Tämä on se vuodenaika, juuri ennen messuja, jolloin yhdistyksemme hallitus seuraa erityisen tarkasti alkaneen kauden jäsenmäärää. Yhdistyksen tavoitteena ei ole jäsenmäärän kasvu mutta silti kannamme huolta olemassa olevien jäsentemme pysyvyydestä ja uusien jäsenten saamisesta.

Jäsenyydestä pitää tietysti tehdä kiinnostava, houkutteleva. Siksi olemme taas tehneet työtä jatkaaksemme yhteistyötä tuttujen yhteistyökumppaniemme kanssa ja samaan aikaan on käyty neuvotteluja uusista mahdollisuuksista uusien kumppanien kanssa. Tämä kaikki siksi jotta voimme tarjota jäsenillemme merkittäviä, osin jopa ainutlaatuisia jäsenetuja.

Kirkkain silmin väitän Motorg ry:n jäsenyyden olevan kannattavaa.

Perustelen asiaa ehkä hieman totutusta poikkeavalla järjestyksellä:
- Olemme ylivoimaisesti Suomen suurin motoristien jatkokouluttaja. Teemme erittäin tärkeää työtä kaikkien motoristien hyväksi. Edelleen suurin yksittäinen onnettomuustyyppi on ulosajo, siksi koulutus. -> Koulutus ei olisi mahdollista ilman tätä sivustoa / foorumia.
- Tämä sivustomme on Suomen suosituin motoristien foorumi. Täältä saat apua, neuvoa, kavereita, fiilistä, tietoa, välittämistä, iloa, ”murheita”, vaikka mitä. -> Tämä sivusto, sen pitäminen asiallisena (moderointi) ja sen käynnissä oleva kehitystyö ei ole mahdollista ilman jäsenistöä.
- .ORG!-henki, nykyiset ja uudet kaverit, tapahtumat, sosiaalisuus, yhteisöllisyys… -> Tällainen yhteishenki ei olisi mahdollista ilman innokasta ja sitoutunutta jäsenistöä.
- Merkittävät jäsenedut. Huomattavia alennuksia, lahjakorttia, kampanjaa yms. yms. Jäsenmaksu on melko mitätön suhteessa etuihin. Hankit vuoden ”nesteet” (siis ne jotka moposi tarvitsee) niin olet tienannut jäsenmaksusi. Hankkiessasi ajoasun, kypärän, saappaat tms. saat investoinnin moninkertaisesti takaisin. -> Tällaisten etujen tuominen jäsenistölle ei ole mahdollista ilman ”merkittävää massaa”.

Jäsenyys kannattaa.
Se kannattaa rahallisesti (yksilö ja yhteisö), se auttaa kaikkia motoristeja ja se tuo yhteiskunnallista hyväksyntää harrastuksellemme.


Lopuksi muistutus vuoden takaisesta ketjusta. katsokapa aloitusviestiini keräämiäni palautteita, käsittämättömän vuolasta kehumista…
http://www.moottoripyora.org/keskust...okoulutuksista

http://motorg.omaverkkokauppa.fi/

Nähdään lauantaina messuilla, klo 16 Smoton osastolla ja klo 18 alkaen Dublinerissa.