Sivu: 1 / 7:sta 123 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 192:sta
  1. #1
    Kuvajahtien säännöt:

    1§ Käydään kuvaamassa oma moottoripyörä samalla kuvajahti-alueella ja tunnistettavasti samalla paikalla kuin
    ketjuun jättänyt on omansa kuvannut ja tällä lunastetaan oikeus laittaa seuraava kuvauskohde

    2§ Vasta tehtävänannon jälkeen otetut uudet kuvat kelpuutetaan (poikkeukset mahdollisia erikoistilanteissa)

    3§ Uusi kohde pitäisi saada näkyviin mahdollisimman pian eli mieluiten muutaman tunnin sisällä siitä kun edellisen
    kohteen kuva on julkaistu (huomioitava esim. vkl ja hyvä sää niin muutkin haluavat jahdata!), jos uusi kuvakohde on jo aikasemmin ollut samalla kaudella saavat muut jahtaajat päättä hyväskytäänkö kohde vai ei

    4§ Pääsääntöisesti uusi kohde pitäisi olla julkaistuna saman päivän aikana, mutta myös arkistokuva kelpuutetaan uudeksi kohteeksi poikkeuksellisesti, jos uuden kuvan julkaiseminen ei jostain syystä ole mahdollista

    5§ Uusi arkistokuvana julkaistu kohde on mahdollista kuitata omalla arkistokuvalla, mutta vasta 24 tunnin kuluttua tehtävänannosta. Tällä annetaan muille mahdollisuus käydä hakemassa kuva ajamalla. Edelleen arkistokuvan käyttöaikeesta olisi kohteliasta ilmoittaa tuon 24 tunnin sisällä

    6§ Uusi kohde ei voi olla arkistokuva kahta kertaa peräkkäin

    7§ Kuvattavien paikkojen tulisi olla kohtuudella mahdollisimman monen tunnistettavissa ja tunnistamista voi tarvittaessa helpottaa vihjeillä

    8§ Kuvattavien paikkojen tulisi olla laillisten ja virallisten ajoväylien varrella. Ei suljetulla alueilla eikä ajoväylien ulkopuolella.

    9§ Kuvat olisi suotavaa rajata 800 x 600 kokoon, mikä helpottaa ketjun selaamista. Suuremmat kuvat foorumi automaattisesti pienentää, mutta ne hidastavat sivujen latautumista
    Poista häiritsevät mainokset: https://getadblock.com/
    ABSillinen turbobusa powered by delvac.
  2. #2
    Ja tähän jäätiin viimevuonna, Tonttuj:n kuva:

    kuvajahtilänsi.jpg
    Poista häiritsevät mainokset: https://getadblock.com/
    ABSillinen turbobusa powered by delvac.
  3. #3
    Yamaha YZF-R6R 2009 + Ktm 350 Exc-f 2014
    Kawasaki Z750R 2012 exä
  4. #4
    Täs
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  5. #5
    Uus

    Remedy
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  6. #6
    Heh, miten työ jaksatta vuodesta toiseen?! Sitkeitä sissejä..
    650GR, gsxf600, gsf1200s, zzr1200, 650gs dagar, gsx1400, gsx1400, 650xmoto, versys650, gsx-r1000, versys650, tiger950, zr7, gsf1200, xt660r, gsx1000r, varadero xl1000, 650versys, r1150rt, 1100xxblackbird, tdm900.
  7. #7
    Kyllä tuo näyttää epäilyttävästi huurrusmiähen touhuiluilta...

    Kuva vaikuttaa kuin tammikuussa keskellä talvea otetulta. Nastarenkaitahan tuolla tarvittaisiin!
    Mutta mikäs siinä, ei tarvitse toisilta lupia talvimotoiluun kysellä, ajoon vaan jos itseä sattuu huvittamaan. Itse panttaan vielä ja odotan lämmittäviä auringonsäteitä.

    Kävin toki minäkin tänään tallilla hellästi herättämässä prätkät talviunilta. Käynnistin ja tsekkasin, että kaikki toimii kevättä varten. Jospa sitä jo pääsiäisenä olisi oikeasti lämmintäkin?! Nyt vielä hytisyttää jo tuota kuvaa katsoessakin.

    Tuo Trumppa.
    Se on hieno!
  8. #8
    Lainaa panu.. kirjoitti Katso viesti
    Heh, miten työ jaksatta vuodesta toiseen?! Sitkeitä sissejä..
    Matkittiin sinua.
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  9. #9
    Lainaa tonttuj kirjoitti Katso viesti
    Matkittiin sinua.
    Lueskelin ekavuoden sivuja ja kylläpä nauratti nuo supoilut.
    Kellä lienee eniten kuvahakuja? Sulla? Varmaan sadoissa innokkaimmilla? On siihen saanut lähteä kerran jos toisenkin.
    650GR, gsxf600, gsf1200s, zzr1200, 650gs dagar, gsx1400, gsx1400, 650xmoto, versys650, gsx-r1000, versys650, tiger950, zr7, gsf1200, xt660r, gsx1000r, varadero xl1000, 650versys, r1150rt, 1100xxblackbird, tdm900.
  10. #10
    Ei kukaan jaksa enää laskea, ajellaan vaan.
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  11. #11
    Lainaa Z-man kirjoitti Katso viesti
    Ja tähän jäätiin viimevuonna, Tonttuj:n kuva:

    kuvajahtilänsi.jpg
    https://goo.gl/maps/pio3VwWrGSU2
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  12. #12
    Pitäskö tähän jo vinkkiä laittaa?
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  13. #13
    Lainaa Go-Za kirjoitti Katso viesti
    Pitäskö tähän jo vinkkiä laittaa?
    Mulla ainakin jäänyt tasolla "tutulta näyttää...mutta"
  14. #14
    No ehkä se ei oo kivaa että kuva seisoo heti alkukaudesta. Iso pelitalo kyseessä!
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  15. #15

    Vinkki vähintäänkin riittävä..
  16. #16
  17. #17
    Samaria
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  18. #18
  19. #19
  20. #20
  21. #21
  22. #22
  23. #23
    LÄHETETTY ILMAN TAPATALKKIA XIAOMI 12 5G PUHELIMELLANI

    GEN2
    ER5
    SLAVA UKRAINI!
    FUCK PUTIN!
  24. #24
    LÄHETETTY ILMAN TAPATALKKIA XIAOMI 12 5G PUHELIMELLANI

    GEN2
    ER5
    SLAVA UKRAINI!
    FUCK PUTIN!
  25. #25
    Oh deer Laitoinko liian hankalan vai eikö jahtaajia vain ole?
    LÄHETETTY ILMAN TAPATALKKIA XIAOMI 12 5G PUHELIMELLANI

    GEN2
    ER5
    SLAVA UKRAINI!
    FUCK PUTIN!
  26. #26
    Lainaa Suzu-ukko kirjoitti Katso viesti
    Oh deer Laitoinko liian hankalan vai eikö jahtaajia vain ole?
    Toi edellinen kuva pysyi paikallaan yli 2 viikkoa! Tai ainakin viikon...
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  27. #27
    Lainaa Go-Za kirjoitti Katso viesti
    Toi edellinen kuva pysyi paikallaan yli 2 viikkoa!
    Jos marketia meinasit, niin sulla on kalenteri ihan sekasin..
    Mutta hiljaista on ollut...
  28. #28
    Melko varma haisu oli mutta näytti siltä että se olikin väärä.
    Munamankeli kaurapuuromoottorilla
    Ex. Suzuki GSF650SA -07

    Kuvapeli 2019 seurantaexcel

    Rastin laittaminen kuvajahtikarttaan ohje by Pitkiss
  29. #29
    Jos kommentit lukee tarkkaan niin huomaa että olen jo vinkannut sijainnin
    LÄHETETTY ILMAN TAPATALKKIA XIAOMI 12 5G PUHELIMELLANI

    GEN2
    ER5
    SLAVA UKRAINI!
    FUCK PUTIN!
  30.  
  31. #30
Sivu: 1 / 7:sta 123 ... ViimeinenViimeinen