Sivu: 1 / 5:sta 123 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 121:sta
  1. #1
    Super Retard PoS:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Sep 2005
    Tallinn
    MotOrg ry jäsen


    Pyörän tarina lienee monille tuttu. Pyöräni pöllittiin Liverpoolissa yönä ennen 2017 Cannonball Bike Runin alkamista, ja kanssakuulaajan avulla Castletownista paikallistetusta, edullisesta ZX-7R:stä sovittiin kaupat lauttamatkalla Mansaarelle. Joviaalina kaverina JMH oli nimennyt aiemmin pöllityn pyöräni Jäteläjäksi, joten tästä tuli Jäteläjä 2.
    Seuraavan viikon aikana pyörä sai säälimättä sikaa, joista kohokohtina mieleen nousevat hyppy yli 130 mph mittarinopeudessa ja moottoritietykitys Invernessiin AN71:n kanssa – kruununa tietty JMH:n nöyryytys Cannonballin viimeisen päivän kilpailussa.

    Nyt fillari on pääasiassa pölyttynyt tallissa, mutta nyt asiaan tulee korjaus. Mietin vakavasti Retro Superbikeä, mutta totesin, että se vaatii kuitenkin melkoista sitoutumista, johon en ole valmis. Vaikka kävisi ajamassa vaan höntsäkisan silloin, toisen tällöin, vaatii se treeniä ja renkaita ja kaikkea perkelettä. Joten tehdään sitten katupyörä, silleen hotrod-tyyliin.
    Periaatteessa alustaa lukuunottamatta laitehan on hyvässä kunnossa, joskin tosi epäsiisti, joten sen saisi kadulle aika edullisesti ja helposti. JMH on kuitenkin tunnetusti aloittanut kilpavarustelun, joten kait siihen on vastattava, jotta ei ihan altavastaajaksi jää.

    Tällä hetkellä suunnitelmissa on suoravetokaasarit, Webcamsin mieto nokka ja Black Widowin kokoputki keskipitkällä vaimentimella (viimeisin onkin jo tulossa). Putkeksi olisin halunnut ah niin ihanan Micronin Serpentin, mutta taitavat olla about yhtä yleisiä kuin yksisarviset, joten tällä mennään nyt.

    Retro Superbike -kuskien haastattelun mukaan orggiskeulasta saa hyvän, joten se toimikoon aihiona. Taakse on tulossa ZX12R-iskari, joka internetin mukaan pitäisi olla edullisista paras vaihtoehto aihioksi. Tietääkö joku, mistä saa lineaarisia linkkuja? Tuntuu aika progressiiviselta toi perä.

    Toinen kyssäri liittyy suoravetoihin. Internetin mukaan ZX-7RR:ssä käytetyt 41mm FCR:t ei ole ihan optimaaliset katukäytössä, ja konsensus vaikuttaisikin olevan, että 39mm on parempi valinta. Se kuitenkin vaikuttaisi olevan ihan 750-kuutioisen limiitillä, joten olisiko parempi hommata nokan kanssa sittenkin 41-milliset? Erityisesti, koska Muzzy Raptorista luettuani alkoi kummasti kiinnostaa myös 800-konversio (sitten joskus tulevaisuudessa). Ei viitsisi kalliita kaasareita lämpimikseen ostella.

    Mitähän sitten muuta? No se kampikammion alipaine tietty. Tappisarja. Manuaalinen nokkaketjun kiristin. Ehkä kanavat voisi tehdä, katsotaan kuinka inspaa ropailu. Kaikki laakerit tietty pitää vaihdella ja hapettuneet pultit vaihdella uusiin. Jos otan koneen pois, varmaan samalla vauhdilla käy runko maalauksessa, kun sekin on meri-ilmastossa muuttunut aika roisin näköiseksi. Muuten en ole ihan varma, mitä ulkonäköosastolle teen. Onhan toi väritys aika hiton kamala. Eikä sellaisella kivalla ysäri-camp-tavalla, vaan oikeasti ruma. Toisaalta se tavallaan tuntuu kuuluvan tämän pyörän identiteettiin ja tarinaan.

    Projektin ensimmäinen tenkkapoo tuli, kun huggerin kiinnityspultti ei lähtenyt millään irti. Luulisi, että on tuossa ketjun vieressä niin hyvässä rasvassa, ettei ruostuisi kiinni, mutta ei kai sitten. Tältä näyttää nyt:




    Rahanmeno:

    Pyörä (Facebook) 950 GBP – 1110 EUR
    ZX12R takaiskari (eBay) 39 EUR
    Vasen tankokytkin (eBay) 46 USD – 41 EUR
    Tappisarja (SES) 185 GBP – 216 EUR
    Aihionokat (eBay) 45 USD – 40 EUR
    Nokkien hionta (Web Cams) 790 USD – 704 EUR
    Nokkaketjun kiristin (Web Cams) 49 USD – 44 EUR
    Tulli 11 EUR
    Putkisto (Black widow) 490 GBP – 572 EUR
    Katelasi (Skidmarx) 120 GBP – 140 EUR
    Kaasarit (Keihin-FCR.com) 1459 USD – 1300 EUR
    Tulli 321 EUR
    Airbox ja ramair-putket (Sebimoto) – 399 EUR
    Laakereita, korjaussarjoja ym (Storm) 274 EUR
    Kakkosvanteet (Facebook) 225 GBP – 262 EUR
    Etujarrut (Facebook) 253 GBP - 296 EUR
    Alustatyöt (Honkanen) 564 EUR
    Sekalaisia OEM-osia, laakereita, kytkin, tiivisteitä ym 703 EUR
    Venttiilinjouset (Kibblewhite) 578 USD – 514 EUR
    Mäntäsarja (Wiseco) – 529 EUR
    Lambdaplugi putkeen (Renard Speed Shop) 25 EUR

    Yhteensä: 8104 EUR
    Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.

    * Suzuki Katana * KTM 690 Enduro * Kawasaki ZX-8R * KTM 890 Duke R * Honda Fireblade *
  2. #2
    Muinainen oma ZZR1100 pukkasi 161 heppaa takapyörältä FCR39-kaasareilla joten luulisi että 750:kin pystyisi edes samaan.
  3. #3
    No jos into riittää niin teet ulkonäön puolesta kisaversion replican. Siistit osat samalla.
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat
    Ninja H2 2020
    CBR 600RR 2009 Ten Kate Tribute
    ZZR 1400 2008

  4. #4
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Aivan mahtavaa!

    Shit Heap kakkosen nousu. 2020 Superbike European Tour.

    Kaunotar & Jäteläjä edition.

    ???
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  5. #5
    Lainaa Batmanninja kirjoitti Katso viesti
    No jos into riittää niin teet ulkonäön puolesta kisaversion replican. Siistit osat samalla.
    Noita tuotiin 1996 maahan 3kpl. Arvakkaa kellä oli sillon yksi niistä. Ihana pyörä.
    vuoristoatleetti
  6. #6
    Super Retard PoS:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Sep 2005
    Tallinn
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Batmanninja kirjoitti Katso viesti
    No jos into riittää niin teet ulkonäön puolesta kisaversion replican. Siistit osat samalla.
    Täähän on muuten sama, paitsi että takakatteesta puuttuu yksi ärrä ja vihreät osat on punaisia
    Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.

    * Suzuki Katana * KTM 690 Enduro * Kawasaki ZX-8R * KTM 890 Duke R * Honda Fireblade *
  7. #7
    Super Retard PoS:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Sep 2005
    Tallinn
    MotOrg ry jäsen
    Soittelin tuossa Webcamsille ja kyselin, että mitenkäs powerband asettuu, jotta saan apuja kaasarispeksaukseen. Daami sanoi, että ei osaa tarkkaan sanoa, mutta ylöspäin ja keskialueelta alkaen pitäisi tulle voimaa lisää. Sitten ihmeteltiin speksejä versus vakionokat ja nostoahan on ihan hitokseen enemmän kuin orggiksissa. Toivottavasti ei tartte alkaa mäntiin koneistaa koloja.
    Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.

    * Suzuki Katana * KTM 690 Enduro * Kawasaki ZX-8R * KTM 890 Duke R * Honda Fireblade *
  8. #8
    Onko Micronin Serpentineissä jotain maagista ulkonäön lisäksi? Kirppiksellä myytävänä omaan sopiva käytetty, mitenkähän erilaisia nuo todellisuudessa ovat. Ei isomman Gixerin malli sentään Kawaan menis modaamalla?
    Pitäskö itelle käydä kattomassa?
    Testi
  9. #9
    Super Retard PoS:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Sep 2005
    Tallinn
    MotOrg ry jäsen
    Kyllähän niissä on hyvin poikkileikkauksen pinta-alaa siellä, missä kaasut virtaa, upeasti ne on tehty, eikä paina mitään. Mutta varmaan isoin etu on justiinsa pähee ulkonäkö.
    Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.

    * Suzuki Katana * KTM 690 Enduro * Kawasaki ZX-8R * KTM 890 Duke R * Honda Fireblade *
  10. #10
    Lainaa PoS kirjoitti Katso viesti
    Täähän on muuten sama, paitsi että takakatteesta puuttuu yksi ärrä ja vihreät osat on punaisia
    Ni. Helppo homma. Saat nuo Hondan rumat värit piiloon.
    Ninja H2 2020
    CBR 600RR 2009 Ten Kate Tribute
    ZZR 1400 2008

  11. #11
    MotOrg ry:n hallituksen varapj, koulutusvastaava, sihteeri Tumppi:n avatar
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Oct 2004
    Vesilahti
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa PoS kirjoitti Katso viesti
    Sitten ihmeteltiin speksejä versus vakionokat ja nostoahan on ihan hitokseen enemmän kuin orggiksissa. Toivottavasti ei tartte alkaa mäntiin koneistaa koloja.
    Ajoituksella se pitää passata että männän ja venttiilin välys jää riittäväksi. Varsinkin jos laittaa matalamman kansipahvin niin tarkalla saattaa olla. Speksit pitäisi tulla nokkien mukana, tosin oikeanlaisen venttiilinpainintyökalun löytäminen tai tekeminen voi olla haastavaa. En tiedä saako noita kuinka luotettavasti mitattua vahalla tai tinalangalla.
    The Lakkivaari


    Yamaha R6



  12. #12
    Super Retard PoS:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Sep 2005
    Tallinn
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa garagesale kirjoitti Katso viesti
    Noita tuotiin 1996 maahan 3kpl. Arvakkaa kellä oli sillon yksi niistä. Ihana pyörä.
    Jotenkin en nyt innosta piukeena osannut laskea 1+1 ja kysyä ilmeistä kysymystä. Kuinka ne 41mm kaasarit katuajossa? Toimiko alakierroksilla?
    Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.

    * Suzuki Katana * KTM 690 Enduro * Kawasaki ZX-8R * KTM 890 Duke R * Honda Fireblade *
  13. #13
    Lainaa PoS kirjoitti Katso viesti
    Jotenkin en nyt innosta piukeena osannut laskea 1+1 ja kysyä ilmeistä kysymystä. Kuinka ne 41mm kaasarit katuajossa? Toimiko alakierroksilla?
    Siis perus ärrä mulla oli. En usko että ainootakaan tuplaärrää tuli kadulle. Uudet mopot oli harvassa sen ajan Suomessa. Mut siis tottakai ne toimii. Ei ehkä ihan yhtä jouheesti joka tilanteessa mutta so what.
    vuoristoatleetti
  14. #14
    Tiedä sitten miten kawassa, mutta esim. 1100 iö porailtuna 1216cc toimii (huom) _kuulemma_ (huom) paremmin Mikunin rs38:eilla kuin rs40:llä puhumattakaan 41fcr:istä. Katuajoon fcr:t ei vaan toimi t:interweb
    Poista häiritsevät mainokset: https://getadblock.com/
    ABSillinen turbobusa powered by delvac.
  15. #15
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    ^
    Hmm.... suoravedot lisäävät leikkisyyttä pehmeäkäyntiseen +600 cc thumperiin, joten ei kai ne nyt voi nelipyttyistä pilata. Alkaa oikean ranteen käskyt välittyä joutuisammin mustaan ja pyöreään.

    T. Oma mutuilu perustuen omaan empiriaan. Kaasareista kuitenkin pihalla kuin tamppoonin naru.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  16. #16
    itse kävisin vain kaiken kuluvan läpi ja korjailisin, jarrut, linkut, laakerit, swingit, jousitusta ja palauttaisi kaiken melko alkuperäiseksi. uudet renkaat ja Silloin se on hyvä ajopeli niin radalla kuin kadulla.
    we cannot tolerate zero tolerance!

    BMW R1200GS & Speed triple 1050
  17. #17
    Super Retard PoS:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Sep 2005
    Tallinn
    MotOrg ry jäsen
    Kiva, kiitti tiedosta. Mä meinasin tehdä näin.
    Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.

    * Suzuki Katana * KTM 690 Enduro * Kawasaki ZX-8R * KTM 890 Duke R * Honda Fireblade *
  18. #18
    Väkerrä pyörää jonnekin röyhkeän endurance/LeMans/24h kilpurin suuntaan. Koneeseen riittävä viritys, räyhäkäs ja ei liian siloiteltu ulkonäkö endurance- värityksineen, tarroineen ja äänineen.

    Henkisenä perusajatuksena ja kantavana voimana "tässä minä olen, mikä teidän tekosyy on olla tuollainen".

    Ja jos pyörä vähän pyrkii ja rykii pikkukierroksilla, fiilis vaan paranee. Varsinkin kaupunki ajossa.
    Viimeksi muokannut: vma; 20.01.2019 klo 12:24.
    .
  19. #19
    Mulla oli neliykköset FCR:t ZXR 791:ssä, sekä parin kesän jälkeen ZXR 900:ssa. Säädöt oli arvaamalla ja korvakuulolla laitettu kohdilleen, siihen nähden ihan hyvät kaasarit katuajoonkin. Ryypyttömyys aiheuttaa kylmällä (=melkeen pakkasella) vähän hermoja raastavia tilanteita, mutta kiihdytyspumpulla kun antaa huikkaa, niin jollain määrällä sahaamista saa käyntiin.

    Pikkukiekoilla luistit kattoon kääntämällä saa toki koneen booaamaan, mutta kyllä sen oppii aika pian että minkä verran voi antaa alakiekoilla hanaa. Jostain 5krpm korvilta ylöspäin saa kaasua survoa sitten ihan oman mielensä mukaan, ei tartte jännittää. Muutoin peruskurvailu liikenteen tahdissa sujuu ihan jouheasti, ei siinä ole isoa eroa alipainekaasareihin.

    Eli loppukät... yhteenvetona antaisin ison suosituksen FCRille. Kokoon en osaa sanoa juuta tai jaata, kun en ole ikinä kolmeyseillä ajanut.
    1835
  20. #20
    Super Retard PoS:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Sep 2005
    Tallinn
    MotOrg ry jäsen
    Tilasin kolmeysit. Ei tässä nyt olla viimeisiä heppoja hakemassa kuitenkaan. Kunhan enemmän saa kuin JMH:n Apriliasta.
    Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.

    * Suzuki Katana * KTM 690 Enduro * Kawasaki ZX-8R * KTM 890 Duke R * Honda Fireblade *
  21. #21
    Tämä kuulostaa hyvältä, Suomessa ei moni varsinkaan kadulla halua panostaa tekniikkapuolella tai oikeastaan millään puolella näihin ysäri-superpyöriin/sportteihin, muuten kuin fighteroimalla, varmasti ois komea ajettava, vaikka vähän rötäis ja ei ois niin "perusPentin" makuun kaupunkipyörittelyssä.. vähän kun "paukkuu" ni se tuo vaan fiilistä 😃. Vaikka kai tuon säätämällä saa toimimaan ihan hyvin. Ja onhan noi komeita pyöriä...jos tykkää, niinkuin minä. Iso peukku suunnitelmille.
  22. #22
    MotOrg ry:n hallituksen jäsen, ratavastaava Jonezi:n avatar
    Moderaattori
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jun 2014
    MotOrg ry jäsen
    Tämmösen rakentaminen ratakuosiin ollu semmoinen pieni haave itellä, vois olla hauska tuolla retro superbikessa.
    Ei järjellä, ei taidolla, ei työllä, ei tuskalla vaan tuurilla.
  23. #23
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa PoS kirjoitti Katso viesti
    Tilasin kolmeysit. Ei tässä nyt olla viimeisiä heppoja hakemassa kuitenkaan. Kunhan enemmän saa kuin JMH:n Apriliasta.
    Tällä pään paukutuksella tilasit ittes samaan dynoon. Tervetuloa. Panos on sama kuin ennenkin.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  24. #24
    En tiedä tästä uudemmasta mutta vanhempiin 7ärriin(zxr750) maailmalla paljon tehty zx9r konekonversioita, muuttuuhan siinä tietenkin pyörä hieman mutta varmaan ei paljon hipo-kaasareita kalliimmaksi tule ja tehoja enemmän. Jos ei kisoihin tarvi mennä niin vaihtoehto varmaan. Kyllähän siinä tietenkin alkuperäinen luonne tai miksi sitä sanoisi niin menee..ei ole ainakaan 750cc sen jälkeen.
    Itellä 9r, keulan voisin vaihtaa, ja oishan tuo 7ärrän maski/valot hienot. Tuommoinenkin oli vaihtoehto kun nykyisen ostin, ehkä tehot painoi ysin puoleen, vaikka moni muu asia tuossa on mielestäni parempi tai ainakin hienompi.
    Viimeksi muokannut: TheArska; 22.01.2019 klo 02:14.
  25. #25
    Lainaa PoS kirjoitti Katso viesti
    Tilasin kolmeysit. Ei tässä nyt olla viimeisiä heppoja hakemassa kuitenkaan. Kunhan enemmän saa kuin JMH:n Apriliasta.
    Eiköhän noillakin tunkua ole ihan sen mitä tarttee. ZXR:n orkkis-kolmeyseilläkin on otettu päälle puolentoistasadan takapyörähevosen, eli eiköhän tuo 7R tuuppaa noilla aftermarketeilla ihan kivasti. Ootko löytänyt adapterit kaasareiden ja suodatinboksin väliin jo? Noi kaasarit toimitetaan normaalisti sinisten kiihdytyssuppiloiden kanssa, niitä ei saa orkkisboksin kanssa naitettua oikein mitenkään fiksusti. Pikavilkaisulla tossa on sopivat adapterit, hintaahan se kertyy noillekin.

    Lainaa TheArska kirjoitti Katso viesti
    Tämä kuulostaa hyvältä, Suomessa ei moni varsinkaan kadulla halua panostaa tekniikkapuolella tai oikeastaan millään puolella näihin ysäri-superpyöriin/sportteihin, muuten kuin fighteroimalla, varmasti ois komea ajettava, vaikka vähän rötäis ja ei ois niin "perusPentin" makuun kaupunkipyörittelyssä.. vähän kun "paukkuu" ni se tuo vaan fiilistä . Vaikka kai tuon säätämällä saa toimimaan ihan hyvin. Ja onhan noi komeita pyöriä...jos tykkää, niinkuin minä. Iso peukku suunnitelmille.
    Miksi ihmeessä muuten suoravetoiset kaasarit paukkuis hirveän paljon enemmän kuin alipainekaasarit? Samalla tavalla se pensa ja ilma siellä suoravetoisenkin sisällä kulkee kohti konetta, säätömahdollisuudet vaan on laajemmat kuin alipainekaasareissa. Ja luistit kilkattaa kivasti tyhjiksellä, oiva ominaisuus nakkikiskalla
    1835
  26. #26
    Lainaa PoS kirjoitti Katso viesti
    Tilasin kolmeysit. Ei tässä nyt olla viimeisiä heppoja hakemassa kuitenkaan. Kunhan enemmän saa kuin JMH:n Apriliasta.
    Ihanko uudet tilasit? Kannattaa selvittää mitkä neulat niissä on ja ovatko toimivaa mallia. Silloin kun omaan mopooni karburaattoreita laittelin kehoitti internetti vaihtamaan neulat ihan toisenmallisiin. Näin toiminkin ja pärrä toimi erinomaisen hyvin joka tilanteessa.
  27. #27
    Super Retard PoS:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Sep 2005
    Tallinn
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Ghostrider kirjoitti Katso viesti
    Ootko löytänyt adapterit kaasareiden ja suodatinboksin väliin jo? Noi kaasarit toimitetaan normaalisti sinisten kiihdytyssuppiloiden kanssa, niitä ei saa orkkisboksin kanssa naitettua oikein mitenkään fiksusti.
    Mä sitä just viikonloppuna hämmästelin, että kuinkahan sopivat, mutta totesin, että katsotaan sitten, kun on palaset kädessä. Noita kikkareita katsoessa tulee mieleen, että pitää varmaan laittaa kaverin printteri hommiin.
    Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.

    * Suzuki Katana * KTM 690 Enduro * Kawasaki ZX-8R * KTM 890 Duke R * Honda Fireblade *
  28. #28
    Super Retard PoS:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Sep 2005
    Tallinn
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa micco kirjoitti Katso viesti
    Ihanko uudet tilasit? Kannattaa selvittää mitkä neulat niissä on ja ovatko toimivaa mallia. Silloin kun omaan mopooni karburaattoreita laittelin kehoitti internetti vaihtamaan neulat ihan toisenmallisiin. Näin toiminkin ja pärrä toimi erinomaisen hyvin joka tilanteessa.
    Nää pitäis tulla mallikohtaisilla neuloilla ja suuttimilla. Pitääpä vielä sitte tarkistella.
    Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.

    * Suzuki Katana * KTM 690 Enduro * Kawasaki ZX-8R * KTM 890 Duke R * Honda Fireblade *
  29. #29
    Airboxin voisi toki ratkaista myös kuten sen ajan kilpureissa, alakaukalo runkopalkkien väliin ja tankki toimii yläkantena. Useimmat ratkaisi suodatimen laittamalla sisääntuloreikiin suodatinkangasta. Vaatii toki filtterilementtiä ahkerampaa suodatinkankaan vaihtoa, mutta itse suodatinkangashan ei maksa mitään...

    https://www.ebay.com/itm/163309687824?rmvSB=true

    Samalla usko että orkkismuoviboxiin verrattuna painoa säästyy +3kg.
    vuoristoatleetti
  30.  
  31. #30
    Näemmä Sebimotollakin on seiskan tavaraa jäljellä: https://www.sebimoto.com/fairing-for...zx-7-rr-airbox

    PRKL, tästä projektistahan tulee itsellekin ajatuksia.
    vuoristoatleetti
Sivu: 1 / 5:sta 123 ... ViimeinenViimeinen