Tulokset 1:stä 10:een 10:sta
  1. #1
    Tervehdys! Nyt kelpaisi jeesi iskunvaimentimista tietäviltä!

    TLDR: Kuinka paljon klappia etuiskarissa on vielä sopiva uusilla holkeilla (ks videot lopussa)?


    Nyt olisi hyvät neuvot arvokkaita. Huomasin että potilaassa (ZX-6R 2010) oli tuntuvasti klappia kummassakin etuiskarissa (Showa big piston). Niinpä päätin, että on korkea aika huoltaa etuiskarit ja etenkin vaihtaa liukuholkit. Vasemman puoleisen iskarin jo purin, vaihtelin osat ja kasasin ja vaikutti olevan toimenpiteen jälkeen jämäkkä. Sen sijaan tämä oikeanpuoleinen aiheuttaa vielä melkoista päänsärkyä kokemattomalle huoltajalle.

    Eli purin iskarin ja asensin uudet liukuholkit ja tiivisteet paikoilleen. Sitten ennen muiden sisuskalujen asentamista kokeilin, että vähenikö klappi. No eipä siltä tunnu! Eli etenkin se ylempi liukuholkki ihan selvästi kolisee ja pääsee liikkumaan poikittaissuunnassa. Koska tätä ilmiön suurutta on niin hankala selittää, otin aiheesta läjän videoita eri tavoin.

    Poikittainen klappi demonstroituna ilman sisuskaluja:
    https://www.youtube.com/watch?v=C-7U...ature=youtu.be

    Video siitä kuinka älyttömän helposti tuo ulkoputki solahtaakaan uuden holkin yli.
    https://www.youtube.com/watch?v=B6hmK9-Zf6Y
    Siis tippaakaan voimaa ei tarvitse käyttää tuohon ulkoputken asenteluun vaan sinne solahtaa ihan pyytämättä ja yllättäen. Se toisen puolen iskari vaati huomattavasti äheltämistä, että sai ulkoputken holkin yli.


    Ja vielä yläholkki iskarin sisältä kuvattuna:
    https://www.youtube.com/watch?v=H2jk...ature=youtu.be
    https://www.youtube.com/watch?v=b1ec...ature=youtu.be


    Eli kysymys kuuluu kuinka huolissaan tuosta pitää olla. Onko tuo klappi vielä järjellisissä rajoissa? Pitäiskö mun vaan kokeilla kasata koko hoito ja sitten ihmetellä väheneekö klappi kun on kaikki sisukalut sisällä? Vai pitäiskö seuraavaks ruveta miettimään uutta ulkoputkea? Uutta sisäputkea? Jotain muuta? Mietin kanssa että olisko syytä viedä Motovillelle kattottavaksi ennen kuin kasaan, jos nyt vaan vielä ennen ajokautta kerkeis.

    Kovasti kiitollinen olen neuvoista. Raivoisalla googlauksella löytyy niinkin hienoja neuvoja kuin että jos iskareissa on klappia, vaihda holkit...nou shit? Etenkin radalla olis tarkoitus tällä kikottimella jatkaa ajamisen opettelua.

    Thänks!
    - Coriolis

    PS. Niin ja kyseessä on siis katupyörä, jolla edellinen omistaja on kuitenkin ajanut rataa ihan huolella. Jarrua on siis käsittääkseni käytetty ihan huolella ja siten jousitusta kurmotettu. Mittarissa joku 20tkm. On käynyt jossain välissä Moto Racing Companyn alustahuollossa jossa ainakin jouset on vaihdettu jäykempiin.
    ZX-6R
    Triumph Speed Four
  2. #2
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Ei tuo kyllä ihan kunnossa ole. Heittokelolla mitaten n. 0,4mm tuntuu ehjän iskarin sisäputki alapäästä heittävän, eli siis tuon verran siellä on välystä. Tommonen koliseva versio ei vaikuta kovin hyvältä. Ville varmasti osaa sanoa, että mikä siellä on särki.
    Superbike #7
  3. #3
    Lainaa Nitrous kirjoitti Katso viesti
    Ei tuo kyllä ihan kunnossa ole. Heittokelolla mitaten n. 0,4mm tuntuu ehjän iskarin sisäputki alapäästä heittävän, eli siis tuon verran siellä on välystä. Tommonen koliseva versio ei vaikuta kovin hyvältä. Ville varmasti osaa sanoa, että mikä siellä on särki.
    Kiitos jeesistä! Joo kaiketi toi näyttämässä käyminen olis se kaikkein järkevin ratkaisu.

    Jaksaisitko vielä täsmentää idiootille ton 0,4mm heittokellohomman? Eli siis onko se niin että toi mainitsemasi 0,4 mm vastaisi tuota kuvassa esitettyä mittaa? Eli jos ulkoputki olis penkissä kiinni niin alapään alakohdasta pystyis liikuttamaan ton 0,4 mm poikittaissuunnassa (iskarin toimintasuuntaa vastaan kohtisuoraan)? Eikös se sillion merkkaa että jos vaikka iskari on asennossa jossa a = 2b, niin yläholkissa olis kuitenkin välystä jo 0,8 mm (sikäli kun alaholkki on tiukka)? Vai oliko idea että se on järkevämpi mitata kun b on pienempi kuin a?

    Iskarin_valys.png

    Thänks!
    - Coriolis
    ZX-6R
    Triumph Speed Four
  4. #4
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Coriolis kirjoitti Katso viesti
    Kiitos jeesistä! Joo kaiketi toi näyttämässä käyminen olis se kaikkein järkevin ratkaisu.

    Jaksaisitko vielä täsmentää idiootille ton 0,4mm heittokellohomman? Eli siis onko se niin että toi mainitsemasi 0,4 mm vastaisi tuota kuvassa esitettyä mittaa? Eli jos ulkoputki olis penkissä kiinni niin alapään alakohdasta pystyis liikuttamaan ton 0,4 mm poikittaissuunnassa (iskarin toimintasuuntaa vastaan kohtisuoraan)? Eikös se sillion merkkaa että jos vaikka iskari on asennossa jossa a = 2b, niin yläholkissa olis kuitenkin välystä jo 0,8 mm (sikäli kun alaholkki on tiukka)? Vai oliko idea että se on järkevämpi mitata kun b on pienempi kuin a?

    Iskarin_valys.png

    Thänks!
    - Coriolis
    Tuon noin neljä kymppää ehjäkin etupumppu (Suzukin) näyttää joustavan, kun se on kasassa ja alapäästä mittaa. Ja tuo 0,4 on siis maksimiheitto, käytännössä siis +-0,2. Ja koska tuossa on aika paljon vartta välissä niin holkeissa välys on selkeästi pienempi kuin tuo alapäästä mitattu. Luulisin, että joitain satkuja,max 0,1mm on laakerivälys niissä.
    Superbike #7
  5. #5
    Aina rakentelu mielessä.... finn:n avatar
    Liittyi Oct 2007
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Hyvin mahdollista, että ulkoputket loppuunkuluneita. Huono voitelu ja loppuunkuluneet yläholkit saattaa oli syy tämäntapaiseen kulumiseen. Aikaisemmin vaihdoin joka kauden jälkeen öljyt ja holkit. Sen lisäksi kierrän yläputket 1/4 kierroksen kautta kohden, niin kuluvat ainakin jotenkuten tasaisesti.

    Silmämääräisesti ulkoputkien sisäpintojen kulumaa voi tarkistaa valoa vasten ja kulumaa peilauksia tarkastaen. Paras tapa on mitata sisähalkaisija putken koko pituudelta.

    Itse olen pienempiä välyksiä poistanut shimmaamalla yläholkkia, mutta täytyy olla tarkkana, ettei rupee ahistamaan. Parasta huoltamista kuitenkin hankkia uudet ulkoputket. Firebladeen olen joskus onnistunut ebayn kautta saamaan uudet putket alle 200.-/kpl.
    ... remember the times, when sex was safe and bikes were dangerous?


  6. #6
    Kiitokset vielä näkemyksistä!


    Lainaa finn kirjoitti Katso viesti
    Hyvin mahdollista, että ulkoputket loppuunkuluneita.
    Joo, jotenkin tää tuntuis luontevimmalta selitykseltä. Joskin olen vieläkin hämmennyksen vallassa siitä, että jos näin on, niin eikö sillion sen välyksen pitäis tuntua selvästi eri suuruiselta eri kohdassa. Eli siis eikai ulkoputki voi kulua kuin vain siltä jouston matkalta? Eli siitä jossa holkki hinkkaa putkea vasten? Ei ulkoputken alapäästä? Jonkun tovin olen jo ottanut tuijotuskilpailua putken kanssa ja kyllä siellä jokunen naarmu näkyy mutta ei se mitenkään erityisen kuluneelta vaikuta. No silmällä lienee haastavaa sanoa.


    Lainaa Nitrous kirjoitti Katso viesti
    Tuon noin neljä kymppää ehjäkin etupumppu (Suzukin) näyttää joustavan, kun se on kasassa ja alapäästä mittaa. Ja tuo 0,4 on siis maksimiheitto, käytännössä siis +-0,2. Ja koska tuossa on aika paljon vartta välissä niin holkeissa välys on selkeästi pienempi kuin tuo alapäästä mitattu. Luulisin, että joitain satkuja,max 0,1mm on laakerivälys niissä.
    Tämäkin mua hämmentää. Eli jos etäisyys ulkoputken alapäästä alaholkkiin on b = 150 mm ja etäisyys alaholkista yläholkkiin b = 295 mm, niin silloinhan yläholkin välys v_ylä ja alaholkin välys v_ala näkyis alapään heittokellossa lukemana

    h = b/a * v_ylä + b/(a+b) * v_ala.

    Eli jos olettais että (ehjän iskarin) alaholkissa olis esimerkiksi välys v_ala = 0.1 mm, ja heittokello näyttäis h = 0.4 mm, niin silloinhan yläholkin välys olis

    v_ylä = a/b*(h - b/(a+b)*v_ala) = 295/150*(0.4 mm - 150/(150+295)*0.1 mm) = 0.72 mm.

    Eli välystä sais periaatteessa ollakin ihan kohtuudella? Jotain selvästi ajattelen väärin. Tai jos vielä ajattelis toisella tavalla, että ylä ja alaholkissa olis sama välys (v_ylä = v_ala), niin silloin heittokellon lukema h=0.4 tarkoittais, että holkkien välys olis

    v_ala = v_ylä = 0.4/(150/295 + 150/445) = 0.47 mm.

    Eli melko runsaasti enempi kuin tuo 0.1mm? Vai mitä mä ajattelen väärin?

    Tarkoitus ei siis ole yrittää päteä tässä vaan ihan aidosti ymmärtää mistä tuossa on oikein kysymys. No eihän siellä montaa osaa ole jossa voi tuota häröä olla... Kiitos joka tapauksessa valtavasti neuvoista!
    ZX-6R
    Triumph Speed Four
  7. #7
    Aina rakentelu mielessä.... finn:n avatar
    Liittyi Oct 2007
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    ^Mielestäni olet ihan oikealla jäljellä. Eli, jos tuon lyhyemmän pään pidentää ja heittokellon asetta sinne päähän, niin mitta suurenee.

    Jos putket näyttävät olevan ok, niin sitten vaan yläholkkia shimmaamaan, kunnes klappi tyydyttää. Shimmiliuskoja saa varmaan kunnon laakerikaupasta
    ... remember the times, when sex was safe and bikes were dangerous?


  8. #8
    Tätä vielä ankarasti teidänkin näkemysten avustamana pähkäiltyäni ja räknäiltyäni päätin, että kokeillaan nyt miltä välykset vaikuttaa jos lyö kaikki romut ja ölpät sisään ja yrittää uudestaan.

    Löysin vielä nää kaks videota aiheesta ja kummassakin näyttäis sisäputki sulahtavan jouhevasti ulkoputken yli.
    https://www.youtube.com/watch?v=XynD...outu.be&t=1965

    https://www.youtube.com/watch?v=wkCJ...youtu.be&t=357
    eli jos tässä on vikaa niin olis noissakin lienee saman verran.

    Jos ulkoputki olis kulunut välyksen pitäis olla suuri vain siinä holkki-ulkoputki kihnutuskohdassa. Nyt oli samanlainen läpi putken. Ja sisäputki ei voi kulua yläholkin kiinnitysuran alta mitenkään, kun ei sitä mikään hinkkaa? Alaholkissa ei myöskään tunnu mitään välystä.

    Kun ottaa videota putken sisältä näyttää välys isommalta kuin onkaan koska sisäputken liikkuessa yhteen suuntaan, liikkuu sisäputken peilikuva toiseen suuntaan. Siis välys näyttää isommalta kuin mitä oikeasti onkaan.


    No nyt kun on romppeet sisällä niin ei siellä enää mitään löysää tunnu. Tai jos onkin niin sanoisin että ei se ainakaan enempää kuin se 0,4mm ole (mitä nyt käsivaralla pystyy sanomaan). Veikkaan että tarinan opetus on että ei pitäis aina olla niin vainoharhainen. Veikkaan että se klappi joka iskareissa tuntui ennen huoltoa johtui alaholkeista jotka olivatkin silminnähden kuluneet. Jos pitäis vielä arvella niin, ingenjöörit ovat varmaan päättäneet että yläholkissa voikin olla enempi välystä (tarkoittaa enempi herkkyyttä joustossa), koska se ei vaikuta renkaan poikittaisliikkeeseen niin paljoa. Lisäksi iskunvaimentimen kasaantuessa ja pidentyessä öljy virtaa sen ohi (vai virtaako?), joten hydromystiikka entisestään tasoittaa klappia. Alaholkin ohi öljy ei kai virtaa joten siinä on oltava vähempi klappia.


    No joka tapauksessa varsin hyvältä se nyt vaikuttaa. Eikai auta kuin testailla vielä lisää jahka saa ne takas pyörään kiinni.

    Kiitokset vielä Nitrous ja finn! Ja mielellään saa kyllä vielä esittää eriävän näkemyksensä jos vielä vaikuttaa siltä että oon ihan pöpi.

    - Coriolis
    ZX-6R
    Triumph Speed Four
  9. #9
    Aina rakentelu mielessä.... finn:n avatar
    Liittyi Oct 2007
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Itse en lähtisi kasaamaan noin "höröä" keulaa. Katsoin vielä kerran videoitasi, ja kyllä liike on mielestäni liian suuri. Tollanen keula voi jo ravistella aika lailla jarruissa, eikä sen toiminta muutenkaan ole optimaalinen.

    Muutenkin se voi vaikuttaa huomattavastikin alustan toimintaan ja ajettavuuteen. Nopeusrajoitteiden luvatussa maassa, sillä nyt ei liene suurempaa merkitystä, mutta jos eksyt radalle tai muuten vaan meno alkaa mielyttämään, niin silloin kyllä hyvään alustaan tulee panostaa.
    ... remember the times, when sex was safe and bikes were dangerous?


  10.  
  11. #10
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    JOS toinen pamppu antaa jarrussa taaksepäin niin voi jännästi kääntää jarrussa kun etuakseli kääntää pyörää sivulle.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)