Sivu: 1 / 6:sta 123 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 171:sta
  1. #1
    Sattuipa perkele tänään VT21:llä Tornion pohjoispuolella seuraavaa: Ajelin mopolla kaikessa rauhassa, rajoitusten mukaan tai vähän yli. Takaa tuli auto konttiin kiinni, monta kilometriä seuraten vaikka ohi olis päässyt monessa paikkaa. Oli lähimmillään peileistä katsoen varmaan alle metrin, peileistä näkyi molemmat ajovalot. Näytin vilkkuakin jos ohittaa halusi, ei mennyt.
    Tätä jatkui ehkä 10km ja sitten oikealle kääntyvän mutkan lähestyessä pitikin lähteä ohitukseen. Meni niin läheltä että melkein tangonpääpaino piirsi kylkeen. Piti kyllä oikeasti väistää.
    Kyllä tuli päästeltyä kirosanoja ja muita "kehuja"
    No tietenkin reippaan ohituksen jälkeen, ehkä kilometrin ajettuaan tämä mulkero sitten vielä jäi nokan eteen ajamaan selvää alinopeutta. Tottakai keskellä tietä, keskiviivan päällä.
    Rauhallinen mies olen yleensä mutta kyllä teki mieli ottaa kiinni ja vetää ajosaappaalla ympäri korvia.
    Kameran muistikortti oli tyhjä mutta Trafilta kilven perusteella tiedot ja pari tulista tekstaria perään. Eipä ole yllättäen ollut munaa vastata...
    Sen verran sieppasi koko episodi että tuli tilattua kamera myös pyörän taakse.
    Perkele, sanon vain että meinas kiehua sappi.
  2. #2
    Mulle käyny vähän samalla tavalla joitakin vuosia sitten. Ei auttanu kaasun avaaminen heti risteyksessä käännyttyä ja kun meni ohi niin ajeli alinopeutta. Kun menin heittämällä ohi niin vähän ajan kuluttua taas rekkarissa kiinni. Ainut tapa jolla pääsin tästä idiootista eroon oli pysäyttää linja-autopysäkille minuutiksi ja jatkaa sitten matkaa.
    Kawasaki H2 SX -22, ex.K1300S -14, ex. K1300S -11, ex. GSX1250FA -12
  3. #3
    Ei juu parane/kannata provosoitua tuommosista kyrvistä. Tien sivuun hetkeks ni mulqwist menee menojaan.
    <p>Kawasaki zxr 750 h2 -90Kawasaki zzr 1100 c -91Suzuki gsx 1300 r hayabusa -03</p>Kawasaki zzr 1400 -08
  4. #4
    Liittyi Sep 2017
    Viidenkympin kriisi, lopetin moottoripyöräilyn
    Mulla oli Nurmaalla kuukausi sitten samanlainen Audi-kuski perseessä. Kun ajoin kuukauden kaksipuolikkaalla.
    Ratkaisin tilanteen niin, että hidastin väistymättä sivuun noin 20 km/h vauhtiin, ja näytin kädellä tietä, että menehän nyt. Audi meni. Niitä vain vituttaa nyt että kameratolpat koskevat vain heitä. Ajattelevat, että ansaitsemme vähän ojennusta sen edestä.
    Exät: Honda ST70Dax,SL125S,CB125T,CB125TD,MTX125R,CB250RS,CB25 0N,CB400N,FT500,CB750K,VF750F,CB900F,VF1000F2, CBR1000F(4),CBR1100XX(2).Yamaha DT125MX,DT125R,RD125LC(2),RD250LC,RD350LC(2),XJ750 SECA,XJ900.Kawasaki Z500, GPZ900R(2),GPZ1000RX.


  5. #5
    Niin tein itsekin että pysäkille sikaritauolle. Mutta kylläpä otti pannuun vahvasti. Eikä muuten ollu musta BMW...
  6. #6
    Kouvolassa vaikutti joskus mopoantipaattinen Corollakuski. Ajeli ensin perseessä kiinni, koitti sen jälkeen kiilata minut nurmikolle. Kun alkoi mennä ahtaaksi, vetäisin krossimonon takaoveen, teki tilaa. Sitten polki kaasun pohjaan ja seuraavaan risteykseen odottamaan.
    Iso ukko, ei vaan kai ollut tottunut itsensä kokoisia kiusaamaan. Tuli tomerana autosta mutta häipyi hetken rähistyään.
    En kyllä suosittele, paskalla säkällä sattuu joku piripää pyssyn kanssa. Tällä jätkällä oli portsarin lätkä paidassa, joten ehkä se oli selvinpäin.
  7. #7
    Kun on tilanteessa idiootin kanssa, niin pitää huolta ettei se toinen koe samoin...

    90 ja 00 luvulla tuli paljon ajeltua skootterimopolla.
    Silloin oli monen monta tilannetta, kun autoiljat halusi opettaa minua, näyttää minulle paikkani tai muuten vaan tuoda esille se, että he ovat omasta mielestä ruokaketjussa minua ylempänä.
    Hyvin usein tilanne päättyi autoilijan hämmästykseen "ethän sie ole teini".
    Tästä on kiittäminen karvaista naamaa.
    Onhan se vähän noloa, kun se kiilaileva autolija pakenee risteyksestä päin punaisia, kun tulin moposkootterilla siihen viereen koputtelemaan vesurilla kuskin ikkunaa. Yritin vain kysyä, että miksi olin valikoitunut liikenneraivon kohteeksi, mutta en ehtinyt...
    Viimeksi muokannut: lario; 22.07.2018 klo 00:17.
  8. #8
    Edelliseen viitaten, karvainen naama on minullakin. Jopa joskus kaupan käytävillä väistetään kun pyörätamineissa kävelen määrätietoisesti hakemaan taukojuomaa...
    Yhtäkaikki, eihän näistä kannata jäädä märehtimään. Vitutuksissani tuli tuo juttu tänne kirjoitettua.
    Siltikin sais autoilijat vähän ajatella.
  9. #9
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    koputtelemaan vesurilla kuskin ikkunaa.
    Kyllä miekin lähtisin punasia päin tuossa tilanteessa.
  10. #10
    Vaikka itse yrittäisi olla siististi ja ajatella muita ja liikenteen yms sujuvuutta, niin jostain niitä idiootteja sikiää. Nämä hölmöthän eivät roiku pelkästään kaksipyöräisten perässä, vaan nähtävästi yrittävät pariutua myös toisten kotiloiden kanssa. Samaistavat ferrarinsa tai jaguaarinsa vissiin villi luonto ohjelmissa näkemiinsä virtahepoihin .

    Työmatkalla niin kotilolla kuin mopedilla olen näitä seurannut. Onhan se hermostuttavaa, kun edessä on silmänkantamattomiin jonoa, ja joku vajakki sillä valkoisella mukamas-hienolla-autolla ajelee ihan perässä ja keskiviivan tuntumassa kuin olisi just lähdössä ohi. Ja vastaan tulee melkein katkeamaton jono autoja. Silloin tällöin olen ratkaissut ongelman siten, että olenkin livahtanut edessä olevasta ohi ja nyt se perskärpänen jää haistelemaan sen toisen auton savuja. Toinen suosittu ratkaisu on tosiaankin vaan tyynesti vetää mopo parkkiin pysäkille, jos sattuu oleen sillä liikenteessä.

    Joskus olisi jälkeenpäin mielenkiintoista selvitellä tuollaisen idioottikuskin mielenmaisemaa, mutta luultavasti sillä on pidempiaikainen mielenterveysongelma tai luonnevika tai sitten se on yksinkertaisesti ollut humalassa tai huumeissa. Liikenteessä vaarallisia kuitenkin.

    Jos noista videota saisi, niin miten virkavalta niihin suhtautuisi? Jos youtubessa julkaisisi, niin joutuisiko linnaan siitä hyvästä, että siitä videolta selviäisi idioottikuskin auton rekkari ja sen myötä sen lähipiiri alkaisi kettuilemaan sille? Että tällainen varoitusvideo rikkoisi idiootin ihmisoikeuksia? Tietty sinne vois miksata apinan rattiin, että olis niinkuin yrittänyt suojella sen yksityisyyttä? Ja sumentaa rekkarin viimeisen numeron osittain...? Niin, ja sitten siinä ei saisi sanoa sitä idioottia idiootiksi, vaan pitäisi sanoa, että tuttavat epäilivät sen olevan idiootti tai muuten vaan tyhmä.
    Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
    Suzuki DL650 (2009) - mä
    Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
    Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
    EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo
  11. #11
    Lainaa skuikka kirjoitti Katso viesti
    Kyllä miekin lähtisin punasia päin tuossa tilanteessa.
    Kun se moottorisaha oli siinä tarakalla köytettynä, niin en sitä saanut siihen hätään ja vesuri oli siinä jalkojen välissä eväskassissa kätevästi käden ulottuvilla...
  12. #12
    Moottoripyöräänkin kannattaa asentaa tuulilasin pesujärjestelmä. Säiliöön polttoöljyä, sitä sitten johdetaan pakoputkeen, mielellään katalysaattorin jälkeiseen kohtaan, tarpeen mukaan. Donald Trumpillakin on tuollainen omassa autossaan. Tulee niin musta ja läpitunkematon savu, ettei sellaista nokipetteriä olekaan joka sen läpi ajaa.
    Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
  13. #13
    Tässä muutama päivä sitten tulin Lahdenväylää kaupunkiin päin. Ennen kehä ykkösen liittymää keskikaistalta auto ilman vilkun näyttämistä eteen. Kääntyi kehälle länteen noin viittäkymppiä, ei näyttänyt vilkkua, kiihdytti kehälle, ei näyttänyt vilkkua. Malmin liittymässä käännyin pois kehältä ja osasin jo odottaa, että sieltä se taas tulee, vilkkua näyttämättä, eteen. Tulihan se.

    Seuraavissa valoissa ajoin rinnalle ja näytin, että avaa lasi. Noin viiskymppinen ukko täti vieressä. Kysyin, että oletko koskaan kullut sellaisesta kun vilkun käytöstä? Kuului vaan "Ymh, ymh" ja väri nousi naamalle.
  14. #14
    Lainaa vetomies kirjoitti Katso viesti
    Moottoripyöräänkin kannattaa asentaa tuulilasin pesujärjestelmä. Säiliöön polttoöljyä, sitä sitten johdetaan pakoputkeen, mielellään katalysaattorin jälkeiseen kohtaan, tarpeen mukaan. Donald Trumpillakin on tuollainen omassa autossaan. Tulee niin musta ja läpitunkematon savu, ettei sellaista nokipetteriä olekaan joka sen läpi ajaa.
    Osco ketjurasvari on ollut verraton väline jos joku roikkuu liian lähellä, 2-4 vetoa nupista ja kohta alkaa öljy roiskumaan ja turvaväli kasvaa

    Oli tuossa pojallakin kokemuksia oikein teiden ritarista, oli tosin liikkeella autolla. Liittymässä (60kmh) poika lähti reippaaseen kiihdytykseen että pääsee kaistalle, reilusti takana oleva uusikoppainen valkoinen Prius pisti lapun lattiaan, ajoi pojan vierelle ja alkoi kiilaamaan häntä kiihdytyskaistan betoniseinää vasten. Sen jälkeen Prius kuski heilutteli keskisormea ja provosoi nopeuden vaihteluilla.

    Poika nousi vähän ajan päästä rampista ylös niin kolmekymppinen Prius kuski pysäytti auton ramppiin eli tukki liikenteen, hyppäsi autosta ulos ja meni uhkailemaan poikaa turpaanvedolla. Käskytti poikaa pyytämään anteeksi hänen autossa olevalta perheeltään hänen kiilaamisyristystään liittymässä... Uhkaava käytös pisti pojan soittamaan mulle koska tiesi että olin noin kilsan päässä autolla liikkeellä, pojan soiton aikana kuulin Prius kuskin väkivallalla uhkailut ja kun sanoin että olen kohta siellä niin Prius kuski hyppäsi autoon ja pakeni paikalta renkaat vinkuen.

    Poika soitti Poliisille tapauksesta ja Häkessä sanottiin että kyseisestä autosta on tullut vastaavia valituksia Länsiväylän suunnalta. En sitten tiedä pääsikö häiskä pälkähästä vai joutuiko Poliisin puhutteluun. Rekkari on tiedossa ja uusi valkoinen Prius noin kolmekymmpisellä kuskilla, jos näette niin kiertäkää kaukaa koska kuskin käytös on arvaamatonta. Tämä siis pk-seudun länsipuolella.
    Viimeksi muokannut: Koheltaja; 22.07.2018 klo 10:27.
    Kylätason kurapyöräilijä.
  15. #15
    Lainaa yöLiitäjä kirjoitti Katso viesti
    Vaikka itse yrittäisi olla siististi ja ajatella muita ja liikenteen yms sujuvuutta, niin jostain niitä idiootteja sikiää. Nämä hölmöthän eivät roiku pelkästään kaksipyöräisten perässä, vaan nähtävästi yrittävät pariutua myös toisten kotiloiden kanssa. Samaistavat ferrarinsa tai jaguaarinsa vissiin villi luonto ohjelmissa näkemiinsä virtahepoihin
    Tämä.


    Tiedän paljon ihmisiä, kenelle ei koskaan ole sattunut mitään kolareita tms...Ja ne ajaa edelleen kuin perseenreijät tuolla, mä en käsitä miten yksi autolla liikkuminen voi olla niin vaikeaa, itse yleensä kohtaa hienoja motoristeja, no nyt ei ole 6-vuoteen tullut liikuttua paljoa, eikä pyörä ole ollut ajossa. Mutta tuossa duuni matkassa näkee kyllä niin montaa eri junaa ja reitti on niin yksinkertainen. Kyllä välillä hävettää, eniten pattiin ottaa nää pellet jotka puhuu puhelimeen, niin se nopeus seilaa tms. Tai nää pelkuripellet jotka ajaa puskurissa kiinni, eikä uskalla ohittaa..Miettikää seuraavan kerran, varsinkin jos se edellä ajava ajaa yli tikkarin. Kyllä joskus hävettää ja tuntuu että se oikea vaihtoehto tässä on 5 vuoden välein inssi ja teoriakoe, niin saatana nää pellet oppisi, ihmettelen miten ne on edes saanut kortin tai no voi olla että niillä ei edes ole
    Elä elä hyvö mies panikoi turhaa, ei sillä kateudella voita mitää
  16. #16
    Itsekkin juuri viikko sitten ajoin kolminumeroista tietä fiilistellen noin 120 km/h, ja kyllä ylinopeutta mutta silleen leppoisesti. Tie oli suora tuossa kohtaa ja vieressä pieni lentokenttä. Katselin kun purjekone oli juuri tulossa tonttiin, tästä syystä myös oli hieman vauhtia, ja samalla vasemmalta sujahtaa ohi suberbi. Katsoin oikein mittariin, että kyllä minullakin sitä vauhtia oli sen verran että en ollut tukkona.

    No uteliaisuus heräsi ja päätin seurailla menoa hyvällä turvavälillä. Tiivistelmä kuskin menosta: vauhti noin 130-150 km/h vaihdellen. Tupla keltasilla ohitti kaksi karavaanaria täysin pimeään mutkaan, ja tätä kyllä hirvitti katsoa kauempaakin. Pari muuta kyseenalaista ohitusta ja kuuden kympin alueella aika reippaasti.


    En halua kritisoida niinkään noita nopeuksia mutta nuo ohitukset oli kyllä jotain aivan järjetöntä.
    Se maksaa kuka nauttii!
  17. #17
    kyllä mopomiehetkin osaa ..

    tulin juhannuksenvietosta kotiinpäin autolla ja vähän ennen tamperetta ihmettelin kun jono tulee perse edellä vastaan , ilmeni että jonoa keräsi 3 turvaliivimotoristia jotka ajoi liki keskiviivaa ,reiluilla turvaväleillä ja tasan tikkarinopeutta oman mittarinsa mukaan eli sen abaut 10-15 hiljempaa kuin olisi saanut.

    pääsin parilla pitkällä ohituksella lähelle näitä maanteiden turvallisuusvalvojia, mutta sitten tajusin että näiden sankareiden ohittaminen on lähes mahdotonta niiden omaa turvallisuutta vaarantamatta, kun körmyniskat ajeli täysin omissa maailmoissaan ,eikä tehneet elettäkään auttaakseen ohittamista.

    lopulta sentään tuli sellainen rako että pääsin ohittamaan kaikki 3 kerralla, muuten olisisivat varmaan täällä vinkumassa vittumaisesta tojotamiehestä joka meinasi viedåä peilit ja jonka oli pakko tunkea siihen etupyörän eteen...

    itte ajelen aina sen verran reippaasti ettei mua kovin usein kukaan ohita jos olen mopolla liikkeellä ,mutta jos sellainen tilanne tulee ja tuleehan niitä ja on tullutkin ,niin teen kyllä tilaa kun on tarvetta ,enkä estele.
    HRD vh125 silverhorse
    V-max 1700 "Tohatsu"
    CVO Breakout
    GSX-R 1100
    XJ650T
    Legend TT

    S600c V12
    xj6
    Route66 -16 with H&D heritage softail
    eastcoast -19 with Indian chief vintage
    kantatie66 -20 with HD cvo breakout
  18. #18
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Jebbe kirjoitti Katso viesti
    Itsekkin juuri viikko sitten ajoin kolminumeroista tietä fiilistellen noin 120 km/h, ja kyllä ylinopeutta mutta silleen leppoisesti. Tie oli suora tuossa kohtaa ja vieressä pieni lentokenttä. Katselin kun purjekone oli juuri tulossa tonttiin, tästä syystä myös oli hieman vauhtia, ja samalla vasemmalta sujahtaa ohi suberbi. Katsoin oikein mittariin, että kyllä minullakin sitä vauhtia oli sen verran että en ollut tukkona.

    No uteliaisuus heräsi ja päätin seurailla menoa hyvällä turvavälillä. Tiivistelmä kuskin menosta: vauhti noin 130-150 km/h vaihdellen. Tupla keltasilla ohitti kaksi karavaanaria täysin pimeään mutkaan, ja tätä kyllä hirvitti katsoa kauempaakin. Pari muuta kyseenalaista ohitusta ja kuuden kympin alueella aika reippaasti.


    En halua kritisoida niinkään noita nopeuksia mutta nuo ohitukset oli kyllä jotain aivan järjetöntä.
    Jos olisit ajellut reippaammin, niin ei olisi tarvinnut noitakaan julkeuksia todistaa.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  19. #19
    Lainaa adville kirjoitti Katso viesti
    itte ajelen aina sen verran reippaasti ettei mua kovin usein kukaan ohita jos olen mopolla liikkeellä ,mutta jos sellainen tilanne tulee ja tuleehan niitä ja on tullutkin ,niin teen kyllä tilaa kun on tarvetta ,enkä estele.
    Sama.

    Pahimpia roikkujia ja kiilaajia on siviilipoliisit -mitä omalle kohdalle on osunut. Sekä autolla, että pyörällä. Yrittävät provosoida.
    Gilera SP01 125, '90 (projekti, useamman vuoden sellainen)

    CB900F Hornet, '02 (ex)
    CB500, '97 (ex)
    CBF500, '04 (ex)
  20. #20
    Lainaa TimoV kirjoitti Katso viesti
    Sama.

    Pahimpia roikkujia ja kiilaajia on siviilipoliisit -mitä omalle kohdalle on osunut. Sekä autolla, että pyörällä. Yrittävät provosoida.
    Hassua, olen tässä vuosien varrella ajellut parhaimmillaan 60 000 km vuodessa, siis joka vuosi tällä vuosituhannella 30 000 - 60 000 km, enkä ole koskaan törmännyt tähän urbaanilegendaan.
    "Are motorcycles dangerous? No. Dangerous is getting off the couch on a Sunday and finding out we were sitting there for years."
  21. #21
    kerran viimekesänä ,kun kerrankin ajelin ihan körötellen kotiin päin, vilkaisin mäessä peiliin kohdassa josta näkee koko taaksejäävän tieosuuden kirkonkylille saakka eikä ketään näkynyt missään, menin edessä olevan nyppylän yli jossa on muutama pihatie ja suojatie sekä pyörätie kulkee ihan vieressä, ketään ei näkynyt missään ja töppäreen jälkeen kun pysäytin risteyksessä Stopille, katsoin ensin vasemmalle ,sitten oikealle ja näin kun siviilipyörällä jostain viereeni teleporttaantunut konstaapeli purskahti nauruun kun hyppäsin säikähdyksestä

    SAATANA että säikähtdin, yhtään en tiedä mistä se siihen tuli...

    kai tollasenkin vois jollain lailla kieltää
    HRD vh125 silverhorse
    V-max 1700 "Tohatsu"
    CVO Breakout
    GSX-R 1100
    XJ650T
    Legend TT

    S600c V12
    xj6
    Route66 -16 with H&D heritage softail
    eastcoast -19 with Indian chief vintage
    kantatie66 -20 with HD cvo breakout
  22. #22
    Lainaa TimoV kirjoitti Katso viesti
    Sama.

    Pahimpia roikkujia ja kiilaajia on siviilipoliisit -mitä omalle kohdalle on osunut. Sekä autolla, että pyörällä. Yrittävät provosoida.
    Minulle sattui tilanne 1990, kun Lada Samara esti pääsyn vas. Kaistalle, kun oli tarkoitus seuraavasta risteyksestä kääntyä vasemmalle.
    Avasin pikkuisen enemmän Webberiin läppiä ja pääsin siihen vasemmalle kaistalle.
    Jatkoin matkaa ja kohta oli kaksivärinen 626 masukka takana punainen ja sininen valo katolla iloisesti vilkkuen.

    Siitä sitten masukan takapenkille odottelemaan ja kohta siihen parkeerasi se samaran Lada.
    Ladasta nousi mies ja tuli siihen minun viereen takapenkille.
    Sataa kuulema ajoin ja ohitin samaran erittäin törkeästi.
    Kysyin, että tarkka on tutkalukema ja mies läväytti poliisilätkän esille ja sanoi, että tässä ei mitään tutkia tarvita.
    No siinähän tuli heti näkemysero nopeudesta ja siitä, että kuka mitä häh.
    Etupenkillä ollut vanhempi poliisi sanoi sille takapenkin poliisille, että lähetääs tuonne ja se nuorempi polliisi jäi sitten autoon minun kanssa.
    Se sano, että hän kirjoittaa miule lapun jossa on nopeus 70km/h (50km/h rajoitus) ja homma on sillä selvä. Sopiiko näin? Kysyin, että paras tarjous on vissiin esitetty...

    Sen jälkeen en ole kokenut mielivaltaa poliisin suunnalta, vaikka joskus on jotain pientä vääntöä ollut...
  23. #23
    Lainaa Harald Hirmuinen kirjoitti Katso viesti
    Hassua, olen tässä vuosien varrella ajellut parhaimmillaan 60 000 km vuodessa, siis joka vuosi tällä vuosituhannella 30 000 - 60 000 km, enkä ole koskaan törmännyt tähän urbaanilegendaan.
    Jos sä asut jossain syrjäseudulla? Täällä syrjemmässä ei ole poliiseja ollut moniin vuosiin. No, joskus tulevat ratsaamaan rattijuoppoja - olikohan kerran syksyllä ja kerran keväällä. Eipä niillä ole aikaa täällä tyhjiä teitä turhan päiten valvoa.

    Itse en myöskään ole koskaan törmännyt provoilevaan poliisiin. Mutta mua jostain syystä luullaan poliisiksi aika usein, vaikka en kiilaile enkä roiku perässä. Tänään viimeksi Lahdessa, kun kuvajahdissa kävin (ja myöhästyin ). Kun pistin mopon parkkiin ja ryhdyin valokuvaamaan ja samalla juttelin alkuasukkaiden kanssa (toinen oli motoristi evp), niin sanoi, että luulivat minua siviilipoliisiksi...?!?!? Eikä ollut edes se nahkapuku päällä, vaan farkut ja musta takki. Sama juttu viikko sitten Hesassa. Ja Lahden tiellä. Autot eivät uskaltaneet ohittaa mua!?!? Todellista vauhtia mulla oli noin 123-125.
    Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
    Suzuki DL650 (2009) - mä
    Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
    Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
    EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo
  24. #24
    Hassua. Kerran kokeeksi lainasin kaverin sinistä Sinisalo Enduro pukua, valkoinen Tour-X päähän ja heijastin rähinäremmi ja alla sininen Tenere. Hyvin pystyi ohjaamaan liikennevirtaa pelkällä katseella ja tilaa löytyi kaistan vaihdoissa. Mä luulen että seuraava ajopuku on sininen, valkoinen kypärä mulla on ollut jo vuosia. Tuo yhdistelmä lienee paras turvaväri ja vähentää kusipäiden hyökkäilyjä.
    Kylätason kurapyöräilijä.
  25. #25
    Lainaa yöLiitäjä kirjoitti Katso viesti
    Jos sä asut jossain syrjäseudulla? Täällä syrjemmässä ei ole poliiseja ollut moniin vuosiin. No, joskus tulevat ratsaamaan rattijuoppoja - olikohan kerran syksyllä ja kerran keväällä. Eipä niillä ole aikaa täällä tyhjiä teitä turhan päiten valvoa.

    Itse en myöskään ole koskaan törmännyt provoilevaan poliisiin. Mutta mua jostain syystä luullaan poliisiksi aika usein, vaikka en kiilaile enkä roiku perässä. Tänään viimeksi Lahdessa, kun kuvajahdissa kävin (ja myöhästyin ). Kun pistin mopon parkkiin ja ryhdyin valokuvaamaan ja samalla juttelin alkuasukkaiden kanssa (toinen oli motoristi evp), niin sanoi, että luulivat minua siviilipoliisiksi...?!?!? Eikä ollut edes se nahkapuku päällä, vaan farkut ja musta takki. Sama juttu viikko sitten Hesassa. Ja Lahden tiellä. Autot eivät uskaltaneet ohittaa mua!?!? Todellista vauhtia mulla oli noin 123-125.
    En asu, ihan tässä Tampesterin vieressä ja kilometrit tulleet enimmäkseen rahtautuessa tätä isompien kaupunkien kolmiota essuntaa.

    Olen kanssa miettinyt että poliisiksikohan luulevat kun porukka jättää ihan muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta meikäläiseen kunnon välin takana. Valkoinen pyörä, valkoinen kypärä, seköhän sen tekee? ja kameran linssi näkyvissä rekisterikilven päällä? no, en pistä pahakseni....
    "Are motorcycles dangerous? No. Dangerous is getting off the couch on a Sunday and finding out we were sitting there for years."
  26. #26
    Super Retard PoS:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Sep 2005
    Tallinn
    MotOrg ry jäsen
    Mulla kävi kerran silleen, että ajelin Tampereella 60 alueella vasuri lonkalla noin 70 km/h. Katselin peilistä, että mikäs auto sitä on renkaaseen ihan yllättäen liimaantunut. Justiin, kun olin aikeissa kääntyä ympäri satulassa katsomaan tarkemmin, tämä auto pyyhkäisi ohi peili stongaa hipoen.
    Seuraavassa liikennevalossa ajoin auton viereen ja koputtelin ikkunaan. Autossa oli 60+ ukko ja kun kysyin että mitä vittua se pelleilee, oli vastaus, että moottoripyörän paikka on kaistan reunassa. Siitä kun hieman korotin ääntä, niin sedälle tulikin yhtäkkiä taas kova kiire.

    Ihme porukkaa. Jotkut kyllä on elossa pelkästään sen takia, että niiden tappamisesta saa saman kuin ihmisestäkin.
    Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.

    * Suzuki Katana * KTM 690 Enduro * Kawasaki ZX-8R * KTM 890 Duke R * Honda Fireblade *
  27. #27
    Lainaa Harald Hirmuinen kirjoitti Katso viesti
    Valkoinen pyörä, valkoinen kypärä, seköhän sen tekee? ja kameran linssi näkyvissä rekisterikilven päällä? no, en pistä pahakseni....
    Jos vielä vaihtais noi pehmeät mustat sivulaukut valkoisiin pehmeisiin sivulaukkuihin... maalaisi tankin valkoiseksi ja siihen "Suzuki" sinisellä värillä.
    Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
    Suzuki DL650 (2009) - mä
    Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
    Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
    EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo
  28. #28
    Lainaa yöLiitäjä kirjoitti Katso viesti
    Jos vielä vaihtais noi pehmeät mustat sivulaukut valkoisiin pehmeisiin sivulaukkuihin... maalaisi tankin valkoiseksi ja siihen "Suzuki" sinisellä värillä.
    valkoisella är ykkösellä ny muutamana iltana ajellu ja sillä tuntuu olevan samanlainen vaikutus

    täytyy kokeilla viel tuleeko lisävaikutusta valkoisella kypärällä..
    HRD vh125 silverhorse
    V-max 1700 "Tohatsu"
    CVO Breakout
    GSX-R 1100
    XJ650T
    Legend TT

    S600c V12
    xj6
    Route66 -16 with H&D heritage softail
    eastcoast -19 with Indian chief vintage
    kantatie66 -20 with HD cvo breakout
  29. #29
    Valkoinen pyörä ja valkoinen kypärä herättää aina kun vastaan tulee, sitten alkaa silmät etsimään tarkempia tuntomerkkejä. Kyllä noi on niitä tehokkaimpia huomiovärejä.
    Kylätason kurapyöräilijä.
  30.  
  31. #30
    Iskä sai aikoinaan ajella suht rauhassa sen jälkeen ku hommas Suzun 1100gsxf:ään sivulaukut ja itellensä valkosen potan. Monet naurut sain perässä autolla ajaessa ku meikästä pyyhällettiin talla pohjassa ohi ja sit jäätiin isän kuolleeseen kulmaan roikkumaan ja ihmettelemään.

    Pahiten oon ärsyttäny autoilijoita peräkärryä vetäessä. Seuraavan kerran ku oon pärrällä liikkeellä ja joku jää rekkariin nuohoomaan ohituksen avittamisesta huolimatta, niin meinaan kokeilla (ajohousuja polviin jumppaamatta) näyttää persettä, eli siis oikasta koivet ja pyllistää. Jos oikeen kunnolla vituttaa niin saatanpa vähän keikuttaa. Kattotaan miten käy... Jos sattuu sivarit taakse ja ottavat jutulle, niin vetoan puutuneeseen perseeseen ja viattomaan pikaverryttelyyn.
    "Ei noin pieni tyttö voi ajaa noin isolla pyörällä."
    Voi ajaa. Ja rakastaa sitä.
    KTM 690 Duke 2016
Sivu: 1 / 6:sta 123 ... ViimeinenViimeinen