Tulokset 1:stä 9:een 9:sta
  1. #1
    Motorg ry, hallituksen varajäsen RiderOnTheStorm:n avatar
    Hallitus
    Liittyi Jan 2013
    Espoo
    MotOrg ry jäsen
    Älä suotta kommentoi uusien prätkien ominaisuuksia nettitietojen mukaan. Lähde Milanoon paikanpäälle katsomaan miltä kauden 2020 uutuudet näyttää. Matkavekka on tehnyt meille tarjouksen lennoista ja hotellista messujen aikaan.

    Lähtö on torstai iltapäivällä ja paluu sunnuntaina. Hinta ei sisällä messulippuja eikä sinne siirtymistä. Messuihin tutustumiseen jää yhdestä kahteen päivään. Jos ehtii päivässä kiertää kaiken voi toisen päivän käyttää kaupunkiin tutustumiseen.

    Varsinaista matkanjohtajaa ei ole, mutta allekirjoittanut toimii yhteyshenkilönä. Toki jos löytyy Milanossa joskus käynyt tai lokaalia kieltä puhuva niin vapaaehtoiseksi saa ilmoittautua.

    Hinta on 591 € 2hh huoneessa ja 741 € 1 hh huoneessa. Hotellina on Hotel Ibis Centro lähellä Repubblican metroasemaa.

    Jotta matka toteutuu pitää reissuun lähteä 15 henkilöä. Ryhmän pitää olla kasassa 29.5 mennessä, jolloin päätetään matkan toteutumisesta. Liitteessä tarkemmat tiedot hintoineen, peruutusehtoineen ja ilmoittautumisohjeineen.

    https://www.eicma.it/en/
    Liitetyt tiedostot Liitetyt tiedostot
  2. #2
    Seiskytluvun hemmetin enkeli siki:n avatar
    Liittyi Jul 2005
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    No niinpä tietysti. Neljä vuotta tuolla juossut ja tämä vuonna aattelin skipata, ni toki sitten örkki järkkää matkan. Pahus.
    <p>Karvanen REXERI Suzuki T-250 -71 Kawasakit: A7 Avanger 350 -71 H1 Mach III (H1B) 500 -73 Z500 -80 ZRX 1200 -04</p>
  3. #3
    Messulippu oli ennakkoon ostettuna jotain 20 euron luokkaa 2018 ja punainen metrolinjahan ajaa suoraan perille asti tuonne Fieraan. Normimetrolippu ei kelpaa sinne asti, vaan tarvitaan Rho-Fiera erikoislippu, joka maksaa sen euron tai kaksi extraa(perillä oli tarkastajat tsekkaamassa, että oli oikea piletti taskussa). Joustavammalla aikataululla liikkuvat pystyvät yhdistämään tuohon esimerkiksi futismatsin, joita Milanossa on takuuvarmasti aina tarjolla, jos vain sarja ei ole tauolla. Tällöin toki tarvitaan 1-2 extrapäivää kohteessa.
    Ducati 999X, KTM 350 SX-F.
  4. #4
    Seiskytluvun hemmetin enkeli siki:n avatar
    Liittyi Jul 2005
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Niin. Ja ehdottomasti kandee käydä, on ihan stanan massiiviset messut.
    <p>Karvanen REXERI Suzuki T-250 -71 Kawasakit: A7 Avanger 350 -71 H1 Mach III (H1B) 500 -73 Z500 -80 ZRX 1200 -04</p>
  5. #5
    Äkkisellään messissä. Monena vuonna tapahtuman noteerannu ja ehkä hiukan halunnu lähteä, mutta huono budjetointi estänyt.
    "Whatever"

    Kuvat.fi
    Flickr
  6. #6
    Ai hitsi, no nyt alkoi kiinnostamaan. Kyllähän sitä voisi lähteä mukaan.
    Honda CBR1000RR '08
    ex. Yamaha FZ6-S '06
  7. #7
    Oltiin viime marraskuussa Sawolaisella porukalla tuolla käymässä meitä lähti yhteensä 20 hengen porukka Kuopiosta. Messuthan on todella isot, vinkkinä kannattaa suunnata messuille vasta puolenpäivän jälkeen, koska muuten siellä ei käytännössä pääsee liikkumaan juuri mihinkään. Metrolla on todella näppärä liikkua, ja Milanossa on paljon muutakin nähtävää.
  8. #8
    Motorg ry, hallituksen varajäsen RiderOnTheStorm:n avatar
    Hallitus
    Liittyi Jan 2013
    Espoo
    MotOrg ry jäsen
    Toistaiseksi näyttää siltä, että matkaa ei tule. Jos olet kiinnostunut niin ilmoittaudu mukaan. Yleensä isojen messujen aikana kaikki on kallista, joten tuskin hinnat tippuu ajankohdan lähestyessä.
  9.  
  10. #9
    Jos kuihtuu kasaan, niin halukkaat voinevat vaikka tämän ketjun kautta sopia tapaamista tjsp.
    Ducati 999X, KTM 350 SX-F.