Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 67:sta
  1. #1
    Elikkäs en nyt löytänyt millään sitä ketjua, jossa oli näistä kustannuksista ja muista kokemuksista, joten aloitan uuden.

    Ja paras uutinen heti alkuun... pojan käsittely- ja ajokoe sujuivat Hämeenlinnassa mallikkaasti ja saimmekin kotiin lähtiessä ruuvailla valkoisen kolmion pois Dukea koristamasta.

    Jostain syystä Lahdesta ei voi varata samalla kertaa käsittely- ja ajokoetta. Eikä sieltä löytynyt oikein mitään vapaita aikojakaan. Siksi varasimme ajan Hämeenlinnasta. Koska maksoimme varauksen netissä samantien, saatoimme aloittaa päiväurakan ajamalla noin 70 km Ahveniston moottoriradalle. Olimme käyneet tutustumassa siihen jo viikonloppuna (Ja Hämeenlinnaan parina viikonloppuna). Samalla sai poika kokemusta yksisuuntaisista- ja mukulakivikaduista.

    Olimme harjoitelleet käsittelykoetehtäviä aika paljon ja vähän tiukemmin rajatulla alueella. Esimerkiksi kahdeksikkoa noin 4,8-5 metrin suikaleella, vaikka pyörän kääntöympyrä on 4,6m. Kun sujuu vähän tiukemmilla kaarteilla niin menee heittämällä leveämmässäkin tilassa. Väistössä ajattelimme, että hyvähän se on väistää vaikka vielä leveämpi este. Kaikenkaikkiaan hidasajoa lukuunottamatta harjoituksissa kannattaa ajella vähän nopeammin kuin vaaditaan - mittarivirheet tulee siten kuitattua.

    Ennen hidasajoa pyörän kääntöympyrä vielä kokeiltiin taluttamalla. Koetehtävät menivätkin sitten helponnäköisesti läpi - vauhtia oli riittävästi silloin kun sitä tarvittiin. No - edellisenä iltana kävimme ne läpi viidesti ja väistöt myös molemmin puolin. Siten oli ajokokeen vuoro ja Ahveniston parkkis tyhjeni, kun Isoa A:ta suorittava kaveri lähti autokoulunopettajan kanssa (molemmat erittäin mukavia ihmisiä - pojankin jännitys väheni tässä seurassa!) tankille ja meitin poika ajelemaan Hämeenlinnaan tutkinnon vastaanottajan kanssa. Ja mä menin harjoittelemaan ajokoetehtäviä . Ja pääsin läpi mm. hidasajotehtävästä, kaarretehtävästä ja hallitusta pysäytys+väistötehtävästä. En muuta ehtinyt, kun aloin harjoitella tiukkaa kahdeksikkoa, kun kerrankin oli siihen hyvät puitteet (ja kyllä se alkoi tiuketa, kun vaan teki toistoja)

    Sittenpä kurvasivat ensin tankilla käyneet ja sitten poika varikolle. Hyvin siis meni, riitti, kun noudatti liikennesääntöjä ja muisti myös nopeusrajoitukset katsoa ynnä tarvittavat kaistanvaihtamiset.

    Sen verran täytyy kehua, että tutkinnonvastaanottaja oli miellyttävä ihminen, joka omalla olemuksellaan jo sai pahimman jännityksen laukeamaan. Tässä ei metsästetty virheitä tai oltu ylitiukkoja, vaan katsotiiin, että tehtävät menivät asiallisesti läpi ja liikenteessä ajaminen sujui turvallisesti.

    Kustannuksiahan tästä tuli:

    22€ - Opetuslupaopettajan nettitreenipaketti (ei tarvetta 1.7. jälkeen)
    31€ - Opetuslupaopettajan teoriakoe (ei tarvetta 1.7. jälkeen)
    (53 €)

    40€ - Ajokorttilupa
    30€ - Opetuslupa
    16€ - Oppilaan nettiharjoituspaketti 1kk
    31€ - Teoriakoe
    65€ - Käsittely- ja ajokoe
    (182 €)

    66€ - oppilaan polttoaineet (laskettu 1600 km:n mukaan / 2,5 l/100km)
    108€ - opettajan polttoaineet (laskettu 1600 km:n mukaan / 4,5 l/100km)
    (174 €)

    Valokuvat olivat ilmaisia, sillä otin ne itse keväällä passikuvia varten... samat kuvat tulevat siis ajokorttiin.

    Kalleimmaksihan tietysti tuli pyörän ostaminen ja sen vakuutukset, mutta jos kortti hommataan, niin on todennäköistä, että ostetaan pyörä. Opetusluvan avulla säästimme mukavan siivun pyörän hinnasta.
    Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
    Suzuki DL650 (2009) - mä
    Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
    Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
    EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo
  2. #2
    Hienoa! Onnittelut molemmille, oppilaalle ja opettajalle.

    Meillä käsittely-, ja ajokoe edessä ensi maanantaina. Vähän epäselvää on kumpiko jännittää enemmän...
    Kustannuksenne ovat suunnilleen linjassa meidän kanssa, meillä tosin ajoa on tullut n. 2500 km joten bensaan (ja kahviin) on mennyt hieman enemmän.

    Mutta on kannattanut, ehdottomasti! Uskallanpa sanoa että pojan ajo-, ja liikenteenlukutaito on pikkasen parempi kuin autokoulussa saadun yhdeksän ajotunnin jälkeen.
    NT700V Deauville
  3. #3
    Poika sanoi, että edellisenä iltana jännitti kaikkein eniten, mutta kun oli onnistuneesti veivannut käsittelyharjoitukset läpi, niin se jo vähän helpotti jännitystä. Ja se, että alkoi ajatella, että tekee vaan parhaansa ja jos hylsy tulee niin so what? Ei ku uudestaan seuraavalla kerralla.

    Meinaavat porukalla lähteä pienelle road tripille ensi kesänä. Ainakin poika tuntuu suhtautuvan myönteisesti ajatukseen käydä harjoittelemassa ratapäivillä ajotaito kakkosen verran (alussa), mutta mainitsi myös, että olis kiva päästä kokeilemaan radalla isompaakin pyörää. No, onnistuuhan se - on sen verran varovainen luonne, että uskallan kyllä lainata omaa pyörää jollekin ajovuorolle. Kaiken kaikkiaan voi olla mahdollista, että jopa neljä nuorta kevarikuskia osallistuisi keväällä Ahvenistolla ratapäiville.

    Joten HERÄTYS pitäisikö Motorgin tulla nyt tässä jollain tukitoimilla vastaan? Esim tällaisille nuorille kevarikuskeille jäseneksiliittymislahjaksi muiden lahjusten lisäksi ilmainen ratapäivä + AT2. Olisi sen verta edullinen paketti, että jopa minä (surkea myyntimies) ehkä pystyisin puhumaan näiden kavereiden vanhempien rahakukkaron nyörit auki.
    Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
    Suzuki DL650 (2009) - mä
    Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
    Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
    EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo
  4. #4
    Lainaa yöLiitäjä kirjoitti Katso viesti

    Hiukan samanlaista ajatusta itsekin jo keväällä yritin herätellä, taisin ehdottaa edes liittymismaksusta luopumista nuorten osalta. Toivottavasti edes jotain tukea nuorille toteutuu, vaikka nyt oman pojan osalta onkin liian myöhäistä.
    Reissut: http://kettulantalli.fi ja muut höpinät: http://takapiha.org
    Bikeologia: Honda NX650 Dominator > Yamaha TT600R > BMW F650GS Dakar > BMW R1150GS Adventure > BMW R1200GS Adventure
  5. #5
    Tässä pitäisi kevään/kesän 2019 mittaan opettaa parikin A1-korttia, niin mitenkäs tuo kommunikointi liikenteessä hoitui?
    Kännykkä ja handsfree?

    Ja varsinkin, miten siellä inssissä hoituu tuo yhteydenpito liikenteessä?

    Kumpikin opetettava ajanut kyllä liikenteessä, että sen puolesta ei tuota liikenteessäajoa tarvi varmaan paljoa opettaa.
    Menee opetus enemmänkin pyörän hallintaan ja tuon käsittelykokeen treenailuun.
    Suzuki GSX-R 1000, Yamaha MT-03 (660), Access Enduro 400
  6. #6
    Eläkeläinen pupu:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jul 2005
    Kirkkonummi
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa yöLiitäjä kirjoitti Katso viesti
    Elikkäs en nyt löytänyt millään sitä ketjua, jossa oli näistä kustannuksista ja muista kokemuksista, joten aloitan uuden.
    Tässä yx: A-kortti opetusluvalla
    Toinen: MP-kortti opetusluvalla 2013

    Näistä vanhoista on, säännöt, hinnat ja sun muut jo muuttuneet, et eiköhän uus ketju oo jo ihan paikallaan...
    "Puput on kyllä suloisia, muttei kovin älykkäitä"
  7. #7
    Eli inssissä tuo:
    'Opettajan olisi tarkoitus tulla kotilolla perässä ja vähintään yksisuuntainen kommunikaatio oltava mahdollinen (opettaja -> oppilas).'

    Ja tuohon käy kännykkä + hf? Radiopuhelin?

    Esim.
    https://www.motonet.fi/fi/tuote/8500...uhelinpari-T41
    Suzuki GSX-R 1000, Yamaha MT-03 (660), Access Enduro 400
  8. #8
    Lainaa vezzeli kirjoitti Katso viesti
    Eli inssissä tuo:
    'Opettajan olisi tarkoitus tulla kotilolla perässä ja vähintään yksisuuntainen kommunikaatio oltava mahdollinen (opettaja -> oppilas).'

    Ja tuohon käy kännykkä + hf? Radiopuhelin?

    [/url]
    Kännyköillä tuo käy helpoiten.

    Rajaton puheliittymä tai iso puhepaketti vaan opelle.

    Hommaan tarvitaan korvakuulokkeet, jotka mahtuvat kypäriin, ja niihin kuuluva mikki.
    Mikrofonin voi kiinnittää kypäriin tarranauhalla.

    Inssiajoon tutkinnon vastaanottajalla on antaa omat laitteet myös kuskille.
    Pekka
  9. #9
    Lainaa vezzeli kirjoitti Katso viesti
    Tässä pitäisi kevään/kesän 2019 mittaan opettaa parikin A1-korttia, niin mitenkäs tuo kommunikointi liikenteessä hoitui?
    Kumpikin opetettava ajanut kyllä liikenteessä, että sen puolesta ei tuota liikenteessäajoa tarvi varmaan paljoa opettaa.
    Menee opetus enemmänkin pyörän hallintaan ja tuon käsittelykokeen treenailuun.
    Moottoripyörän ajolinjoihin on syytä kuitenkin paneutua.
    Ne eroavat auton ajolinjoista jonkin verran, ja niistäkin voi tulla hylky.
    Pekka
  10. #10
    Lainaa vezzeli kirjoitti Katso viesti
    Tässä pitäisi kevään/kesän 2019 mittaan opettaa parikin A1-korttia, niin mitenkäs tuo kommunikointi liikenteessä hoitui?
    Kännykkä ja handsfree?
    Rajaton puheliittymä hyvä! Meillä oli kuitenkin kypäräpuhelimet, niin ei tarvinnut kännykkää käyttää.

    Lainaa vezzeli kirjoitti
    Ja varsinkin, miten siellä inssissä hoituu tuo yhteydenpito liikenteessä?
    Inssissä antavat helposti tippuvan kypärän sisään työnnettävän lätkän korvan juureen ja radiopuhelimen taskuun. Poika valitteli, että ei tahtonut pysyä kunnolla paikallaan inssin kuuloke. Me olimme varautuneet siihen, että olisi ollut puhelinyhteys, mutta hoitivat kuitenkin homman radiopuhelimella.

    Lainaa vezzeli kirjoitti
    Kumpikin opetettava ajanut kyllä liikenteessä, että sen puolesta ei tuota liikenteessäajoa tarvi varmaan paljoa opettaa.
    Menee opetus enemmänkin pyörän hallintaan ja tuon käsittelykokeen treenailuun.
    Käsittelykoetta kannattaa treenata usein ja laittaa välillä vähän tiukemmat rajat kuin vaaditaan. Pieni lisäreservi ei taidoissa ei haittaa. Kun niitä tehtäviä on aikansa harjoiteltu, niin voi myös vaikka kännykällä kuvata kaarreajo- ja väistötehtävää, niin videoista on helppo ottaa opiksi. Videon avulla on ehkä helpompi löytää suoritukseen sellainen särmikkyys, että ohjausliike ja sen vaikutus näkyy hyvin. Ja ajoitus, että paluu omalle ajokaistalle tapahtuu yhtä sähäkästi.

    Jos on pitkä kokemus liikenteestä, niin varmaan osaa jo paremmin ennakoida ja käsitellä yksisuuntaiset-kaksikaistaiset tiet ja niiltä kääntymisen ynnä automaattisen liikennemerkkien vilkaisun sivukadulle käännyttäessä jne... Ja pään täytyy näkyvästi kääntyillä puolelta toiselle kuin pöllöllä ikään! Sitä kehotusta täytyy komentaa koko ajan. Katso suojatien molempiin reunoihin jne... ja väliin täytyy jalkajarrulla väläyttää jarruvaloja, että inssi huomaa varovaisuuden lähestyttäessä suojatietä tai risteystä tai jos on sivukadulta mahdollisesti auto tulossa. AINA väläytetään jarruvaloa.

    Eli pitää ajaa paremmin kuin muut tielläkulkijat yleensä...

    Ja jos tietää, missä inssi ajetaan, niin ehdottomasti hyvä idea on pörräillä niillä kulmilla ja tutustua paikan erikoisuuksiin, ettei mene sormi suuhun, kun koeajo jännittää muutenkin.
    Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
    Suzuki DL650 (2009) - mä
    Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
    Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
    EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo
  11. #11
    Tulipas hyviä vinkkejä tuohon inssiajoon!

    Yrittää opettaa tuota muun liikenteen huomioimista asenteella, että kotilot yrittää tappaa.
    Muutaman kerran vuodessa olisi itelläkin kolissut, jos ei tarkkana varsinkin ympyröissä.
    Kuulemma pari kertaa joku yrittänyt ajaa raivolla mönkijän päällekin.

    'Jostain syystä Lahdesta ei voi varata samalla kertaa käsittely- ja ajokoetta.'

    Tuo pisti vielä silmään (, kun Lahdessa pyöritään), että saako nuo sitten ajeltua eri kerroilla, jos ei muuten onnistu?
    Suzuki GSX-R 1000, Yamaha MT-03 (660), Access Enduro 400
  12. #12
    Lainaa vezzeli kirjoitti Katso viesti
    'Jostain syystä Lahdesta ei voi varata samalla kertaa käsittely- ja ajokoetta.'

    Tuo pisti vielä silmään (, kun Lahdessa pyöritään), että saako nuo sitten ajeltua eri kerroilla, jos ei muuten onnistu?
    Juu - Lahdessa ei ole "molemmat yhdessä"-pakettia. Hämeenlinnasta sen sijaan pystyi varaamaan molemmat samantien.

    Meiltä Lahteen 55km, Hämeenlinnan moottoriradalle 75km. Muutaman kerran käytiin tutustumassa Hämeenlinnaan ennen inssiä. Hämeenlinnassa yhdessä liittymässä moottoritielle on syytä olla tarkka. Rajoitus on tosiaankin 60km/h siihen saakka, kun liikennemerkki toisin määrää (ja se on yllättävän kaukana). Siinä on nimittäin ovelasti vielä yksi sivusta tuleva liittymä ennen moottoritietä ja vasta tuon liittymän jälkeen voi alkaa kiihdyttää. Noiden kanssa täytyy olla tarkka!
    Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
    Suzuki DL650 (2009) - mä
    Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
    Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
    EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo
  13. #13
    Pari juttua mitä meidän pojille teroittanut on että
    1. Inssi ei ole nopeuskilpailu
    2. Jätä reilusti väliä edessä olevaan

    Näillä kahdella jutulla saa roimasti lisää miettimisaikaa tuolla liikenteen seassa ja molemmat pojat päässeet kerralla läpi kaikista (mopo, kevari, auto, A1→A2).
    https://www.juvander.me/ilpo

    AL-AND-AM-A-AZ-B-BIH-BG-HR-CZ-DK-EST-FL-FIN-F-GE-D-GR-H-IR-I-KZ-KS-RKS-LV-LT-M
    MK-MD-MC-MGL-MNE-MA-NL-N-PL-P-RO-RUS-SRB-SK-SLO-E-S-CH-TJ-TR-TM-UA-USA-UZ
    KTM 690 Enduro R
  14. #14
    Whatsappi puhelut on kyllä laadullisesti melkoista paskaa. En voi (vielä) suositella kenellekään.
    Myö lainailtiin faijan työkaverilta kypäräpuhelimia. Ne oli ihan näppärät, kun A1-korttia mulle ajettiin.

    Itse ajelin inssin pienemmällä paikkakunnalla, kesällä mökillä ollessa. Helpotti kovasti, kun liikennemäärät vähäiset, eikä tarvinnut kaistoja miettiä. Monesti nuo hylkäämiseen johtavat pienet typerät virheet johtuvat ihan jännityksestä. Ja liikennesääntöihin+teoriaan kannattaa opetuslupalaisen panostaa, sillä ajoa nyt tulee usein ihan reippaasti. Teoria usein jää vähemmälle huomiolle.
  15. #15
    Lainaa Mäkine kirjoitti Katso viesti
    Whatsappi puhelut on kyllä laadullisesti melkoista paskaa. En voi (vielä) suositella kenellekään.
    Taitaa olla nettiyhteydestä tai laitteesta kiinni tuo. Itsellä äänenlaatu ei ole poikennut tavallisesta puhelusta kuin korkeintaan parempaan päin, toki väitteen taustalla oleva otos on melko pieni kun on rajaton puhepaketti kaikilla joiden kanssa enemmän tarvii puhua.
  16. #16
    Rajaton 4g itsellä ja ei pitäs ainakaan jäädä luurista kiinni 😅
    Sitä en tosin tiedä mikä netti "testikavereilla" on ollut. 4G vaan ei kyllä ole jatkuvasti joka paikassq ainakaan täällä Jyväskylän seudulla.
  17. #17
    Joo kyllähän noita nettiyhteyden kannalta sysihuonoja paikkoja löytyy paljonkin, joten ei se whatsappi mikään oikotie onneen ole. Toisaalta kyllä noita perinteisen puhelun katkaisevia katveitakin yhtälailla löytyy.
  18. #18
    Käytiinpä poitsun kanssa kokeilemassa ajokoetta Heinolassa ja hylsy tuli.

    Käsittelykoe meni alusta lähtien pieleen, kun inssi ei näyttänyt mihin olisi pitänyt ajaa hidasajossa, ja meni sitten väärälle puolelle keilaa.
    Ja siitä sitten hätääntyneenä jarrutustestikin meni pieleen, kun takarengas meni lukkoon. Pysähtyi kyllä rajojen sisään, mutta ei auta. Ei kuulemma saisi mennä lukkoon. Eli kannattaa käyttää vain sitä etujarrua.

    Uutta oli myös, että tietyissä tehtävissä pitää kelata vaihteita kakkoselle ja kolmoselle, ja jarrutuksessa sitten ykköselle.

    Tämä vain varoitukseksi niille, jotka tuijottavat pelkkää videota:
    https://www.youtube.com/watch?v=X-ft7OrUETw

    Tuolta löytyy kuljettajantutkinnon ajokoe ja käsittelykoe PDF. A1 sivu 23 eteenpäin.
    https://ajokortti-info.fi/filebank/a...4_2019_pdf.pdf

    Ja turha valittaa, kun maksaa 50e eikä tuloksesta takuuta.
    No, uusi yritys muutaman viikon päästä, kun ei vapaita aikoja ennemmin Lahti-Heinola-alueella.
    Suzuki GSX-R 1000, Yamaha MT-03 (660), Access Enduro 400
  19. #19

    Itse feilasin käsittelykokeen ekalla kerralla kun kaikista muista poiketen jouduin tekemään väistön oikealle ja sitä ei tullut harjoiteltua riittävästi. Mutta toki menee omaan piikkiin, koska tutkinnon vastaanottaja sen päättää.

    Muuten mies oli todella rento ja mukava, selosti myöskin tehtävät lävitse. Aika outoa, että edes uusinnassa eivät kertoneet noita hidasajon tötteröitä lävitse. Stop and Go:ssa muistan, että runttasin sen verran kovasti etu- ja takajarrulla että pyörän ABS aktivoitui.

    Juu nuo vaihdejutut on mainittuna noissa ohjeissa. Vaikka autokoulun asiakkaana, niin silti kuitenkin lukenut matskut myös itse lävitse, että millä vaihteella tehtävät pitää suorittaa ja miten porteista pitää mennä missäkin tehtävässä. Ja ainoastaan Stop and Go:ssa pitää tosiaan kelata vaihde takaisin kolmoselta ykköselle. Siinä 50 kmh jarrutuksessa riittää pelkästään, että pysäyttää pyörän. Refleksinä toki tuli rullattua vaihde valmiiksi ykköselle.

    Ja turha noista tosiaan on valittaa, uusinta maksaa 28e.
    Nykyinen: Bonneville T120 Black Ex: SuperDuke 1290 R, StreetFighter 1098, Speed Triple RS, Duke 790
  20. #20
    Lainaa wezzeli kirjoitti
    Eli kannattaa käyttää vain sitä etujarrua.
    Tehokkaan jarrutuksen arvioinnista Traficom kirjoittaa seuraavaa:
    Jarrutus on aloitettava moottoripyörällä vähintään 50 km/h nopeudesta. Tehtävässä arvioidaan
    jarrutustekniikkaa ja jarrutukseen käytettyä matkaa, ei jarrutuksen aloituskohtaa.
    Tehtävä arvioidaan kokonaisuutena ja siinä on erityisesti arvioitava etu- ja takajarrun käyttöä,
    katseen suuntausta ja kuljettajan asentoa.
    Mielestäni kannattaa käyttää myös takajarrua, ettei tule sanomista siitä ettei käytä lainkaan.

    Meillä myös juniorin opetus meneillään. Toukokuun alussa käsittely- ja ajokoe.
  21. #21
    Lainaa vezzeli kirjoitti Katso viesti
    Ja siitä sitten hätääntyneenä jarrutustestikin meni pieleen, kun takarengas meni lukkoon. Pysähtyi kyllä rajojen sisään, mutta ei auta. Ei kuulemma saisi mennä lukkoon. Eli kannattaa käyttää vain sitä etujarrua.

    Uutta oli myös, että tietyissä tehtävissä pitää kelata vaihteita kakkoselle ja kolmoselle, ja jarrutuksessa sitten ykköselle.

    Tuolta löytyy kuljettajantutkinnon ajokoe ja käsittelykoe PDF. A1 sivu 23 eteenpäin.
    https://ajokortti-info.fi/filebank/a...4_2019_pdf.pdf
    Tuossapa on näköjään menty taas huonompaan päin. Aiemmassa ohjeessa nimenomaisesti on ollut maininta, että takajarrun lukittuminen ei ole hylkäysperuste, jos jarrutus tapahtuu kokonaisuudessa tarkasteltuna hallitusti. Ja toisaalta uudessa ohjeessa ei kuitenkaan sanota, että jarru ei saa lukittua.

    Mitä tulee vaihteiden kelaamiseen edestakaisin, niin kyllä tuon suhteen oli vaatimuksia jo 2010 kun itse on asian kanssa ollut viimeksi tekemisissä.
  22. #22
    Lainaa vezzeli kirjoitti Katso viesti
    Käytiinpä poitsun kanssa kokeilemassa ajokoetta Heinolassa ja hylsy tuli.
    Harmillista.

    Lainaa vezzeli kirjoitti Katso viesti
    Käsittelykoe meni alusta lähtien pieleen,
    Kuinka paljon olitte harjoitelleet käsittelykoetta varten? Meillä ollaan harjoiteltu ehkä noin seitsemän tuntia. Siinä sivussa tulin itsekin tällä isolla pikku-bandiitilla oppineeksi tehtävät. Tehtävien kuvaukset olen lukenut trafin ohjeesta (nythän siellä on tullut pientä helpotusta kaarreajotehtävään) ja sen mukaan on tehty. Käsittely sujuu, mutta kaupunkiajossa on vielä tehtävää.

    Inssit tuntuvat yhä tänä päivänä olevan joskus liian lannistavia. Mopokokeessa tyttäreltä kysyi, että mites omasta mielestä meni. Tytär siihen, että ihan ok. Inssi sanoi, että mitä vielä, ihan rajoilla, että hyväksyy suorituksen (hidasajo). No, mitä me sitä oltiin harjoiteltu yhdessä, niin tytär ajaa noin 1-3km tunnissa hidasajoa, liikuttelee eestaas ohjaustankoa ja katsoo eteenpäin.

    Seuraavaksi kolmestakympistä kaarreajo. Harjoitellessa veti sen välillä skootterin kantti asfalttia raapien. Opetin käyttämään pään kääntämistä terävästi, tuo kummasti ilmettä suoritukseen. No inssissä sitten ekalla yrityksellä ihan hyvin siihen kierrettävälle keilalle, mutta sitten väänsi hanaa ja alkoi kiihdyttää, ajoi takareunasta yhden keilan päältä ja joutui ottamaan uusiksi. Tokalla kertaa samanlainen kuvio ja nyt meni keilojen välistä. Siitä tuli kommentiksi: "No, sehän näytti hyvältä!". Tytär otti varman päälle, että ei voi sanoa vauhdin hidastuneen...

    Jarrutus näytti menevän hyvin, mutta inssi alkoi väittää, että tytär ei olisi käyttänyt riittävästi etujarrua! Millä hoksottimilla tuo ihminen oli varustettu vai mikä zombipöpö sillä oli aivoihin iskenyt...? Ei se mopo todellakaan pysähdy niin ripeästi ilman etujarrua. Sitä oltiin opeteltu siten, että tasaisesti puristusta tiukennetaan, kunnes mopo pysähtyy.

    Mut kortti tuli!!! Siis mopokortti. Ties vaikka vielä innostuisi kevaristakin. Tosin muisto liian vaativasta inssistä voi jäädä kummittelemaan ja syö itseluottamusta. Siihen auttaa vain harjoittelu.
    Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
    Suzuki DL650 (2009) - mä
    Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
    Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
    EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo
  23. #23
    Lainaa yöLiitäjä kirjoitti Katso viesti
    Harmillista.

    Inssit tuntuvat yhä tänä päivänä olevan joskus liian lannistavia.
    Mut kortti tuli!!! Siis mopokortti. Ties vaikka vielä innostuisi kevaristakin. Tosin muisto liian vaativasta inssistä voi jäädä kummittelemaan ja syö itseluottamusta. Siihen auttaa vain harjoittelu.
    Jotenkin tuntuu, että noi inssit kohtelee opetuslupaoppilaita aika kenkusti.
    Yrittävät löytää hylkäämisperusteita ihan turhista.

    Tämän olen kokenut kerran oman MP opetuslupalaiseni kanssa.
    Hylky tuli "liian laajoista ajolinjoista" risteyksissä.
    Olin kyllä opettanut ajolinjat ihan hyvin hänelle eri kaistatilanteissa.
    Pekka
  24. #24
    Lainaa yöLiitäjä kirjoitti Katso viesti
    Harmillista.

    Kuinka paljon olitte harjoitelleet käsittelykoetta varten? Meillä ollaan harjoiteltu ehkä noin seitsemän tuntia. Siinä sivussa tulin itsekin tällä isolla pikku-bandiitilla oppineeksi tehtävät. Tehtävien kuvaukset olen lukenut trafin ohjeesta (nythän siellä on tullut pientä helpotusta kaarreajotehtävään) ja sen mukaan on tehty. Käsittely sujuu, mutta kaupunkiajossa on vielä tehtävää.

    .
    Olihan noita kaikkia ajeluita harjoiteltu varmaan 20h ellei enemmän. Edellisenä iltana ja vielä aamulla (ajoissa paikalla) käsittelyä ja käsittelyt menivät ok. Mutta ilmeisesti jännitys teki tehtävänsä.

    Mutta summasi tuossa samalla noita vaihde jne juttuja tiedoksi muillekin, kun tuijoteltiin vaan tuota videota. Ja vasta hylsyn jälkeen huomasin tuon pdf:n ja totesi, että jahas miten olikin mennyt ohi? Oma moka!
    Olisi nyt vaan ollut vaikka samat ohjeet tuolla videon kommenteissa.

    Ja jarruttelua pari vk sitten harjoitellessa kynnettiin kerran oikein kunnolla. Sanoin, että kokeilee tiukkaa jarrua ilman takajarrua ja vielä enemmän vauhtia. Siitä etunen lukkoon ja hajosi ajokamaa ja vaihdepoljin, mutta muuten onneksi selvittiin vaan isoilla mustelmilla.

    Hidasajo dukella on vähän kulmikasta, kun kytkin tarraa todella nopeasti kiinni. Siinä kun samalla laahaa takajarrua, niin siltikin melko nykivää menoa.
    Kokeilin samaa gixerillä ja monkeylla, niin huomattavasti helpompaa. Lisäksi duke vaatii lähtöön vähän kierroksia, kun kaksi muuta lähtee pelkällä kytkimellä.

    Ensi yrityksellä jo viisaampia ja enemmän kokemusta taas ajelusta.
    Kivahan se on poitsun kanssa ajella ympäriinsä näinkin.

    Mutta saas nähdä kuinka vaikeaksi menee vaimokkeen kortin saaminen?
    Kun ajaa aika varovaisesti, ja pitäisi tiettyä agressiivisuutta saada noihin väistöihin. Monkeyssa onneksi abs, jota testaillut ja toimii kiitettävästi. Kevytkin vielä, niin pysähtyy kuin seinään.
    Suzuki GSX-R 1000, Yamaha MT-03 (660), Access Enduro 400
  25. #25
    Lainaa vezzeli kirjoitti Katso viesti
    Hidasajo dukella on vähän kulmikasta, kun kytkin tarraa todella nopeasti kiinni. Siinä kun samalla laahaa takajarrua, niin siltikin melko nykivää menoa.
    Kokeilin samaa gixerillä ja monkeylla, niin huomattavasti helpompaa. Lisäksi duke vaatii lähtöön vähän kierroksia, kun kaksi muuta lähtee pelkällä kytkimellä.
    En tiedä onko pikku-Duke samanlainen kuin oma 790, mutta siinä kanssa kytkin nappaa helposti. Autokoulun pyöränä MT-07. Molemmilla hidasajo itsellä parhaiten siten, että antaa kierroksia ja sitten tosiaan jalkajarrua hieman päällä ja kytkimellä säätelee vauhtia. Noin siis suorassa ajossa.

    Itse pujottelussa ei vauhtia paljonkaan kytätty, sen menin ihan kytkimellä ja kaasulla. Kasissa tuli vähän omasta mielestä liikaa vauhtia, niin kevyesti nappaisin takajarrulla vauhtia hieman pois. Pujottelu meni varmaankin 9km/h vauhdilla ja siitä ei sanottu mitään. Enemmänkin katsovat sitä tekniikkaa. Pujottelussakin annoin riittävästi kaasua koko ajan ja kytkimellä vauhdin säätö.

    Helppohan se on sivusta neuvoa, mutta kokeilkaa tosiaan enemmän kaasua ja kytkimen pienellä liikkellä vauhdinsäätö.
    Nykyinen: Bonneville T120 Black Ex: SuperDuke 1290 R, StreetFighter 1098, Speed Triple RS, Duke 790
  26. #26
    Lainaa pejuko kirjoitti Katso viesti
    En tiedä onko pikku-Duke samanlainen kuin oma 790, mutta siinä kanssa kytkin nappaa helposti. Autokoulun pyöränä MT-07. Molemmilla hidasajo itsellä parhaiten siten, että antaa kierroksia ja sitten tosiaan jalkajarrua hieman päällä ja kytkimellä säätelee vauhtia. Noin siis suorassa ajossa.

    Helppohan se on sivusta neuvoa, mutta kokeilkaa tosiaan enemmän kaasua ja kytkimen pienellä liikkellä vauhdinsäätö.
    Joo 125 kytkin on aika kulmikas
    .
    Nyt meni käsittelykoe Lahdessa läpi, Lahden käsittelyrata erittäin selkeä ja tilaa ympärillä. Ja inssi oli asiallinen ja selosti kaikki tehtävät juurta jaksain ensiksi läpi.
    Mutta edelleen oli paljon jännitystä ilmassa, vaikka nuo hidasajot menivätkin hyvin treenaillessa. Ja poitsu sitten ajoikin ylihiljaa tuon käsittelyn eli todellista mateluvauhtia. Kytkin-kaasu-takajarru-combo kyllä varmasti hallussa.

    Heinolassa tuo käsittelyrata sotkuisempi, kun eri tehtävät vähän risteävät toisiaan. Mutta sinne saa mennä koska vaan.
    Lahdessa ei meinaa löytää kunnon treenipaikkaa mistään.
    Vanha postin lajittelukeskuksen takapiha ollut paras paikka mitä löydetty:
    https://goo.gl/maps/Mckq52HerVa4jNX4A
    Suzuki GSX-R 1000, Yamaha MT-03 (660), Access Enduro 400
  27. #27

    Hieno homma! Saa kyllä olla taitava jos sen pujottelun matelee.
    Nykyinen: Bonneville T120 Black Ex: SuperDuke 1290 R, StreetFighter 1098, Speed Triple RS, Duke 790
  28. #28
    Nyt meni sitten läpi myös tuo ajokoe Lahdessa. Ajelua kaupungissa ja lähistöllä.

    Opetuksesta noin yleensä, niin eka julkinen ajelu jännitti itseä hieman, mutta lähdettiin ajamaan iltasella, kun vähän liikennettä. Seuraava kerta meni jo rennommin.
    Synkin hetki taisi poitsulla olla, kun eka käsittely ei mennyt läpi. Sanoin, että pää pystyyn, näitä saa yrittää niin paljon kuin haluaa ja kortti on sitten voimassa lopun elämää. Pian oltiin jo taas treenaamassa lisää käsittelyä.

    Kännykkä ja handsfree toimi kaupungissa hyvin, mutta kovemmissa vauhdeissa poitsun crossikypärä piti sen verran suhinaa, ettei opettajaan päin kuulunut mitään.

    Hauska se oli poitsun kanssa ajella yhdessä, vaikka tottunut ajamaan hieman kovempaa.
    Nyt kun lähtisi vielä mukaan ajelemaan, vaikka ei olekaan enää pakko ajaa opettajan kanssa.
    Täytyy vielä joka tapauksessa opettaa kaarreajoa, ettei mutkat pomppaa silmille.

    Kuluja..
    6€ - Kolmio prätkän taakse
    35e - Ajokorttilupa
    30€ - Opetuslupa
    19€ - Oppilaan nettiharjoituspaketti 1kk
    35€ - Teoriakoe
    65€ - Käsittely- ja ajokoe (fail)
    28€ - Uusittu käsittelykoe
    30€ - Väliaikainen harjoituslupa ennen lopullista ajokoetta
    0€ - Uusittu ajokoe
    50€ - Bensat oppilas (arvio)
    -----
    ~300e

    Fotoja jne ei tarvittu, kun oli tallessa edellisistä hakemuksista.
    Omia bensoja ei tullut laskettua, kun olisi ajellut joka tapauksessa.
    Suzuki GSX-R 1000, Yamaha MT-03 (660), Access Enduro 400
  29. #29
    Hieno homma, että meni lävitse! Ja hyvä, että tuosta ajokokeesta ei tosiaan tullut teilläkään lisähintaa, koska sehän oli maksettu siinä ensimmäisen käsittelykokeen yhteydessä.

    Itsekin sain virallisen kortin maanantaina, kun kävin Ajovarmalla hoitamassa ajokokeen pois. Tattikselta kun lähdetään, niin eipä siinä kovin monimuotoista liikennettä ole - mitä nyt liikenneympyröitä ihan riittävästi ja toki sitten käytiiin myös Kehällä hoitamassa 80km/h osuudet maaliin. Lisäksi tutvo ajatti pienen pätkän 30km/h omakotialueen lävitse, jossa hoiti myös pakollisen mäkilähdön osuuden todella jyrkässä mäessä.

    Tuokin Ajovarman kaveri oli todella asiallinen. Selitti kaiken lävitse ensin, käytiin tavoitteet ja mitä hän tarkkailee lävitse ja oli myöskin mukavan leppoisa. Otti myös reppuni autoon talteen ajokokeen ajaksi talteen pyynnöstä. Ajossa hän antoi selkeästi ohjeet ja suunnat miten edetään.

    Kokeen jälkeen antoi oman arvionsa ja käytiin jokainen osa-alue keskustellen lävitse arvostelun osalta. Antoi kehitysideaa ja myöskin sitten kehuja siitä, mitkä olivat menneet hänen mielestään hyvin. Itselle jäi ainakin mielikuva, että pyrkivät ihan avoimesti auttamaan ja kehittämään osaamista myös kokelaiden osalta - ei ollut mikään kyttäysfiilis missään vaiheessa. Itselle tuli kokeesta sellainen fiilis kuin olisin ollut autokoulun opettajan kanssa ajotunnilla ja ajon jälkeen tulee palautteen jälkeen myöskin kortti mukana.
    Nykyinen: Bonneville T120 Black Ex: SuperDuke 1290 R, StreetFighter 1098, Speed Triple RS, Duke 790
  30.  
  31. #30
    Pojalla nyt tuore A1 kortti, pari tuntia sitten oli käsittely- ja ajokoe.

    Kaksipyöräisellä kokemusta moposta yksi kesä ja tämä kevät, traktorimönkijällä ajellut parina talvena.
    A1 harjoiteltiin ajamista noin viisi ajotuntia liikenteessä joiden yhteydessä käytiin kolme kertaa käsittelyradalla.
    Ensimmäisellä kerralla ajoi käsittelytehtäviä jokaista yksitellen 3-4 kertaa, lopuksi vielä muutaman kerran haluamiaan eli kolmenkympin väistöä ja hidasajoa.
    Toisella ja kolmannella käsittelyratakäynnillä ajoi kertaalleen käsittelykokeen tehtävät läpi. Hyvin vaivattomasti sujui.

    Tänään 30 km ajoa tutkintopaikalle, ilmoittautuminen ja kokeeseen.

    Käsittelykokeessa ensiyrityksellä 50km/h jarrutuksessa jäi nopeus hieman alle joten se uusiksi.
    Toisen yrityskerran tarvitsi myös jarrutus-välitön väistö, pyörä ei pysähtynyt kokonaan ensimmäisellä yrityksellä.

    Ajokokeen jälkeen tutvo totesi että kyllä sinä kortin saat, mutta mitä teit siellä pyörätiellä ?
    Eräässä risteyksessä oli vasemmalle huono näkyvyys ja oikealle kääntyessä oli pyörä mennyt reunakiveyksen yli eli kävi pyörätien puolella. Tästä edelleen tutvon kommentti että varsin monella käy samassa paikassa noin, ja ettei yksittäinen virhe vaikuta kortin saamiseen.
    Muuten ajo oli sujunut hyvin, erikseen kysyttäessäkään ei huomautettavaa.

    Pyörä on kymmenisen vuotta vanha CBR. Ainakin tuollaisella pyörällä käsittelykokeen suorittaminen on todella helppoa niiltä osin että pyörä on helppo hallita hidasajossa ja taipuu hyvin kahdeksikkoon, jarrutuksessa pysähtyy alle 10 metrin matkalla 50 nopeudesta eikä väistöissä silminnähden mitään kiirettä.
    Kaksi junioria ajanut tällä pyörällä kortin.

    Omien kokemusten mukaan opetuslupalaisia kohdellaan ainakin meille tutuimmassa paikassa eli Siikalatvan Ajovarmalla kaikin puolin yhtä hyvin kuin autokoulusta tulevia.
    Olen opettanut AM120 - A1 - A - B yhteensä 12 korttia 8 vuoden aikana, tutvoja on ollut 4 tai 5 eri henkilöä. Yksi ikävä kokemus ajokokeesta on ollut, mutta enemmän pitäisin sitä tutvon henkilöstä kuin opetusluvasta johtuvana. Tämä oli Oulaisissa.
    Ensimmäisellä yrityskerralla em. korttien ajokokeista on hyväksytty 83%, käsittelykokeista (6) 100%. Teoriakokeista ensimmäisellä yrittämällä meni läpi 92% eli yksi hylätty löytyy.
Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen