Tulokset 1:stä 26:een 26:sta
  1. #1
    Kokemuksia pesureista ja laitevinkkejä?

    Harkinnassa tällainen
    https://www.virtasenkauppa.fi/ultraa...-rosteri-11599

    Viime kesänä tuli ongelmaksi jarruissa tärräävä keula. Joku viisaampi osasi neuvoa, että "herkistelepä" ne jarrulevyn rinkulat. No ilmeni, että ne ovat aivan jumissa. On koitettu ruiskutella Bräkleeniä ja irrotusöljyä joka ei nyt ehkä parasta jarruosille. Nämä rinkulat saa liikkumaan ainoastaan sillä, että mutteri ja pultti rinkulan läpi ja pyötittämään. Ovat kuitenkin niin jumissa, että eivät tunnu edes tällä herkistyvän. No eräs viisaampi totesi, että lyö levyt ultraäänipesuriin niin siinä ratkaisu.

    Nyt katsellut näitä pesureita sillä silmällä, että voisi olla hankinnan paikka. Laskeskelin, että linkin takaa löytyvään pesuriin saisi juuri ja juuri mahtumaan jarrulevyn siten, että pari rinkulaa saisi upoksiin kerralla. Isommissa laitteissa hinta pomppaa sitten jo reilusti.

    Tällä pesurilla onnistuisi samalla jarrusatuloiden puhdistus talvihuollon yhteydessä. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin tuonne pesuriin voisi heittää myös jarrutiivisteet? Onko pesuainevalinnassa otettava jotain huomioon, kun näitä osia pesee?

    Vinkkejä hyvistä laitteista ja litkuista otetaan vastaan.
    Yamaha R6R 2007
  2. #2
    Mulla on tää:
    https://www.ebay.com/itm/Ultrasonic-...frcectupt=true

    Mä ostin sen 2-3v sitten kiinasta, mutta sama kapine. Toiminut moitteetta. Sirisee sen verran kovalla, että mun pienessä ropaustilassa ei viitti samaan aikaan työskennellä, kun UÄ on päällä. Työkaveri osti joululahjaksi tollasen 22-litrasen juurikin tuolta tsekeistä. Hyvin toimi toimitus sekä laite.

    Pesuaineita on vähän vaikee saada. Nuo IKH:lla ja Motonetissä olevat maksaa hunajaa. Mulla on töistä litkuja, joista en maksa mitään. Välillä vähän tiukkoja, kun lähtee moottorin kansista ja sylintereistä maalit irti Ultraäänellä kun alumiiniosia (myös muitakin), kun putsailee. Niin kun ottaa pois ja puhaltaa kuivaksi paineilmalla niin perään kannattaa suihkasta ympäriinsä sinolia. Se tekee ohuen kalvon, joka estää hapettumiselta. Jos sinolia ei ruiskuttele, niin kohta on ruistepilkkuja kaikkialla avonaisilla metallipinnoilla. Sinol-kikan on VMPK-henkilöt opettanut.

    Ja siihen jarrujuttuun, laitoitko pultin ja mutterin sitten porakoneeseen ja pyörittelit sillä? Jos et vielä ottanut etuvannetta irti, ni ota. Ei tarvitse varoa muita tiivisteitä kun renkaan laakerien. Itse olen muutamia kertoja niittejä pyöritellyt. Sitä möhnää tuli ainakin itellä aika paljon pois, vaikka päällepäin ei näy yhtään.

    Jos pesureissa on pelkkää vettä, niin sinne voi laittaa melkolailla mitä vaan. Ultraääni puhdistaa hyvin hellävaraisesti. Ja voi laittaa myös kumitiivisteitä, eivät mene rikki tai haperru.
    Ultraäänessä pitäisi käyttää pesuainetta, joka ei separoidu (eli jos on alkoholipohjainen pesuaine, niin yleensä alkoholi nousee pintaan ja puhdistusosa pohjalle). Jos on separoituva, niin silloin alkoholi on pinnassa ja se siitä haihtuu pois. Kohta alkoholia ei ole ollenkaan ja pesutulos heikkenee. Tällaiset separoituvat pesuaineet on tarkoitettu käytettäväksi suihkuttavissa pesukoneissa (vähän kun koti tiskikone).
    Jos pesuaineessa on mainittu, että soveltuu ultraäänipesuun, niin yleensä se ei ole separoituvaa.
    Jotkut pesuaineet syövyttää alumiinia tehokkaasti. Eli moottoreita puhdistaessa kannattaa olla tarkkana mitä pesuainetta käyttää.
    Viimeksi muokannut: T1mppa; 12.02.2019 klo 15:41.
    Braaaaap
  3. #3
    Tuomoseen Pirkkapesuriin törmäsin joskus Youtubessa. En ole testannut mutta video on vakuuttava. Antaa astian muodon suhteen ainakin vapauksia...
    https://youtu.be/R1DtY2VwSyY
  4. #4
    Lainaa E-tana kirjoitti Katso viesti

    Tuolla myös muun kokoisia https://trad4u.eu/ultrasonic-cleaner...city_range=122
    2013Halli 5x1Maili2016Lappenranta K 3X1Maili
    2013Joensuu 2X1Maili
    2013Lappenranta S7X1Maili
    2014Lappenranta S 6X1Maili
    2015Halli6X1Maili
    2015Lappenranta K 17X1Maili
    2015Kauhava17X1Maili
    2015Räyskälä27X1/4Maili
    2015Lappenranta S 3X1Maili
  5. #5
    Lainaa Amppa kirjoitti Katso viesti
    Tuomoseen Pirkkapesuriin törmäsin joskus Youtubessa. En ole testannut mutta video on vakuuttava. Antaa astian muodon suhteen ainakin vapauksia...
    https://youtu.be/R1DtY2VwSyY
    Ichiban Moto ja "Vakuuttava" samassa lauseessa
  6. #6

    Mulla on tuo sama, ainekin mun museopyörän kaasarin osat ja jarru osat tuli puhtaaksi, vähän äänekäs kello siinä mutta toimii.
    Kawoja vuodesta 1984
    Kawa Z1 900 Vm-73
    Kawa ZX 10RR Vm-18
  7. #7
    Lainaa Amppa kirjoitti Katso viesti
    Tuomoseen Pirkkapesuriin törmäsin joskus Youtubessa. En ole testannut mutta video on vakuuttava. Antaa astian muodon suhteen ainakin vapauksia...
    https://youtu.be/R1DtY2VwSyY
    Ei vastaa samaa kuin ultraääni. Ei varmasti puhdista pieniä reikiä ja koloja puhtaaksi,mpinta voi puhdistua ja siihen se jää.
    Kawoja vuodesta 1984
    Kawa Z1 900 Vm-73
    Kawa ZX 10RR Vm-18
  8. #8
    Työpaikallani on ultraäänipesuri. Joskus siinä tulee putsattua jotain osia, jotka eivät mahdu sinne kokonaan. Pistää vaan sitten ensin toisen pään ja sitten toisen pään. Pesuaineesta en tiedä mitä on, mutta sellainen liukas pinta siitä jää niin että pesen osat pesurin jälkeen vedellä ja kuivaan hyvin. Sen kyllä sitten huomaa kun pesuneste on vaihdon tarpeessa. Osat eivät tule puhtaaksi ja pesuvedessä on rasvaa. Mutta on kyllä hyvä laite.
    ZZR1400
  9. #9
    Lainaa AJoe kirjoitti Katso viesti
    Ichiban Moto ja "Vakuuttava" samassa lauseessa
    No ehkä kaikki kaverin vintilä-viritykset ei ole sieltä vakuuttavimmsta päästä Mutta sanotaanko että videon perusteella likaa näyttäisi irtoavan
  10. #10
    Lainaa T1mppa kirjoitti Katso viesti
    Mulla on tää:
    https://www.ebay.com/itm/Ultrasonic-...frcectupt=true

    Mä ostin sen 2-3v sitten kiinasta, mutta sama kapine. Toiminut moitteetta. Sirisee sen verran kovalla, että mun pienessä ropaustilassa ei viitti samaan aikaan työskennellä, kun UÄ on päällä. Työkaveri osti joululahjaksi tollasen 22-litrasen juurikin tuolta tsekeistä. Hyvin toimi toimitus sekä laite.

    Pesuaineita on vähän vaikee saada. Nuo IKH:lla ja Motonetissä olevat maksaa hunajaa. Mulla on töistä litkuja, joista en maksa mitään. Välillä vähän tiukkoja, kun lähtee moottorin kansista ja sylintereistä maalit irti Ultraäänellä kun alumiiniosia (myös muitakin), kun putsailee. Niin kun ottaa pois ja puhaltaa kuivaksi paineilmalla niin perään kannattaa suihkasta ympäriinsä sinolia. Se tekee ohuen kalvon, joka estää hapettumiselta. Jos sinolia ei ruiskuttele, niin kohta on ruistepilkkuja kaikkialla avonaisilla metallipinnoilla. Sinol-kikan on VMPK-henkilöt opettanut.

    Ja siihen jarrujuttuun, laitoitko pultin ja mutterin sitten porakoneeseen ja pyörittelit sillä? Jos et vielä ottanut etuvannetta irti, ni ota. Ei tarvitse varoa muita tiivisteitä kun renkaan laakerien. Itse olen muutamia kertoja niittejä pyöritellyt. Sitä möhnää tuli ainakin itellä aika paljon pois, vaikka päällepäin ei näy yhtään.

    Jos pesureissa on pelkkää vettä, niin sinne voi laittaa melkolailla mitä vaan. Ultraääni puhdistaa hyvin hellävaraisesti. Ja voi laittaa myös kumitiivisteitä, eivät mene rikki tai haperru.
    Ultraäänessä pitäisi käyttää pesuainetta, joka ei separoidu (eli jos on alkoholipohjainen pesuaine, niin yleensä alkoholi nousee pintaan ja puhdistusosa pohjalle). Jos on separoituva, niin silloin alkoholi on pinnassa ja se siitä haihtuu pois. Kohta alkoholia ei ole ollenkaan ja pesutulos heikkenee. Tällaiset separoituvat pesuaineet on tarkoitettu käytettäväksi suihkuttavissa pesukoneissa (vähän kun koti tiskikone).
    Jos pesuaineessa on mainittu, että soveltuu ultraäänipesuun, niin yleensä se ei ole separoituvaa.
    Jotkut pesuaineet syövyttää alumiinia tehokkaasti. Eli moottoreita puhdistaessa kannattaa olla tarkkana mitä pesuainetta käyttää.
    Kiitos vinkistä. Nuo ebayn vaihtoehdot vaikuttavat kyllä kustannustehokkailta. Ilmeisesti niissä saattaa tulla mukana töpseli joka ei mene suoraa meidän pistorasiaan, eli täytyy olla tarkkana tilatessa tai sitten tehdä pieniä sähkötöitä jos tulee suomen pistorasiaan sopimaton versio...
    Yamaha R6R 2007
  11. #11
    Lainaa E-tana kirjoitti Katso viesti
    Ilmeisesti niissä saattaa tulla mukana töpseli joka ei mene suoraa meidän pistorasiaan,
    Tuossa ei juu lue, että tulis EU-plug, eli schuko. Mutta sellainen tuli kyllä mukana mulla ja työkaverillani. Eiköhän tule myös muillekin Suomesta tilauksen tekeville.

    Sähköä tuo syö joka tapauksessa 220V ja powerissa on sama liitin kun esim pöytätietokoneessa. Vaihtaa vaan Schuko-piuhan, jollaisen saa ostettua vaikka tokmannilta jos sattuu niin, että on joku eksoottinen piuha mukana.

    Braaaaap
  12. #12

    Kiitos, laitetaan tilaukseen
    Yamaha R6R 2007
  13. #13
    Nostetaan aihetta.

    Kun T1mppan ebay-linkki näyttää erroria, niin mites tämmöinen.

    Ultraäänipesuri 10 L RST
    Ultraäänipesuri 10 Litran tankilla.
    249,00 €
    https://www.vauhtiputka.fi/tuote/ultranipesuri-10-l-rst

    Motonetissä maksaa Ultraäänipesuri RST 3 litran säiliöllä saman verran.
    https://www.motonet.fi/fi/tuote/8031...tran-sailiolla

    IHK:ssa tuo motonetin pesuri olisi 199€
    https://www.ikh.fi/fi/ultraaanipesuri-3l-rst-u3000
  14. #14
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Nostetaan aihetta.

    Kun T1mppan ebay-linkki näyttää erroria, niin mites tämmöinen.

    Ultraäänipesuri 10 L RST
    Ultraäänipesuri 10 Litran tankilla.
    249,00 €
    https://www.vauhtiputka.fi/tuote/ultranipesuri-10-l-rst
    Eiköhän tuo tirise siinä missä muutkin? Näyttävät olevan aika identtisiä "eri merkkiset" mallit.
    Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
  15. #15
    Monen kokoista/muotoista/hintaista,
    https://trad4u.eu/ultrasonic-cleaners

    kuljetukset toiminut hyvin
    2013Halli 5x1Maili2016Lappenranta K 3X1Maili
    2013Joensuu 2X1Maili
    2013Lappenranta S7X1Maili
    2014Lappenranta S 6X1Maili
    2015Halli6X1Maili
    2015Lappenranta K 17X1Maili
    2015Kauhava17X1Maili
    2015Räyskälä27X1/4Maili
    2015Lappenranta S 3X1Maili
  16. #16
    Lainaa 1340R86 kirjoitti Katso viesti
    Monen kokoista/muotoista/hintaista,
    https://trad4u.eu/ultrasonic-cleaners

    kuljetukset toiminut hyvin
    Hämmentävää, että 10l pöristimen hinta on kilpailukykyinen.

    263€
    https://trad4u.eu/ultrasonic-analog-cleaner-10L

    249€
    https://www.vauhtiputka.fi/tuote/ultranipesuri-10-l-rst

    Ulukomuan konneessa ainoa ero on 100W tehokkaampi lämmitin (300W vs. 200W)
    Ammeen koko on sama ja ulkonäkö on aika pitkälle sama.
  17. #17
    Pesuaineena en ole käyttänyt pitkiin aikoihin sitä virallista uä pesureille tarkoitettua. Pesuaineen pää tarkoitus on kai poistaa vedestä pintajännitys. Fairyä olen käyttänyt ja pesutulos on ollut ihan hyvä (Ja halpa). Pitää tehdä testi jossain vaiheessa.
    Mun tube kanava:
    SSA Motors Finland

    Instagram:
    ssamotorsfinland
  18. #18
    Lainaa UMAS kirjoitti Katso viesti

    Würth Pineline tehopesu, Motox tehopesu jne vastaavat liuottavat todella hyvin varsinkin kuumassa vedessä. Noilla ehkä itse kokeilisin.
    Triumph Bonneville Bobber Black -18
    KTM 690 Enduro R -15
    Vespa GTS 300 SuperSport -21
  19. #19
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Hämmentävää, että 10l pöristimen hinta on kilpailukykyinen.

    263€
    https://trad4u.eu/ultrasonic-analog-cleaner-10L

    249€
    https://www.vauhtiputka.fi/tuote/ultranipesuri-10-l-rst

    Ulukomuan konneessa ainoa ero on 100W tehokkaampi lämmitin (300W vs. 200W)
    Ammeen koko on sama ja ulkonäkö on aika pitkälle sama.
    Tosiaan outoa ja melkeenpä liian hyvää että suomesta saisi
    jotain kilpailu kykyiseen hintaan joku koukku tuossa on oltava
    sentään se 100w
    2013Halli 5x1Maili2016Lappenranta K 3X1Maili
    2013Joensuu 2X1Maili
    2013Lappenranta S7X1Maili
    2014Lappenranta S 6X1Maili
    2015Halli6X1Maili
    2015Lappenranta K 17X1Maili
    2015Kauhava17X1Maili
    2015Räyskälä27X1/4Maili
    2015Lappenranta S 3X1Maili
  20. #20
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Nostetaan aihetta.

    Kun T1mppan ebay-linkki näyttää erroria, niin mites tämmöinen.

    Uutta linkkiä
    Saa näköjään tsekeistä.

    https://www.aliexpress.com/item/3290...archweb201603_

    Hyvin on pörissyt mun kone. Viime viikolla viimeks käytin. Ja ens viikonloppuna menee kolme-neljä koneellista pesuun. On Suzukin motti auki...

    edit. Kokemuksia voin kanssa vähän jakaa. Lämmitys vois olla nopeampi (tässä 500w). Mulla pesuaine toimii 50-70 asteessa. 60 asteeseen kun lämmittää veden ennen ultraäänen päälle laittoa, niin menee pari tuntia ~10-15 asteen lämpötilasta kun aloittaa.

    Ja kun ultraääni on päällä, niin ei mun pienessä tallissa viitti samaan aikaan samassa tilassa olla. Ääni kuulostaa siltä, että tehoa riittää. Mutta yleensä laitan ton pörisemään yksistään ja lähden talolle viettämään perhe-elämää. 30 min päästä käyn nappaamassa osat pois pesusta, paineilmalla puhallan ja suihkasen sinolit pestyille pinnoille. Tarvittaessa sitten uudet osat pesuun jne.
    Viimeksi muokannut: T1mppa; 16.04.2020 klo 18:12.
    Braaaaap
  21. #21
    Lainaa UMAS kirjoitti Katso viesti
    Pesuaineena en ole käyttänyt pitkiin aikoihin sitä virallista uä pesureille tarkoitettua. Pesuaineen pää tarkoitus on kai poistaa vedestä pintajännitys. Fairyä olen käyttänyt ja pesutulos on ollut ihan hyvä (Ja halpa). Pitää tehdä testi jossain vaiheessa.
    Jaa!
    Mie kun luulin, että aina pitää purkin kyljessä olla sen tuotteen kuva, mihin purkin litkua käytetään...
  22. #22
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Jaa!
    Mie kun luulin, että aina pitää purkin kyljessä olla sen tuotteen kuva, mihin purkin litkua käytetään...
    Juu ei. Onhan delvakki purkin kyljessäkin rekka-auton kuva ja jotkut sitä mopoihin laittaa....🤪
    Mun tube kanava:
    SSA Motors Finland

    Instagram:
    ssamotorsfinland
  23. #23
    Lainaa UMAS kirjoitti Katso viesti
    Juu ei. Onhan delvakki purkin kyljessäkin rekka-auton kuva ja jotkut sitä mopoihin laittaa....浪
    Niin mutta se on sitä kapinaa!

    Eilen myin painepesurin pois. Jos ostais ultraäänipesurin tilalle. Vois olla kätevämpi autotallissa???
    Triumph Thunderbird 1700 -10
    BMW R1200RT -05
    Yamaha DT 125 X -06
    Gilera SMT50 -18
  24. #24
    Sitten sen pesurin tilavuus.
    Jotenkin tuntuu, että 3 litran pönikkä on ahdas, mutta taas 10 litran ämpäri olisi normikäytössä tarpeettoman iso
    Toki sitä 10 litran ämpäriä ei tarvitse aina täyteen tankata.
  25. #25
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Sitten sen pesurin tilavuus.
    Jotenkin tuntuu, että 3 litran pönikkä on ahdas, mutta taas 10 litran ämpäri olisi normikäytössä tarpeettoman iso
    Toki sitä 10 litran ämpäriä ei tarvitse aina täyteen tankata.
    Aika täyteen kuitenkin
    useimpien käyttö ohjeiden mukaan kapistus hajoaa jos nesteen taso on alempan kuin
    mölyä tutoavat "kova äänisest"(olikohan 374 tai sitten 2/3osaa)
    tiedä sitten käykö niin ei ole tullut testaatua, omassa on vajaa 30L litkua kokoajan valmidessa
    2013Halli 5x1Maili2016Lappenranta K 3X1Maili
    2013Joensuu 2X1Maili
    2013Lappenranta S7X1Maili
    2014Lappenranta S 6X1Maili
    2015Halli6X1Maili
    2015Lappenranta K 17X1Maili
    2015Kauhava17X1Maili
    2015Räyskälä27X1/4Maili
    2015Lappenranta S 3X1Maili
  26.  
  27. #26
    Täynnä oon aina ultraäänipesurit nähnyt.
    Mutta jos tossa 10 litran pesurissa äänigeneraattorit on pohjassa, ni sit ei oo niin väliä. Isommissa niitä on pohjassa ja seinissä.
    Mutta tosiaan ne pitää olla veden alla. Muuten ei hyvä heilu.
    Braaaaap