Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 70:sta
  1. #1
    **Kartta löydetyistä kohteista**

    Kuvajahtien säännöt:

    1§ Käydään kuvaamassa oma moottoripyörä samalla kuvajahti-alueella ja tunnistettavasti samalla paikalla kuin
    ketjuun jättänyt on omansa kuvannut ja tällä lunastetaan oikeus laittaa seuraava kuvauskohde

    2§ Vasta tehtävänannon jälkeen otetut uudet kuvat kelpuutetaan (poikkeukset mahdollisia erikoistilanteissa)

    3§ Uusi kohde pitäisi saada näkyviin mahdollisimman pian eli mieluiten muutaman tunnin sisällä siitä kun edellisen
    kohteen kuva on julkaistu (huomioitava esim. vkl ja hyvä sää niin muutkin haluavat jahdata!), jos uusi kuvakohde on jo aikasemmin ollut samalla kaudella saavat muut jahtaajat päättä hyväskytäänkö kohde vai ei

    4§ Pääsääntöisesti uusi kohde pitäisi olla julkaistuna saman päivän aikana, mutta myös arkistokuva kelpuutetaan uudeksi kohteeksi poikkeuksellisesti, jos uuden kuvan julkaiseminen ei jostain syystä ole mahdollista

    5§ Uusi arkistokuvana julkaistu kohde on mahdollista kuitata omalla arkistokuvalla, mutta vasta 24 tunnin kuluttua tehtävänannosta. Tällä annetaan muille mahdollisuus käydä hakemassa kuva ajamalla. Edelleen arkistokuvan käyttöaikeesta olisi kohteliasta ilmoittaa tuon 24 tunnin sisällä

    6§ Uusi kohde ei voi olla arkistokuva kahta kertaa peräkkäin

    7§ Kuvattavien paikkojen tulisi olla kohtuudella mahdollisimman monen tunnistettavissa ja tunnistamista voi tarvittaessa helpottaa vihjeillä

    8§ Kuvattavien paikkojen tulisi olla laillisten ja virallisten ajoväylien varrella. Ei suljetulla alueilla eikä ajoväylien ulkopuolella.

    9§ Kuvat olisi suotavaa rajata 800 x 600 kokoon, mikä helpottaa ketjun selaamista. Suuremmat kuvat foorumi automaattisesti pienentää, mutta ne hidastavat sivujen latautumista

    Vuoden 2017 aloituskuvana Alpenpassbiker:in kuva:

    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  2. #2
    Varsinainen Varsinais-Suomen jahtikartta https://drive.google.com/open?id=1vO...1Q&usp=sharing
    Yamaha YZF-R6R 2009 + Ktm 350 Exc-f 2014
    Kawasaki Z750R 2012 exä
  3. #3
    OHO

    aika paljon suurempi alue ku olin pienissä päissäni aatellut...
    HRD vh125 silverhorse
    V-max 1700 "Tohatsu"
    CVO Breakout
    GSX-R 1100
    XJ650T
    Legend TT

    S600c V12
    xj6
    Route66 -16 with H&D heritage softail
    eastcoast -19 with Indian chief vintage
    kantatie66 -20 with HD cvo breakout
  4. #4
    ^ Niih, Varsinais-Suomi SUURkiitos tonttuj ja pitkis taasen
    Suzuki Hayabusa vm.2010 2017->2020
    ex. Suzuki GSF 1250SA vm.12 2015->R.I.P 2017 19.6 Sveitsissä
    ex. Yamaha FZ6N vm.04 2012->2015
  5. #5
    Nousiaisista löytyi


    Uus kuvatus
  6. #6
    IMG_0035.jpg
    Mynämentien varrella, Runoinen
    __________________
    KTM 950 SMR 2008
  7. #7
    Uusi kohde:
    IMG_0036.jpg
    __________________
    KTM 950 SMR 2008
  8. #8
    Vinkkilässä ollaan...



    Uutta helppoo.

    Suzuki Hayabusa vm.2010 2017->2020
    ex. Suzuki GSF 1250SA vm.12 2015->R.I.P 2017 19.6 Sveitsissä
    ex. Yamaha FZ6N vm.04 2012->2015
  9. #9
    Askaisten kirkko:


    Uudeksi:

    Samalta paikalta toiseen suuntaan:
    Viimeksi muokannut: boxteri; 06.05.2017 klo 00:41. Syy: lisäkuva
  10. #10
    Pikkasen haastava....Alastaro, Ypäjä, Kankainen...eipä paljoa apuja saa fotosta.
    Suzuki Hayabusa vm.2010 2017->2020
    ex. Suzuki GSF 1250SA vm.12 2015->R.I.P 2017 19.6 Sveitsissä
    ex. Yamaha FZ6N vm.04 2012->2015
  11. #11
    Lainaa Jan76 kirjoitti Katso viesti
    Pikkasen haastava....Alastaro, Ypäjä, Kankainen...eipä paljoa apuja saa fotosta.
    Helpotin hiukan, laitoin lisäkuvan.
  12. #12
    Kultaranta Resort - Kivat maisemat!
    IMG_0038.jpg
    IMG_0039.jpg
    Uusi kohde tulossa, jahka sellaisen keksin
    __________________
    KTM 950 SMR 2008
  13. #13
    IMG_0041.jpg

    Ehkä turhan helppo...
    __________________
    KTM 950 SMR 2008
  14. #14
    Lainaa ilxter kirjoitti Katso viesti

    Ehkä turhan helppo...
    Ei näiden tartte ollakaan vaikeita, vaan saada mopot liikkeelle
    -11 BMW F800GS
    ex:
    -11 KTM 990SMT
    -04 Suzuki SV1000S
    -94 Suzuki GSX750F
    -98 Honda CB Sevenfifty
    -84 Yamaha RD125
    -86 Helkama Raisu
    -84 Honda Monkey Dax 73cc
  15. #15
    Pahus , unohdin upata kuvat ..
    Tässä jos vielä kelpaa kun oltiin iltasella pojan kanssa kurvailemassa ,,,

    Raision Venesatamasta kuvattu korjaustelakka ?


    Ja uusi olis kans helppo --
    Suzuki GSX S 1000 F 2019
  16. #16
    Paikka oikein, mutta nimi väärin: kyseessä Meyer Turku Oy (uudisrakennustelakka, ei korjaustelakka).
    t: pilkunviilaaja 
    __________________
    KTM 950 SMR 2008
  17. #17
    Kuninkaanväylä 37, Oy Martinex ab


    Next1
  18. #18
  19. #19
    Tiistaina iltakuudelta pesistä pelaamaan? Kentän vuosikunnostus vaan tänä(kin) vuonna jäänyt tekemättä.





    Kuvauspaikalle on hyväkuntoista soratietä noin 200 metriä, mutta ainakin taustan kompleksin saa tunnistettavasti kuvattua myös asfaltin reunalta joten hyväksytään sellainenkin kuva niin ei jää ainakaan keneltäkään hakematta sora-allergian vuoksi.
  20. #20
    Ei näkynyt pesäpallon pelaajia maanantai-iltana aijalan kentällä

    Uusikohde sataman vierestä
  21. #21
    Ruukin Krouvi, Ruukinrannantie 6, Matilda:

    Uudeksi:
    Viimeksi muokannut: boxteri; 04.06.2017 klo 17:08. Syy: Lisätty uusi kohde
  22. #22
    Huomasin, että jahtikartasta puuttui välistä kohteita. Lisäsin kohteet ja muutin loppujen numerointia, että menee loogisesti järjestyksessä. Jos joku rasti ei osunut kohdilleen, niin korjailkaa.
  23. #23
    Verkatehdas littoinen


    uusi kohde
    Suzuki GSX S 1000 F 2019
  24. #24
    Sen verran kauan googlettanut Varsinais-Suomen kirkkoja, että joku kohta luulee että haluaa liittyä. Hyvä haju jo, eiköhän se löydy
  25. #25
    As ...tsiih
    Suzuki GSX S 1000 F 2019
  26. #26
    Lainaa ve_stone kirjoitti Katso viesti
    Sen verran kauan googlettanut Varsinais-Suomen kirkkoja, että joku kohta luulee että haluaa liittyä. Hyvä haju jo, eiköhän se löydy
    Saako vinkata? Aakkosten eka...
    Suzuki Bandit 650S
    Ex Suzuki GSX750ES
    Ex Suzuki GS450
    Ex Honda CB125
  27. #27
    Lainaa Japoff kirjoitti Katso viesti
    As ...tsiih
    Vinkki se tääkin, ajattelin, että meni haju nenään.
    Suzuki Bandit 650S
    Ex Suzuki GSX750ES
    Ex Suzuki GS450
    Ex Honda CB125
  28. #28
    IMG_0143.jpg
    Askaistenkirkko, tai siis toi mikään kirkko ole vaan kellotapuli tai joku vastaava kirkon vieressä.

    Uutta, valitettavasti tunnistettava kohde ei ole ihan tien vieressä joten tuli suht pieni kuva.
    Kuvajahti19June17.jpg
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat
    X
  29. #29
    Paraisilta löytyy


    Uusi kohde
    Mistä löytyy tämä ötökkä
    Suzuki GSX S 1000 F 2019
  30.  
  31. #30
    Askaisten kirkkoo melkeen peräkkäin No, eipä oo ees pärrää enää millä osallistua.
    Suzuki Hayabusa vm.2010 2017->2020
    ex. Suzuki GSF 1250SA vm.12 2015->R.I.P 2017 19.6 Sveitsissä
    ex. Yamaha FZ6N vm.04 2012->2015
Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen