Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 53:sta
  1. #1
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    Alkaa käydä arki-illat valon suhteen jo vähän lyhyiksi, mutta kerran vielä!

    Kertauksena:

    Rookie-letka soveltuu myös (ja ennen kaikkea) letka-ajon ensikertalaisille, mutta pyörän käsittelyn ja mutka-ajon olisi kuitenkin syytä olla jo selkärangassa. Pyritään pitämään vauhti tasaisena ja sellaisena sopivan mukavana mutta niin, ettei tientukoksikaan jäädä. Eli ei ihan tikkaria mutta ei paljon ylikään. Jokainen ajaa kuitenkin korkeintaan sitä vauhtia, joka tuntuu itselle sopivalta - mahdollisia letkaan venyneitä rakoja ei missään nimessä saa kuroa väkisin kiinni! Kaikkia odotetaan ja risteykset merkataan.

    Lue ja sisäistä moottoripyora.orgin letka-ajo-ohjeet täältä.

    Lähtö on torstaina 30.8. klo 17:00 ja lähtöpaikkana Lahnuksen Shell. Saavu lähtöpaikalle ajoissa, jotta ehdit tankata ja valmistautua ensimmäiseen noin tunnin mittaiseen ajoon ilman pidempiä pysähdyksiä.

    Letkan keulilla on edelleen se keltainen #motorgbike. Virallisia lähtöbriiffejä ei ole mutta tulkaa ihmeessä kyselemään jos on jotain kysyttävää. Ne tärkeimmät muistettavat oli oma vauhti, risteysten merkkaus ja edessä ja takana tulevat mopot. Eli et aja risteyksestä eteenpäin ennen kuin olet satavarma, että perässäsi on sama pyörä joka siellä oli aikaisemminkin. Kiire ei ole mihinkään. Risteykset on viime letkoilla merkattu hienosti eikä niillä ole ollut muutakaan ylimääräistä ohjelmaa. Pidetään sama linja edelleen

    Reitin pituus tulee olemaan jälleen kerran noin 200km, joka on jaettu neljään noin tunnin mittaiseen stinttiin - pysähdyksiä reitillä siis kolme. Tankkaus onnistuu ainakin yhdellä stopilla ja kahvit on 2. stopilla. Reitillä ei ole sorateitä vaan koko reitti on asfalttia (tietyövaraus).

    Nyt olisi kyllä ollut jo idän vuoro, mutta tähdätään reitti sinne, jossa sääennuste näyttää parhaalta

    Tervetuloa mukaan kaikki uudet, hitaat, rookiet ja ei-niin-rookiet!
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  2. #2
  3. #3
    Matkassa mukana 👋
    Yamaha FJR1300 -06

    Ex.Yamaha R1 -99
    Ex. Suzuki GSX600F
  4. #4
    Säävarauksella, kyllä.
    Hessu, vanha mutta hidas ja kankea.
    Team Green
  5. #5
    Jospa nyt ehtisi...
    Ninja H2 2020
    CBR 600RR 2009 Ten Kate Tribute
    ZZR 1400 2008

  6. #6
    Messissä
    <p>Crescent-Suzuki-Yamaha-BMW-BMW-Gessu-Gessu-KTM-Gessu</p>
  7. #7
    Karavanaamari suopo:n avatar
    Moderaattori
    Liittyi Mar 2008
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    +1 tai enemmän
    Absit iniuria verbis, te absolvo....no eikä
    KTM Super Adventure 1290 -2015
    Exät FJR-2009, FJR-2004, Honda VF1100C-1984, Suzuki DR650
  8. #8
  9. #9
    4 lives so far
  10. #10
    Jos tää flunssa tästä lähtee (niinkuin uskon ja luulen) niin mukana!
    Edit: Sen verran vielä alle 100% olo että parempi jättää väliin.
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  11. #11
  12. #12
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Kyllä tässä ollaan mukaan tulossa, kävin pumppaamassa renkaisiin ilmaa, liruttamaan tankkiin bensat ja rasvaamassa ketjut.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  13. #13
    Mukana....
    Viimeksi muokannut: tube68; 30.08.2018 klo 12:40.
    Triumph Tiger 800 XCx -18
    ex- Triumph Speed Triple -08
    ex- Triumph Street Triple -09
  14. #14
    Eläkeläinen pupu:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jul 2005
    Kirkkonummi
    MotOrg ry jäsen
    Noh, jos nyt tän kerran...
    "Puput on kyllä suloisia, muttei kovin älykkäitä"
  15. #15
    Säävarauksella mukana

    -jp-
    Iloa elämään: BMW R1250GSA 40y Edition & R1200GSA Triple Black
  16. #16
    Kylkyl.
    Jos pirusti porukkaa, niin voin olla taas puolessavälissä heiluttamassa. Oletuksella, et Suopo perässä, eikä PMR:iä käytössä...
    Suzuki Bandit 1200 N -96 (R.I.P.), Suzuki Bandit 1200 naked -03 (Myyty)
    Kawasaki Kx 125 -85
    http://www.youtube.com/watch?v=1RpsY...eature=related
  17. #17
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    Sadetutka näyttää tietenkin ihan päinvastaista kuin eilen Melkein tekisi mieli vaihtaa lähtöpaikkaa..
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  18. #18
    Sopii ainakin mulle mikä lähtöpaikka vaan, vaikka Hämeenlinnasta jos päästään sadetta karkuun
    Hypermotard
  19. #19
    Lainaa riisor kirjoitti Katso viesti
    Sadetutka näyttää tietenkin ihan päinvastaista kuin eilen Melkein tekisi mieli vaihtaa lähtöpaikkaa..
    Tällä hetkellä ei näyttäisi mitään isompaa sadelänttiä olevan tulossa... https://www.sataako.fi/
    Hessu, vanha mutta hidas ja kankea.
    Team Green
  20. #20
    Seiskytluvun hemmetin enkeli siki:n avatar
    Liittyi Jul 2005
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Tää on vieläkin pikkusen rikki. Ei pysty. Umpiokin puuttuu vielä, tosin pitäis tulla maanantaina. Ens viikolla vois koittaa tota pyöräilyäkin.
    <p>Karvanen REXERI Suzuki T-250 -71 Kawasakit: A7 Avanger 350 -71 H1 Mach III (H1B) 500 -73 Z500 -80 ZRX 1200 -04</p>
  21. #21
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Hesassa ainakin sataa nyt.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  22. #22
    Lainaa riisor kirjoitti Katso viesti
    Sadetutka näyttää tietenkin ihan päinvastaista kuin eilen Melkein tekisi mieli vaihtaa lähtöpaikkaa..
    Toi sadetutkan ennuste on niin fifty-sixty meininkiä että saattaa sataa missä tahansa...
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  23. #23
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Go-Za kirjoitti Katso viesti
    Toi sadetutkan ennuste on niin fifty-sixty meininkiä että saattaa sataa missä tahansa...
    Siksi mä oonkin väijyny viimeiset 2 tuntia noita kelikameroita..
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  24. #24
    Lentokentän tuntumassa satelee 🤔
    Yamaha FJR1300 -06

    Ex.Yamaha R1 -99
    Ex. Suzuki GSX600F
  25. #25
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa PetPco kirjoitti Katso viesti
    Lentokentän tuntumassa satelee 樂
    No näinhän tuo tekee. Näyttää kylläkin pilvet ja sadealue liikkuvan luoteeseen ja koko ajan hiipuu. Kyllä tuolta näyttäisi kuiva väylä meille löytyvän kun Lahnuksesta viideltä lähdetään. Eli ei muutosta lähtöpaikkaan
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  26. #26
    Vakaa aikomus pyristellä mukaan.
  27. #27
    Lainaa Mc Nikke T kirjoitti Katso viesti
    Kylkyl.
    Jos pirusti porukkaa, niin voin olla taas puolessavälissä heiluttamassa. Oletuksella, et Suopo perässä, eikä PMR:iä käytössä...
    Eiku prkl.
    Nää ois hyvä varmistaa aina himasta, ennenku ilmottautuu.
    Eli en pääsekkään.
    Suzuki Bandit 1200 N -96 (R.I.P.), Suzuki Bandit 1200 naked -03 (Myyty)
    Kawasaki Kx 125 -85
    http://www.youtube.com/watch?v=1RpsY...eature=related
  28. #28
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    Tuupakasta länteen tiet kuivana ja näyttäis myös pysyvän
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  29. #29
    ^ hyvä homma, unohdin nimittäin uimalakin kotio
    Hypermotard
  30.  
  31. #30
    Pöröksi meni mun osalta
    <p>Crescent-Suzuki-Yamaha-BMW-BMW-Gessu-Gessu-KTM-Gessu</p>
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen