Mikä tekee onneilliseksi?

[Henry67]

Viimeiset kolme pyörääni, Hayabusa, Gixxeri ja CBR1000RR ovat olleet joka suhteessa
minulle sopivia ja tehoja sopivan mukavasti, 175-185hv. Näillä mennään

[Bone]

Lisää löylyä
Jonathan Rea, 4xWorld Superbike Champion. Sama mies joka on sanonut mm. että en saanut kaikkea irti kun pyörä ei puhunut minulle riittävästi...ja onneksi menemme "hänen" kanssaan ajamaan lisää testejä jotta suhteemme syvenee....

TÄSTÄ ON KYSE .

Jos ollaan "työelämässä", on toki kyse myös "työkaluista", mutta nuo määritteet eivät ole relevantteja.

Tämähän on hieno lanka ja aihe.

Hetkittäin on jo hiipinyt sellainen olo, että on vanha.... voi kättä... voi jalkaa.... taas se kolotus alkaa.....

mutta tässähän on saanut huomata olevansa edelleenkin "herkkä nuorimies" .
Vaikka perse on tottunut meriveteen, se ei välttämättä johdu dinosauruksen nahasta .
Homma toimii kunhan naama pysyy näkkärillä eikä kirvely näy siitä .

Aivan mahtava osata edelleen nauttia muustakin kuin siitä, että vatsa toimii eikä kuset lasahda housuun.

[skuikka]

Jäin tuossa miettimään tuota tehoreserviä. Kyllähän kieltämättä täysin absurdi tehoylivoima pientä hymynkaretta parhaimmillaan aiheuttaa.
Ajelin viime kesänä uteliaisuuttani yhden CC-kisan 950:lla.
Toki 90% reitistä olisi pienempi pyörä ollut parempi mutta reitillä ollut lentokenttäpyöritys maksoi muutaman kerran viihdearvossaan sen korkoineen takaisin.
Kun pääsi mutkassa edellä ajavan kantaan kiinni ja sai pelit sen verran suoraan että ennen seuraavaa mutkaa kysymys oli vain kiihdytyskisasta, olisin huutanut ääneen jos olisin jaksanut.
Miinuspuolena tietty se että pitemmällä lenkillä raivokkaat kiihdytyksetkin tyhjentää takkia aika lailla.

[garagesale]

Sovin myyväni 212 hevosta pois tulevana torstaina ja nyt alkoi kuumeinen pohdinta riittäskö 234 tekemään onnelliseksi toukokuussa.

[jouni-matias nissinen3]

180hp riittää mainiosti

[vma]

Sovin myyväni 212 hevosta pois tulevana torstaina ja nyt alkoi kuumeinen pohdinta riittäskö 234 tekemään onnelliseksi toukokuussa.

No äkkiähän se ässä meni lihoiksi. Toisaalta, hinnoittelu oli hyvin myyvä ja kohtuullinen. 234hepokattia riittää hienosti, mikäli siinä heppojen paketissa on R- kyljessä.

[Turder]

Teho ja suorituskyky tekee hetkellisesti onnelliseksi, ja oikeastaan tuntuu ihan helkkarin hyvältä ja tulee sellainen supermiesolo varsinkin näiden uusien sporttien kanssa kun kulkua on ja vehkeet avustaa. Toisaalta siihen äkkiä tottuu ja sitten alkaakin tuntumaan tylsältä kun on älyttömän hyvin tehty ja mukavuuksia on, ajaminen helppoa jne.

Toisaalta jopa mopolla (50cc) ajaminenkin on tosi hauskaa kun saa rauhassa körötellä, ehkä joku mökkitien kurvi on just sellainen että kaasu pohjassa selviää siitä jeesuksen aikaisilla renkailla ja vaimentamattomalla alustalla. Voittajafiilis kun postinhakureissulla tuli uusi ennätys.

Jotain näiden väliltä kun miettii niin jotain suorituskykyä on oltava, toisaalta työn laatu, huollettavuus ja omistaminen yleensäkin vaikuttaa pidemmällä aikavälillä enemmän. Ehkä vuosittainen ajomäärä laskee mutta edelleen pyörää huolletaan ja eletään sen kanssa kuten silloin joskus kun ajoit 10-20tkm kesässä. Jos rahoituksella ottaisi joka kesä uuden pyörän niin sellainen omistamisen ilo ja pitkäjänteisyys jäisi pois.

Sitten kun löytää sellaisen mallin tai yksilön josta on unelmoinut ja jos se täyttää ne odotukset niin sitten ollaan minusta sellaisessa onnellisessa tilassa. Pyörä jaksaa aina säväyttää, on aina hyvä fiilis ajaa, se näyttää/tuntuu/kuulostaa hyvältä jne. Ei tule pakonomainen tarve koko ajan kyttäillä uutta tilalle ja ei oikein kiinnostakaan.

Jos jotain yksittäisiä hetkiä miettii niin:
- ekan kerran kun Garmischiin menevällä bahnalla (ei rajoitusta) alkoi Alpit näkymään niin ai että sitä fiilistä kun makasi tankilla ja vauhtia reilut 200 ja miettii että kohta ne hyvät tiet vasta alkavat.
- Joskus bahnalla ajoin n. 40-50km pätkän kilpaa Audi R8:n kanssa. Lopuksi moikat ja hyvä fiilis.
- RSV4:lla ekan kerran jossain itä-Uudenmaan mutkapätkillä kun lasetteli menemään ja shifterillä vaan veti isompaa ja pyörä halusi keulia jokaisesta nyppylästä ja sitten kun pysähtyi tauolle niin olisin polttanut askin tupakkaa jos tupakoisin.
- se tunne kun olet vuosia etsinyt tiettyä osaa käytettynä kun uutena ei ole saanut enää ehkä 10 vuoteen ja sitten se osuu kohdalle.
- teet jonkun vaikean huoltohomman joka menee kuntoon kerralla kun on hyvät osat, työkalut ja ohjeet ja ylität omat odotukset.

[Vito78]

VTR SP-2, teho on merkityksetöntä ainakin minulle. Fiilis sitäkin tärkeämpää. Ja se tunne kun vaan istut terassilla ja katsot sitä...

[Bone]

Teho ja suorituskyky tekee hetkellisesti onnelliseksi, ja oikeastaan tuntuu ihan helkkarin hyvältä ja tulee sellainen supermiesolo varsinkin näiden uusien sporttien kanssa kun kulkua on ja vehkeet avustaa. Toisaalta siihen äkkiä tottuu ja sitten alkaakin tuntumaan tylsältä kun on älyttömän hyvin tehty ja mukavuuksia on, ajaminen helppoa jne.

Toisaalta jopa mopolla (50cc) ajaminenkin on tosi hauskaa kun saa rauhassa körötellä, ehkä joku mökkitien kurvi on just sellainen että kaasu pohjassa selviää siitä jeesuksen aikaisilla renkailla ja vaimentamattomalla alustalla. Voittajafiilis kun postinhakureissulla tuli uusi ennätys.

Jotain näiden väliltä kun miettii niin jotain suorituskykyä on oltava, toisaalta työn laatu, huollettavuus ja omistaminen yleensäkin vaikuttaa pidemmällä aikavälillä enemmän. Ehkä vuosittainen ajomäärä laskee mutta edelleen pyörää huolletaan ja eletään sen kanssa kuten silloin joskus kun ajoit 10-20tkm kesässä. Jos rahoituksella ottaisi joka kesä uuden pyörän niin sellainen omistamisen ilo ja pitkäjänteisyys jäisi pois.

Sitten kun löytää sellaisen mallin tai yksilön josta on unelmoinut ja jos se täyttää ne odotukset niin sitten ollaan minusta sellaisessa onnellisessa tilassa. Pyörä jaksaa aina säväyttää, on aina hyvä fiilis ajaa, se näyttää/tuntuu/kuulostaa hyvältä jne. Ei tule pakonomainen tarve koko ajan kyttäillä uutta tilalle ja ei oikein kiinnostakaan.

Jos jotain yksittäisiä hetkiä miettii niin:
- ekan kerran kun Garmischiin menevällä bahnalla (ei rajoitusta) alkoi Alpit näkymään niin ai että sitä fiilistä kun makasi tankilla ja vauhtia reilut 200 ja miettii että kohta ne hyvät tiet vasta alkavat.
- Joskus bahnalla ajoin n. 40-50km pätkän kilpaa Audi R8:n kanssa. Lopuksi moikat ja hyvä fiilis.
- RSV4:lla ekan kerran jossain itä-Uudenmaan mutkapätkillä kun lasetteli menemään ja shifterillä vaan veti isompaa ja pyörä halusi keulia jokaisesta nyppylästä ja sitten kun pysähtyi tauolle niin olisin polttanut askin tupakkaa jos tupakoisin.
- se tunne kun olet vuosia etsinyt tiettyä osaa käytettynä kun uutena ei ole saanut enää ehkä 10 vuoteen ja sitten se osuu kohdalle.
- teet jonkun vaikean huoltohomman joka menee kuntoon kerralla kun on hyvät osat, työkalut ja ohjeet ja ylität omat odotukset.

Ehkä hiljennymme kuuntelemaan Tapsa Rautavaaran "Juokse sinä humma"

Ei nyt ihan omaa suosikkikamaa, mutta on siinä ajatusta moneen lähtöön .

[barro]

Tähän toteamukseen on helppo samaistua

VTR SP-2, teho on merkityksetöntä ainakin minulle. Fiilis sitäkin tärkeämpää. Ja se tunne kun vaan istut terassilla ja katsot sitä...

[Nitrous]

Hyväksyttävä riski, mutta nykyradoilla riski minimoitu ja ajelu lähinnä tylsistyttävän näköistä.

Melko erikoinen lähestymistapa huippu-urheiluun, mutta pakko silti kysyä.
Kuinkas monta raatoa per kausi tekisi siitä ajelusta mielenkiintoista?

P.S. Jos ampumahiihto ei ole tuttu laji niin älä kokeile sen seuraamista, tulet pettymään. Kilpailijat eivät saa ampua toisiaan lajin nimestä huolimatta.

[Nitrous]

Joku voi kokea ilmeisesti onnen tunteita radalla, omaan mieleen tulee lähinnä oppimistilanne tai suorittaminen. Matka-ajo, siitäkin yli puolet kuitenkin tylsää suorittamista. Työmatkat nyt ovat työmatkoja. Lähinurkissa ei enää kauheammin viitsi cruisailla.
Siispä varsinaisiin onnen tunteisiin johtavia kilometrejä moottoripyörällä ajo antaa kokonaisuuteen nähden sangen vähän. Sen hetken ennakointi, milloin onnen tunne voisi yllättää, onkin varsin vaikeaa. Siitä huolimatta tulevaakin kautta jo odottelee, ei niinkään onnellisuuden tavoittelun takia, koska onni yleensä löytyy ihan muista asioista.

Otetaas vähän edellistä viestiä vakavampi ote:
Siinä olet oikeassa, että lähes joka kerran radalla ollessa oppii jotain uutta itsestään, pyörästään tai renkaista. En tiedä miten koet suorittamisen, mutta itse näen sen pakollisena toimintona, joka vain on tehtävä alusta loppuun. Siitä näkökulmasta rata-ajo ei ole mulle suorittamista, mutta esim. rautaperseen ajaminen olisi. Myös työmatka on suorittamista, pakko siirtyä pisteestä a pisteeseen b, että olisi varaa siirtyä joskus pisteeseen c.

Se mikä mulle tuo kiksit rata-ajossa on itsensä kehittäminen, koskaan ei ole täydellinen vaan aina on mahdollisuus oppia uutta. Hienoimmat hetket on sellaisia, joita muistelee vielä vuosien päästä. Jos ei onnea niin ainakin iloa niistä hetkistä saa. Onni sitten löytynee sen mahtavan porukan kautta, joka tuon lajin parissa pyörii.

P.S. Jos rata-ajelu on sun mielestä tylsän näköistä niin tuu kattomaan Imatranajoja. Ovat ensi vuonna viikkoa ennen juhannusta. Meikäläisenkin löytää sieltä aitojen oikealta puolelta tutkimasta, että mitä kaikkea uutta katurata tuo tähän hommaan. Tosin luulen, että siellä tuo n. 170 heppaa voi tuntua riittämättömältä.

[hidas57]

Nitro puhuu taas asiaa, mutta radan varressa ajon seuraaminen ei todellakaan anna sitä kuin itse ajo. Joskus Motoparkin kisoissa yleisöstä olen kuullut ihmettelyä, että miksi ne tuolla takasuoralla välillä menee kallellaan ensin toiseen ja sitten toiseen suuntaan, kun sehän on suora. Niimpä. Kannatta mennä kokeilemaan. Tuppi nurin ja pykäliä ylöspäin, asia kyllä selviää pian.

Vähän synkältä tuo Partisaanin tarina kuullostaa, mutta toivotaan että se jokin onnen hetki jossakin odottaa taas pyörän päälläkin.

[Partisaani]

Melko erikoinen lähestymistapa huippu-urheiluun, mutta pakko silti kysyä.
Kuinkas monta raatoa per kausi tekisi siitä ajelusta mielenkiintoista?

P.S. Jos ampumahiihto ei ole tuttu laji niin älä kokeile sen seuraamista, tulet pettymään. Kilpailijat eivät saa ampua toisiaan lajin nimestä huolimatta.

Minä jo odottelinkin, eikö kukaan tartu tähän. Lähdetään alusta, rata-ajelusta. Kuten jo aiemmin totesin, en ole erityisen kiinnostunut varsinaisesta rata-ajelun harrastamisesta, se suotaneen muille. Silti tunnustan sen hyödyt ihan vaikka työmatka ajelua ajatellen, joten vaikka kerran alkukesästä käyty harjoitus radalla tekisi hyvää kesän ajeluita ajatellen.
Mitä tulee sitten riskeihin kilpailussa tai ylipäätään elämässä. Maailmastahan on tehty, ainakin näillä seuduin, melko riskitön. Meistä kovin harvan työhön liittyy kovin suurta riskiä, korkeintaan taloudellinen ja sekin on vakuutuksessa huomioitu. Jos kuitenkin tulisi tilanne, jossa suoritteeseen liittyisi myös esim. omaan henkeen kohdistuva riski. Olen melko varma, että suoritukseen suhtautuisi melko suurella vakavuudella ja tarkkuudella.
Siispä olen melko varma, että Imatran ajojen tai vaikka Man saaren ajoihin osallistuva kuski suhtautuu suoritukseen suuremmalla intensiteetillä, kuin perus ratakisaan. Kyseessä on suuremmat panokset ja sen pitäisi välittyä myös katsojalle.
Joillekin rata-ajo on varmasti se ainoa merkittävä asia moottoripyöräilyn saralla, mutta uskallan sanoa, että koko sekalaista massaa ajatellen, se on melko pieni ryhmä.

Tulee vastattua samalla moneen kysymykseen, pahoittelen kommentin pituutta.

Mitä sitten tulee moottoripyöräilyn suomiin onnen pirskahduksiin. Rehellisesti punnittuna, kokonaisaikaan suhteutettuna, aika pieniähän ne ovat, mutta eivät merkityksettömiä. Aina ei reissussa ole kivaa, eikä ole tarkoitettukaan. Ehkä kuitenkin ne parhaat jutut tulevat nimenomaan pidemmillä reissuilla. Vaan kuinka paljon niistä voidaan laittaa puhtaasti sen moottoripyörän ansioiksi.

Ps. Ampumahiihdosta tiedän aika paljonkin, enkä siinäkään, kuten en satunnaisesti katsomassani ratakisassa raatoja kaipaa.

[Bone]

Jää edelleen hieman auki tuon "järjettömän" riskitason ja sanoinkuvaamattoman pöhinäntunteen
liitto, joka mielestäsi on ehdoton ja väistämätön.......
ja ilman tätä ei tunne juuri mitään "ilon pirskahduksia" kummempaa???

Näin tuo asia näyttää toistuvasti piirtyvän kirjoittelussasi.

Jos kusi tulee enää pieninä pirskahduksina vaikka kuinka tikistäisi, voisi pienetkin pirskahdukset
toki arvottaa suorastaan huimaaviksi kokemuksiksi.

Toisaalta..... jos ihminen on syystä tai toisesta.... varsinkin henkisesti kuollut pystyyn,
eipä siinä kaveri enää paljoa heilahda vaikka joku lyö sille kirveen pystyyn otsaluuhun.
Saattaa hetken päästä kysästä..... että mittee?

Vaan tarviiko nyt joka jepen niin herkkää.... niin herkkää ollakaan .

[Partisaani]

Joillekin, onneksi kovin harvoille, oman ns. ainoan oikean tiedon ja tulkinnan omaaminen luo toisaalta tavatonta sokeutta. Kaikki mikä poikkeaa omasta näkemyksestä, on keltaisen nesteen kertymää.
Toki saatan osaltani sortua samaan sikäli, että edelleenkin rata-ajelu ja etenkin sen seuraaminen on lähinnä tylsää. Aivan yhtä tylsää, kuin rautaperseily ja työmatka. Enkä todellakaan ymmärrä, miksi minun pitäisi saada siitä nautintoa, vaikka joku herkkähipiäinen tällä palstalla saa siitä orkkuja, toivottavasti ei kuitenkaan ainoita.

Fanaattisuus, kohdistuu se sitten mihin tahansa, uskontoon, politiikkaan tai vaikka moottoripyörään, se aina perseestä ja vaarallista.

[Bone]

Joillekin, onneksi kovin harvoille, oman ns. ainoan oikean tiedon ja tulkinnan omaaminen luo toisaalta tavatonta sokeutta. Kaikki mikä poikkeaa omasta näkemyksestä, on keltaisen nesteen kertymää.
Toki saatan osaltani sortua samaan sikäli, että edelleenkin rata-ajelu ja etenkin sen seuraaminen on lähinnä tylsää. Aivan yhtä tylsää, kuin rautaperseily ja työmatka. Enkä todellakaan ymmärrä, miksi minun pitäisi saada siitä nautintoa, vaikka joku herkkähipiäinen tällä palstalla saa siitä orkkuja, toivottavasti ei kuitenkaan ainoita.

Fanaattisuus, kohdistuu se sitten mihin tahansa, uskontoon, politiikkaan tai vaikka moottoripyörään, se aina perseestä ja vaarallista.

Juu nevahööd öpaut " Make Your Stand" ???

Joskus joku on väärässä, joskus oikeassa, kovin usein molempia

Huonosti se keskustelu sujuu jos pöydästä löytyy vaan joojoo- miehiä, tai niitä jotka on tottunu
hoitaa asiat "ole sinä vittu hiljaa" metodilla. Jos ei näillä kahdella edellä mainitulla mennä,
kriisihän siinä iskee..... ja aiheuttaja on se joku muu .

Intohimo, voimakkaasti kokeminen ja näistä saatu tyydytys......
Mitä tekemistä niillä on fanaattisuuden kanssa?

Yleisesti ottaen juttu on myös niin, että kaikesta, mihin tahansa urheiluun liittyvästä, tekemisen kautta
kokemisesta ja näistä keskustelusta ei tule hevon vittua jos joukko jakautuu kahteen......
"Huippu-urheilijan psyyken" omaaviin ja "muihin".
Ei muuten ole omaa keksintöä tämä. mutta näin se tahtoo usein mennä. Ihan vaan tiedoksi.

Sellainenkin hassu harhaluulo elää sitkaasti, että urheilijana ei voi menestyä, ellei omaa
suhteettoman ylimitoitettua kilpailuviettiä. Monessa lajissa toki auttaa monessa kohtaa, mutta
vaikutus ei aina ole positiivinen ja ilmenee siinä, ettei kasetti kestä tiukassa paikassa vaan
mennään täysin ajokoirana tunteella.

Monessa hommassa "leave me alone, i know what i`doing ja tahto tehdä asia "täydellisesti"
toimii vähintään yhtä hyvin.

Ahkerasti harjoitteleva "skitsofreenikko" noilla em ominaisuuksilla alkaakin sitten olla "the man" .

[makijt]

Mikäkö tekee onnelliseksi ? Se teki aikoinaan kun tajusin miten paljon mukavampaa sittenkin on ajaa pystyasennossa pleksin takana kuin maaten viimassa.

Tehoja arvostan vaikka niitä harvoin käytän tahi tarvitsen,, silleen rajusti,,, tämäkin pyörä pitäs varmaan päivittää siihen uudempaan samanlaiseen jossa 16hp enemmän.

MotoGP:tä seuraan erittäin suurella mielenkiinnolla ja on mielestäni monin verroin mielenkiintoisempaa kuin formulat yleensä. Ainoa Italialais urheilija missään lajissa jota "fanitan" on Doctor itse.

[Nitrous]

Minä jo odottelinkin, eikö kukaan tartu tähän.

Joo, aikalailla kieli poskessa tuli tuo heitettyä.

Lähdetään alusta, rata-ajelusta. Kuten jo aiemmin totesin, en ole erityisen kiinnostunut varsinaisesta rata-ajelun harrastamisesta, se suotaneen muille. Silti tunnustan sen hyödyt ihan vaikka työmatka ajelua ajatellen, joten vaikka kerran alkukesästä käyty harjoitus radalla tekisi hyvää kesän ajeluita ajatellen.

Tuosta ollaan samaa mieltä, että harjoittelu kontrolloiduissa olosuhteissa, varsinkin asiantuntevan kouluttajan avulla antaa todella paljon eväitä myös katuajoon.

Siispä olen melko varma, että Imatran ajojen tai vaikka Man saaren ajoihin osallistuva kuski suhtautuu suoritukseen suuremmalla intensiteetillä, kuin perus ratakisaan. Kyseessä on suuremmat panokset ja sen pitäisi välittyä myös katsojalle.

Tuo on kyllä mielenkiintoinen näkökulma. En ole katuradalla vielä ajanut, joten voin kommentoida asiaa vain suunnitelmien tasolta. Ensinnäkin on tärkeää ymmärtää ero pyörän hallintataidon ja riskinottamisen välillä. Taitava kuski pystyy ajamaan todella kovaa käytännössä nollariskillä. Maailman huipputasolla puhuttaneen alle sekunnin erosta rataennätykseen. Itselläni tuo vauhti on Suomen radoilla viisi-kuusi sekuntia rataenkasta. Tuota vauhtia ajaessa kuskilla on pelit lapasessa koko ajan eikä ns. oho-tilanteita pääse syntymään, jos ulkopuoliset tekijät eivät aiheuta yllätyksiä. Tämä lienee myös se vauhti, jolla meikäläisen on fiksua lähteä kilpailemaan katuradoilla. Voisi myös puhua ns. mukavuusalueella ajelusta.

Sitten tullaankin siihen ympäristön turvallisuuteen: Isoilla radoilla tuolla maailmalla turva-alueet ovat riittävät siihen, että kuski ei törmää mihinkään kovalla nopeudella edes kaadon sattuessa, jolloin mahdollisuus selvitä kaadosta ilman vammoja on melko hyvä. Kotimaisella radoilla turva-alueet vaihtelevat hyvistä olemattomiin. Katuradoilla tuo radan turvallisuus on sitten ainakin osassa rataa melko heikko. Imatralla tosin on aika hyvät turva-alueet.

Turva-alueiden luoman turvallisuudentunteen ansiosta kuskin on mahdollista kiristää vauhtia jonkin verran viemällä pyörää lähemmäs absoluuttista limittiä ilman loukkaantumisriskin liian suurta kasvua. Tuossa vauhdissa kuski ikään kuin riskillä kokeilee, että vieläkö pystyy vauhtia kasvattamaan kaatumatta. Liian iso steppi tuohon suuntaan johtaa kaatoon, tai ajolinja karkaa leveäksi, pienempi steppi sitten parantaa kierrosaikaa. Toistotarkkuus oletettavasti samalla heikkenee. Pienesti riskiä lisäämällä kuski siis asettaa itsensä tilanteeseen, jossa ei ole 100% varma, että saako pyörän esim. pysähtymään mutkaan tältä jarrumerkiltä vai valuuko linja leveäksi.

Tuosta on varmasti helppo kuvitella, että kuinka paljon riskiä kuskin on järkevää ottaa ratakisassa vs. katuratakisassa. Keskittymisen suoritukseen kuvittelisin molemmissa olevan samaa tasoa, mutta ensi kesänähän sen sitten näkee. Huipputason katuratakuskeista en sitten osaa sanoa, että kuinka paljon siellä otetaan ns. hallittua riskiä. Tämä pohdinta on ihan tämmöistä harrastelijan pyörittelyä.

Tietenkin lajiin kuuluu myös ns. perusriskitaso. Vähän sama kuin nyrkkeilyssä tuppaa nenä tulemaan joskus kipeäksi vaikka olisi kuinka hyvä. Itselläni tuo riski realisoitui, kun en osannut arvioida olosuhteiden vaikutusta oikein ja täysin 0-riskillä ajaessa tapahtunut kaato johti viikon makoiluun teholla.

Toki jostain syystä noiden asioiden funtsiminen unohtuu lähes täysin, kun vedetään kypärä päähän ja lähtövalot sammuvat.

Joillekin rata-ajo on varmasti se ainoa merkittävä asia moottoripyöräilyn saralla, mutta uskallan sanoa, että koko sekalaista massaa ajatellen, se on melko pieni ryhmä.

Siitähän tämä on hieno laji, että lähes jokaiselle löytyy se itseään miellyttävä tapa harrastaa, eikä se ole sen huonompi kuin mikään muukaan tapa.

P.S. Pahoittelut offtopicista.

[ajvaara]

Joo, tuossa aikaisemmin kirjoitinkin että onnelliseksi tekee kun käpertyy Mamman viereen. Näistä motskarireissuistakin on muutama ylitse muiden. Kaikkien kolmen muksun kanssa, tietysti yksitellen, kierrellyt motskarilla pitkin eurooppaa ja jokaikinen näistä reissuista on ns. "once in a lifetime" -reissuja.

On sitten aivan toisenlainen "once in a lifetime" -reissu muistaakseni v2001. Nimittäin pääsimme pojan kanssa ystäväpariskunnan mukaan purjehdusreissulle. Reittinä Kokkolasta suoraan Ruotsin puolelle ja pitkin korkeaa rannikkoa etelään jnejne auringon paistaessa helteellä lähes koko reissun. Sokerina pohjalla paluumatka merenkurkun yli ihan kunnon myrskyssä. Enpä tiedä paljonko heposia oli tuollaisessa 30 jalkaisen veneen purjeissa, mutta paluumatka oli täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Sitten taas Suomen rannikkoa ylös takaisin auringon paistaessa.

[Partisaani]

[QUOTE=Nitrous;6599800]Joo, aikalailla kieli poskessa tuli tuo heitettyä.


Kiitos mainiosta kommentoinnista ja näkemyksistä rata-ajon syvällisemmästä sisällöstä. Hyviä kierroksia tuleville ajokausille.

Eikä sitä koskaan tiedä, mitä vielä itsekin tulee kokeiltua, mutta eihän sellaista julkisesti voi sanoa.

Juu, tärkeintä on, että jokainen löytää omat juttunsa ja kicksinsä.

Bonelle voisi myöntää, hyvät vänkäämiset syntyvät erilaisten näkemysten kärjistämisestä ja vittuilun yhdistelmästä.

[finn]

On ollut hyvä elämä eikä ole tarvinnut sotia. Olen voinut toteuttaa suurimman osan haaveistani. Mopo ja prätkät hyvin varhaisessa vaiheessa, sen jälkeen pujottelu ja veneily. Moottoreita olen rakentanut koko ikäni, mutta suurin projekti oli kunnon purkkarin rakentaminen.

Pitkä parisuhde ja ymmärtäväinen vaimo on luonnut hyvän pohjan kaikille näille harrastuksille, erikseen ja yhdessä. Kerran on vaimo ollut prätkän kyydissä ja poistuin sanomalla: "Tämä ei sitten ole minun juttuni." Luultavasti virhe tuli jo ykkös vaihteella tehtyä.....

Viime vuosina oma rataharrastus tullut yhä tärkeämmäksi, eikä minulla ole mitään paineita tulla nopeammaksi tai edes paremmaksi kuljettajaksi. Riittää kun kehitystä tapahtuu. Huvitti hieman kun viime kaudella keksin, että lähden radalle katsomaan "maisemia" saadakseni rentoutta ajamiseen. Tuli muuten chronoon ihan hyviä aikoja.

"Vaaralliset harrastukset"! Päivääkään en ole sairaalassa maannut, enkä ensimmäistäkään luuta katkonut, joten en ole pahemmin rasittanut tätä järjestelmää, mutta veroja olen kyllä maksanut. Sitävastoin tilanteita riittänyt, mutta onko sittenkin eri harrastusten antamat valmiudet olleet näissäkin tilanteissa se peini ratkaiseva tekijä.

Nyt pyrin nauttimaan täysillä joka ikisestä päivästä mitä vielä jäljellä on. Huomenna pingistä hyvin pelaavia ruotsalaisia vastaan. Ovat muuten hyviä pelimiehiä. Pelien jälkeen otetaan napanderit.

Hasta luego

[garagesale]

Milanossa oli taas uutta laitetta tarjolla. Ite jäin miettimään tehoja. Miten monta hevosvoimaa tarvisette että onni löytyy? Tarvitaanko voimaa suoralle tielle vai mutkitteluun? Turbobusa ja tissit ja delvac on jo tuttuja.

Hauska thriidi taas, kysytään paljonko heppoja tarvitaan onnellisuuteen eikä mikä tekee onnelliseksi. Silti puolet vastaajista kiirehtii tarjoamaan villasukkia ja vanhoja mummoja. Internet.

[Bone]

Hauska thriidi taas, kysytään paljonko heppoja tarvitaan onnellisuuteen eikä mikä tekee onnelliseksi. Silti puolet vastaajista kiirehtii tarjoamaan villasukkia ja vanhoja mummoja. Internet.

Useimmille on nyt aika huonot ajokelit.....
Jos vielä TISSIT ja Delvac on last season......

niin tätähän tää kaamos teettää .

[Bone]

Hauska thriidi taas, kysytään..... Internet.

Ettei menis näin.... kun vastaa vaan tarkasti mitä kysytään .

http://youtu.be/T01V1mSQGOw

[3JJ]

Hauska thriidi taas, kysytään paljonko heppoja tarvitaan onnellisuuteen eikä mikä tekee onnelliseksi. Silti puolet vastaajista kiirehtii tarjoamaan villasukkia ja vanhoja mummoja. Internet.

Eli vastataan otsikon kysymykseen.

[makijt]

Hauska thriidi taas, kysytään paljonko heppoja tarvitaan onnellisuuteen eikä mikä tekee onnelliseksi. Silti puolet vastaajista kiirehtii tarjoamaan villasukkia ja vanhoja mummoja. Internet.

Mikäli ollaan tarkkoja niin keskustelun otsikossa kysyttiin juurikin ainoastaan mikä tekee onnelliseksi ja sitten tekstissä avaaja mietti asiaa hevosvoimien suhteen.

.

[Partisaani]

Hauska thriidi taas, kysytään paljonko heppoja tarvitaan onnellisuuteen eikä mikä tekee onnelliseksi. Silti puolet vastaajista kiirehtii tarjoamaan villasukkia ja vanhoja mummoja. Internet.

Hyvä keskustelun avaus on kuin siementen kylvöä muhevaan maahan. Se kasvattaa mainion kasvannon pääkasvissa, sekä muutaman vireän sivuhaaran. Toki rikkaruohojakin voi nousta pintaan, mutta haittaako?

Sitäpaitsi ne sivuhaarat ja rikkaruohot voivat olla ne hauskimmat.

[PoS]

Eli vastataan otsikon kysymykseen.

Se, että tätä ei pidetä ongelmana, kuvaa hyvin nykyaikaa. Sehän riittää, kun lukee klikkiotsikot, tekstillä niin väliksi

[Bone]

Se, että tätä ei pidetä ongelmana, kuvaa hyvin nykyaikaa. Sehän riittää, kun lukee klikkiotsikot, tekstillä niin väliksi

Enintään osaksi oikein.

Ei ollut digiloikalla tai inttervepillä mittee ossoo 60-luvulta aina 80-luvun puoliväliin saakka
siihen, että selkeään ja yksilöityyn kysymykseen vastailtiin mitä sattuu ja miten sattuu.
Ongelmana sen näki vain kolmisen prosenttia asianosaisista.... siis lehtori vrs. oppilaat.

Hissantunnilla esim. saatiin toistuvasti kysymykseen..... Milloin käytiin ns. nuijasota......
vastaukseksi: Masuuni, tai Kanada.

Ei tullut apteekin hyllyltä 1596-1597 .

Se, että vastaaja oli juuri herätetty päivätorkuiltaan vaikutti varmasti asiaan..... mutta sou not.
Noilla mentiin..... ja 97%:lta irtosi hyppyläpsyt