Ilmoitan asiasta välikätenä, kaiken tietämäni olen kuullut kaveriltani jonka pyörä onneksi löytyi ja saatiin takaisin vain vähän vahinkoa kärsineenä.

Keskiviikko - torstai yönä 10.-11.10.2018 murtauduttiin Lempäälän ja Tampereen Multisillan rajalla sijaitsevaan teollisuuskiinteistöön. Tontille oli tultu junanradan puolelta eli ns. takapihan kautta, verkkoaitaan oli leikattu reikä, sisään halliin oli päästy savunpoistohormin kautta ritilät ja tuulettimet rikkomalla. Jannut ovat viettäneet tiloissa aikaa ainakin yhden lonkerolaatikollisen verran, sen verran paljon oli hylsyjä jätetty pitkin poikin. Idiootit, onpahan ainakin dna ja sormenjäljet tallessa poliisilla... Yhteensä matkaan lähti 7 moottoripyörää ja irtaimistoa, mm. Kempin iso hitsi, eli lähistöllä on saattanut olla pakettiauto odottamassa.

Moottoripyörät oli viety samaa kautta kuin varkaat olivat tiloihin tulleet, eli junaradan vierustaa pitkin. Kaksi moottoripyöristä löytyi kaadettuina siltä alueelta. Kaksi muuta pyörää löytyi torstaina illalla Pirkkalasta Toivion suunnalta metsään piilotettuna valppaiden nuorten kevaripoikien ansiosta, iso peukku! Pirkkalassa on pyörien piilopaikan läheisyydessä noteerattu myös musta Mazda 3, joka saattaa liittyä tapaukseen, tai sitten ei. Oheisten kuvien kolme pyörää ovat edelleen kateissa. Yhdestä on runkonumero tiedossa, käsittääkseni tuon Yamahan: JYACG23C000010971.

Varkaat lienevät liikkuneet akselilla Sääksjärvi - Multisilta - Pirkkala - Sarankulma - Toivio, sieltä mahdollisesti metsätietä jonnekin.

Kaikista vihjeistä ollaan kiinnostuneita, jotta tekijät saataisiin tilille tekosistaan ja pyörät takaisin. Ja onhan se toki kohteliasta myös poliisille ilmoittaa...

IMG-20181012-WA0002.jpg

IMG-20181012-WA0001.jpg

IMG-20181012-WA0000.jpg