Tulokset 1:stä 14:een 14:sta
  1. #1
    Tiedä sitten kuuluuko tänne, mutta mielenkiinnosta aihetta kohtaan ajattelin laittaa kuitenkin...

    Helsingin sanomien mukaan pyöräilijä tuomittiin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kun tämä oli lähtenyt ylittämään pyörätien jatkeella autotietä sillä seurauksella, että törmäsi autoon ja rikkoi sen tuulilasin ja sai itselleen vaikeat vammat. Kaikesta päätellen pyöräilijä oli haastanut autoilijan oikeuteen, koska hävittyään oikeusjutun joutuu nyt itse maksamaan omat oikeuskulunsa. En usko, että syyttäjä olisi tapauksesta oikeusjuttua tehnyt, koska liikennesäännöt ovat tässä tapauksessa hyvin yksiselitteiset.

    Jatkuvasti tulee eteen tilanteita, joissa autoilijat (ehkä eivät moottoripyöräilijätkään) ja polkupyöräilijät eivät tunnista pyörätien jatketta. Osa pyöräilijöistä ajaa nokka pystyssä sivuilleen katsomatta ja kuolemaa uhmaten auton eteen (ei onneksi ole omalla kohdallani mp:n eteen tulleet). Vastaavasti olen polkupyörällä ajaessani huomannut, että suhteellisen usein autoilijat hidastavat ja jopa pysähtyvät päästääkseen minut tien yli, vaikka olisin suojatieltä / pyörätien jatkeelta vielä useamman metrin päässä.

    On tietysti hyvä ottaa huomioon kevyemmät kulkuvälineet liikenteessä, mutta ylenmääräinen kohteliaisuus yhdistettynä tietämättömyyteen tuudittaa polkupyöräilijän vaaralliseen piittaamattomuuteen omasta terveydestään.

    Mikähän on tilanne, jos kyseessä ei olisi ollutkaan pyörätien jatke, vaan suojatie? Saako suojatiellä ajaa polkupyörällä vai onko sitä talutettava? Edelleen tulee mieleeni, että onko suojatietä ilman pyörätien jatketta edes olemassa sellaisissa paikoissa, joissa tien sivussa on jalkakäytävä, mutta ei siihen yhdistettyä pyörätietä?

    Oli miten oli - pyöräilijöitä ja varsinkin pieniä lapsia on varottava, ne ovat kuin hirviä, jotka mistä tahansa syystä saattavat poukkoilla auton, moottoripyörän, mopon tai toisen polkupyöräilijän eteen. Olisipa hyvä, kun koulussa olisi heti ensiluokista lähtien suoritettava "ajokortti" polkupyörää varten. Ko. kurssin/oppiaineen tarkoituksena olisi tietenkin perehtyä liikennesääntöihin.
    Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
    Suzuki DL650 (2009) - mä
    Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
    Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
    EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo
  2. #2
  3. #3
    Lainaa yöLiitäjä kirjoitti Katso viesti
    Mikähän on tilanne, jos kyseessä ei olisi ollutkaan pyörätien jatke, vaan suojatie? Saako suojatiellä ajaa polkupyörällä vai onko sitä talutettava?
    Tähän on helppo vastata. Suojatiellä ei saa ajaa polkupyörällä. (ei edes alle 12v lapset) Pyörä on aina talutettava tien yli. Pyörätien jatkeella voi ajaa, mutta on velvollinen väistämään muuta liikennettä, ellei liikennemerkit toisin määrää tai ajoneuvo ole kääntymässä risteävälle tielle. Sekavaksi homma menee siinä, että pyörätien jatketta ei ole pakko merkitä suojatien viereen mitenkään. Se voi siis näyttää maalauksen perusteella pelkältä suojatieltä, mutta siinä onkin pyörätien jatke samassa.
    Honda CB 600 FA Hornet 2007 --> Suzuki Intruder M1500 2010
  4. #4
    Lainaa 3JJ kirjoitti Katso viesti
    Tähän on helppo vastata. Suojatiellä ei saa ajaa polkupyörällä. (ei edes alle 12v lapset) Pyörä on aina talutettava tien yli. Pyörätien jatkeella voi ajaa, mutta on velvollinen väistämään muuta liikennettä, ellei liikennemerkit toisin määrää tai ajoneuvo ole kääntymässä risteävälle tielle. Sekavaksi homma menee siinä, että pyörätien jatketta ei ole pakko merkitä suojatien viereen mitenkään. Se voi siis näyttää maalauksen perusteella pelkältä suojatieltä, mutta siinä onkin pyörätien jatke samassa.
    Kyllä täytyy merkitä. Toki monessa paikkaa ei varmasti näin ole.
    BMW R1200GS, EX:BMW r1100s,K1200gt,Suzuki bandit 1200s -02,Hd electra glide -92, hd sportster 1200 -94, Honda cbr1000f -92,Kawasaki 550ltd
    A-AL-BIH-CZ-EST-FIN-H-HR-I-KV-LT-LV-MD-MK-MNE-N-PL-RO-S-SK-SLO-SRB-UA
  5. #5
    Miula olisi tähänkin helppo ja hyvä neuvo lainsäätäjille.

    Kirjataan lakiin, että jalkankulkija ja fillaristi on aina väistämisvelvollinen.
    Poislukien se, että on menossa suojatielle tai on jo suojatiellä. Päälleajo-oikeutta ei tietenkään olisi.

    Näin saataisiin jalakulkijoille ja fillaristeille takaraivoon se, että pitää oikeasti katsoa sivuille.

    Tämä taas johtaisi siihen, että jalankulkija ja fillaristionnettomuudet vähenisi aika merkittävästi.

    Eihän se tietenkään olisi tasa-arvoista, mutta eikäs tässä ihmishengellä kuitenkin pelata.
  6. #6
    Mun mielestä nykyinen laki on ihan tarpeeksi selkeä, kunhan sitä vaan noudatettaisiin.
    Honda CB 600 FA Hornet 2007 --> Suzuki Intruder M1500 2010
  7. #7
    Lainaa 3JJ kirjoitti Katso viesti
    Mun mielestä nykyinen laki on ihan tarpeeksi selkeä, kunhan sitä vaan noudatettaisiin.
    Niin on. Suojateillä ei ole mitään tekemistä pyöräilijöiden kanssa, vaan ne ovat jalankulkijoiden tienylityspaikkoja. Pyöräilijällä ei siis koskaan ole etuajo-oikeutta sen vuoksi, että paikalla on suojatie. Jostain muusta syystä voi kyllä olla.
    Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
  8. #8
    Nykyinen systeemi, toimii tai toimisi vaan kun ei....eniten tietysti ketuttaa, kun koululaisille näytetään mallia joko puskemalla sillä mankelilla suojatielle tai antamalla väärässä paikassa tietä ja nyt tarkotan aikuisia.

    -Se muksuhan painaa onnellisena siellä perässä, jos aikuinen meni "kyl tästä vielä ehtii ajatuksella"...ja homma perustuu siihen, että ratissa/sarvissa ollaan hereillä, ettei tule ruumiita.

    Vähän kyllä jäänyt arvoitukseksi, että kun meillä tälläinen nerokas peruskoulujärjestelmä on, niin hengissä selviämisen kannalta liikenteen teoria luulisi olevan aika kärjessä oppimisen arvoisista asioista.

    Toki ymmärtää, että autokoulun teoria on pisnestä, mutta eihän siellä oikeasti pitäisi tulla uutena liikkumisen kannalta kuin moottoritiellä toiminta ja muutama moottoriajoneuvolle tarkoitettu merkki.


    Valvonnan painopisteistä voitanee päätellä, että kaikkien suojatiellä alle jääneiden päälle on ajettu kantatiellä lievää ylinopeutta.
    Sprint RS
    ex.VFR750F (lunastettu)
  9. #9
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Pyöräilijän väistämisvelvollisuus on tarkoitettu suoelemaan pyöräilijää. Minusta pyörätien jatkeella tulisi olla pieni pyöräilijän väistämisvelvollisuutta osoittava kolmio, sen merkityksen varmaan moni kuitenkin ymmärtäisi.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  10. #10
    Lainaa shyhander kirjoitti Katso viesti
    Pyöräilijän väistämisvelvollisuus on tarkoitettu suoelemaan pyöräilijää. Minusta pyörätien jatkeella tulisi olla pieni pyöräilijän väistämisvelvollisuutta osoittava kolmio, sen merkityksen varmaan moni kuitenkin ymmärtäisi.
    Oulussa eräässä paikassa sellainen pieni kolmio olikin. Mutta kolmio poistettiin sillä perusteella että sitä ei tarvita, säännöt ovat selvät.

    Samoin tähän liittymättä paikka, jossa neljän tien risteyksessä vain yhdessä vähäpätöisemmässä suunnassa on stop-merkki, muut tasa-arvoisia. Lisäkilpi stop-merkin alla, että väistä kaikkea liikennettä (eli myös vastaan tulevaa ja vasemmalle kääntyvää). Monta kolaria tuossakin ajettu.
    Honda CB 600 FA Hornet 2007 --> Suzuki Intruder M1500 2010
  11. #11
    Turhaa jauhamista. Fillarilla saa käytännössä ajaa missä ja miten tykkää, autolija (ja moottoripyöräilijä) väistää kuitenkin aina. Nääs motorisoidulla laitteella kulkeva tuhoaa maailman mutta fillaristi pelastaa. Pitäähän sellaisesta urotyöstä jotakin etuja saada.
    SF 1098S
    MTS V4S Sport
  12. #12
    Tulee kuljettua näin kesäisin fillarilla töihin ja kyl se ikävä kyllä on niin että jos pitäisi kiinni omistaoikeuksista niin haudassa sitä olis joka päivä..

    Yleensä annetaan tilaan siinä kohtaa missä ei tarvitse antaa, mutta sitten kun on autolla (mpllä) väistämisvelvollisuus niin päälle tullaan.

    Taitaa se ikävä kyllä olla normi tien käyttäjälle vielä turhan vaikea tuo laki
    Triumph Tiger 800 XCx -18
    ex- Triumph Speed Triple -08
    ex- Triumph Street Triple -09
  13. #13
    Saatanasta koko pyörätienjatke. Pyöräilevä aikuinen, joka on sattunut perehtymään niihin sääntöihin saattaa just ja just ymmärtää oikein. Saa ajaa pyörätienjatketta pitkin tien yli ja ei omaa mitään etuajo-oikeutta siihen tielle ajamiseen. Sitten on tämä kääntyvän autoilijan väistämisvelvollisuus, mutta se hyvä kuva olikin tuonne aikaisemmin linkattu. Mä olen itse aktiivinen fillariharrastaja, tosin yleensä tuolla metsän puolella. Viimeeksi kun tuo pyörätienjatke oli iltapäivälehtien lööpeissä pari vuotta sitten, niin silloin itse vasta älysin tuon, että pyöräilijällä ei ole mitään etuajo-oikeutta jalakulkijan tapaan hurauttaa tien yli vaan pitäisi väistää niitä autoja. Tosin ei mulla ole ikinä ollut auton puikoissa ollessani asennetta, että saatanan pyöräilijä ajan sun yli ku et väistä.

    Osuu itsellä pahasti hermoon, kun oma 13-vuotias poika jäi just lauantaina mopoauton alle. Neljän tien risteys. Pojasta katsottuna vasemmalta tullut auto pysähtyi ja päästi pojan yli, poika tarkasti molemmat suunnat ja lähti ylittämään tietä mutta oikealta tulikin mopoauto, joka silminnäkijöiden mukaan ei reagoinut jarruttaen ylittäjään. Aika hyvä ansa tuon ikäiselle pojalle miksei myös aikuisellekkin.

    Mulle on yksi vi@$n hailee kenen vika tai oisko saanut ajaa. Itse olen onnellinen, että vaikka tilanne olikin erittäin paha niin poika säilyi hengissä eikä muuttunut vihannekseksi.
  14.  
  15. #14
    Lainaa Kansipahvi kirjoitti Katso viesti
    Saatanasta koko pyörätienjatke. Pyöräilevä aikuinen, joka on sattunut perehtymään niihin sääntöihin saattaa just ja just ymmärtää oikein.
    Eli normaalin aikuisen käsityskyvyn rajat kulkevat siinä, että hiffaa autoilijan väistävän kun tulee kolmion tai stop-merkin takaa, sekä kääntyessään, ja kaikissa muissa tilanteissa pyöräilijän on väistettävä? Ei kai tuo nyt oikeasti ole ihan mahdottoman vaikea ymmärtää?

    Mutta täytyy hämmästyksekseni sanoa pyöräilijöistä muutama positiivinen sanakin, tänään nimittäin näin Stadissa kuinka yhdessä risteyksessä joka ikinen pyöräilijä noudatti sääntöjä oikein esimerkillisesti. Yksikään ei ajanut punaisia päin, vaikka autoja ei tullutkaan, eivätkä muutenkaan tötöilleet. En tiedä vaikuttiko tuohon se, että poliisi sattui seisomaan risteyksen vieressä, valmiina pysäyttämään liikenne sen jonkun saksalaisen tirehtöörin autosaattueen edeltä.
    1835