Sivu: 3 / 3:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 123
Tulokset 61:stä 80:een 80:sta
  1. #61
    Hyvät ajelut, melkein kolme sekuntia lohkesi viimekesän parhaasta ja tauluun jäi 1:33.7 johon olen ihan tyytyväinen. Keskiryhmässä oli mukava ajella kun ei tarvinnut ohitella ja aina välillä sai jäniksen eteen näyttämään nopeampia linjoja.

    Kovasti kiitoksia järjestäjille ja muille kuskeille ja erityisesti kiitoksia MyRalle etupukin lainasta.

    Lainaa Kipe_ kirjoitti Katso viesti
    Kukas se siellä ykkösmutkassa oli kameran kanssa? kuvia tulee varmaan foorumille ajan myötä?
    Minähän se. Linkki tulee tähän ketjuun jahka saan nuo käsiteltyä. Jonossa ennen niitä on vielä Ahveniston kuvat joten saattaa mennä hetki.
  2. #62
    Herra Heinäkuu JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Paronin Tilukset
    MotOrg ry jäsen
    Hyvin fiiatti ryntäs katsomosuoralla. Kun lyö vitosta tupaan siinä alamäen seutuvilla, niin ennen meno vähän tyssäs. Nyt se saatana ryntää kovemmin, kun tipahtaa lähemmäs vääntöhuippua (7600). Muutaman kerran sitä hämmästeli vaihdenäytöstä, että menikö vitonen oikeasti pesään tai pohti, että luistaako kytkin. Myös TSS toimii hienosti, vaikken sen toiminnasta ehkä sen suuremmin hyödy ajallisesti ainakaan vielä.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  3. #63
    Lainaa vetomies kirjoitti Katso viesti
    Asfaltti oli siis ilmeisesti hyvässä kunnossa ennätyksellisen kelirikkotalven jäljiltä? Kovasti syyhyäisi käydä kurvailemassa joku päivä, mutta routapatteja tai reikiä asfaltissa ei siinä hommassa tarvitsisi.
    Oli sinne karuselliin tullu uus reikä, mutta sen kiertää helposti.
    Yamaha YZF-R6R - ratalelu
    ex. MV Agusta Brutale 910R
    ex. Yamaha MT-07
    ex. Suzuki DRZ 400sm
  4. #64
    Herra Heinäkuu JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Paronin Tilukset
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Jonezi kirjoitti Katso viesti
    Oli sinne karuselliin tullu uus reikä, mutta sen kiertää helposti.
    Missä? Kaks päivää kiersin, enkä muuta huomannut, kuin ne samat pitkittäiset halkeamat.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  5. #65
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Missä? Kaks päivää kiersin, enkä muuta huomannut, kuin ne samat pitkittäiset halkeamat.
    Venaas katon jos saan videolta otettua kuvan.
    Yamaha YZF-R6R - ratalelu
    ex. MV Agusta Brutale 910R
    ex. Yamaha MT-07
    ex. Suzuki DRZ 400sm
  6. #66
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Missä? Kaks päivää kiersin, enkä muuta huomannut, kuin ne samat pitkittäiset halkeamat.
    reikä.jpg

    Eikös tuo ole uus reikä, semmonen 5cm kertaa 20cm? Ei ole paiakttu vielä ainakaan.
    Yamaha YZF-R6R - ratalelu
    ex. MV Agusta Brutale 910R
    ex. Yamaha MT-07
    ex. Suzuki DRZ 400sm
  7. #67
    Herra Heinäkuu JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Paronin Tilukset
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Jonezi kirjoitti Katso viesti
    reikä.jpg

    Eikös tuo ole uus reikä, semmonen 5cm kertaa 20cm? Ei ole paiakttu vielä ainakaan.
    Ei tommosia ehdi huomata. Niin pieni, ettei katseen tuota mutkan pätkää skannatessa asiaa erota. Vai olenko sokea?
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  8. #68
    Motorg ry:n hallituksen jäsen, koulutusvastaava Nitrous:n avatar
    Liittyi Mar 2004
    Hälsinki
    MotOrg ry vanhentuva jäsenyys
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Ei tommosia ehdi huomata. Niin pieni, ettei katseen tuota mutkan pätkää skannatessa asiaa erota. Vai olenko sokea?
    Mä en huomannu tuota vaikka kävin rullaluistimilla kiertää radan.
    Superbike #7
  9. #69
    Mä ajoin niin hiljaa maisemia katsellen, että tuonkin ehti huomata, oli ihan kohtuullisen kokoinen. Ei kyllä osunut ajolinjalle (yhdellekään niistä monista).

    Kiitokset porukalle, oli taas kivaa käydä Kemorassa!
  10. #70
    Motorg ry:n hallituksen jäsen, moderointivastaava ja 2. ratavastaava Soikkeli:n avatar
    Liittyi Jul 2011
    Hyvinkää
    MotOrg ry vanhentuva jäsenyys
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Soikkelilla on järeät kalut kanssa. Yhtä spesiaalia se mulle esitteli ja kyseli onko samanlaista. Ei ole.
    Jahas, normi ratapäivä taas...
    Gsx-R 600 kilvetön steroideilla
    Ex. FZ1N

    Leuka maassa kohti uusia pettymyksiä
    www.youtube.com/user/harrihoyla82
  11. #71
    Motorg ry:n hallituksen jäsen, moderointivastaava ja 2. ratavastaava Soikkeli:n avatar
    Liittyi Jul 2011
    Hyvinkää
    MotOrg ry vanhentuva jäsenyys
    Lainaa Nitrous kirjoitti Katso viesti
    Mä en huomannu tuota vaikka kävin rullaluistimilla kiertää radan.
    Meitä oli siellä kolme luistelemassa ja kukaan meistä ei huomannu...
    Gsx-R 600 kilvetön steroideilla
    Ex. FZ1N

    Leuka maassa kohti uusia pettymyksiä
    www.youtube.com/user/harrihoyla82
  12. #72
    Tällä videolla näkyy myös hyvin se reikä.

    https://youtu.be/dCr-mLHARFk
    CBR1000RR
  13. #73
    Mä muistelisin taas, että tuo reikä oli jo viime vuonna siellä
    R6R -06 & Hayabusa -08
    Blackbird -03
    ZX-10R -04
    ZX-9R -94
  14. #74
    Kiitokset järkkäreille kaikesta. Mukava oli viikonloppu viettää, vaikka taas huomasi ettei pyörällä osaa ajaa paskan vertaa. Edes liikkelle lähtö ei meinannut onnistua...

    Best thing on saturday was to see very excited face after one fellow rider on ajotaito 3 -course realised how awesome is upshifting without clutch!
  15. #75
    Tuossa "Norppalive" työpäivän ratoksi. Kuvattu ykköslipulla (mutka 4) nopean ryhmän sunnuntai klo 11-vuoro.


    https://youtu.be/lm67p3_JbxU
    CBR1000RR
  16. #76
    Herra Heinäkuu JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Paronin Tilukset
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Lightyear kirjoitti Katso viesti
    Tuossa "Norppalive" työpäivän ratoksi. Kuvattu ykköslipulla (mutka 4) nopean ryhmän sunnuntai klo 11-vuoro.


    https://youtu.be/lm67p3_JbxU
    Lovely.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  17. #77
    Motorg ry:n hallituksen jäsen, moderointivastaava ja 2. ratavastaava Soikkeli:n avatar
    Liittyi Jul 2011
    Hyvinkää
    MotOrg ry vanhentuva jäsenyys
    Lainaa Lightyear kirjoitti Katso viesti
    Tällä videolla näkyy myös hyvin se reikä.

    https://youtu.be/dCr-mLHARFk
    No mut siinä oli ihan selkee reikä! > pahoittelut vielä kerran.
    Gsx-R 600 kilvetön steroideilla
    Ex. FZ1N

    Leuka maassa kohti uusia pettymyksiä
    www.youtube.com/user/harrihoyla82
  18. #78
    Motivaatiopuuska iski ja lauantain kuvat valmistuivat ennätysajassa, olkaapa hyvät: https://photos.app.goo.gl/V270dSiUxPJJfRDC3
  19. #79
    Lainaa LoneWolf kirjoitti Katso viesti
    Motivaatiopuuska iski ja lauantain kuvat valmistuivat ennätysajassa, olkaapa hyvät: https://photos.app.goo.gl/V270dSiUxPJJfRDC3
    Kiitos!
  20.  
  21. #80
Sivu: 3 / 3:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 123