Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 36:sta
  1. #1
    Tämän thread:in EI pitänyt olla vielä ajankohtainen, ei edes lähelläkään sitä, mutta koska viimeksi tänään, tuli jälleen 2 kyselyä mahdollisesta ensi kesän Atlantinvallijutauksesta, niin okei- okei, kysellään nyt sitten org:in, sekä Pohjolan kurapyöräsaittien kautta sekä uusien että entisten, eli wanhojen jutaajien osallistuja- aktiivisuuksista!

    Ensimmäiset AVJ-18 ilmoittautumiset kun tulivat jo Hotelli Ivalossa, silloin edellistä Jutaustamme päätettäessä, kiitos vaan niistä juu, jatkuen aina Yö- ja Talavisotajutaus VII:ssa ja vielä edelleenkin sen jälkeenkin, joita näitäkään en tosin ole mitenkään ja mihinkään sen paremmin ylös kirjannut....
    Mutta arviolta n 10 -15 halukasta olisi jo taas ensi kesänä lähdössä Jutailemmaan....

    Oli myös paljon puhetta ja esityksiä siitä, että seuraava kerta, eli AVJ-18 suuntautuisi etelämmäksi? Startti about, jostain Trondheimin tasalta, jatkuen alemmas Eteläiseen Norjaan, missä toki olisikin kaikkea uutta ja ihmeellistä nähtävää... Enemmän tykkejä, ISOMPIA tykkitorneja, jne, mutta on siinä myös omat ongelmansa.... .

    Nimittäin, se liikennetiheys, asutuksen määrä sekä tiehäsyisempi tieverkosto etelässä aiheuttaisivat sen, että meidän "Jutausletka" olisi pilkottava jo lähdössä max. 10:n Jutaajan ryhmiin. Tällöin, myös jokaiselle ryhmälle olisi nimettävä "Wheelman:it", sekä "Wingman:it". Edelleen, näiden "Wheelmanien" & "Wingmanien" tiedot ja taidot, sekä käytös, olisi oltava samalla tasolla.
    Tämä todennäköisesti tulisi aiheuttamaan enemmän "säröilyä", tai jopa hankauksia ryhmien jäsenten, tai jopa ryhmien kesken... ? Jutausbriefingeissä täytyisi em. mainitut olla ehdottomasti paikalla, jotta pelisäännöt, reitit, kohteet, toiminta kohteilla, (museot ml.), porrastus, hotellit, parkkipaikat, niille saapumiset, jne, olisi toiminnallisesti järkevää!

    Toisekseen, tässä menetettäisiin juurikin "SE", minkä takia uskon Jutauksen olevan juurikin "SE". = Yhdessä komeassa letkassa mutkateitä ajaminen!


    Kolmanneksi, Etelä Norjaan "järkevä" meno tarkoittaisi, (ainakin yhdensuuntaista), laivamatkaa, enkä ole lainkaan vakuuttunut, kuinka moni olisi halukas sen itse varaamaan, kuinka saada hyttijärjestelyt onnistumaan, (kuka varaa ja kenelle? & Kuka kaveriksi ja kenelle?), ja kuinka yleensä saataisiin kaikki 35- 45 mp:tä sidottua - tai sitomatta kannelle. (Itselläni ei ole ollut tarvetta sitomiseen Tku- Stck- välillä), mutta siis se tila?

    Joten, JOS ensi kesänä tulen AVJ-18 järjestämään, on se edelleen suhteellisen helpommalla, mutta sillä näyttävimmällä tavalla toteutettuna, elikkäs yhdessä piiiiitkässä letkassa ja perinteiseen tapaan!
    Yksi "Wingman" ja yksi "Wheelman", that´s it.... Ihan riittävästi työllistää Jutaus tälläkin kaavalla vedettynä, ja mikä parasta: jos, eikun, ...kun jokin menee taas vikaan, niin vastuu on vain yhdellä ja syyllinen helppo löytää!

    (Ja kun jo ilmoittautuneita kuuntelin, tuo reitti, sillä ei loppujen lopuksi taida olla edes mitään väliäkään!)


    Elikkäs nyt siis siihen varsinaiseen aiheeseen ja siihen varsin oleellisesti liittyvään kysymykseen:

    JOS Herramme suo, ja olosuhteet kohdallasi passaisi, niin olisitko valmis liittymään ensi kesänä järjestettävään neljänteen Atlantinvallijutaukseen, joka tulisi etenemään sillä perinteisellä kaavalla, samoihin aikoihin, (AVJ-17 Jutailtiin 10.-15.06.2017), eli about 09.-14.2018, ja samoilla speckseillä? (samat kulungit & peruutusehdot)!

    Reittinä edelleen ne Jäämeren karut maisemat, mutta laadukkaat majoitukset. Kohteina väliinjääneet uudet, tai osittain samat, kuin aikaisemmissakin Jutauksissamme olleet kohteet, (tarkentuu toki myöhemmin).

    Miettimisaikaa tarjoan toki vielä runsaasti, mutta koska jotain osviittaa pitää allekirjoittaneen asian suhteen saada, niin sovittakoon niin, että heti kun 35 Jutaajaksi ilmoittautujaa on kasassa, niin vasta sitten alan tekemään ns. "peliliikkeitä"... .
    Tuo ei kuitenkaan tule olemaan se maksimimäärä, joka asettuneen lähelle Tukikohtajoukkueen määrään, eli n 40:een, tai vähän yli!

    Tällä kertaa en voi luvata, että saisin enemmän sponsoreita, kuin edellisellä kerralla, mutta totta-kai, yritystä siihenkin olisi luvassa.

    Vastaa siispä tällä saitilla JOS siltä tuntuu! Vastaaminen ei tässä vaiheessa sido mitenkään, vielä....

    - Ehdottomasti kyllä, (varma tapaus)
    - Ehdoton ehkä, (mutta jos...jne.=)
    - Hyvin suurella tod.näköisyydellä
    - Todennäköisesti, (enemmän kuin 70%)
    - Osallistun kyllä, 51% -juu
    - 50% 50%

    Muissa tapauksissa, seuraa vain tilannetta saiteilla - kiitos jos jaksoit tänne asti lukea....
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat
    Viimeksi muokannut: mchuurre; 26.09.2017 klo 21:18.
  2. #2
    Viime jutaus jäi väliin joten olen ehtottomasti mukana!
    Gospel Riders

    tommilindstrom
  3. #3
    Numero 13 lähtee mukaan.
    Triumph Tiger 800 XC + Triumph Tiger 900 GT + Triumph Explorer 1200 XRX
  4. #4
    Lainaa mchuurre kirjoitti Katso viesti
    Oli myös paljon puhetta ja esityksiä siitä, että seuraava kerta, eli AVJ-18 suuntautuisi etelämmäksi? Startti about, jostain Trondheimin tasalta, jatkuen alemmas Eteläiseen Norjaan, missä toki olisikin kaikkea uutta ja ihmeellistä nähtävää... Enemmän tykkejä, ISOMPIA tykkitorneja, jne, mutta on siinä myös omat ongelmansa.... .


    Kolmanneksi, Etelä Norjaan "järkevä" meno tarkoittaisi, (ainakin yhdensuuntaista), laivamatkaa, enkä ole lainkaan vakuuttunut, kuinka moni olisi halukas sen itse varaamaan, kuinka saada hyttijärjestelyt onnistumaan, (kuka varaa ja kenelle? & Kuka kaveriksi ja kenelle?), ja kuinka yleensä saataisiin kaikki 35- 45 mp:tä sidottua - tai sitomatta kannelle. (Itselläni ei ole ollut tarvetta sitomiseen Tku- Stck- välillä), mutta siis se tila?
    Uskaltaisko sanoa, jotta etelämmäksi minä / mekin. Niitä mielenkiintoisia tykkitorneja ja bunkkereita taitaisi löytyä ihan ehjiäkin..? Ja jos ei olisi ihan niin kylmä, kuin siellä - mikä tunturi se olikaan - joka ylitettiin + 1,5 asteessa.

    Ei kai laivamatka kenellekään mahdoton ajatus voine olla. Esim. Naantali - Kapellskär päivämatkoilla hytti ei ole pakollinen - eikä edes tarpeellinen..? Tai vaikka Vaasa - Uumaja, lyhyempi merimatka ja olisi Trondheimin korkeudellakin..

    Tässä 1. vapaaehtoinen varaamaan laivamatkat ihan omatoimisesti
    Viimeksi muokannut: J@ck; 26.09.2017 klo 21:36.
    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  5. #5
    #49 mukana yhtä suurella todennäköisyydellä kun tähänkin asti järjestetyillä juthauksilla. o
    Prosentissa jotain fifty-sixty.
    R1200GS
    AVJ#49 -15, -16, -17, -18
  6. #6
    - 39% 61% epävarma alustava ehkä.
  7. #7
    sopiiko jos on mkana vaan osloon saakka ja lähte sitte omille reisulle?
  8. #8
    Numero 18 melko/varmasti mukana.
    Pyörät on tehty ................
  9. #9
  10. #10
    Lainaa mchuurre kirjoitti Katso viesti

    Oli myös paljon puhetta ja esityksiä siitä, että seuraava kerta, eli AVJ-18 suuntautuisi etelämmäksi? Startti about, jostain Trondheimin tasalta, jatkuen alemmas Eteläiseen Norjaan, missä toki olisikin kaikkea uutta ja ihmeellistä nähtävää... Enemmän tykkejä, ISOMPIA tykkitorneja, jne, mutta on siinä myös omat ongelmansa.... .

    Kolmanneksi, Etelä Norjaan "järkevä" meno tarkoittaisi, (ainakin yhdensuuntaista), laivamatkaa, enkä ole lainkaan vakuuttunut, kuinka moni olisi halukas sen itse varaamaan, kuinka saada hyttijärjestelyt onnistumaan, (kuka varaa ja kenelle? & Kuka kaveriksi ja kenelle?), ja kuinka yleensä saataisiin kaikki 35- 45 mp:tä sidottua - tai sitomatta kannelle. (Itselläni ei ole ollut tarvetta sitomiseen Tku- Stck- välillä), mutta siis se tila?

    "Hei pojat, ei tätä sotaa näin käydä, nyt mennään tuon LAHDEN YLI niin että heilahtaa"

    Ei mulla muuta
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  11. #11
    Lainaa J@ck kirjoitti Katso viesti
    .. Esim. Naantali - Kapellskär päivämatkoilla ...
    ....et sitte arvannut, miksi tätä vaihtoehtoa en edes maininnu?
    Viimeksi muokannut: mchuurre; 27.09.2017 klo 11:43.
  12. #12
    olipa se etelä norjassa heinäkuussakin ylängöllä +1.5, mutta jutaaja no. 44 nyt kuitenki on alustavasti mukana mentiin etelään eli pohjoseen.
  13. #13
    #72 mukana todennäköisesti (85%).
    AVJ #72
    BMW R1200R -07
    ex BMW F650ST -99
  14. #14
    Numero 4 ilimottautuu völjyyn.
    Tunturi SuperSport 81
    XL600V 91
    XL1000V 2001
    FZ6S 2006 ABS
    DL1000 V-Strom 2003
    XL1000V 1999
    CB 500K 1977
    AVJ15
    AVJ17
    AVJ18
  15. #15
    Joo, mutta ei kuitenkaan... Liian kylmää, liian todennäköisesti luvassa ja se kylmä ei ole nautintoa.
    Toki Atlantinvallijutaus oli hieno kokemus ja kelitkin suurelta osin mitä parhaat. Jotenkaan kun minä / me ei vaan katsota tarpeelliseksi palella moporeissuilla enää ikinä Oli muuten upea Euroopan reissu heinäkuussa, niin kelien, kuin kaiken muunkin suhteen. Ja niin oli mahtavat syyskelit talvisotajutauksellakin, parempia olosuhteita en oikein osaa edes kuvitella

    Siis kylmissään (luita ja ytimiä myöten jäässä) ajelu on niin hanurista, etten oikein pahemmasta tiedä... Ajamisestakaan oikein mitään tule, jos ajatus ja keskittyminen menee palelemisen tarkkailuun.
    Viimeksi muokannut: J@ck; 29.09.2017 klo 12:10.
    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  16. #16
    Lainaa J@ck kirjoitti Katso viesti
    ..
    Siis kylmissään (luita ja ytimiä myöten jäässä) ajelu on niin hanurista, ...
    On vain huonoja ja tosi huonoja varusteita, jotka tulevat esille etenkin avopærrællæ jutailtaessa....

    Nyt maastontiedustelussa tæællæ Karasjoella. Hyvææ uutta pætkææ oli vedetty Kaamasen risteyksestæ Karigasniemen suuntaan aiiiika pitkæ siivu! Muutamia "uusia kohteita" hæætyy tarkastella Banakin, (Laksevin kupeelta ja jos Herramme tahtoo, niin myøs tamahttps://www.google.no/maps/@70.89586.../data=!3m1!1e3 rannikkolinnake?

    Enskalla sinne pææseen, vaan miten sitten Cruiserit, sen selvitæn?

    Ja seuraava yømesta voisi olla Kapp ?

    ps. "roof" tuli eilen ip:llæ Ivalon St1:llæ vastaan, joten joimma kaffeet. Sano, jotta oli pakkastakin ollu Hetassa, ja kas kummaa, etuiskari merkkasi reviirinsæ huoltsikan pihamaalle... (tuleeko siitækin kohta "recall"?)
  17. #17
    Lainaa mchuurre kirjoitti Katso viesti
    On vain huonoja ja tosi huonoja varusteita, jotka tulevat esille etenkin avopærrællæ jutailtaessa....


    ps. "roof" tuli eilen ip:llæ Ivalon St1:llæ vastaan, joten joimma kaffeet. Sano, jotta oli pakkastakin ollu Hetassa, ja kas kummaa, etuiskari merkkasi reviirinsæ huoltsikan pihamaalle... (tuleeko siitækin kohta "recall"?)

    Juu sunnuntaina aamusta aikaisin lähdin Hetasta Kautokeinon kautta Karasjok:heen. On Tosiaan hieno tie, suosittelen. Pakkanen yllätti heti Norjan puolella ja Gessun mittari näytteli pitkään -2,5.

    Kieli keskellä piti siinä ajella sitten. Tuli taas todettua, että hyvät varusteet ovat kullanarvoisia = sähkövermeet. Jäänmuodostus keulaan oli usvasta johtuen kohtalaista (tuosta etuiskarista enempi juttua sitten Ruskaa Putkissa tarinoinnissa...)

    Yamaha T700
  18. #18
    Noniii...

    Tuota aikaahan minä jo pelkäsin. Justiin pamahti 9.6 keikkaa, sukulaisen häät.

    Mukaan tekeepi mieli todella paljon. jHs niin voimakas ehkä. Kesäloma elokuussa joten jos mukana olen se on juurikin tuo jHs, mutta pakko laittaa alustava varaus.


    Sent from my iPhone using Tapatalk
    AVJ #98
    Super 10
    GR

    "Jeesus sanoi, "Minä olen tie, totuus ja elämä."
  19. #19
    Moroo
    Jutaaja 58 ehdottomasti mukana(mahd. kyytiläinen mukana,var.myöhemmin).
  20. #20
    Sattuipa Festung Kåfjordissa olemaan piäntä tuulenvärettä, vaan eipä ollut siten mäkäräisiä....



    No, tieura tuli perille asti tiedusteltua, ja vain yksi kosteikko siinä oli matkalla, joten alkukesästä saattaisi hyvinkin päästä jopa customillakin, ja perille asti. Aivan upeaa taukopaikkaa löytyy merenrannalta, eli tasaista heinikkoa- niittyä, joten ei huono olisi teltallakaan esim. Yöjutaukseen tms. vast. kokoontumiseen.....
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat
    Viimeksi muokannut: mchuurre; 07.10.2017 klo 13:34.
  21. #21
    Hyvin suurella todennäköisyydellä mukana!
    GSX 1400 -06
  22. #22
    ellei mitään muuta vielä tule niin sunnuntai-iltana pääsis jopa, tai vasta lähtemään. sitten jää nähtäväksi kannattaako perään hyökätä. siis #8
    R1100GS ja uusi elämä alkoi..
    ex K12LT "01
    ex R1100RT
    ex DR 650
  23. #23
    Suurella todennäköisyydellä mukana, mutta jätetään se ehkä jos jotain tulee eteen...
    T7 2022
  24. #24
    Vielä jos kymmenen jutaajaa ilimoittautus alustavasti, niin sittehän mie alan tekemään voimisteluliikkeitä uuden Jutauksen eteen... (Pohjolan Kurapyöräfoorumin + nämä org:in + yv:t laskien, koossa about 20 jutaajaa olisi letkassa nyt.....
  25. #25
    No *kele, onko se kesälomatoive sitten laitettava hyvissä ajoin vetämään, että pääsee mukaan.

    Olinko ymmärtänyt oikein, että ko. reissulla nukutaan lakanoiden välissä?
    Joka tarkoittaa sitä, että mukana raahattava tavaramäärä on pienempi, kuin normi Huurusreissuilla.
  26. #26
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    ..Olinko ymmärtänyt oikein, että ko. reissulla nukutaan lakanoiden välissä?
    Joka tarkoittaa sitä, että mukana raahattava tavaramäärä on pienempi, kuin normi Huurusreissuilla.
    Jovvain olet ymmärtänyt justiinsa oikein:
    - Lakananoiden välissä
    - Omat suihkut & wc:t
    - Runsas aamiainen
    - Laadukasta hotelli-,/hotellitason majoitusta, mutta silti mahdollisimman edulliseen "AVJ"- hintaan"

    Että mukana ei tarvihe kuljettaa edes pyyhettä.....

    Trangiaakaan ei tarvita, koska ruokailut on aaminen & päivällinen hotellissa, ja tauoilla "snack" tai mitä sitten taskusta keneltäkin löytyy...... So Easy & Simple but still fun and sun!
  27. #27
  28. #28
  29. #29
    Kytännyt näitä AVJ juttuja jo jonkun tovin, joten josko sitä itsekkin: Hyvin suurella tod.näköisyydellä mukana
    Kawasaki VN 750
  30.  
  31. #30

    pistetääs lisää näitä viimereisulta kuvattu..
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen