Tulokset 1:stä 29:een 29:sta
  1. #1
    Polttelisi tehdä ensi kesänä kevyt reissu länsirannikkoa pitkin pohjoiseen ja lähteä matkaan yksikseen. En ole aikaisemmin ollut yksin reissussa ja ajattelin, että päivämatkat saisivat muodostua fiiliksen ja sään mukaan. Matkaan pitäisi myös päästä mahdollisimman kevyellä varustuksella. Yöpymisten järjestäminen vain arveluttaa.
    Haluaisinkin kuulla vinkkejä, miten yksin matkustavan olisi helppo ja edullinen majoittua. Tai miten ja mistä majoituspaikkoja kannattaisi hakea. Luulen, että helpoin vaihtoehto olisi joku B&B -tyyppinen majoitus, mutta epäilen, että Suomessa majoitusta voi olla harvakseen tarjolla. Entäpä maatilamajoitus, onko kokemuksia?
  2. #2
    Hommaat täältä halavalla sinkkuteltan, pussin ja alustan ja hyödynnät jokamiehen oikeuksia eli nukut siellä missä alkaa väsyttää. Samat kuviot pätevät myös Ruotsissa ja Norjassa joissa on komeammat maisemat elikkäs kanttaat Torniosta rajan yli ja kohti Atlanttia. http://fi.sportsdirect.com/camping/tents/1-man-tents EDIT Jos pysyttelet rajojen sisällä niin näissä voi myös urvahtaa: http://www.laavu.org/selaa.php?paikkakunta=Lappi
    Viimeksi muokannut: tst; 29.11.2016 klo 23:10.
  3. #3
    Viime kesän Itä-Suomen kierroksella nukuin itse niissä leirintäalueen pienissä lautamökeissä. Eihän niissä yleensä ole kuin sänky ja jääkaappi, mutta itselleni se riitti ihan hyvin.
    Hinta oli yleensä 25 - 35€/yö yhdeltä hengeltä. Joskus sauna kuului hintaan, joskus ei. Suihkuun sentään pääsi aina.
    -11 BMW F800GS
    ex:
    -11 KTM 990SMT
    -04 Suzuki SV1000S
    -94 Suzuki GSX750F
    -98 Honda CB Sevenfifty
    -84 Yamaha RD125
    -86 Helkama Raisu
    -84 Honda Monkey Dax 73cc
  4. #4
    Lainaa MattiK kirjoitti Katso viesti
    epäilen, että Suomessa majoitusta voi olla harvakseen tarjolla. Entäpä maatilamajoitus, onko kokemuksia?
    Mistä ihmeestä on voinut tulla tuommoinen käsitys että majoituksia on huonosti tarjolla??
    Voisin vannoa että jokaikisestä Suomen kunnasta löytyy ainakin muutama majoittaja, ja tarkoitan nimenomaan B&B-tyyppisiä majoituksia joka on mielestäni oikein hyvä vaihtoehto kun omia aamiaistarpeita ei tarvitse kuljettaa mukana reissussa.
    Se mihin ongelmaan olen kerran törmännyt että illalla klo 22-23 jälkeen kun alkaa soittamaan majapaikkoihin niin saattaa ollakin vastaaja päällä tai puhelimessa ollaan varovaisia majapaikan tarjoamisen suhteen.
    Maatilamajoitukset ovat nimenomaan niitä B&B-paikkoja, mutta myös mökkikylissä tai leirintäaluemökeissä aamiainen on joskus mahdollista saada.
    Kunnan sivuilla -> matkailu -> majoitukset (Otin ihan lonkalta esimerkiksi Vimpelin)
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  5. #5
    Lainaa Go-Za kirjoitti Katso viesti

    Jep, ennen matkaa kannattaa kerätä linkit talteen selaimeen ja alkaa ennakoida noita varauksia vaikka puolenpäivän tauolla niin hyvin pärjää. Ja ellei maantiede ole hallussa kannattaa ottaa paperikartta mukaan ettei samantapaiset nimet mene sekaisin, esim. työkaveri etsi majoitusta Kyröstä sieltä Loimaa-Turku akselilta ja varasi sen tuolta http://www.kalliojarvi.fi/fin/Majoitus_.9.html. Toki kyröä sekin on. Isokyröä vaan Vaasasta Seinäjoelle päin
    Ktm 1290 SAS 06/2022
    Grizzly 450 02/2009 lumitöissä
  6. #6
    Muutat talveksi "Interwebbiin" korkeanpaikan leirille. Eiköhän sieltä omin päin jotain löydy.

    Kuntien matkailu.... viranomaiset sun muut saattaisivat olla hyviä mestoja lähestyä näin alkuunsa, koska niissä
    on aika hyvin tietoa oman alueen eri toimijoista. Usein saa arvokasta yksilötietoa kun asioi ihan soittamalla samalla
    kun pitää "sivuja" auki.
    Tällä tavalla saattaisi saada alkuunsa hyvät suuntamerkit tarkempaan tarkasteluun.
    Tuolla lienee (edelleen ja kaikesta huolimatta) erinäinen määrä kivoja mestoja, joita ei
    välttämättä nettiä kahlaamalla löydä. Ei suoraan, eikä ihan helposti vääräänkään (keskustelupalstojen vinkit).
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  7. #7
    Onko joku kokeillut airbnb:tä saman illan matkavarauksiin?
  8. #8
    Hostelleja olen käyttänyt jonkinverran www.hostellit.fi

    Vuoden 15 aikana tulivat hostellit melko tutuiksi:http://www.hostellit.fi/elokuinen-ro...-halki-suomen/
    pl
  9. #9
    Yhtenä vinkkinä voisin sanoa että kun on porukalla reissussa, muiden kannattaa istua pyörien päällä varusteineen ja yksi lähtee neuvottelemaan hintaa. Ainakin euroopassa oli helposti iso ero hinnassa kun oltiin liikkeellä kolme aikuista ja lapsi. Nuorgamin seudullakin säästettiin pitkä penni vastaavalla henkilömäärällä vuosia sitten.
    Antti
    ex-BMW K100RS -85
    ex-BMW K1200S -05
  10. #10
    https://youtu.be/WJnZ7Lr5xPc?t=351

    Missäköhän päin Suomea mahtaisi olla alueita joissa voisi yöpyä kuten videolla?

    Haaveissa on ollut tehdä vastaava reissu maastossa yöpymisineen.
  11. #11
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa nceekkari kirjoitti Katso viesti
    https://youtu.be/WJnZ7Lr5xPc?t=351

    Missäköhän päin Suomea mahtaisi olla alueita joissa voisi yöpyä kuten videolla?

    Haaveissa on ollut tehdä vastaava reissu maastossa yöpymisineen.
    Lue jokamiehen oikeudet läpi ajatuksella. Toimii Suomessa vaan. Kenenkään pihapiirissä ei saa leiriytyä, mutta kenen tahansa metsässä saa. Avotulta ei saa tehdä ilman maanomistajan lupaa, mutta palvaroituksen aikaan ei luvallakaan. Siististi pitää leiriytyä ja olla, eikä puuta saa kaataa.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  12. #12
    Tarkoitin missä mahtaa olla vastaavanlaista avointa maastoa. Yleensä on pelkkää risukkoa ja mettää jonne ei paljoa ole asiaa.
  13. #13
    Lainaa shyhander kirjoitti Katso viesti
    Lue jokamiehen oikeudet läpi ajatuksella. Toimii Suomessa vaan. Kenenkään pihapiirissä ei saa leiriytyä, mutta kenen tahansa metsässä saa. Avotulta ei saa tehdä ilman maanomistajan lupaa, mutta palvaroituksen aikaan ei luvallakaan. Siististi pitää leiriytyä ja olla, eikä puuta saa kaataa.
    Eikä ajaa moottoriajoneuvolla maastossa ilman maanomistajan lupaa. Ein tuossa http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto...ikeudet(16989) aika hyvä yhteenveto.

    Tuon videon mallista maastoa ei juuri suomesta löydy koska jos on lehtipuuta on yleensä myös vesakkoa. Mutta männiköistähän tuollaista avointa näkymää löytyy ainakin läntisestä ja pohjoisemmasta Suomesta todella runsaasti
    Ktm 1290 SAS 06/2022
    Grizzly 450 02/2009 lumitöissä
  14. #14
    Lainaa seppo02 kirjoitti Katso viesti

    Ok kiitoksia

    Täytyy pitää mielessä kun päätän matkan päämäärän.
  15. #15
    Lainaa nceekkari kirjoitti Katso viesti
    Ok kiitoksia

    Täytyy pitää mielessä kun päätän matkan päämäärän.
    http://gtkdata.gtk.fi/Maankamara/index.html#

    Katso maaperäkartasta hiekka ja soramaalajit. (Merkitty vihreällä) Niiden alueilla on yleensä tasaista ja kuivaa metsää.
    Google street viewistä tarkistus ja paikanpäälle telttapaikkaa etsimään.

    Tällä menetelmällä bongasin koko Hankoniemen alueen...
    https://goo.gl/maps/fE9o1Z9NmQD2
    Ja siitä vaan sivutielle ja mopo ilmasuojaan puun alle. Ei tarvitse maastossakaan ajella luvattomasti.

    Siinnttä vielä yleiskartta harjuista ja reunamuodostelmista. Näyttää löytyvän aika tasaisesti joka puolelta maata. En mene takuuseen, että kaikilla noilla alueilla olisi soveltuvaa maastoa. Voipi olla asutusta, kivikkoa, vesistöä tms. ongelmallista maastoa. Katso tarkemmin maaperäkartasta ja googlekartasta.
    harju.jpg

    Itseasiassa linkkaamassasi videossa oli alkukevät, eikä metsässä siksi ollut aluskasvillisuutta. Aikaisin keväällä vaan liikkeelle heti lumen sulamisen jälkeen, niin voit löytää esimerkin mukaista avointa maastoa savimaaltakin (kartassa sininen).
    Viimeksi muokannut: Miikam; 04.12.2016 klo 06:56.
    Ja kakka roiskusi.
    http://www.miikavenalainen.net
  16. #16
    Kyllä Suomestakin paikkoja löytyy kun vain muistaa käydä lähimmästä maatalosta kysymässä sitä lupaa ja muistaa kertoa ettei tee avotulta vaa keittelee Trangialla tai vastaavalla ja vie roskat mennessään eikä visko luontoon, joskus joku saattaa kieltää vaan ompa käynyt niinkin että tarjottu aittaa yöksi ja pyydetty syömään ja saunomaan. Ei tosin ole kokeiltu kaupunkien lähellä muualla toiminut melko hyvin.
    KELA Racing Club /Hangaround
  17. #17
    Lainaa Hangaround51 kirjoitti Katso viesti
    Kyllä Suomestakin paikkoja löytyy kun vain muistaa käydä lähimmästä maatalosta kysymässä sitä lupaa ja muistaa kertoa ettei tee avotulta vaa keittelee Trangialla tai vastaavalla ja vie roskat mennessään eikä visko luontoon, joskus joku saattaa kieltää vaan ompa käynyt niinkin että tarjottu aittaa yöksi ja pyydetty syömään ja saunomaan. Ei tosin ole kokeiltu kaupunkien lähellä muualla toiminut melko hyvin.
    Helpommalla tietysti pääsee kun luvan pyytää. Kumminkin vallalla on ihme käsitys että kun ostat maan niin voit päättää kuka maallasi liikkuu. Kuitenkin jokamiehen oikeus antaa luvan mm. teltan pystyttämiseen kunhan et tee avotulta ja leiriydy pihapiiriin. Koskee muuten myös kaupunkialuetta.
    Ducati Streetfighter V4 -2021
    Olen liian vanha ajaakseni tylsillä moottoripyörillä.
  18. #18
    Ei siinä kuitenkaan mitään menetä jos tosiaan kysyy luvan läheisestä talosta vaikka juridisesti ei tarvitsekaan. Jos oma maa ei riitä niin: "Jokamiehenoikeudet ovat Ruotsissa ja Norjassa suurin piirtein samanlaiset kuin Suomessa. Suurin ero on tulenteossa, joka on vapaampaa Ruotsissa ja Norjassa. Ruotsissa tulenteko kuuluu jokamiehenoikeuteen, mutta kunnat tai lääninhallitukset voivat kuitenkin kieltää tulenteon metsäpalovaroituksen aikana. Norjassa avotulen teko on sallittu muualla paitsi metsäalueilla 15.4. - 15.9."
  19. #19
    Lainaa MattiK kirjoitti Katso viesti
    Polttelisi tehdä ensi kesänä kevyt reissu länsirannikkoa pitkin pohjoiseen ja lähteä matkaan yksikseen. En ole aikaisemmin ollut yksin reissussa ja ajattelin, että päivämatkat saisivat muodostua fiiliksen ja sään mukaan. Matkaan pitäisi myös päästä mahdollisimman kevyellä varistuksella.
    Tein aikalailla vastaavan reissun Itä-Suomessa kesällä eli ajelin sään ja fiiliksen mukaan. Minkäänlaisia ennakkovarauksia tai suunnitelmia ei ollut, joten alkuillasta aloin tuumailla seuraavaa yöpaikkaa niinkuin aika usein reissuillani. Yöpaikan hausta voi toki tehdä oman taiteenlajinsa, mutta itse olen tottunut käyttämään booking.com:ia ja hotels.com:ia - nopeaa ja vaivatonta kunhan on riittävästi kenttää ja hinnat ovat kilpailukykyisiä. Hotels.com:ista löytyy lähinnä hotelleja. Bookingista löytyy myös edullisia b&b majoituksia ja kännykkäappi toimii mukavasti myös reissussa. Toki halvempiakin majoituksia varmasti löytyy, mutta kyse onkin, että paljonko siihen 10 euroa halvempaan yöhön on reissussa valmis uhraamaan aikaansa...
  20. #20
    Lainaa Nomad kirjoitti Katso viesti

    Joskus muuten kannattaa tsekata vaikka booking.comista hinta sekä yhteystiedot ja soittaa suoraan majapaikkaan, saattaa se kybä lähteä noinkin. Toimii erityisesti Norjassa jos jaksaa yrittää puhua ruotsinorja sekakieltä. Ja hinta tippuu siellä toki enemmän kuin kympin
    Ktm 1290 SAS 06/2022
    Grizzly 450 02/2009 lumitöissä
  21. #21
    Kiitos, hyviä vinkkejä mm. hostellit ja Booking.com. Luulin bookingin tarjoavan vain hotellimajoitusta, mutta näkyi siellä paljon muutakin. Lisäksi kaupunkien omilta matkailusivuilta voi etsiä majoitusvinkkejä. Mutta ilman ennakkosuunnittelua ei liene matkaan lähtemistä. Nyt on vielä onneksi aikaa, ja alkukesästä pitänee ajaa muutama päiväretki ja tunnustella, millasia kilometrimääriä päivässä mieluisasti taittuu.
  22. #22
    Lainaa nceekkari kirjoitti Katso viesti
    https://youtu.be/WJnZ7Lr5xPc?t=351

    Missäköhän päin Suomea mahtaisi olla alueita joissa voisi yöpyä kuten videolla?

    Haaveissa on ollut tehdä vastaava reissu maastossa yöpymisineen.
    Onhan muuten aika "veret seisauttava vireo" kun kattelee kaverin kesäkeittiötä
    ja mihin sen on pystyttänyt.

    Tolla systeemillä ei kannata kovin mieltänsä pahoittaa, jos herraisoherra-maanomistaja
    tulee metrisellä halolla sanomaan päewee että pätkähti.
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  23. #23
    Lainaa MattiK kirjoitti Katso viesti
    Kiitos, hyviä vinkkejä mm. hostellit ja Booking.com. Luulin bookingin tarjoavan vain hotellimajoitusta, mutta näkyi siellä paljon muutakin. Lisäksi kaupunkien omilta matkailusivuilta voi etsiä majoitusvinkkejä. Mutta ilman ennakkosuunnittelua ei liene matkaan lähtemistä. Nyt on vielä onneksi aikaa, ja alkukesästä pitänee ajaa muutama päiväretki ja tunnustella, millasia kilometrimääriä päivässä mieluisasti taittuu.
    Reissujen suunnittelu on mukavaa, mutta vielä mukavampaa on ajella sinne minne nenä näyttää fiiliksen mukaan. Älypuhelin luo sen vapauden, että voi katsastella sopivaa yöpaikkaa vasta alkuillasta.
  24. #24
    Jos ei ole minkäänlaista ennakkosuunnitelmaa niin reissu menee helposti epämääräiseksi haahuiluksi tai maaniseksi eteenpäin työntämiseksi. Toisaalta tarkka etappimainen, etukäteen speksattu tyyli ei ainakaan mulle tunnu omalta. Kultainen keskitie on hyvä.

    Jos tykkää suunnitella, niin voihan tehdä listaa harvempaan asuttujen seutujen teistä, jotka menee harjumaastossa. Sit kun kyseistä tietä ajelee, niin bongaa sivutien joka näyttäs menevän linkkimastolle, sorakuopalle, lammelle tms. Siitä lähistöltä se yöpaikka löytyy.

    Hieman järjestetympi formaatti voi olla kuntien virkistysalueiden tai luonnonsuojelualueiden "lähtöpisteet". Monesti parkkipaikan välittömään läheisyyteen on pistetty vähintäänkin makkaranpaistopaikka mutta voi olla kotaa tms., jotta kaupunkilainen pienten lasten kanssa pääsee vähän käymään luonnossa ilman että piltit väsyy liiaksi. Lähelle saa varmasti teltan hyvin. Keskellä viikkoa tälläiset alueet ovat hiljaisia, varsinkin alkukeväästä ja syksyllä ennen ruskaa.

    Sitten on tietysti ihan perinteiset leikintäalueet. En usko että hintaeroa B&B:n on paljoakaan. Kyse onkin siitä haluaako nukkua teltassa, lautamökissä vai esim. aitassa. Leirintäalueen etuna ihan metsässä asumiseen verrattuna tietysti vesivessa, suihkut, ruuanlaittopaikat. Yleensä nätillä paikalla veden äärellä. Sosiaaliseen kontaktiin pyrkivien karavaanareiden määrää pystyy säätelemään sillä miten peränurkkaan majansa pystyttää.
    Att tänka innan man talar är som att torka sej i röven innan man skiter... - Arne Anka
  25. #25
    Tässäpä yksi hyvä täsmävinkki:
    sjcm0002.jpg
    Kemiönsaaressa aivan maantien läheisyydessä meren rannalla. Löytyy hyvä telttapaikka ja mopon saa ajettua aivan viereen. Kun olet tarpeeksi väsynyt, ei ohi kiitävät autotkaan haittaa. Liikennettä öisin toisaalta aika vähän - päivisin melko paljon.

    https://www.google.fi/maps/dir/60.18...8c5b15!1m0!3e0
    Ja kakka roiskusi.
    http://www.miikavenalainen.net
  26. #26
    AURINKOLAAVU . . . GPS N 63.098631, E 21.782268
    Pilvilammen itäpuolelle v. 2002-03 rakennettu Kivijärvenlaavu.
    Läheisyydessä olevalle Huokausten sillalle on laitettu ilmoitustaulu ja postilaatikko.

    Vaasan Ladun laavulla tuli kerran yövyttyä teltassa

    Hyvä paikka , ainut että joutuu ajamaan portin ohi ja pari kilsaa metsätietä ja lopuksi polkua pitkin n 200 m

    Suosittelen silti
  27. #27
    Vaatii tietysti hiukan etukäteis suunnittelua mutta moni autiotupa on aivan pihaan ajettavissa ja moneen rittää 200-300 m kävely. ilomantsi,nurmes,lieksa nuo nyt tuli äkkiä mieleen.
  28. #28
    Lainaa seppo02 kirjoitti Katso viesti
    Jep, ennen matkaa kannattaa kerätä linkit talteen selaimeen ja alkaa ennakoida noita varauksia vaikka puolenpäivän tauolla niin hyvin pärjää. Ja ellei maantiede ole hallussa kannattaa ottaa paperikartta mukaan ettei samantapaiset nimet mene sekaisin, esim. työkaveri etsi majoitusta Kyröstä sieltä Loimaa-Turku akselilta ja varasi sen tuolta http://www.kalliojarvi.fi/fin/Majoitus_.9.html. Toki kyröä sekin on. Isokyröä vaan Vaasasta Seinäjoelle päin
    Hyvä tarina ! Itse käytän ahkerasti google mapin tähditystä, eli zoomailen potentiaalisia paikkoja ja merkkaan niitä jo ennakkoon suosikiksi. Ehkä myös airbnb on pikkuhiljaa varteenotettava vaihtoehto? Yllätyin kuinka meidänkin tuppukylässä oli majoitusta tarjolla.
    Yamaha Tenere 700 2019 "Ghost"
    Previous bikes:*Yamaha FZS 600 2001>Honda VFR 800 V-tec 2004 ABS DCBS PGM-FI H.I.S.S Staintuned>Honda XL650V TransAlp 2002*
    *Does my bike make my butt look fast?*
  29.  
  30. #29
    Pohjanmaalla voi suositella rauhallista ja mukavaa leirintäpaikkaa. Plussana se, että myös saunominen järjestyy joustavasti. Ruskorannan leirintä.