Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Tulokset 31:stä 43:een 43:sta
  1. #31
    Super Retard PoS:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Sep 2005
    Tallinn
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa PoS kirjoitti Katso viesti

    Uskon, että puhun muidenkin kuin itseni puolesta, kun totean, että vituttaa vaan, kun tullaan besserwisseröimään aiheesta, josta ollaan pihalla kuin lumiukko.
    Lainaa J@ck kirjoitti Katso viesti
    Kiitos samoin
    Mietitääs nyt jumalauta. Aloitusviestissä kysyjä kertoo pyörän mallin ja vaikka et tietäisi, että kyseessä on crossi, olisi mistään mitään tajuavan helppo päätellä mallimerkinnän perusteella, että ihan tavallinen katupyörä ei liene kyseessä.

    Ensimmäisessä viestissäsi kerrot viisastelevaan sävyyn Oikean Tavan (tm) käyttää jarrua ja kytkintä.

    Seuraavassa viestissäsi myönnät, että et tiedä mistään mitään, mutta silti käyt jatkamaan neuvomistasi "sillai yleisemmin". (Tällai spesifimmin, XR:llä jarruttamiseen ei muuten tarvita kaikkia sormia.) Lisäksi jatkat disinformaatiosi levittämistä SMOTO:n kouluttajien muodossa.

    Seuraavassa vastauksessa sanot jälleen, että et tiedä, mistä puhut, mutta pakko on silti kertoa.

    Seuraavassa viestissä korjaat aiemman virheesi.

    Seuraavassa viestissä kerrot jälleen, että kompetenssisi tähän asiaan on nolla, mutta pakko silti edelleen jatkaa lässyttämistä. Jälleen vetoat kouluttajiin, joiden sanomisia ei ilmeisesti saa kyseenalaistaa. Toiset sitä tuntuu olevan ihan paskat housussa näennäisten auktoriteettien edessä.

    Sitä seuraavassa viestissä vihjaat, että minä en tiedä, mistä puhun. Ihme homma, omasta mielestä lähinnä korjailin noita vääriä väittämiäsi. Tätä foorumia kyllä kannattaa lukea ennen salille lähtemistä, muuttuu meinaan rauta herkästi alumiiniksi.
    Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.

    * Suzuki Katana * KTM 690 Enduro * Kawasaki ZX-8R * KTM 890 Duke R * Honda Fireblade *
  2. #32
    PoS:lta muuten täydellinen vastaus mutta tykkäysnappi puuttuu.

    Kahvan kulman oon ainakin itse todennut olevan aika tärkeä. Koska jos se on pielessä niin rannetta ja sormia joutuu kääntämään liikaa ja se alkaa viemään voimia pian. Lopulta joutuu koko kättä kääntämään olkapäästä asti että saa paikattua kun käsivarren ja ranteen lihakset on hapoilla. Mulla on GasGasissa todella helppokäyttöinen kytkin, kaverilla on samanlainen KTM ja siinä on aavistuksen jäykempi kahva mutta helppo se silti oli omaan käyttöön.

    e: kaverilla onkin 2014 malli vs topicin 2010.
  3. #33
    voihan se toki olla myös sitä että jos on tosiaan "aloitteleva" harrastaja niin kädet ja muutkin paikat väsyy normaalia nopeemmin ku panttaa itte vastaan alussa mutta siitä pääsee ajamalla eroon kun tulee tunteja lisää..

    muistan ku ekat reissut huskyllä meinas tappaa koko äijän ja aattelin et ei tää voi olla näin helvetin raskasta , eikä se sitten ollukkaan kun lakkaa jännittämästä ja saa sen rentouden ajamiseen
    HRD vh125 silverhorse
    V-max 1700 "Tohatsu"
    CVO Breakout
    GSX-R 1100
    XJ650T
    Legend TT

    S600c V12
    xj6
    Route66 -16 with H&D heritage softail
    eastcoast -19 with Indian chief vintage
    kantatie66 -20 with HD cvo breakout
  4. #34
    Aika normaalia että fysiikka loppuu kesken varsinkin enskatouhuissa. Eli ei muuta kuin treeniä/ajoa alle ja sitten mopo säätöihin. Pyörän hallinta pitää tulla selkärangasta ja jos on jotain puutteita siinä niin miettiä mitä tehdä toisin ja sitten vaan toistoja.

    Ajamaan ei opi kuin ajamalla/treenamalla ja miettimällä mitä tekee. Aivan turha miettiä joidenkin besserwissereiden tarjoamia ehdottomia totuuksia siitä mitä SINUNKIN pitäisi tehdä. Jokaisen on löydettävä se oma tyyli ja tapa saada homma sujumaan. Eli ensimmäisenä pitää ajaa, paljon. Lähtökohtana se että pyörän on oltava kohtuudella hallinnassa, muuten sitä on vaan yksinkertaisesti paska kuski ja pyörää on vielä aivan turha moittia ja liikaa muuttaa/säätää. Kaikki on alussa paskoja ja osa on vaan niin tyytyväisiä itseensä että ne onkin sitä sitten koko ikänsä. Jotkut kuvittelee että ne osaa kun ei ole koskaan kolahtanut yms...

    Kannataa opetella tarkoituksella ajamaan yhdellä renkaalla, sladissa, ilmassa, lujaa mutkissa yms... kaikkea hauskaa. Siinä sitä pyörää oppii oikeasti hallitsemaan, ei millään "kouluttajien" aina neljäsormea jarruilla höpötyksillä. Moottoripyörällä ajoa saakin opetella sitten koko loppuelämän, ei taida valmista kuskia olla eikä tulla...
    Supermoto
  5. #35
    Kouluttaja Bolt:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi May 2011
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Onko kysymyksen esittäjä kokeillut muiden pyöriä? Mä olen nyt vuoden ajanut enduroo. Ja sattumalta niin hyvässä kaveriporukassa, että ollaan koeajettu toisten pyöriä. Siinä huomaa nopeesti mikä ongelma johtuu pyörästä/säädöistä tai kuskista. On normaalia että kädet väsyy aloittelijalla alle viidessä minuutissa. Ajotekniikan parantuminen ja rentous auttaa paljon.
    MONSTER1200S+BETA350 JA SAASTAMOINEN
    Valtiovarainministeri
  6. #36
    Jos on perinteinen kuuden jousen kytkin, nappaa kaks jousta pois ja katso helpottaako. Jos helpotti niin laita jouset takas prikat välissä tai massimiesratkaisu ostaa kevyemmät jouset. Itse tein ton ensimmäisen eikä vielä ongelmia. Nelisormikytkimestä tuli yksisormikytkin eikä luista (450).

    Uudemmissa kotareissa on erilainen levy, mutta senkin voi kiinnittää kolmeen eri kohtaan. Vakiona keskimmäisessä asennossa, ainakin 350:ssä.
    Aprilia Tuono V4R aprc + KTM
  7. #37
    Kouluttaja Bolt:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi May 2011
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Dirt bike channelissa sopivasti uusimmassa videossa juttua kytkimenkäytöstä.
    https://www.youtube.com/watch?v=C6qV6t9hkb4
    Muutenkin helvetin hyvä kanava.
    MONSTER1200S+BETA350 JA SAASTAMOINEN
    Valtiovarainministeri
  8. #38
    Lainaa Bolt kirjoitti Katso viesti
    Dirt bike channelissa sopivasti uusimmassa videossa juttua kytkimenkäytöstä.
    https://www.youtube.com/watch?v=C6qV6t9hkb4
    Muutenkin helvetin hyvä kanava.
    Täyttä asiaa tuossa. Ongelmahan on alussa se, että tuota kytkimen "käyttöä" ei oivalla vasta kun alkaa tulemaan ajamiseen riittävää rentoutta ja vauhtia. Eli alussa kun ei ole kuntoa eikä vauhtia niin omaksuminen ottaa vaan aikansa.
    Supermoto
  9. #39
    Lainaa jaulis kirjoitti Katso viesti
    Aika normaalia että fysiikka loppuu kesken varsinkin enskatouhuissa. Eli ei muuta kuin treeniä/ajoa alle ja sitten mopo säätöihin. Pyörän hallinta pitää tulla selkärangasta ja jos on jotain puutteita siinä niin miettiä mitä tehdä toisin ja sitten vaan toistoja.

    Ajamaan ei opi kuin ajamalla/treenamalla ja miettimällä mitä tekee. Aivan turha miettiä joidenkin besserwissereiden tarjoamia ehdottomia totuuksia siitä mitä SINUNKIN pitäisi tehdä. Jokaisen on löydettävä se oma tyyli ja tapa saada homma sujumaan. Eli ensimmäisenä pitää ajaa, paljon. Lähtökohtana se että pyörän on oltava kohtuudella hallinnassa, muuten sitä on vaan yksinkertaisesti paska kuski ja pyörää on vielä aivan turha moittia ja liikaa muuttaa/säätää. Kaikki on alussa paskoja ja osa on vaan niin tyytyväisiä itseensä että ne onkin sitä sitten koko ikänsä. Jotkut kuvittelee että ne osaa kun ei ole koskaan kolahtanut yms...

    Kannataa opetella tarkoituksella ajamaan yhdellä renkaalla, sladissa, ilmassa, lujaa mutkissa yms... kaikkea hauskaa. Siinä sitä pyörää oppii oikeasti hallitsemaan, ei millään "kouluttajien" aina neljäsormea jarruilla höpötyksillä. Moottoripyörällä ajoa saakin opetella sitten koko loppuelämän, ei taida valmista kuskia olla eikä tulla...
    Joo näinhän tämä menee ja kondishan on koko homman pohja. Tuota paljon ajoa ja ajokunnon kehittämistä mullekin toitotettiin 3v sitten kun vasta aloin ajeleen höntsää. 10 min jälkeen oli jo aivan puhki. Tosin ikääkin aloittaessa oli jo 52v.
    ostin pyörän käytettynä ja edellinen omistaja 20cm lyhyempi, 30kg kevyempi. Aika nopeesti tartti alkaa sääteleen pyörää kun ei vaan ajoasentoa alkanu löytymään (en tiiä löytyyykö vieläkään..aika paska kuski edelleen, mut ajonautinto on alkanu kasvamaan ja tuntuu välillä jopa hyvältä) ja patkossa/kivikossa metsä kutsui kohtalaisen usein.. Sitten vein pyörän Hyvinkäälle laitettavaks ja siellä kyllä hymy irtos huollossa kun huoltomies vertas mua ja pyörän alustaa, stongaa ja kahvoja. Pyörä kondikseen ja alko oleen aikalailla eri fiilis ajaa.

    Siis pointtina jotta kandee mun mielestä jo melko alussa ammattilaisen kanssa käydä pyörän perushommat itelle sopivaks läpi. Saattaa nopeuttaa oppimista kun pyörä on jokseenkin itelle sopiva ja kasikkokin taittuu paremmin.

    ps. alle kolmen kaadon per ajokerta en ole tainnu vielä päästä urani aikana. Mitä enemmän mokaa, sitä enemmän alkaa vituttaan ja sitä enemmän kasvaa halu oppia jouheeseen ajoon

    Laitan ny vielä jotain aiheesta: aatellu testata reclusea..ehkä..sais takajarrunkin kahvalle..
    T7
  10. #40
    Lainaa J@ck kirjoitti Katso viesti
    Tuosta mieleen... Viimeiset parikymmentä vuotta ja parisataa tkm ilman kaatoa. Ihme tuuri, lähellä on kyllä ollut.. Tosin off-road ajelut on jääneeet vähiin
    Kiva kun tulit kehumaan itseäs. Mitäpä jos pysyisit jo poissa tästä topikista, kun ei ole siihen mitään annettavaakaan. W-P mainitsi tuon varmasti jo ihan sen takia, että kaadot on osa enduro ja krossilajia, siellä maastossa noita kaatoja tulee aika usein ja se sinänsä jo vähän kuuluu lajiinkin, eri asia kun kadulla rullailu. Mainittakoon nyt sitten tähän syssyyn vielä se, että sama pätee mopoiluunkin, niinkun moneen muuhun, pelkkä kilsamäärä (ja kaatumattomuus?) ei tee vielä "hyvää" kuskia.
    ex. Aprilia Tuono V4R (-11)
    ex. KTM 350 EXC-F SD (-11)
    ex. KTM 990 SuperDuke (-09)
    ex. Kawasaki Z1000 (-08)
    ex. Kawasaki ER-6N (-06)
  11. #41
    tuli vaan mieleen et XR ei oo advendure ,vaan nakkikioskienduro
    HRD vh125 silverhorse
    V-max 1700 "Tohatsu"
    CVO Breakout
    GSX-R 1100
    XJ650T
    Legend TT

    S600c V12
    xj6
    Route66 -16 with H&D heritage softail
    eastcoast -19 with Indian chief vintage
    kantatie66 -20 with HD cvo breakout
  12. #42

    Rata & Koulutus
    Liittyi Oct 2005
    Jyväskylä
    MotOrg ry jäsen
    Tuota kaatojen määrää treenatessa on joskus tullut mietittyä. Mulla kaatuma taajuus on kurapyörällä noin1kpl/2,5h. Suurin osa kaadoista on aika lailla harmittomia muksahduksia pienestä vauhdista.

    Käsi kipsissä ei kuitenkaan opi mitään, joten olen yrittänyt opetella tunnistamaan niitä tekijöitä, milloin ollaan lähellä nurin mennään -rajaa. Kuitenkin kun olet sen 100 kertaa katollaan, niin joskus se sattuu myös kävely vauhdista. En koe, että oppiminen olisi kauheasti hidastunut varovaisuuden takia. Perus pyörän käsittelyyn hyvä pohja pienemmällä riskillä kantaa pidemmälle, kuin tuurilla jonkun pattisuoran selviäminen kahdella pompulla.

    Toinen ääripää on sitten vääntää asioista turvallisesti netissä, turvaliivit tietokone jakkaran selässä. Ei varmasti satu mitään... joku kompromissi siltä väliltä on aina paikallaan riippuen siitä, painottaako kehitystä, vai ainoastaan harrastus tuntien maksimointia.

    Marc Marquez osaa mun mielestä ajaa, vaikka se teki viime kaudella kohtalaisen määrän romua.
    ---
  13.  
  14. #43
    Vahinkoja aina sattuu. Sille ei oikeen voi mitään ja mitä enemmän niitä sattuu kovasta kyydistä, sen
    enemmän ollaan saigonissa.
    Lähes nollavauhdista pehmeeseen kumpsahtaminen ja esim. solari NAPS!..... Se sitten vasta ihmistä syökin.

    Erilaiseen konttailuun, hyvin eri yhteyksissäkin, liittyy myös yksi ihan todellinen juttu jota ei
    oikeen opi kuin tarpeeksi konttaamalla. Kaikki ei tosin opi mitään silläkään.
    Nimittäin se legendaarinen: "Kaatuminen on taitolaji".

    Oikeastihan tuossa on se pointti, että alkaa tunnistamaan se taianomaisen hetken.... ja oikealla kohtaa....
    kun seivaamisen juna on jo käytännössä mennyt ja viisainta on vaan yrittää keskittyä "laskeutumiseen" niin
    hyvin kuin se tilanteessa on mahdollista.
    Kiusallisen pitkälle tuo menee noin monessa eri touhussa jossa on "vauhtia ja vaarallisia tilanteita."

    Pelin koventuessa taas turhan monen perustaktiikka..... Pää edellä vaan ja perkeleesti.... katotaa kui käyp,
    ei liioin johda kovin hyviin lopputulemiin KUN se tuuri loppuu. Ei siis JOS se loppuu.

    Rajoja kannattaa hakea ja lähestyä vähän pienemmällä hahlolla kuin sillä, että täyttä päin.....
    ja sitte aletaan ottaa taaksepäin.

    "Huono tuuri" on myös mielenkiintoinen juttu. Tuuria on toki monenlaista, mutta turhan paljon
    silkkaa hölmöyttä.... ja sen seurauksia nimetään huonoksi tuuriksi.
    Totaalisen hölmöilyn pois jättämisen jälkeenkin jää todelliselle huonolle tuurille ihan riittävästi tsäänssejä.

    Ihan käytännön esimerkkejä näki hyvin Crossissa pitkin ratoja MM-tasoa myöten siellä 90-luvun alussa
    kun oli vallalla se esim. aivan hervottomien "triplojen" ja muiden hullutusten boomi.

    Uusiin haasteisiin suhtauduttiin kunnioituksella ja koitettiin katsella alkuun miten muut noita "lähestyy" ja
    miten homma menee. Usein joku "paikallinen kyky" oli noita päässyt jo maistelemaan ennakkoon ja
    näitä vahdattiin silmä kovana jos rakennelma vaikutti "epäilyttävältä".

    Sitten on vielä tuo täälläkin esille tuotu "kondishomma". Asia joka on ihan helvetin tuskallinen joko
    ymmärtää..... ja myös joskus reilumminkin laukoneiden hyväksyä.

    Paskalla kondiksella, ajokondiksesta puhumattakaan, homma ei vaan suju.... ei.
    Vaikka "kahvat oikein" aina helpottaakin asioita, ihan ei tuolla tosiaan vielä pärjätä
    Raaka ja äärimmäisen nolo juttu.

    Velmu uudelleen aloitteleva harrastaja meneekin heti alkuun "tuppikauppaan" kyselemään.....
    Ei sul mittä semmottis tuppei o myyä ku ei muuttus kolmen kiarrokse jälkke stongan paksusist reiden paksusiks?

    "Sileellä perse satulassa lösöttämiset" on ihan eri luokka ja liikutus, eikä sitä todellakaan pidä sotkea
    mihinkään "ajohommiin."

    Nolo juttu sinänsä, että ns. aloittelijalla ja "liian pitkään" huilanneella vanhalla sepällä on aika lailla samat murheet.
    Liian kiire "huipulle tai sinne takaisin".
    Laula siinä sitten..... työtä työtä tehdä täytyy.... kun pää edistää molemmilla ja huolella.
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12