Tulokset 1:stä 6:een 6:sta
  1. #1
    Olen aikoinaan tullut hommanneeksi pakoputkiston servoeliminaattorin. Vanhemmissa pyörissä ovat raportoineet että läppäkoneisto likaantuessaan jää jumiin ja aiheuttaa virheilmoituksen mittaristoon. Läpän kun muuttaa pysyvästi auki asentoon niin kuulemma tuntuu pirteämmältä. Pelkkää vaijeria et voi ottaa irti sillä ECU huomaa että nyt ei ole vastusta ja siitäkin tulee virheilmoitus. Toimiessaan läppä menee kiinni kun kierrokset ovat noin 3500-4000 ja aukeaa korkeammilla kierroksilla. Pakoputken servolle menevän piuhan voit kuitenkin ottaa irti ja laittaa tilalle tällaisen eliminaattorin. Tällöin jousi pitää läpän koko ajan auki.

    Ajattelin sitten kokeilla mitä vaikuttaa. Kun tuli puuhattua muutakin niin en muistanut koko juttua kun lähdin heittämään lenkkiä. Ihmettelin että kun nopeus on noin sata niin kummasti kone käy vähän raskaammin. Kun on tullut pyörä tutuksi vuosien myötä niin huomaa pienetkin muutokset. Ikäänkuin olisi vähän rikkaalla ja teki mieli vaihtaa pienemmälle. Sitten katsoin kierroslukuja ja olivat noin 3800 ja muistin tuon eliminaattorin. Koukkasin huoltoasemalla ja otin eliminaattorin pois ja pistin piuhan takaisin kiinni. Heti rauhoittui ja kävi kevyemmin.

    Eli kyllä tuolla läpällä on vaikutusta muuhunkin kuin ääneen (joku on arvellut että äänitestejä varten se on sinne laitettu). Eli tämän testin perusteella en suosittele läpän pois ottoa jos ei samalla ole myös korjattu mm. seoksia yms vaikka Powercommanderilla.
    Ducati Multistrada 1200 -2015.
    Kun masentaa, muista ykkönen on alhaalla ja loput ylös.
  2. #2
    Joissain dynokäyrissä tuo alue on väännön osalta laskeva. Niiden perusteella läppä menisi kiinni jossain 3800 tienoilla ja aukeaisi 5500 kierroksilla. Esim:

    https://www.revzilla.com/assets/0001...dyno-chart.jpg

    Jos moottoritekniikassa voisi syyllistyä pyhäinhäväistykseen niin tuo olisi aika lähellä; pilataan koneen ominaisuudet katualueella, laitetaan lisää painoa ja rikkoutuvia osia.
    Me pesemme itse vaatteitamme, laitamme itse ruokaamme, kärsimme kaikenlaisista asioista ja silti ihmiset eivät pidä meistä motoristeista.
  3. #3
    Lainaa vetomies kirjoitti Katso viesti
    Jos moottoritekniikassa voisi syyllistyä pyhäinhäväistykseen niin tuo olisi aika lähellä; pilataan koneen ominaisuudet katualueella, laitetaan lisää painoa ja rikkoutuvia osia.
    ...ja sitten vielä väitetään että moottori toimii nyt paremmin.
  4. #4
    Lainaa micco kirjoitti Katso viesti
    ...ja sitten vielä väitetään että moottori toimii nyt paremmin.
    Sehän toimii paljon pehmeämmin, kun 15 hevosvoimaa (@5000 rpm) vedetään pöntöstä alas. Ei ole niin herkkä kaasulle.
    Me pesemme itse vaatteitamme, laitamme itse ruokaamme, kärsimme kaikenlaisista asioista ja silti ihmiset eivät pidä meistä motoristeista.
  5. #5
    Mulla sffään tuli race-ecu ja termin täysränni. Killerien kanssa alakierroksilla on vääntökäyrässä kapea monttu joka menee alle vakioputkiston (jossa on läppä). Ilman killereitä alavääntö on tanakampi, monttu puuttuu ja välialueella 5-6k tehoa tulee jopa 15 hv vakiorööriä enemmän. Huipputehoa tuli lisää vain noin 7hv.

    Tältä pohjalta arvioisin että tuskin tosta läpästä suurta haittaakaan on. Eniten ihmetytti killerien vaikutus, ei juuri mitään vaikutusta yläkierroksilla, mutta alakierroksilla haittaa selvästi. Olisin kuvitellu just päin vastoin.
    SF 1098S
    MTS 1200S
  6.  
  7. #6
    Lainaa Kotarikuski kirjoitti Katso viesti
    Tältä pohjalta arvioisin että tuskin tosta läpästä suurta haittaakaan on. Eniten ihmetytti killerien vaikutus, ei juuri mitään vaikutusta yläkierroksilla, mutta alakierroksilla haittaa selvästi. Olisin kuvitellu just päin vastoin.
    Persdyno on harvoin oikeassa!
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600

    How far can you travel when you're six feet underground?