Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 55:sta
  1. #1
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    Torstai ja taas mennään, vaikka kelit jo vähän viilenee

    Copy-pastea edellisistä kun samalla kaavalla mennään edelleen:

    Rookie-letka soveltuu myös (ja ennen kaikkea) letka-ajon ensikertalaisille, mutta pyörän käsittelyn ja mutka-ajon olisi kuitenkin syytä olla jo selkärangassa. Pyritään pitämään vauhti tasaisena ja sellaisena sopivan mukavana mutta niin, ettei tientukoksikaan jäädä. Eli ei ihan tikkaria mutta ei paljon ylikään. Jokainen ajaa kuitenkin korkeintaan sitä vauhtia, joka tuntuu itselle sopivalta - mahdollisia letkaan venyneitä rakoja ei missään nimessä saa kuroa väkisin kiinni! Kaikkia odotetaan ja risteykset merkataan.

    Lue ja sisäistä moottoripyora.orgin letka-ajo-ohjeet täältä.

    Lähtö on torstaina 23.8. klo 17:00 ja lähtöpaikkana Hyrylän Shell/Burger King. Huomioithan, että lähtöpaikalta ei saa bensaa joten tankkaa jo ennen saapumista etelästä tullessa esim. Riihikalliossa, josta löytyy Neste, TB ja St1 (myös Hyrylän keskustan TB on suljettu). Pohjoisesta tullessa voi tankata esim. Nukarin Seolla.

    Letkan keulilla on taas se keltainen #motorgbike. Virallisia lähtöbriiffejä ei ole mutta tulkaa ihmeessä kyselemään jos on jotain kysyttävää. Ne tärkeimmät muistettavat oli oma vauhti, risteysten merkkaus ja edessä ja takana tulevat mopot. Eli et aja risteyksestä eteenpäin ennen kuin olet satavarma, että perässäsi on sama pyörä joka siellä oli aikaisemminkin. Kiire ei ole mihinkään. Risteyksiä on varsinkin alkuosalla useita, joten tarkkana näissä!

    Reitin pituus tulee olemaan noin 200km, joka on jaettu neljään max. tunnin mittaiseen stinttiin - pysähdyksiä reitillä siis kolme. Näillä näkymin tankkaus on mahdollista vain viimeisellä stopilla (sekä maalissa) ja kahvit on 2. stopilla. Jos et pääse tankillisella 160km rauhallisella ajolla, niin ilmoittele. Reitillä ei ole lainkaan sorateitä vaan koko reitti on asfalttia (tietyövaraus). Mutkatakuu

    Sateella ei ajeta, joten tarkistakaa tämä ketju vielä ainakin keskiviikkoiltana. Pieni kosteus ei (tälläkään kertaa) haittaa

    Tervetuloa mukaan kaikki uudet, hitaat, rookiet ja ei-niin-rookiet!
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  2. #2
  3. #3
    Nyt on ilta varattu "jäähdyttelyyn".
    BMW S1000RR
  4. #4
    Karavanaamari suopo:n avatar
    Moderaattori
    Liittyi Mar 2008
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    No jos ny tään kerran
    Absit iniuria verbis, te absolvo....no eikä
    KTM Super Adventure 1290 -2015
    Exät FJR-2009, FJR-2004, Honda VF1100C-1984, Suzuki DR650
  5. #5
    Perhana, lupasin mennä Taiteiden Yöhön.

    Mieluummin taitelisin tässä letkassa mutta kaikkea ei voi saada. Valitettavasti.
    Hessu, vanha mutta hidas ja kankea.
    Team Green
  6. #6
    ei pyge, iltavuoro loppuu vast ku ootte jo takas. Have FUN
    GSR750
    ex.Z800
    ex.ER6n
  7. #7
    Luultavasti messis.
    Mites perisosasto? Siki taitaa olla ainakin pyörä klesana, mä voin periaattees olla peris, mut mul ei oo sitä PMR:ää..
    Suzuki Bandit 1200 N -96 (R.I.P.), Suzuki Bandit 1200 naked -03 (Myyty)
    Kawasaki Kx 125 -85
    http://www.youtube.com/watch?v=1RpsY...eature=related
  8. #8
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Mc Nikke T kirjoitti Katso viesti
    Luultavasti messis.
    Mites perisosasto? Siki taitaa olla ainakin pyörä klesana, mä voin periaattees olla peris, mut mul ei oo sitä PMR:ää..
    Juu, tällä kertaa tarvitaan vakioperäsimelle tuuraajaa. Suopo tais jo ottaa tehtävän vastaan, mut jää sä johonkin puoliväliin välihuitojaksi jos tulee pitempi letka? Mullakaan ei ole nyt pmr:ää joten käsipelillä mennään. Tai kummin päin vaan
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  9. #9
    Lainaa riisor kirjoitti Katso viesti
    Juu, tällä kertaa tarvitaan vakioperäsimelle tuuraajaa. Suopo tais jo ottaa tehtävän vastaan, mut jää sä johonkin puoliväliin välihuitojaksi jos tulee pitempi letka? Mullakaan ei ole nyt pmr:ää joten käsipelillä mennään. Tai kummin päin vaan
    No näinhän me sit toimitaan.
    Suzuki Bandit 1200 N -96 (R.I.P.), Suzuki Bandit 1200 naked -03 (Myyty)
    Kawasaki Kx 125 -85
    http://www.youtube.com/watch?v=1RpsY...eature=related
  10. #10
    Kouluttaja Bolt:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi May 2011
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Siis letkalle ilman että Siki on peräsimessä
    Mä tuun kuitenkin mukaan. Ja jos jotain avustajan hommaa on niin voin kyllä tehdä.
    MONSTER1200S+BETA350 JA SAASTAMOINEN
    Valtiovarainministeri
  11. #11
    Voi nyt ois lähtö melkein naapurista. Uskaltaiskohan sitä mukaan...
    Honda CB500F (2017)
    Seuraa Instagramissa @mingooda
  12. #12
    Jep Hep!
    Yamaha YZF-R6R 2009 + Ktm 350 Exc-f 2014
    Kawasaki Z750R 2012 exä
  13. #13
    Hep (pari muuttujaa vielä)
    MAD (mean absolute deviation)
  14. #14
    Karavanaamari suopo:n avatar
    Moderaattori
    Liittyi Mar 2008
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Bolt kirjoitti Katso viesti
    jos jotain avustajan hommaa on niin voin kyllä tehdä.
    Perämiehelle ja Veturille voi aina pullakaffet tarjota
    Absit iniuria verbis, te absolvo....no eikä
    KTM Super Adventure 1290 -2015
    Exät FJR-2009, FJR-2004, Honda VF1100C-1984, Suzuki DR650
  15. #15


    kirkasta visiiriä naamaan, "illat pimenee jouluun"
    Ninja H2 2020
    CBR 600RR 2009 Ten Kate Tribute
    ZZR 1400 2008

  16. #16
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Batmanninja kirjoitti Katso viesti


    kirkasta visiiriä naamaan, "illat pimenee jouluun"
    Etkö oo kuullu et koville jätkille paistaa aina aurinko
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  17. #17
    Anteeksi, voisinko liittyä, jos puhun vain englanniksi?
    Rocket III Touring
  18. #18
    Tällä kertaa aion ehtiä mukaan, viikko sitten myöhästyin hieman kehän ruuhkien takia. Nyt minulle parempi lähtöpaikka.
    Ducati XDiavel
    ex. Suzuki GSR600
  19. #19
    Lainaa tjoma kirjoitti Katso viesti
    Anteeksi, voisinko liittyä, jos puhun vain englanniksi?
    Pretty much everyone in Finland speaks English, so it shouldn´t be a problem. As long as you understand basics in drivin on a "convoy".
    youtube channel "austrianoutlaw"
    Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
    Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
  20. #20
    Uudet pyöreät donitsit alla, hyvä lähteä mutkailemaan, messissä siis.
    <p>Crescent-Suzuki-Yamaha-BMW-BMW-Gessu-Gessu-KTM-Gessu</p>
  21. #21
    Lainaa Motoristorante kirjoitti Katso viesti
    Hep (pari muuttujaa vielä)
    Kyllä se jalka on vielä kipee..eiks ookki Lahjoakin voi sopivalla summalla.....

    (ps. lähtöpaikka parempi (vrt Manki) näin itähelsinkiläisen näkökulmasta..)
    T7
  22. #22
    Karavanaamari suopo:n avatar
    Moderaattori
    Liittyi Mar 2008
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa GuessWho kirjoitti Katso viesti
    Pretty much everyone in Finland speaks English, so it shouldn´t be a problem. As long as you understand basics in drivin on a "convoy".
    Dead on, says GuessWho (pun intended)
    and if you have any questions chase me down before the start,
    I'll be the only big guy driving Big White KTM
    Viimeksi muokannut: suopo; 22.08.2018 klo 23:32.
    Absit iniuria verbis, te absolvo....no eikä
    KTM Super Adventure 1290 -2015
    Exät FJR-2009, FJR-2004, Honda VF1100C-1984, Suzuki DR650
  23. #23
  24. #24
    Lainaa W-P kirjoitti Katso viesti
    Kyllä se jalka on vielä kipee..eiks ookki Lahjoakin voi sopivalla summalla.....
    Juu, muuttujat loksautettu kohdilleen... eli wroooommm...
    MAD (mean absolute deviation)
  25. #25
    Tämähän on jyrkästi seitinohut kenties.
    Our Lady of Blessed Acceleration, don't fail me now!

    Alla: BMW S1000R '14 | BMW F800R '09
    Taakse jäi: Yamaha R1 '06 | MV Agusta Brutale 675 '12 | Kawasaki GPz 1100 '83 | Yamaha YZF600R '03 | Kawasaki SR650 '82
  26. #26
    Lupaan tulla ainakin startissa käymään.
    ex. Aprilia Tuono V4R (-11)
    ex. KTM 350 EXC-F SD (-11)
    ex. KTM 990 SuperDuke (-09)
    ex. Kawasaki Z1000 (-08)
    ex. Kawasaki ER-6N (-06)
  27. #27
    Mukana
    4 lives so far
  28. #28
    Mukana jos säiden haltija niin suo.

    -jp-
    Iloa elämään: BMW R1250GSA 40y Edition & R1200GSA Triple Black
  29. #29
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    Keli ihan ok, joten tää toteutuu. The weather is just fine so it's a GO.

    Tulihan muuten hämmentävää tekstiä googlekääntäjällä tosta ekasta viestistä
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  30.  
  31. #30
    Tullaan matkaan mukaan rouvan kanssa ✌️
    Yamaha FJR1300 -06

    Ex.Yamaha R1 -99
    Ex. Suzuki GSX600F
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen