin pieneksi. Teknisille härpättimille en laittais paljoa painoarvoa, abs-jarruja lukuunottamatta. Ne antaa rohkeutta harjoitella kunnon jarruttamista ilman pelkoa lukkoon jarruttamisen seurauksista.

    Samaan aikaan ostat myös sen vaikeen mutta kiihottavan mageen pelin talliin odottamaan. Kokeilet välillä ja ja jos tuntuu ihan mahottomalta niin palaat aloitusfillariin. Jossain vaiheessa tulee sit kuiteskin se "nyt riittää" - hetki ja päätät ottaa sen rajumman pyörän haltuun.
    Att tänka innan man talar är som att torka sej i röven innan man skiter... - Arne Anka
  21. #21
    Lainaa Skyrock kirjoitti Katso viesti
    Aloittelijan hölmöt kysymykset nr. 1, kortti parhaillaan vasta työn alla ja mopokuume kova. Näin kypsemmällä iällä tilannetta pahentaa se että budjetissa ei ole ylärajaa ja hieno sen pitäisi olla. Toisaalta sitten ne kikkailut ja keulimiset voi jättää nuoremmille hurjapäille.

    Mutta siis asiaan, olis makee peli jota olen kuolannut, fighteri 300 leveällä takarenkaalla. Onko tollanen ihan hirveä ajettava ja rakennettu vaan näyttelyjä varten? Kyllähän sillä kuitenkin pitäisi olla kiva ajaa että harrastus saa hyvän alun.
    Ainakin xDiavel on oikein hyvä ajettava 240 leveällä takasella ja kääntyy hyvin mutkiin. Radallakin olen käynyt ja kuskilla loppui kyvyt ennen pyörää.

    Mutta yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että kannattaa hankkia sen mikä tuntuu makeelta.
    Ducati XDiavel
    ex. Suzuki GSR600
  22. #22
    Lainaa XJ 900 kirjoitti Katso viesti
    mielestäni ABS on tavalliselle katumotoristille hyödyllisin varuste.
    Näinpä - helpottaa jarruttamista, kun ei tarvii pelätä, että rengas lukittuu. Nyt kuluneellakin viikolla olen harjoitellut jarruttamista ilman ABSeja (kun ei mun mopossa niitä ole), niin kyllä takapyörän aika hätäisesti saa lukkoon... Eli harjoitusta vaatii! Toisaalta harjoittelu itselläni on tärkeän tuntuinen osa harrastusta. Viime viikonvaihteessa onnistuin ensimmäistä kertaa tekemään uukkarin tanko täysin käännettynä, mopo vähän kallellaan - ja kas - ei se sittenkään kaatunut, vaikka se pelko harjoitellessa on ollut puserossa. Tämä siis jalat tapeilla.

    Mutta jos _säädyllisesti_ ajelee, niin vähemmälläkin pärjää. _Useimmiten_ turvallisuus on kiinni omista valinnoista ja tekemisistä. Ja ne, jotka eivät ole, ovat sitten ns. kaikkivaltiaan käsissä.

    Ite jos voittaisin rahaa lotossa, tai muuten saisin riittävästi sitä, niin hommaisin todennäköisesti Yamaha Teneren. Eihän se maksa kuin alta 13,000 uutena. Mutta rajallinen budjetti... Voi voi.

    Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
    Suzuki DL650 (2009) - mä
    Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
    Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
    EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo
  23. #23
    Lainaa yöLiitäjä kirjoitti Katso viesti
    Näinpä - helpottaa jarruttamista, kun ei tarvii pelätä, että rengas lukittuu. Nyt kuluneellakin viikolla olen harjoitellut jarruttamista ilman ABSeja (kun ei mun mopossa niitä ole), niin kyllä takapyörän aika hätäisesti saa lukkoon... Eli harjoitusta vaatii! Toisaalta harjoittelu itselläni on tärkeän tuntuinen osa harrastusta. Viime viikonvaihteessa onnistuin ensimmäistä kertaa tekemään uukkarin tanko täysin käännettynä, mopo vähän kallellaan - ja kas - ei se sittenkään kaatunut, vaikka se pelko harjoitellessa on ollut puserossa. Tämä siis jalat tapeilla.

    Mutta jos _säädyllisesti_ ajelee, niin vähemmälläkin pärjää. _Useimmiten_ turvallisuus on kiinni omista valinnoista ja tekemisistä. Ja ne, jotka eivät ole, ovat sitten ns. kaikkivaltiaan käsissä.

    Ite jos voittaisin rahaa lotossa, tai muuten saisin riittävästi sitä, niin hommaisin todennäköisesti Yamaha Teneren. Eihän se maksa kuin alta 13,000 uutena. Mutta rajallinen budjetti... Voi voi.

    Nykyisessä pyörässäni on ABS, ensimmäiset n.300000km tuli harjoiteltua ilman...
  24. #24
    Lainaa Skyrock kirjoitti Katso viesti
    Kiitos kaikille vinkeistä, perhana kun ne pyörät jotka miellyttää on kaikki tyyppiä ”ei todellakaan aloittelijoille”. Saa nähdä mihin sitä päätyy.. mutta siis tämäkin peli pysyy vaihtoehdoissa ja potentiaalisena tulevana kulkupelinä.

    ABSia, luistonestoa, keulimisen estoa, quick shifteriä ja muita uusia hienouksia ei tästä löydy, mitkä saattavat olla se pieni ero sairaalaruuan ja hyvän pihvin välillä näin aloittelijan kohdalla.
    Olet kuitenkin ostamassa pyörää omien mieltymyksin mukaan, etkä muiden. Rauhallisesti ja maltilla kun lähtee liikkeelle, niin pyörä kun pyörä sopii myös aloiteliaalle.
  25. #25
    Niin, itse aloitin kaksipyöräisillä joskus vuona 1969/70. Jokaisen ajokauden alkaessa en ole koskaan ihan varma, vaan pitää harjoitella ja hakea tuntumaa ensin. Euroopan matkoja on takana joku 100 tkm. Jos koet olevasi varma ja kokenut, niin anna mennä vain. Minulla vasta ajossa kolmas FJR, on olleet vakiorenkaat aina.
  26. #26
    Lainaa Skyrock kirjoitti Katso viesti
    Aloittelijan hölmöt kysymykset nr. 1, kortti parhaillaan vasta työn alla ja mopokuume kova. Näin kypsemmällä iällä tilannetta pahentaa se että budjetissa ei ole ylärajaa ja hieno sen pitäisi olla. Toisaalta sitten ne kikkailut ja keulimiset voi jättää nuoremmille hurjapäille.

    Mutta siis asiaan, olis makee peli jota olen kuolannut, fighteri 300 leveällä takarenkaalla. Onko tollanen ihan hirveä ajettava ja rakennettu vaan näyttelyjä varten? Kyllähän sillä kuitenkin pitäisi olla kiva ajaa että harrastus saa hyvän alun.
    Onhan täällä tullut monta hyvää näkökohtaa esille ja silti ollaan ikiaikaisen kysymyksen äärellä .

    Paljonko on paljon.... vaikka olis kyse hirveän määrästä.

    Sama pyörä on yhdelle "hyvä" ja toiselle ihan hirveä keksintö.

    Varmaan ne omien tarpeiden mukaiset "suuremmat linjat" ovat ihan hyvä hahlo aloittaa.

    Eli onko oma juttu nurkissa cruisailua, tourinkia, vai pitääkö päästä oikein kunnolla kallistamaan.

    Jonkin verran noissa aina pääsee kivuitta "rajojen yli", mutta ei siitä vaan pääse yli eikä ympäri,
    että erilaiset vehkeet erilaisiin hommiin antaa "lajissaan" selkeästi suuremman nautinnon.

    Voihan sitä toki jotain muuta itselleen uskotella ja keksiä melko briljanttejakin selityksiä......
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  27. #27
    ja vitut, haet sen pyörän mikä napostaa, that's it.
    ja ajat sillä sen verran kun kinostaa ja sillä hyvä.
    Honda GL1800 -06
    Vanhat: VF750C, GL1500C
  28.  
  29. #28
    Lainaa Bone kirjoitti Katso viesti
    Sama pyörä on yhdelle "hyvä" ja toiselle ihan hirveä keksintö.
    Tämä muuten pitää paikkansa aika täydellisesti. Itse kun alotellut monen moisella ritsalla, niin mikään ei tunnu erityisen "hirveältä". Peevellä nuorempana vetelin 90 vauhteja soralla, sen jälkeen missään vehkeessä ei ole ollut huono jousitus

    Täälläkin eräs käyttäjä, jonka nimi alkaa J:llä ja loppuu s:ään on sanonut, että 690 on möhkökompromissi. Wut. Itse kun tuolla R-versiolla ajoin, niin minun kokoselle kaverille (vähän toista sataa kg) toi tuntuu yhtä kevyeltä kun mopo. Tuntu että olis voinut lähteä vaikka enskapolulle möyrimään.
    Exc kotari taasen on pehmeä ja turhankin kevyt.