Sivu: 1 / 7:sta 123 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 187:sta
  1. #1
    **Kartta löydetyistä kohteista**

    Kuvajahtien säännöt:

    1§ Käydään kuvaamassa oma moottoripyörä samalla kuvajahti-alueella ja tunnistettavasti samalla paikalla kuin
    ketjuun jättänyt on omansa kuvannut ja tällä lunastetaan oikeus laittaa seuraava kuvauskohde

    2§ Vasta tehtävänannon jälkeen otetut uudet kuvat kelpuutetaan (poikkeukset mahdollisia erikoistilanteissa)

    3§ Uusi kohde pitäisi saada näkyviin mahdollisimman pian eli mieluiten muutaman tunnin sisällä siitä kun edellisen
    kohteen kuva on julkaistu (huomioitava esim. vkl ja hyvä sää niin muutkin haluavat jahdata!), jos uusi kuvakohde on jo aikasemmin ollut samalla kaudella saavat muut jahtaajat päättä hyväskytäänkö kohde vai ei

    4§ Pääsääntöisesti uusi kohde pitäisi olla julkaistuna saman päivän aikana, mutta myös arkistokuva kelpuutetaan uudeksi kohteeksi poikkeuksellisesti, jos uuden kuvan julkaiseminen ei jostain syystä ole mahdollista

    5§ Uusi arkistokuvana julkaistu kohde on mahdollista kuitata omalla arkistokuvalla, mutta vasta 24 tunnin kuluttua tehtävänannosta. Tällä annetaan muille mahdollisuus käydä hakemassa kuva ajamalla. Edelleen arkistokuvan käyttöaikeesta olisi kohteliasta ilmoittaa tuon 24 tunnin sisällä

    6§ Uusi kohde ei voi olla arkistokuva kahta kertaa peräkkäin

    7§ Kuvattavien paikkojen tulisi olla kohtuudella mahdollisimman monen tunnistettavissa ja tunnistamista voi tarvittaessa helpottaa vihjeillä

    8§ Kuvattavien paikkojen tulisi olla laillisten ja virallisten ajoväylien varrella. Ei suljetulla alueilla eikä ajoväylien ulkopuolella.

    9§ Kuvat olisi suotavaa rajata 800 x 600 kokoon, mikä helpottaa ketjun selaamista. Suuremmat kuvat foorumi automaattisesti pienentää, mutta ne hidastavat sivujen latautumista

    Vuoden 2017 jahdin aloituskuva rantave:n asettamana:

    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  2. #2
    Muistin virkistykseksi rastit karttaan https://drive.google.com/open?id=1sR...F8&usp=sharing
    Yamaha YZF-R6R 2009 + Ktm 350 Exc-f 2014
    Kawasaki Z750R 2012 exä
  3. #3
    Ja avataanpa tämäkin kausi! Eli Tie 2951, Mommilantie, Teuronjoen silta
    Macce

    http://www.mkkv.fi/
    https://www.facebook.com/Somethingbluetrio/

    ex. BMW K1300S -14
    ex. BMW K1300S -12
    ex. Triumph Trophy SE -13
    ex. BMW K1200R Sport -08
    ex. Honda ST1300 -07
    ex. Suzuki M800 -07
  4. #4
    Tätä onkin jo odotettu.
    Munamankeli kaurapuuromoottorilla
    Ex. Suzuki GSF650SA -07

    Kuvapeli 2019 seurantaexcel

    Rastin laittaminen kuvajahtikarttaan ohje by Pitkiss
  5. #5
    Ja tuosta uutta hakuun...
    Macce

    http://www.mkkv.fi/
    https://www.facebook.com/Somethingbluetrio/

    ex. BMW K1300S -14
    ex. BMW K1300S -12
    ex. Triumph Trophy SE -13
    ex. BMW K1200R Sport -08
    ex. Honda ST1300 -07
    ex. Suzuki M800 -07
  6. #6
  7. #7
  8. #8
    Viimeksi muokannut: ankara; 21.05.2017 klo 15:22.
  9. #9
    Uusi, koulu mutkatien varrella.

    Viimeksi muokannut: ankara; 21.05.2017 klo 15:23.
  10. #10
    Jep, oli monen mutkan takana,osui sopivasti Päijänteen kierron paluumutkille.



    Kataloistentie 681, 16900 Hämeenlinna

    https://goo.gl/maps/R7Ys5aT3hZC2
  11. #11
    Ja aivan sileää ja tuoretta asvalttia tänne

  12. #12
    Lainaa rantave kirjoitti Katso viesti
    Ja aivan sileää ja tuoretta asvalttia tänne
    Uusi asfaltti ei tuolla pätkällä varsinaisesti haittaa lainkaan.
    .
  13. #13
    Lainaa rantave kirjoitti Katso viesti
    Ja aivan sileää ja tuoretta asvalttia tänne
    Lainaa TLi kirjoitti Katso viesti
    Uusi asfaltti ei tuolla pätkällä varsinaisesti haittaa lainkaan.
    Hö... ja minä kun kävin tuolla aina kokeilemassa onko mutterit kireällä
    Mutkaista tietä näkymättömiin... jollakin?
  14. #14
    Joo sama uusi pätkä tuli koeponnistettua ja melkein otin samasta paikkaa varakuvankin...on siellä routapattiakin vielä jäljellä tuon uuden pinnan jälkeen.
  15. #15
    Jeps, ei ollutkaan sileää kuin pieni pätkä, sitten pätkä jossa voi ruuvien kireyden edelleen tarkistaa,kunnes taas kelvollista vanhaa asvalttia.☺
  16. #16
    Pari-kolme vuotta sitten tuonne ajettiin karmea määrä kiveä ja pehmeää hiekkaa ennen ekaa uutta asfaltointia.
    Oli se perin mukava kokemus työntää siinä sohjossa isolla matkapyörällä.
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  17. #17
    Kävin pyörähtään nuilla nurkilla pienen lenkin. Tässä myös seuraavaa kuvaa.

    -Luz
  18. #18
    Uusi jahtaaja ja uudet kuvakulmat, tervetuloa
  19. #19
    Kas minähän tiedänkin tuon uuden... Olisikohan jo kohta aika kaivaa pyörä esille

    Ja juu samoin tervetuloa! Tähän asti ollut "aina noita samoja vanhoja naamoja"
    Mutkaista tietä näkymättömiin... jollakin?
  20. #20
    Hyvä että tulee uusia jahtaajia, tervetuloa!

    Juuri äsken palautin mieleen että miten kuva foorumille liitetään. Uuden kuvankin tiedän, tosin en millään ennätä ainakaan ennen torstaita ajelemaan.
    .
  21. #21
    Varmaan tuttu paikka, mutta on kyllä kieltämättä niin mielenkiintoinen kuvakulma ettei leikkaa. Eipä sillä silti väliä, kun ei ennen ensi viikkoa edes ehdi ajatella ajamista.
    Munamankeli kaurapuuromoottorilla
    Ex. Suzuki GSF650SA -07

    Kuvapeli 2019 seurantaexcel

    Rastin laittaminen kuvajahtikarttaan ohje by Pitkiss
  22. #22
    Kruununmylly, Ruununmylly, Vanajanlinnantie 4, Hämeenlinna

    Mutkaista tietä näkymättömiin... jollakin?
  23. #23
    Myllykahvilasta kesäkahvilaan, joka aukeaa vajaan kahden viikon kuluttua (7.6.).

    Mutkaista tietä näkymättömiin... jollakin?
  24. #24
    Kaippa tämän joku on keksinyt? Tuumin vain kun sunnuntaille luvassa kelpo ajokeliä...
    Mutkaista tietä näkymättömiin... jollakin?
  25. #25
    Tiedossa kyllä alusta asti, ja hetken harkitsin helatorstain kokopäivän retkeltä palatessa kuvaamistakin, mutta ois mennyt hämärähommiksi,niin laiskuus voitti...huomennakin muuta puuhaa.
  26. #26
    Huh...ehdin jo olla huolissani, että tuliko kausi avattua liian hankalalla vinkeistä huolimatta.
    Mutkaista tietä näkymättömiin... jollakin?
  27. #27
    Lepolan Talo Kappalaisentie 53 Hausjärvi

    .
  28. #28
  29. #29
    Perutaas pois kun raesateessa ajauduin jahtialueen ulkopuolelle...palataan asiaan
    Mutkaista tietä näkymättömiin... jollakin?
  30.  
  31. #30
    Voi prkl. Pari päivää miettinyt mistä tuo on mutta toihan onkin tuolla! Katsoo jos viikonloppuna ehtisi hakea..
    Munamankeli kaurapuuromoottorilla
    Ex. Suzuki GSF650SA -07

    Kuvapeli 2019 seurantaexcel

    Rastin laittaminen kuvajahtikarttaan ohje by Pitkiss
Sivu: 1 / 7:sta 123 ... ViimeinenViimeinen