Tulokset 1:stä 14:een 14:sta
  1. #1
    Meinasi käydä kylmät heti mopon haku reissulla. Ohitin nelikaistaisella tiellä hissuksiin Volvoa, kun se ollessamme rinnakkain alkoi täysin järjettömästi kiilata minua kaidetta päin.Olen ihmetellyt että mitä helvettiä se teki, kun edessä ei ollut ohitettavia,mutta luulen keksineeni syyn. Olin varmaan sillä hetkellä kuolleessa kulmassa ja luulen, että sen tuupon navi kehoitti ennen ramppia pitämään vasemman kaistan ja se luuli, että täytyy siirtyä pykälän vasemmalle. Saattoi se olla tietysti sekaisinkin, mitä luulette?
    Oikeastaan vasta autokeitailla ja kokoontumisajoissa tajuaa, miten ruma kansa olemme...
  2. #2
    Lainaa oili kirjoitti Katso viesti
    Ohitin nelikaistaisella tiellä hissuksiin Volvoa
    Tämä oli se, josta asiat alkoi mennä pieleen.

    Nelikaistainen tie ja vasemmalta ohittaminen ilman muuta liikennettä on äkkiseltään ajatellen "ihan varma juttu",
    mutta todellisuudessa mennään aika lailla samalla luotolla kuin meidän kaikkien mutsit
    joskus aikanaan..... kun faijat lupas olla varovaisia.

    Ihan vakavasti. Enkä nyt tarkoita, että olisi pitänyt heittää reilulta takamatkalta
    vähintään tuplanopeudella ohi.

    "Ohitin hissuksiin"
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  3. #3
    Jep, ymmärsin mokani, mutta järki ei kertonut, että auto voisi siirtyä. Normiliikenteessä en olisi tuota tehnyt, kun kuolleessa kulmassa olo on hengelle hupaisaa. .Ekalla reissulla tulee ajelua varsin maltillisesti, nyt ehkä liiankin
    Oikeastaan vasta autokeitailla ja kokoontumisajoissa tajuaa, miten ruma kansa olemme...
  4. #4
    Saattoihan Volvokuski näpytellä jotain fasepuukki päivitystä ajaessaan ja tahattomasti auto alkoi vaeltamaan
    Älä korjaa ehjää....
  5. #5
    Super Retard PoS:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Sep 2005
    Tallinn
    MotOrg ry jäsen
    Jengi on vaan helvetin kädetöntä nykyään. Tuossa sunnuntaina ajelin Lahden seutuvilla motaria, ja siellä tuli aika rapsakasti räntää. Sen verran että tien pinta oli valkeana. Jengi ensinnäkin ajoi jotain kuuttakybää. Toisekseen, auton paikka ajokaistalla tuntuu olevan mahdoton arvioida heti, kun kaistaviivat ovat hieman peitossa.
    Olin just ohittamassa jotain autoa, niin se otti ilmeisesti "varmuuden vuoksi" vasemmalle, melkein kylkeen. Sama tapahtui toisenkin kerran, mutta olin vasta lähestymässä autoa vasenta kaistaa pitkin, kun se siirtyi suoraan keskiviivan päälle. Pitkien valojen vilkautus aiheutti (odotetun) paniikkireaktion. Onneksi törmäykseltä ja ojaanajoilta vältyttiin.
    Uskomatonta.
    Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.

    * Suzuki Katana * KTM 690 Enduro * Kawasaki ZX-8R * KTM 890 Duke R * Honda Fireblade *
  6. #6
    Lainaa Maintenanceman kirjoitti Katso viesti
    Saattoihan Volvokuski näpytellä jotain fasepuukki päivitystä ajaessaan ja tahattomasti auto alkoi vaeltamaan
    En usko, sillä se jäi vasemmalle kaistalle. Kävin rinnalla katsomassa minkälainen jamppa se siellä sompailee ja se katsoi minua ja näytti sormellaan ohimoaan. Alkoi jännittämään ja jättäydyin sovinnolla taakse. Onpahan taas hieman viisaampi jatkossa
    Oikeastaan vasta autokeitailla ja kokoontumisajoissa tajuaa, miten ruma kansa olemme...
  7. #7
    Lainaa Bone kirjoitti Katso viesti

    "Ohitin hissuksiin"
    Ja sitäpaitsi parahin Bone, tule sinä ajamaan ylinopeutta Raision ohitustielle, niin saat hyvää kuntoa, kun pyöräilet muutaman kuukauden
    Oikeastaan vasta autokeitailla ja kokoontumisajoissa tajuaa, miten ruma kansa olemme...
  8. #8
    Lainaa oili kirjoitti Katso viesti
    Ja sitäpaitsi parahin Bone, tule sinä ajamaan ylinopeutta Raision ohitustielle, niin saat hyvää kuntoa, kun pyöräilet muutaman kuukauden
    Nojoo, kai me kaikki tiedetään "mistä on kyse" ja että kaikki mokaa, jokainen vuorollaan.

    Jonkun panssarivaunun sisällä voi paljon kevyemmin mielin mennä sillä, että kun tuolla
    muut liikkujat vetää vihkoon, niitä voi hieman vedättää ja jos oikein sattuu itselle huono päivä,
    vähän sivistääkin.

    Mopoillessa vaan tahtoo "kapelimestari Darwin" olla kaveri jota joutuu kovemminkin auktoriteettikammoinen
    jammailija kumartelemaan, ellei ihan varta vasten halua yletä urallaan aimo harppausta noissa "bändikuvioissa".

    Ohitustapahtuma mopolla sujuu varmimmin vähän samalla tekniikalla kuin Neanderthalilla naisen pokaus.

    Hiivitään hiljaa takaapäin tuntumaan.... ja POX! Nuijalla päähän.
    Nopeasti ja siististi.
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  9. #9

    Jep, on tässä varmaan joitakin tuhansia ohituksia tullut tehtyä ja näistä mihin ei kuole oppii aina jotain
    Nämä pyörän haku ja poisvienti hommat on vähän traumaattisia, kun vaimo ajaa autolla perässä.
    Tämä johtuu siitä, kun tuttu motoristi jäi kääntyvän auton alle ja kuoli, kun oli viemässä mopoa talvisäilöön.
    Erikois kamaluus oli, että kaverin vaimo ajoi lapsineen perässä ja näki onnettomuuden. Tätä näkyä ei soisi kenellekään
    Viimeksi muokannut: oili; 22.03.2017 klo 13:52.
    Oikeastaan vasta autokeitailla ja kokoontumisajoissa tajuaa, miten ruma kansa olemme...
  10. #10
    Eli ajellaan hissukseen, kun volvot on edellä.
    Ripeesti ohi ja sen jälkeen voi jatkaa hissukseen.
    Kaikkeen ei tietysti voi itse vaikuttaa.
  11. #11
    Lainaa Spirit kirjoitti Katso viesti
    Eli ajellaan hissukseen, kun volvot on edellä.
    Ripeesti ohi ja sen jälkeen voi jatkaa hissukseen.
    Kaikkeen ei tietysti voi itse vaikuttaa.
    Toisaalta, jos olisin tehnyt ripeän ohituksen, niin minulle ei olisi jäänyt reagointi aikaa jos kuski olisi kuitenkin päättänyt tehdä "Schumacherit"
    Oikeastaan vasta autokeitailla ja kokoontumisajoissa tajuaa, miten ruma kansa olemme...
  12. #12
    Super Retard PoS:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Sep 2005
    Tallinn
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa oili kirjoitti Katso viesti
    Toisaalta, jos olisin tehnyt ripeän ohituksen, niin minulle ei olisi jäänyt reagointi aikaa jos kuski olisi kuitenkin päättänyt tehdä "Schumacherit"
    Ei vaan

    Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.

    * Suzuki Katana * KTM 690 Enduro * Kawasaki ZX-8R * KTM 890 Duke R * Honda Fireblade *
  13. #13
    Lainaa oili kirjoitti Katso viesti
    Toisaalta, jos olisin tehnyt ripeän ohituksen, niin minulle ei olisi jäänyt reagointi aikaa jos kuski olisi kuitenkin päättänyt tehdä "Schumacherit"
    Näinhän se on kuten tuolla todettiin, että kaikkeen ei edes aina voi vaikuttaa.

    Silloin kun tähdet eivät vaan ole suosiollisessa asemassa ja sattuu väärään aikaan, väärään paikkaan,
    alkaa tapahtua. Tämänkin jatkumona on vielä, miten lopulta käy.

    Se on kyllä pakko todeta, että helvetin monella on eri yhteyksissä se hyvä/huono tuuri kiusallisen
    usein vaan omaa haahuilua.... tai vastaavasti kokemusta ja ennakointia.

    Ihan todellisena esimerkkinä tapaan:

    Crossissa jollain vehkeet leviää eri tavoin "usein" ja syyksi jalostuu aina "huono tuuri."

    Noh, oikeesti on huono tuuri siinä kohtaa kun sopiva kivi kiilaa eturattaan ja ketjun väliin niin,
    että peli sakkaa siihen.

    Ne muut yhdeksän "huonoa tuuria" kymmenestä, vähintään kahdeksan, on sitten todellisuudessa ihan täysin
    kädettömästä mekatsusta tai liian tyhjästä lompsasta juontuneita seurannaisia.

    Mut joo, joskus se paska vaan sitten osuu tuulettimeen.
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  14.  
  15. #14
    Lainaa Bone kirjoitti Katso viesti
    Näinhän se on kuten tuolla todettiin, että kaikkeen ei edes aina voi vaikuttaa.

    Silloin kun tähdet eivät vaan ole suosiollisessa asemassa ja sattuu väärään aikaan, väärään paikkaan,
    alkaa tapahtua. Tämänkin jatkumona on vielä, miten lopulta käy.

    Se on kyllä pakko todeta, että helvetin monella on eri yhteyksissä se hyvä/huono tuuri kiusallisen
    usein vaan omaa haahuilua.... tai vastaavasti kokemusta ja ennakointia.

    Ihan todellisena esimerkkinä tapaan:

    Crossissa jollain vehkeet leviää eri tavoin "usein" ja syyksi jalostuu aina "huono tuuri."

    Noh, oikeesti on huono tuuri siinä kohtaa kun sopiva kivi kiilaa eturattaan ja ketjun väliin niin,
    että peli sakkaa siihen.

    Ne muut yhdeksän "huonoa tuuria" kymmenestä, vähintään kahdeksan, on sitten todellisuudessa ihan täysin
    kädettömästä mekatsusta tai liian tyhjästä lompsasta juontuneita seurannaisia.

    Mut joo, joskus se paska vaan sitten osuu tuulettimeen.
    Tätä tuurin osuutta yritän koko ajan vähentää.Mopoilun aikuaikoina selvisin pelkästään säkällä.
    Jossain vaiheessa tajusin, ettei se tule jatkumaan ikuisesti.