Sivu: 2 / 4:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 1234 ViimeinenViimeinen
Tulokset 31:stä 60:een 111:sta
  1. #31
    ^ kiitos -dq- erittäin hyvistä vinkeistä. Tosiaan sama homma itselläni, halu tehdä ja se tekemisen ilo tässä takana ja vain tekemällä / kokeilemalla oppii.
    Yamaha T700
  2. #32
    Hieno projekti menossa.

    Älä tee ainakaan samaa virhettä, että ostat Motonetista Car-rep 2K sprayta.

    Viime talvena tuli ostettua niitä noin kymmenen purkkia ja yksikään niistä ei toiminut kuten olis pitänyt.
    Osasta purkeista ei saanut tulemaan maalia, kuin muutaman suihkauksen ja senkin todella huonolla paineella.
    Parista purkista tuli maalia koko purkillisen, mutta purkin "sumu" oli enemmän pieniä tippoja ja jälki arvatenkin sen mukainen.

    Sain kantaa niitä motonettiin takaisin useaan kertaan ja monen myyjän kanssa niitä piti ihmetellä.
    Lopuksi kokeiltiin jo myyjän kanssa pihalla kahta hyllystä otettua uutta purkkia ja kumpikaan ei toiminut, kuin hetken.
    Kaikesta huolimatta ne vialliset palautetut purkit näkyi kuitenkin palautuvan takaisin sinne hyllyyn...

    Lämpötila oli noin 15 astetta ja purkkeja ravistelin ohjeen mukaan ja myöhemmin vielä lisää, mutta ei sillä ollut enää vaikutusta.
    Noissa ei ole erillistä rikottavaa kovetinkapselia ja maalia pitäisi voida käyttää useampaan kertaan.

    Yritin etsiä aluksi Mastonin 2K sprayta, mutta Kuopion suunnalta sitä ei ainakaan silloin löytynyt.
    Car-rep 2K maalit näkyi myös olevan Mastonin tuotteita, mutta ainakin oman kokemuksen perusteella niitä ei enää tule ostamaan.

    Lopulta oli ostettava normaalia 1K sprayta, niin jopas oli maalaus helppoa ja jälki hyvää.
    Toki kesto ei ole 2K maalin luokkaa, mutta hermot ei enää kestänyt 2K maalin kanssa pelleilyä.

    Ostin myös asiaan kuuluvan hengityssuojaimen ja lopulta oli todettava, että tein itse ja säästin...
    Sillä rahalla olisin saanut maalautettua rungon ja muut pienet osat ihan oikealla maalarilla.
    Ahdettu 1216
  3. #33
    Kiitos suiza tiedon jakamisesta, ihmettelinkin miten se suutinjärjestelmä on onnistuttu rakentamaan niin, ettei se mene koko ajan tukkoon, ilmeisesti ei sitten oltu onnistuttu..

    En mä noista rikottavistakaan ihan usko sitä 24 h toiminta-aikaa mitä niissä mainostetaan, mutta eihän se ole kuin suunnittelukysymys että riittää tarpeeksi osia per purkki suihkuteltavaksi. Riittoisia kyllä, pigmenttiä aika reilusti verrattuna halpis-spraykannuihin. Itse suihkuttelin kerrosten välissäkin suuttimen aina puhtaaksi ylösalaisin suihkimalla, tod.näk. jähmettyy aika nopsasti suuttimeen kiinni jos ei muista tehdä.
  4. #34
    Lainaa suiza 1200 kirjoitti Katso viesti
    Hieno projekti menossa.

    Älä tee ainakaan samaa virhettä, että ostat Motonetista Car-rep 2K sprayta.
    Hyviä pointteja Suiza, thanks. Pitääpä unohtaa ainakin tämä maali.
    Yamaha T700
  5. #35
    Lainaa Roof kirjoitti Katso viesti
    Hyviä pointteja Suiza, thanks. Pitääpä unohtaa ainakin tämä maali.
    Itte oon kans pari kertaa ostanu ja joka kerta ollu 2k enempi tai vähempi pettymys, mutta ne harvat pullot jotka toimivat moitteetta oli kyllä hyviä. Maalia tuli paljon ja tasaisesti. Kun itte kirosin tuossa tube videollani noita pulloja niin sain useammasta suunnasta oheen että pulloja pitää lämmittää. Se varmasti auttaa ja aijon vielä sen kortin kokeilla!
    Pullon käyttöohjeissa ei tietenkään tätä lue kun saattaa ollaa vaarallista, mutta joskus olen 1k maalia lämmittänyt lämpimässä vedessä ja sen luulisi olevan turvallista kun lämpötila on tarkasti hallussa.

    Ps. kaupassa kannattaa kokeilla että saako kuulan purkin sisällä helposti liikkumaa. Jos ei lähes heti lähde liikkeelle niin silloin ainakaan viileänä ei tule maali pullosta ulos. Itse ravistellut jotain pulloa pari kolme minuuttia eikä kuula ole lähtenyt liikkeelle niin sen tietää että maali on jämähtänyt pulloon.
    Mun tube kanava:
    SSA Motors Finland

    Instagram:
    ssamotorsfinland
  6. #36
    Kysyin mastonilta asiaa ja tässä vastaus (osittain)

    Kyseisessä 2K sarjassa on ollut ongelmia, joiden syyksi on nyt varmistettu vesi.

    Tuotteen 2-komponenttireaktion katalyyttina toimii vesi, jota liuotintoimittajamme liuottimessa on ollut enemmän kuin mitä meille on ilmoitettu.

    Tämä on aiheuttanut osittaisen 2-komponenttireaktion purkin sisällä.
    Mun tube kanava:
    SSA Motors Finland

    Instagram:
    ssamotorsfinland
  7. #37
    Kiitosta vaan, todella hyviä vinkkejä tulee.

    Tässä taas lyhyttä pätkää purusta, vaikka eipä tässä nyt mitään ihmeellistä ole. Odottelen postissa kotiin lähetystä, tuli tilattua aika kasa osia ja pitää niitä osia vielä sovittaa ennen ihan lopullista purkua, jotta ei sitten tarvi sorvata maalatuissa osissa. Varmaan sitten seuraavassa videossa pitää vähän esitellä, mitä sitä on tullut tilattua, mutta nyt siis vielä purkamista.

    https://youtu.be/O2R_b4Cx2wM
    Yamaha T700
  8. #38
    Tuli tilattua hieman osia jo valmiiksi, jotta voi sovitella samalla kun purkaa mopoa. Näin saa sitten kasattua suoraan, eikä tarvitse enää siinä sovitella tai miettiä johtojen pituuksia.

    https://youtu.be/WVTFR5gXdbI
    Yamaha T700
  9. #39
    Lainaa UMAS kirjoitti Katso viesti
    Itte oon kans pari kertaa ostanu ja joka kerta ollu 2k enempi tai vähempi pettymys, mutta ne harvat pullot jotka toimivat moitteetta oli kyllä hyviä. Maalia tuli paljon ja tasaisesti. Kun itte kirosin tuossa tube videollani noita pulloja niin sain useammasta suunnasta oheen että pulloja pitää lämmittää. Se varmasti auttaa ja aijon vielä sen kortin kokeilla!
    Pullon käyttöohjeissa ei tietenkään tätä lue kun saattaa ollaa vaarallista, mutta joskus olen 1k maalia lämmittänyt lämpimässä vedessä ja sen luulisi olevan turvallista kun lämpötila on tarkasti hallussa.

    Ps. kaupassa kannattaa kokeilla että saako kuulan purkin sisällä helposti liikkumaa. Jos ei lähes heti lähde liikkeelle niin silloin ainakaan viileänä ei tule maali pullosta ulos. Itse ravistellut jotain pulloa pari kolme minuuttia eikä kuula ole lähtenyt liikkeelle niin sen tietää että maali on jämähtänyt pulloon.
    Niitä pulloja tuli tosiaan ravisteltua myös motonetissä aika paljon, kun tein saman huomion, että se kuula ei meinannut lähteä liikkeelle vaikka niitä miten ravisteli. Ne purkit missä se kuula ei alkanut liikkua pienellä ravistelulla, niin ne jäi suosiolla hyllyyn.

    Varsinkin yhden värin kanssa oli pahin ongelma, kun yhdessäkään purkissa se kuula ei liikkunut kohtuudella ravistellessa.
    Vaikka sen kuulan sai kovalla ravistelulla liikkeelle, niin se ei todellakaan taannut purkin toimivan normaalisti.

    Motonet ei ollut halukas pyynnöistäni huolimatta selvittämään valmistajalta, että oliko noissa ollut muilla ongelmia. Omat hermot loppui siihen, kun huomasin samojen purkkien tulleen takaisin hyllyyn mitkä jo todettiin myyjän kanssa vialliseksi.

    Roof pahoittelut, että aihe hieman karkasi, mutta mielelläni varoitan muita harrastajia tekemästä samoja virheitä.
    Ahdettu 1216
  10. #40

    Kuten sanottua maston on myöntänyt virheen ja uskoisn että se alkaa olemaan taakse jäänyttä ongelmaa..
    Mun tube kanava:
    SSA Motors Finland

    Instagram:
    ssamotorsfinland
  11. #41
    Uutta jaksoa jakoon marraskuun harmauteen, alkaa kohta olemaan purettu.

    https://youtu.be/G3aFCidorXU
    Yamaha T700
  12. #42
    Isänpäivän ratoksi uutta videota, kohtuu putkeen meni moottorin poistaminen rungosta, no seuraavalla kerralla sitä on taas fiksumpi.

    https://youtu.be/nKKUUDWqb_M
    Yamaha T700
  13. #43
    Joskus muistelen asentaneeni moottorin yksin runkoon niin, että moottori oli kyljellään lattialla ja laitoin rungon moottoriin...
  14. #44
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Joskus muistelen asentaneeni moottorin yksin runkoon niin, että moottori oli kyljellään lattialla ja laitoin rungon moottoriin...

    Jep.

    Mie laitoin myös niin. Moottorin alle pehmikettä ja runko varovasti paikoilleen ettei naarmuunnu.

  15. #45
    Tuo moottori kyljelleen ja runko varovasti paikalleen onkin varmaan toimiva juttu kasatessa, kiitos kuvasta.
    Yamaha T700
  16. #46
    Homma etenee, kulmahiomakonetta peliin ja runkoa muokkaamaan. Tässä viikonlopun iloksi uusi pätkä.

    https://youtu.be/7FLqOPCQqRI
    Yamaha T700
  17. #47
    Kiitos videoista.
    Mukava seurata projektia !
    EK
  18. #48
    Kiitosta vaan kaikille.

    Jatketaas tarinaa, viikko sitten on viety runko, vanteet ja muuta sälää maalaukseen ja sieltä tulikin viestiä perjantaina, että saa hakea pois, jännittää hieman miltä tuo RAL 3007 rungossa näyttää. Moottorin huolto on juuri nyt työn alla menossa, tosin potilas näyttää sisältä, kuin tehtaalta juuri tullut, mutta tästä myöhemmin. Tässä tulee kuitenkin videota penkin tekemisestä. Olihan homma, videossa vaan onnistumiset, jos sitten teen joskus parodiajaksot, niin säätämiset tulee sitten niihin jaksoihin.

    https://youtu.be/FkTIyfSBiqY
    Yamaha T700
  19. #49
    Uutta videota pukkaa taas, tässä säädetään venttiilit ja muutenkin tsekataan, että kaikki ok, ennen kuin maalaan padan.

    https://youtu.be/fczggUlFSbU
    Yamaha T700
  20. #50
    Sun piti vissiin irrottaa nokat ja ketjut että sait palat vaihettua kuppien alta ?
    EK
  21. #51
    Lainaa Ek1 kirjoitti Katso viesti
    Sun piti vissiin irrottaa nokat ja ketjut että sait palat vaihettua kuppien alta ?
    Juu piti irrottaa tai siis nokkia ja ketjua sai siirrettyä/nostettua sen verran siihen viereen sivuun, että sain kupit ylös ja palat vaihdettua. Kyllä siinä aikaa tuhraantu ihan kiitettävästi, varsinkin kun ekan kerran tein tämän. No onneksi oli se manuaali. Nyt seuraavalla kerralla menee jo helposti
    Yamaha T700
  22. #52
    Jos nyt on palat vaihdettu ja välykset kohdallaan niin luulis että aika pitkään riittää pelkkä tarkastaminen.

    Hyvä projekti !
    Kiitos videosta
    EK
  23. #53
    Hyvää Itsenäisyyspäivää vaan kaikille.

    Nyt ei ole vielä videota, mutta laitetaan kuva Itsenäisyyspäivän kunniaksi. Tässä on nyt mennyt reippaasti aikaa erilaisten osien maalaamiseen. Mitä enempi osia olen maalannut ja sitten nuo jauhemaalaamosta haetut osat, niin epäilykseni siitä, että tuli valittua väärät värit ovat kaikonneet. Tosin tankin kimppuun pääsen vasta varmaan joulun jälkeen. Runko ja tankki siis RAL 3007 (punamusta) ja muutama muu pikkuosa samoin ja kaikki muu sitten mustaa. Mutta ei paljasteta vielä liikaa, ensi viikolla pääsen jo varmaan kasailemaan osittain ainakin, laitan moottorin runkoon yms. On se mukavaa, kun osat on puhtaita ja uudessa maalissa.

    Renkaita on tullut tässä mietittyä ja nettiä tietenkin selailtua, että mitkä renkaat sitä laittaisi alle. No lukuisten eri vaihtoehtojen jälkeen päädyin sitten TKC 70 Continentaaleihin, aika näyttää oliko oikea vaihtoehto.

    Yamaha T700
  24. #54
    Kiva katsoa noita videoita, kiitos niistä

    Minusta tuohon mattamustaan moottoriin kävisi tosi hienosti, jos jäähdytysripojen päät kiillottaisi kirkkaalle alumiinille!
  25. #55
    Lainaa kjnracing kirjoitti Katso viesti
    Kiva katsoa noita videoita, kiitos niistä

    Minusta tuohon mattamustaan moottoriin kävisi tosi hienosti, jos jäähdytysripojen päät kiillottaisi kirkkaalle alumiinille!
    Kiitosta vaan, samaa miettinyt vähän. Aika paljon näkee juuri näin tehtyjä instassa pyörivissä kuvissa. Katsotaan nyt kun saadaan motti runkoon. On kuitenkin sitten helppo tehdä.
    Yamaha T700
  26. #56
    Se on viikonloppu ja uusi video taas jakoon, putsausta ja maalausta ennen kasaamisen aloittamista.

    https://youtu.be/ZZg8Lzn9y-4
    Yamaha T700
  27. #57
    Miula on kaksi aktiivikäytöstä poistettua sähköhammasharjaa.
    Kummallakin ajaa semmoisen 5-8min ja lataa yön yli...

    Mutta suosittelen lämpimästi.
    Helpottaa kummasti pikku- ja vähän isompien osien putsausta.
    vilkkub.jpg
  28. #58
    Viime viikolla tuli punnerrettua moottori takaisin runkoon. Nythän tässä ollaan jo voiton puolella, lähes.

    No homma jatkuu seuraavaksi sähköjen asentamisella ja pitää purkaa vielä atomeiksi katkaisijat yms. eli hommaa riittää vielä pitkäksi aikaa. Lyhyt video punnerruksesta ja kuvakin alla.

    https://youtu.be/p202AV6S2K8

    Yamaha T700
  29. #59
    Hyvä väri sattui tuohon runkoon Ainakaan omaan silmään moottori ei kaipaa muuta kiiltävää
  30.  
  31. #60
    Joulun päivitystä.

    Sen verta on pitänyt kiirettä, että ei ole projekti nyt oikeastaan edennyt. Eiköhän sitä taas pyhien jälkeen pääse edistämään. Työlästä ja hidasta on noita pikkuosia maalailla, siis niin että lopputulos olisi hyvä.
    Takaiskarit on tulossa postissa (bitubo) niin kaikki osat on kasassa jo ja satulan vien verhoiluun heti pyhien jälkeen. Tällä instakuvalla Hyvää Joulua kaikille ja kiitos kommenteista.

    Yamaha T700
Sivu: 2 / 4:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 1234 ViimeinenViimeinen