Tulokset 1:stä 13:een 13:sta
  1. #1
    Olisi tarkoitus kartoittaa lähitienoon jääteitä.
    Jäätie käy välillä saaressa, jossa ei ole karttaan merkittyä tietä.
    Sen takia en onnistunut Google Mapsilla sitä tekemään.

    Joten, mihin karttapohjaan reitin piirtäminen onnistuu vai pitääkö se tehdä kynällä paperikarttaan...

    Sen verran vielä, että minulla ei ole mitään jäljityslaitteita tai vastaavia.
    Meinasin ajon aikana laittaa paperikarttaan rastin ja kotona sitten piirtää reitin kompuutterilla johonkin.
  2. #2
    karttaselain. Tollainen löytyy ainakin androidin play -kaupasta. Kuukauden kokeiluversio, joka jatkuu maksuttomana tuon jälkeen, mikäli et osta plus-versioo.
    Tosi hyvä maastokartta, näkee jopa vesistöjen syvyyskäyrät ja luvut. Piirtää reittiä, kun laittaa nauhoituksen päälle. Näkee matkan ja käytetyn ajan... Eilen talsin koiran kanssa päijänteellä ja piirsi jäljen "jäällekin", jota ominaisuutta hait. Suosittelen.
    Tosin jos sulla ei ole "jäljityslaitetta". Vaatii älyluurin josta gps-paikannus päälle...
    XT1200Z
    M1800R2
  3. #3
    Lähinnä oli tarkoitus saada kartta internettiin jaettavaksi, että jos joku laittaa Googleen haun "jäätie savonlinna" tms, niin se minun kartta löytyisi sitä kautta ja sitten vaan jokainen halukas koluamaan jääteitä oikein kartan kanssa.

    Ei kai nyt moisen homman takia pidä hankauslaitetta hommata.

    Taidan tehdä niin, että piirrän sen jäätien kynällä paperikarttaan, otan siitä valokuvan ja laitan sen valokuvan nettiin.

    Ps. Tuo karttaselain.fi ei taija toimii miun Windows seiskassa...
  4. #4
    Maastokartta sovellus on toimiva.

    https://itunes.apple.com/fi/app/maas...727466441?l=fi

    Mutta jos puhelimessa on windows 7, niin ei jää oikein muuta kuin se kynä
  5. #5
    paikkatietoikkuna.fi

    Siellä pystyy piirtelemään omia karttoja ja tallentamaan ne.
    Kokeilen sitä.
  6. #6
    Lataa ilmainen garmin base camp ohjelma sekä ilmainen mtk maastokartta siihen. Base campillä voit piirtää jälkeä, tallentaa sen kml-tiedostomuodossa ja ladata googlemapsiin jaettavaksi.
    https://www.youtube.com/user/mtubeist
  7. #7
    Lainaa mek kirjoitti Katso viesti
    Lataa ilmainen garmin base camp ohjelma sekä ilmainen mtk maastokartta siihen
    Olen myös pohtinut millä reittejä voisi suunnitella etukäteen. Google Mapsilla onnistuin hetken editoinnin jälkeen aina tuhoamaan vielä keskeneräisen reitin, joten kokeilin Garminin base camppia, kun itsellä sattuu olemaan garminin navigaattorikin (ja sitä kautta tarkemmat kartat). Siinä on periaatteessa ihan hyviä toimintoja, mutta ohjelman käyttö oli todella hankalaa. Ei auennut meikäläiselle. Itse, jos olisin suunnitellut ko. ohjelman, olisin kyllä tehnyt aika paljon helpomman käyttöliittymän.

    Siirryin takaisin Google Mapsiin ja yht'äkkiä keksin, miten se toimii. Reittiä en kyllä osaa tallentaa, mutta kun sen lähettää itselleen sähköpostina, niin silloin se on tallessa ja editoitavissa myöhemmin. Jos sen jakaa vaikkapa foorumilla, niin muut voivat tehdä siihen omat muutoksensa ja jakaa muunnellun reitin edelleen muiden ihmeteltäväksi.
    Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
    Suzuki DL650 (2009) - mä
    Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
    Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
    EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo
  8. #8
    Reittien suunnittelu BaseCampissa muuttuu huomattavasti helpommaksi kun:
    -luot 'My Collection' -oksan alle kansion johon talletat haluamasi reittipisteet (Waypoint-työkalu)
    -tämän jälkeen Control-nappi pohjassa valitset reittipisteet joissa aiot käydä
    -valitse ensimmäisenä lähtöpaikka, sitten järjestyksessä välietapit ja viimeisenä määränpää niin reitti tulee kerralla oikeaan järjestykseen
    -kun pisteet on valittu, näppäset jotain valittua pistettä hiiren oikealla ja valitset "Create route using selected waypoints"

    Tuolla tavalla BaseCamp luo reitin samaan kansioon jossa reittipisteet ovat. Valmista reittiä on helppo muokata, avaat sen tuplaklikkaamalla niin pääset lisäämään/poistamaan/järjestämään reittipisteitä jne. HUOM! lisättävien pisteiden on oltava samassa kansiossa reitin kanssa!

    Valmista reittiä on helppo muokata myös kartalla: kouraosoitin reitin päälle, Alt-näppäin pohjaan ja voit vetää reitin kulkemaan haluamasi paikan kautta.

    Valmiit reitit on helppo siirtää Zumoon. Ja sitten matkaan!
    NT700V Deauville
  9. #9
    Lainaa V2 kirjoitti Katso viesti
    Reittien suunnittelu BaseCampissa muuttuu huomattavasti helpommaksi kun:
    Kiitoksia!

    Ja tuon reitin saa siirrettyä myös navigaattoriin.
    Suzuki AN400 Burgman (2018) - vaimo
    Suzuki DL650 (2009) - mä
    Suzuki GSF 600 s bandit (2002) - mä
    Ex-pyörä: Honda Shadow 750 ACE (2001) - vaimo
    EX-pyörä: Yamaha XV250 Virago (2000) - vaimo
  10. #10
    Miten Garminista voi lähettää reitit Tom Tomiin
  11. #11
    Seiskytluvun hemmetin enkeli siki:n avatar
    Liittyi Jul 2005
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa lp1234 kirjoitti Katso viesti
    Miten Garminista voi lähettää reitit Tom Tomiin
    Aikaisemmin ei mitenkään, noita uusia 400-500 sarjan Tomppaa en tunne. Tuon Garminin reitin voi toki raittinä laittaa vaikka spostilla kaverille, joka lataa sen sitten Tomppaan. Pitäisi upota suoraan, jos ei niin sit joku konvertointi väliin, MyRoute App, Tyre tms.
    <p>Karvanen REXERI Suzuki T-250 -71 Kawasakit: A7 Avanger 350 -71 H1 Mach III (H1B) 500 -73 Z500 -80 ZRX 1200 -04</p>
  12. #12
    myrouteapp.com on kyllä aika mainio! Ilmaisversiossakin reittipisteitä saa olla 200 ja reitin saa ulos melkein missä tahansa muodossa (gpx & itn ne tärkeimmät). Eli voi tallentaa sekä garminiin että tomtomiin.
    Kannattaa muistaa ettänykynaveissa on se asetus että miten mutkaisen reitin haluaa navin tekevät niin jos reittipisteitä ei ole kovin paljoa niin navi saattaa muuttaa reitin ihan eri näköiseksi kuin mitä se oli myrouteappin kartalla!
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  13.  
  14. #13
    Tyre on muuttanut kartat takaisin Googlelle.
    Ei auta v7.0:an käyttöön jatkossa, vaikkei hyväksy päivitystä, ei vain toimi.

    Ongelma on siinä että toimiakseen pitää antaa oman luottokortin vapaan laskutuksen tiedot Googlelle netissä, vaikkei niitä todennäköisesti laskutukseen tarvittaisikaan.
    Eli kuulostaa kuvin reilulta ja tietoturvalliselta. Tosin jos sinulla on jo Googlen API key, good luck ja Tyrekin toimii heittämällä.

    Bye bye Tyre näillä ehdoilla, elleivät vedä takaisin päivityksen ehtoja. Olihan se ennen ihan hyvä.


    Copy Tyre:stä:
    Another important change is the 'engine': we tried to work with GraphHopper for a year for calculating and displaying routes. Unfortunately, that continued to cause problems in all sorts of ways.
    Therefore we have returned to the use of Google Maps for the map and for the routes.

    It does mean that every user must request an 'API key' from Google. That may seem difficult: because how do you do that? And: what does it cost?
    1. Requesting a key is very easy: you just have to go through a few steps only once. If you need help, Tyre can assist you here.
    2. And the costs? It seems as if you have to pay, but that is not the reality. You only start paying if you use the Google 'routing engine' more than 25,000 times a day. It hard to imagine that any user of Tyre will even come close to that number!