Sivu: 7 / 9:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 56789 ViimeinenViimeinen
Tulokset 181:stä 210:een 244:sta
  1. #181
    Lainaa E-tana kirjoitti Katso viesti
    Huonosti kirjoitetusta tekstistä, kun irrottaa yhden lauseen niin saahan siitä kunnon naurut ja saattaa jopa niin paljon naurattaa, että jää sanattomaksi Jos oikein ymmärrän niin väkisinkin radalla leikataan toisten ajolinjoja ja vaikka kuinka monta kertaa päivässä Lienee kuitenkin eri asia, että kohtaako kaksi mopoa tässä leikkauskohdassa saman aikaisesti vai vuorotellen

    Olisi pitänyt muotoilla jotenkin näin: Palmasissa olen tosiaan ohitellut sisäkautta, jolloin tulen periaatteessa ohitettavan linjalle siinä kohtaa, kun valmistaudutaan pitkään vasuriin, mutta saavutan leikkauskohdan huomatavasti aikaisemmin, kun ohitettava... Luultavasti vieläkin suhteellisen epäselvästi ilmaistu
    Edelleenkin pointti on se ett yleensä niille kuskeille sattuu ja tapahtuu jotka jo etukäteen on sitä mieltä että "Onhan Siel Ohitettavan Ajolinjalla Periaatteessa Marginaalia Kun Olen Leikkauskohdassa Huomattavasti Aikaisemmin", eli tietoisesti ohittavat sulkeutuvaan linjaan.
    Ja sit kun sattuu ja tapahtuu, niin ollaan suu pyöreenä ihmettelemässä ett "Miten Tässä Nyt Näin Kävi?"

    Sen nyt vaan on jo nähty niin helvetin monta kertaa.
    "Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
  2. #182
    Lainaa E-tana kirjoitti Katso viesti
    Toki on ehkä väärin kutsua näitä vaaratilanteen aiheuttajia persreijiksi. Luultavasti totuus on se, että moni ei edes ymmärrä aiheuttavan radalla näitä vaaratilanteita.
    Huomauttaisin että:"Erilaisia Marginaaleja kun on aivan yhtä monta kuin on persereikiä radalla."

    Enkä ole vielä muumeja radalla nähnyt...
    "Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
  3. #183
    Niin, parhaimmillaan 30 persereikäähän siellä pyörii tosiaan
    Husqvarna Svartpilen 401 -22
    Ex. Honda Monkey 125
    Ex. BMW S1000RR -15
    Ex. Suzuki UK110 Address
    Ex. KTM 790 Duke
    Ex. R1 -08 kilpa-ajoneuvo
    Ex. ZX-6R -13
    Ex. GSR750
    http://www.youtube.com/user/exhaust34
  4. #184
    Yksi läheltä piti tilanne oli sunnuntai-iltapäivänä keskinopeassa Palmasin jälkeen. Ajoin koko setin kaverin perässä. Minut ohitettiin ennen Palmasia. Kaveri ajoi mutkan leveäksi ihan ulkokanttarille. Edelläni kuski päätti ohittaa oikeaa reunaa ja olisin tuollaisessa tilanteessa voinut ohituspäätöksen tehdä itsekin.

    Selvittyään ilman ulosajoa kaveri kiihdytti ulkokanttarilta kovaa ja teki "koko rata leikkaa" tyyppisen paluun oikeaan reunaan ennen nopeaa vasuria. Edelläni kuski ehti täpärästi jarruttaa ettei kolissut. Kaveri ei ollut huomannut ohitusyritystä. Annoin palautetta ettei pieleen mennyttä mutkaa saa korjata tuollaisella nopealla sivuttaisliikkeellä.
    RSV4 1000 RF, F800GS ja SV650S
    www.muoviluoti.fi
  5. #185
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa teemu.k.anttila kirjoitti Katso viesti
    Selvittyään ilman ulosajoa kaveri kiihdytti ulkokanttarilta kovaa ja teki "koko rata leikkaa" tyyppisen paluun oikeaan reunaan ennen nopeaa vasuria. Edelläni kuski ehti täpärästi jarruttaa ettei kolissut. Kaveri ei ollut huomannut ohitusyritystä. Annoin palautetta ettei pieleen mennyttä mutkaa saa korjata tuollaisella nopealla sivuttaisliikkeellä.
    Oma ajo oli sellaista että ohi tultiin paljon mutkien ulostuloissa. Usein oli tilanne se että kun näin pyörän keulaa näkökentän sivussa, himmailin vähän avaamisen ja linjan kanssa. Kerran koitin tuossa tilanteessa 3. mutkan ulostulossa olla välittämättä ja pitihän sit pari metriä jättää et kaveri pääs livahtamaan.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  6. #186
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Sitten tilanne mikä vähän kouraisee vieläkin, lippupisteeltä katottuna näin miten hidas juniori ohitettiin vauhtivasurissa ulkokautta. Go figure.

    Niilnniin sitä vaan, että helposti radalla oppii helpoissa tilanteissa toimimaan väärin ja selviytymään tilanteista ilman mitään vaaraa. Sitten kun se jää selkärankaan niin se voi kostautua siinä tilanteessa kun se toinen osapuoli toimiinin yllättävästi. Siks MINUSTA näissä aloittelijaryhmisä varsinkin kannattais helpoissakin paikoissa ohittaa ja harjoittaa omaa tekemistä pomminvarmoihin turvallisiin ohituksiin.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  7. #187
    Melkoisen yleispätevä juttu erilaisessa rata-ajossa on tää perinteinen:

    Suuremmat nopeuserot, vaikka vaan tilanteissa, yhdistettynä molempien/vain toisenkin kuskin
    vähäiseen kokemukseen radoilla, ovat aika potentiaalisia sattumatilanteita.

    "Aloittelijoiden" opastaminen ja neuvominen on toki ehdottoman välttämätön turvallisuusjuttu
    kaikkien radalla liikkuvien persereikien reunojen terveyden suhteen, mutta koko touhun
    asettuminen mahd. turvallisiin raameihin vaatii kuitenkin kokemuksen ja kierrosten kerryttämistä
    radoilla.

    Tossa mennään oikeestaan jonkinlaisella "koodikäytöksellä" joka muuttuu ja kehittyy
    kokemuksen karttuessa.
    Radalla pyörivän ryhmän homogeenisuus on näiltä osin aika merkittävä tekijä.
    Nopeusero on toki myös, mutta kokemuksen karttumisen myötä nopeuserojen kautta syntyvät
    hasarditilanteet vähenevät merkittävästi kunhan ryhmä on kokemuksen osalta homogeeninen.

    Jos tämä yhtälö pettää, alkaa helposti sattumaan niitä juttuja joissa kokematon häslää enemmän ja
    vähemmän jo lähtökohtaisesti (koulutuksesta ja opetuksesta huolimatta) ja vanhat konkarit
    seassa tekevät "turhautuneisuuttaan" huonoja ratkaisuja tilanteissa.

    On valtava ero siinä, sattuuko kokeneeseen ryhmään sekaan jokunen "toivottoman hidas", mutta
    kuitenkin touhussa kokenut kaveri, tai että ne hitaat on myös keltanokkiakin.

    Kilvanajo ja luokat ovat hieman oma juttunsa, koska niissä asiat etenevät väistämättä aika käsi kädessä.

    Kaikissa muissa tapahtumissa, ajoalustasta riippumatta, homma onkin "turvallisuuden" suhteen
    väistämättä mutkikkaampi juttu.
    Näin vaikka kuinka koitetaan jakaa porukkaa esim. nopeuskriteerein eri ryhmiin ja ohjeistaa.

    Kokemus/käyttäyminen ja sen ennustettavuus muiden taholta on siis merkityksellisempi asia
    kuin monet "nuoret / nopeet" haluavat/pystyvät ymmärtämäänkään.

    Elikäpä:

    Vaikka heti rata-ajelun aloituksesta alkaen "kehityskäyrä" ja ura olisi ilmiömäisessä nousussa,
    niin JÄITÄ HATTUUN !!!!

    Siinä ei auta vaikka kuinka olisi ollut pitkäänkin kova katuhaukka.
    Radalla mennään alkuun ja pitkään silti kuin pesästä pudonnut räksänpoika ja se lentäminen on vaan opittava.

    Jotenkin jäänyt aikoja sitten hauskasti mieleen yhden silloisen A-crossin kärkikuskin toteamus
    nuorten, nopeidenkin B-kuskien menoa katsellessa.

    "Ei saatana.... Mielummin vetäsin A:ssa vaikka muilla olis säkki päässä kun menisin tonne sekaan
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  8. #188
    [Turha ja typerä viesti poistettu.]
    Viimeksi muokannut: LoneWolf; 09.06.2017 klo 23:46.
  9. #189
    Lainaa LoneWolf kirjoitti Katso viesti
    Aikamoista! Tollasista voi käydä sanomassa setin jälkeen.

    Hyvä tämä ohituskeskustelu, tuli muutamia sellasia pointeja, joita ei ollut itse tullut ajatelleeksi. Tänä viikonloppuna tuntui olevan todella paljon ohitettavaa keskihitaassa, katsotaan jos saan videon kohta ylös. Mielestäni kaikki meni siististi PAITSI yksi:

    Päivän viimeinen setti, pahoittelut gixerikuskille jota en enää nähnyt varikolla. Tulin aika rumasti sisäkurvissa ohi vauhtivasurissa, niin rumasti että oli pakko nostaa käsi virheen merkiksi. Tulit palmasiin niin paljon hitaammin, että ajattelin vauhtivasurin menevän samalla vauhtierolla, mutta eipäs siinä niin käynytkään.

    Hävettää:
    https://www.youtube.com/watch?v=Yxjn...ature=youtu.be
    ex R6R -12
    ex XSR900 -16
  10. #190
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Fredde_V kirjoitti Katso viesti
    Tänä viikonloppuna tuntui olevan todella paljon ohitettavaa keskihitaassa,
    Väärä ryhmä? Mitä kierrosaikaa ajoit? Yleensä jos ohittaa selkeästi enemmän kuin tulee ohitetuksi, on se selkeä merkki, että pitäisi vaihtaa pykälää nopeampaan ryhmään.
    Superbike #7
  11. #191
    Lainaa Nitrous kirjoitti Katso viesti
    Väärä ryhmä? Mitä kierrosaikaa ajoit? Yleensä jos ohittaa selkeästi enemmän kuin tulee ohitetuksi, on se selkeä merkki, että pitäisi vaihtaa pykälää nopeampaan ryhmään.
    Kierrosajat oli luokkaa 1:41-1:44, joten ihan keskihitaan aikoja? La keskipäivän jälkeen ei tainut oikein kukaan enää tulla ohi. Yhden videon katsoin tuossa äsken ja taisin mennä yli 10 pyörästä ohi. Nopeuseroista päätellen siellä porukka ajeli reilusti yli 1:50 aikoja.
    ex R6R -12
    ex XSR900 -16
  12. #192
    Lainaa Fredde_V kirjoitti Katso viesti
    Tänä viikonloppuna tuntui olevan todella paljon ohitettavaa keskihitaassa, katsotaan jos saan videon kohta ylös.
    Hitaassa taas oli aivan liian nopeita kavereita varsinkin sunnuntaina alkupäivästä, onneksi heitä sieltä päivän mittaa poimittiin pois muihin ryhmiin ja toiminta ainakin sen osalta mitä itse näin rauhoittui, pisteet lippumiehille ja muille jotka pitivät hommaa silmällä.
  13. #193
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Fredde_V kirjoitti Katso viesti
    Kierrosajat oli luokkaa 1:41-1:44, joten ihan keskihitaan aikoja? La keskipäivän jälkeen ei tainut oikein kukaan enää tulla ohi. Yhden videon katsoin tuossa äsken ja taisin mennä yli 10 pyörästä ohi. Nopeuseroista päätellen siellä porukka ajeli reilusti yli 1:50 aikoja.
    Nojoo, keskihitaan nopeeta päätä, joten ohituksiakin alkaa kertymään. Pari päivää rauhassa ajolinjatreeniä ja sit keskinopeeseen.
    Superbike #7
  14. #194
    Itse keskihitaassa jätin avaukset ja suoratykitykset about kokonaan tekemättä että halukkaat pääsee sitten helposti ohi. Ja kyllähän niitä sieltä tulikin Otin sen 1-2 omaa "nopeeta" per setti ja muuten sitten keskityin vaan niihin mutkiin ja ajolinjoihin. Itse kun ajeli lähes koko setin toisen takana etsien turvallista ohituspaikkaa, osaa arvostaa sitä ettei niitä suoria avata tuolla hitaassa aivan joka kerta ja täysillä.

    Mutta ei siellä mielestäni mitään vaarapaikkoja tullut vastaan. Olihan siellä muutamia sulkevaan linjaan ohituksia varsinkin kolmosen jälkeen, mutta ihan hyvällä marginaalilla. Totta kuitenkin se, että vaikka kaikki sujuikin nyt hyvin, ei tarkoita sittä että ne aina jatkossa menee samalla tyylillä yhtä hyvin.

    Hauskaa oli kuitenkin joka setillä ja se on mun mielestä pääasia. Toivottavasti myös muilla samaan aikaan radalla olleilla
    Honda CBR1000RR '08
    ex. Yamaha FZ6-S '06
  15. #195
    Lainaa Fredde_V kirjoitti Katso viesti
    Kierrosajat oli luokkaa 1:41-1:44, joten ihan keskihitaan aikoja? La keskipäivän jälkeen ei tainut oikein kukaan enää tulla ohi. Yhden videon katsoin tuossa äsken ja taisin mennä yli 10 pyörästä ohi. Nopeuseroista päätellen siellä porukka ajeli reilusti yli 1:50 aikoja.
    Mun mielestä muutenkin hitaan ja keskihitaan välillä on aika suuri hyppäys... koska 1:50 ajalla sä olet ehdottomasti nopeimpia kuskeja hitaassa ryhmässä, kun taas keskihitaassa samalla ajalla taitaa olla enempi tai vähempi vaan muiden tiellä. Muutenkin hidas ryhmä on vähän vaikea ryhmä sinänsä koska siellä on suuret erot joka suuntaan, kuskien kokemus, pyörä jne jne... nopeimmat siellä ajelee niitä 1:50 ja voin vaan arvailla mitä hitaimmat ajaa mutta varmasti lähemmäs 2:30 aikoja...
  16. #196
    Lainaa CBR 600RR kirjoitti Katso viesti

    Varsin totta, että hyppäys on todella raju siellä opiskelupuun alkupäässä. Mutta ei sekään järkevä ratkaisu olis tehdä viides ryhmä nimeltä "keski-ei-niin-hidas" jolloin jälleen pitenisi stinttien väli 20min lisää.

    Mitä hitaampi ryhmä, sitä enemmän järkeä sinne päähän kun ohittaa. Jos näkee että edellä ajava selkeästi tuskailee linjojen ja nopeuden kanssa, ei siihe perseeseen kannata kiinni uida sukeltelemaan ku kumiankka, vaan maltti mukana pitää sen parikymmentä metriä eroa, katsoo rauhassa vaikka tarvittaessa koko kierroksen että missä se kaveri on helpointa ohittaa, ja seuraavalla ohi.

    Tottakai täydessä ryhmässä välillä tuntuu että rata on "liian täys" jos joudut huonolla säkällä hitaamman paketin taakse. Niin itelläki tuntui Lauantain 2. stintissä keskinopeassa ku jätin 10 sekkaa väliä pakkaan ja sain sen kiinni 6 mutkan jälkeen... mutta seuraavassa stintissä pääsin tyhjälle radalle paahtamaan ekana, ni ei tullu ku yks jantteri ohi.

    MALTTI ON KALLISARVOISTA, IDIOTISMI ON ILMAISTA!
    "Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
  17. #197
    Ainiin, saako tiedustella Lauantaina nopeassa stintissä pahasti kaatuneen vihreän Kawan kuskin terveydentilaa? Kävikö miten pahasti?
    "Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
  18. #198
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Noissa hitaammissa ryhmissä tuo ohittaminen on kuitenkin helppoa: Odottaa seuraavaa suoraa ja kääntää kaasun auki. Ja jos ryhmään on siunaantunut joukko hajabusia suoraluukuttamaan, voi niistä aina vinkata järkkäreille Ja lisäksi lähitulevaisuudessa tavoitteellinen ratailija voi siirtyä seuraavan ryhmään, jossa taas hetkeen ei ole ohittamisen puolesta ongelmaa.

    Nopeassa ryhmässä onkin sitten vaihtoehdot vähissä kun sattuu normaalia ruuhkaisempi päivä. Joko harjottelee ohittamista tai sitten ei aja ollenkaan.
    Superbike #7
  19. #199

    Mihin unohtui varikon kautta? Tai sitten vain nautiskelee ajamisesta sopivalla etäisyydellä toisesta, eihän tuon ajamisen nopeassakaan ryhmässä tarvitse olla mitään suorittamista verenmaku suussa jos ei ohi pääse.
    ZX10R -08
    S1000RR -11

  20. #200
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa qazwsx kirjoitti Katso viesti

    Ei ongelma ole siinä etteikö ohi pääsisi vaan siinä, että joskus on karvan ruuhkaisempaa kuin normaalisti ja nopeuserot tavallista isompia. Harvassahan nuo päivät on, mutta välillä niitäkin on tullut vastaan. Silloin sitten opetellaan joko ohittamaan tai nautitaan varikkoelämästä.

    Ja mun menttaliteetilla tavote on koko ajan kehittyä, ja silloin ns. nollavauhdilla nautiskelu on vain bensan ja renkaiden tuhlaamista, joten silloin on mieluummin ajamatta.
    Superbike #7
  21. #201
    Mitenkäs nää kierrosajat nyt alastarossa menee motorgin päivillä ? Jos tulisi tänä kesänä taas ajamaan tännekkin. Vanhalla R1:llä ajoin nyt 1.32-1.33 tänä keväänä alastaroa ja odottaisin, että ducatilla saisi ainakin sekunnin pari pois kierrosajoista, jahka pääsee sinuiksi laitteen kanssa. Mihin ryhmään siis 1.30 pintaan menevillä ajoilla ostetaan lippua ?
    1199S Panigale
  22. #202

    Oot aivan oikeassa tuossa.Oltiinhan me joskus viimekesänä samoillakin päivillä (Motopark) itte en oikein muualla edes ajele enää. Ja nytkin mulla oli tuo rata mielessä kun tähän vastasin. Siellä on hyvä tuo varikon kautta, mut on monia ratoja kun tuosta ei oikein ole hyötyä ja varsinkin jos radalla ruuhkaa.
    ZX10R -08
    S1000RR -11

  23. #203
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Peltsii kirjoitti Katso viesti
    Mitenkäs nää kierrosajat nyt alastarossa menee motorgin päivillä ? Jos tulisi tänä kesänä taas ajamaan tännekkin. Vanhalla R1:llä ajoin nyt 1.32-1.33 tänä keväänä alastaroa ja odottaisin, että ducatilla saisi ainakin sekunnin pari pois kierrosajoista, jahka pääsee sinuiksi laitteen kanssa. Mihin ryhmään siis 1.30 pintaan menevillä ajoilla ostetaan lippua ?
    Alle 1:30 nopee ryhmä, yli 1:30 keskinopee.
    Superbike #7
  24. #204
    Lainaa Peltsii kirjoitti Katso viesti
    Mitenkäs nää kierrosajat nyt alastarossa menee motorgin päivillä ? Jos tulisi tänä kesänä taas ajamaan tännekkin. Vanhalla R1:llä ajoin nyt 1.32-1.33 tänä keväänä alastaroa ja odottaisin, että ducatilla saisi ainakin sekunnin pari pois kierrosajoista, jahka pääsee sinuiksi laitteen kanssa. Mihin ryhmään siis 1.30 pintaan menevillä ajoilla ostetaan lippua ?
    Tuolta löytyy nuo viitteelliset ajat http://www.moottoripyora.org/keskust...A4iv%C3%A4info
    Nykyset
    GSX-R600 K6
    GSX-R1100 -90
    RM 85 -06
    ja exät
    GSX750F -89
    RG 125 gamma -85
    RM 125 -81
    PV 50 -80
  25. #205
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa qazwsx kirjoitti Katso viesti
    Oot aivan oikeassa tuossa.Oltiinhan me joskus viimekesänä samoillakin päivillä (Motopark) itte en oikein muualla edes ajele enää. Ja nytkin mulla oli tuo rata mielessä kun tähän vastasin. Siellä on hyvä tuo varikon kautta, mut on monia ratoja kun tuosta ei oikein ole hyötyä ja varsinkin jos radalla ruuhkaa.
    Tuo parkki taitaa olla tyypillisesti se ruuhkasin nopeen osalta orgin päivillä. Tais olla just ne viime kesän päivät kun ohitin 6kuskia varikolletulokierroksella jarruja jäähdytellessä. Jos kierrosajassa on 15-20s eroa, ei varikonkautta paljon lohduta.
    Superbike #7
  26. #206
    Yks asia ohittamisesta tuli vielä mieleen.
    Eli kun olette sitten vihdoin ja viimein päässeet ohi, niin älkää menkö ohituksen jälkeen heti takaisin sille normaalille ajolinjalle siihen juuri ohitetun eteen. Varsinkaan jos olette suoralla juuri ja juuri päässeet ohi.
    Vaan pysykää sillä ohituslinjalla seuraavan mutkan apeksiin asti. Eli jättäkää sille ohitetulle se pari metriä vapaata kaistaa sinne radan reunaan/ normaalille ajolinjalle, sinne seuraavaan mutkan jarruun asti.
    "Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
  27. #207
    Lainaa Fredde_V kirjoitti Katso viesti
    Aikamoista! Tollasista voi käydä sanomassa setin jälkeen.

    Hyvä tämä ohituskeskustelu, tuli muutamia sellasia pointeja, joita ei ollut itse tullut ajatelleeksi. Tänä viikonloppuna tuntui olevan todella paljon ohitettavaa keskihitaassa, katsotaan jos saan videon kohta ylös. Mielestäni kaikki meni siististi PAITSI yksi:

    Päivän viimeinen setti, pahoittelut gixerikuskille jota en enää nähnyt varikolla. Tulin aika rumasti sisäkurvissa ohi vauhtivasurissa, niin rumasti että oli pakko nostaa käsi virheen merkiksi. Tulit palmasiin niin paljon hitaammin, että ajattelin vauhtivasurin menevän samalla vauhtierolla, mutta eipäs siinä niin käynytkään.

    Hävettää:
    https://www.youtube.com/watch?v=Yxjn...ature=youtu.be
    Joo ens kerralla ota vauhti pois ja ohita vasta seuraavassa jarrussa jos vauhti riittää. Mut on kanssa samassa paikassa ohitettu nopeassa ryhmässä sillain että jouduin hölläämän aika rajusti ja vähän väistämään kun jännästi ohittajalla ei mutkavauhti ollutkaan yhtä kova koska tiukempi linja
  28. #208
    Lainaa LoneWolf kirjoitti Katso viesti
    Anteeksi, mutta mikähän tuossa niin dramaattista taas on?

    Jätin huomattavasti hitaammin ja tiukempaa linjaa ajavaan junioriin reilun 3-5m välin, joka toki tuosta vinkkelistä näyttää pienemmältä.. En ajele kelloa vasten, joten en kyllä turhia riskejäkään lähde ohituksissa ottamaan, puhumattakaan tuollaisen junnun kanssa.. Kaverihan oli apexissa kun itse olin vasemmassa laidassa. Vähän tuntuu ylireagoinnilta.
    KTM Duke 690R
  29. #209
    Kiitokset kaikille avustaneille, jotka jeesasitte lauantaina oman ilmalentoni jäljiltä.
    Vaikka hieman hankalaa oli, niin kotia selvittiin. Illalla jomotti kivasti lantioon alaselän ja oikean pakaran turvottua.

    Nyt Viikon aikana tullu tosi komeet mustelmat. Kävin varmuuden vuoksi magneettikuvassa, ja tänään katselmuksessa selvisi, että ristiluussa pieni hyvälaatuinen murtuma, sekä pakaralihaksen yläpään repeämä. Nyt otetaan muutama viikko iisisti. Suojashortsit pelasti varmasti pahemmalta, suosittelen kaikille sellaisia, ne ei paljon Biltemassa maksa.

    Onneksi ei tullut kotimatkalla tienpäälle muuta ohjelmaa, kun palatattuani huomasin peräkärrin renkaan laakerin antautuneen ja rengas lintallaan hankaa kärrin kylkeen.
    KTM 950SM -07
  30.  
  31. #210
    MotOrg ry:n hallituksen jäsen, ratavastaava Jonezi:n avatar
    Moderaattori
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jun 2014
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa DukeMeister kirjoitti Katso viesti
    Anteeksi, mutta mikähän tuossa niin dramaattista taas on?

    Jätin huomattavasti hitaammin ja tiukempaa linjaa ajavaan junioriin reilun 3-5m välin, joka toki tuosta vinkkelistä näyttää pienemmältä.. En ajele kelloa vasten, joten en kyllä turhia riskejäkään lähde ohituksissa ottamaan, puhumattakaan tuollaisen junnun kanssa.. Kaverihan oli apexissa kun itse olin vasemmassa laidassa. Vähän tuntuu ylireagoinnilta.
    Koska normaali ajolinja menee sinne mistä sinä olit menossa ohi, olit tunkemassa ns sulkeutuvaan rakoon. Vaikka onkin huomattavasti hitaamman ohituksesta kyse, niin silti turhia riskejä.

    Tuossa piikin ohituksessa vauhti oikeessa olisit voinu ottaa tiukemman linjan mutkaan ja ohittaa oikealta puolelta mutkan ulostulossa.

    Ja jos kerta et aja kelloa vastaan niin miksi pilaat omat ajolinjasi ohituksella?
    Ei järjellä, ei taidolla, ei työllä, ei tuskalla vaan tuurilla.
Sivu: 7 / 9:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 56789 ViimeinenViimeinen