Tulokset 1:stä 8:een 8:sta
  1. #1
    Moi!

    Johtuuko iästä vai mistä mutta taas on kevät mennyt niin nopeasti että melkein pelottaa.
    Vai laitetaanko kylmien ilmojen syyksi…?

    Olen Hessu, espoolainen 58v notkea nuorimies. 2 aikuista lasta ja vaimo, kaikki ihania ihmisiä.
    Omakotitalo vuodelta 1948, pari ratakawaa tallissa, mökki ja vene länsirannikolla. Ei ongelmia vapaa-ajan kanssa.
    Toimin hallituksessa tapahtumavastaavana (+varapeejiinä), nyt 2 kausi menossa (eli 3. vuosi)
    Hallitus toimii aktiivisesti, vuorovaikutus on päivittäistä (oikeasti!) ja virallisia kokouksia on pidetty kuukausittain. Kokoukset ovat aina venyneet yli sovitun 2 tunnin, asiaa ja ideoita on ollut paljon ja keskustelu on vilkasta. (Kaikkihan te luette pöytäkirjat?)

    Nyt ajokausi on jo komeasti käynnistynyt myös Motorg ry:n tapahtumien osalta.

    Kauden aloitti Ahvenisto jossa ajoharjoittelu ja ratailutapahtuma pidettiin lauantaina 13.5.2017.
    Kaikki ajovuorot olivat täynnä, Ajotaito II:seen osallistui jopa 20 orggilaista 5 kouluttajan ohjaamana. Aamun kylmyys vähän säikäytti mutta lopulta aurinko ja tuulelta suojassa oleva rata-alue tarjosi loistavan kevätpäivän.

    Melumittaustapahtuma pidettiin ”Kehäkessalla” seuraavana maanantaina 15.5.2017.
    Paikalle kerääntyi noin 30 orggilaista ja melua syntyi (unohdin kuulosuojaimet prkl…).

    Kesäsäät alkoivat sopivasti juuri viime viikonlopun ajoharjoitteluviikonloppuna 3.-4.6.2017.
    Kaikki 4 ryhmää loppuunmyytynä, Ajotaito II:ssa taas iso määrä tyytyväisiä oppilaita. Lopputulemana noin sata erittäin tyytyväistä, väsynyttä, auringon polttamaa ja jälleen yhtä kokemusta rikkaampaa orggilaista.

    Näistä ajoharjoittelupäivistä (menneistä ja tulevista) valtavan iso kiitos rata- ja koulutusvastaaville, ratajärkkäreille, kouluttajille ja tietysti kaikille mukana oleville orggilaisille!
    Loistavaa toimintaa!

    Kauden päätapahtumaan on enää kuukausi. Imatra IRRC viikonloppu 7.-9.7.2017 kerää taas ennätysmäärän orggilaisia yhteen. Valtaamme Center Hotel Imatran (yhdessä IMK:n kanssa) ja vietämme hyvällä porukalla upean viikonlopun Suomen suurimmassa moottoriurheilutapahtumassa.

    Nähdään!

    t. Hessu

    PS. Kiitos kaikille aktiivisille jäsenille. Kiitos letkavetureille ja peräpukamille. Kiitos Kehäkessailijoille. Kiitos kuvajathaajille. Kiitos aktiivisille foorumikirjoittajille. Kiitos kaikille teille jotka pidätte toimintamme vireillä ja innostatte muita jäseniämme. Te teette tästä ylivertaisen yhdistyksen.

    PPS. Seuraavana hallituskuulumisia kertoo Massajaska. (joskus kesän aikana)
    Hessu, vanha mutta hidas ja kankea.
    Team Green
  2. #2
    Olisko nää "Hallituksen kuulumisia osa XX" kannattanu laittaa kaikki samaan ketjuun? Siis ei kai sillä niin kauheesti väliä ole, mutta olis ehkä jotain jatkuvuutta tms nähtävissä.
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  3. #3
    Lainaa Go-Za kirjoitti Katso viesti
    Olisko nää "Hallituksen kuulumisia osa XX" kannattanu laittaa kaikki samaan ketjuun? Siis ei kai sillä niin kauheesti väliä ole, mutta olis ehkä jotain jatkuvuutta tms nähtävissä.
    Ajatuksemme on ollut tehdä jokaisesta oma aloitus jotta "kuulumisemme" eivät hukkuisi muiden kommenttien joukkoon.
    Tänä vuonna näin, ensi vuonna ehkä eri tavalla.
    Tässä kuitenkin edelliset kuulumiset http://www.moottoripyora.org/keskust...ia#post6515545
    Hessu, vanha mutta hidas ja kankea.
    Team Green
  4. #4
    Lainaa Goofy S kirjoitti Katso viesti
    Ajatuksemme on ollut tehdä jokaisesta oma aloitus jotta "kuulumisemme" eivät hukkuisi muiden kommenttien joukkoon.
    Tänä vuonna näin, ensi vuonna ehkä eri tavalla.
    Tässä kuitenkin edelliset kuulumiset http://www.moottoripyora.org/keskust...ia#post6515545
    Tere!
    Vaikka en ole enää ns ORG:n jäsen kannatan Mister Goofyn "ajatuksia"!
    Toisaalta jäsen joku kosale yleensä voisi pitää vähemmän "meteliä"!

    Meitä monia kuvottaa täällä foorumilla ko jäsenen lausunnot!
    Muuta:
    Moni ei mm osallistu ko "herran tourinkeihin"!
    Tunturi Sport. Siitä se alkoi,,,,
  5. #5
    Lainaa Old motoman kirjoitti Katso viesti

    Aika tylsä tääkin foorumi olis jos tänne kirjotettais vaan viestejä jotka ei ärsyttäisi ketään.
    Life is a trip
    Do it on two wheels!
    --F850GS--
  6. #6
    Lainaa Nysse kirjoitti Katso viesti
    Aika tylsä tääkin foorumi olis jos tänne kirjotettais vaan viestejä jotka ei ärsyttäisi ketään.

    ,,,,kyllä sekin on totta! No ketään? Mutta meitä on monia joita ärsyttää!!!
    Tunturi Sport. Siitä se alkoi,,,,
  7. #7
    Lainaa Old motoman kirjoitti Katso viesti
    ,,,,kyllä sekin on totta! No ketään? Mutta meitä on monia joita ärsyttää!!!
    Perustakaa tukiryhmä facebookkiin ja tehkää ryhmäterapiaa, asia on vakava.
    Click image for larger version. 

Name:	asia.jpg 
Views:	87 
Size:	7,5 Kt 
ID:	13850
    Poista häiritsevät mainokset: https://getadblock.com/
    ABSillinen turbobusa powered by delvac.
  8.  
  9. #8
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Täällähän on oikein foorumin tykätyimpien kommentoijien dream team kasassa. 😂
    Superbike #7