Tulokset 1:stä 9:een 9:sta
  1. #1
    Hep!
    Ens syksynä tarkoitus lähteä sapattivuoden viettoon Espanjaan, jonne kakspäällä harrikalla ajellaan. Saksaan mennään laivalla, josta Luxenburgin läpi, Ranskaan, josta sitten Andorran kautta Espanjaan.
    Vuoristoista siis tulee osin olemaan.
    Kuinkahan isot lämpötilaerot on tuohon aikaan vuodesta vuoristossa ajettaessa? Lämminhän tuohon aikaan muuten on tai siis lähes helle.
    Muitakin vinkkejä otetaan mieluusti vastaan.

  2. #2
    Ei sitten kukaan ole sulle kommentoinut vielä?

    Ei ole Pyreneillä tullut ajeltua mutta sen sijaan Alpeilla ja tienoolla pariin kertaan syyskuussa, sinne kolmannelle viikolle asti. Ja mikä mieleen on tullut ettei vaan ois aika lailla lämpimintä vuodenaikaa vielä sittenkin siellä ylhäällä? Lumet ja jäätiköt on meinaan siellä pitkin kesää sulaneet ihan tosi vähiin eikä uusia ole vielä tullut.

    Viime kesänä so. syyskuussa kun alhaalla oli aika lailla jatkuvasti yli 30 astetta niin korkeimmissa paikoissa (2km ja yli) oltiin jopa niinkin lämpimässä kun 18-20 ja silleen. Tietysti jos haluaa/joutuu välttämättä ajamaan huonolla säällä, pilvisellä ja sateella, niin tottahan siellä pitää olla lämmintä vaatetta, semmoista millä Suomessa pärjää loppukesän iltoina.

    Netin säätietopalveluista löytyy hirveän tarkkaa tietoa paikkakunnittain/maittain tilastoista.

    Hieno veto tuommoinen sapattivuosi - nauttikaa. Kun nyt näinkin ajoissa aloitatte suunnittelun niin vinkiksi: älkää suunnitelko liian tarkkaan, vaan antakaa tien viedä - eikä vähiten noiden säiden mukaan! (kuka sitä nyt sateessa haluaisi ajella?)
    ...
  3. #3
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Syyskuun lopussa voi Alpeilla olla kahdessa kilometrissa lunta tai jäätä, tai sitten ei.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  4. #4
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Syyskuun lopussa voi Alpeilla olla kahdessa kilometrissa lunta tai jäätä, tai sitten ei.
    1000m:n rajakin riittää!
  5. #5
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa aGGa kirjoitti Katso viesti
    Hep!
    Ens syksynä tarkoitus lähteä sapattivuoden viettoon Espanjaan, jonne kakspäällä harrikalla ajellaan. Saksaan mennään laivalla, josta Luxenburgin läpi, Ranskaan, josta sitten Andorran kautta Espanjaan.
    Vuoristoista siis tulee osin olemaan.
    Kuinkahan isot lämpötilaerot on tuohon aikaan vuodesta vuoristossa ajettaessa? Lämminhän tuohon aikaan muuten on tai siis lähes helle.
    Muitakin vinkkejä otetaan mieluusti vastaan.

    Ylipäätään vuoristot on sellaista aluetta, että "on syytä varautua". Mutta jos aikaa on reissata, niin en ehkä stressais jonkun yksittäisen kelin takia. Ehkä...
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  6. #6
    Säistä ei koskaan tiedä mutta lämpökahvoilla ja sähkötakilla varustautuneena kyllä pärjää. Lumi/jää vs pito on sitten asia erikseen. Takki menee pieneen tilaan, itse en lähde lyhyeenkään reissuun ilman sitä.

    Idea on kyllä ihan loistava. Yksi vaihtoehto on lähteä vaan spontaanisti reissuun ja valita reittiä kelien mukaan sitä mukaa kun matka etenee. Syyskuussa majoitustiloissakaan ei liene pahemmin ruuhkaa.

    Tulihan se selväksi että täällä ollaan aidosti kateellisia...
    SF 1098S
    MTS V4S Sport
  7. #7
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Totta vitussa oon kade

    Tuolla sapattivuosisapluunalla lähtiessä ei tartte niin stressata vaikka joku passo olisikin huonolla tuurilla lumen peittämä. Alhaalla ei vielä talvesta oo tietoa, niin kiertää sitten pahat paikat. Todennäköisempää on varmaankin, että ylempääkin voi huristella, mutta kuten mchuurre hyvin syvällä kokemuksen rintaäänellä toteaa, on mahdollista kohdata ratiritirallaa. Aikaa on vuos, niin mitäs sitte.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  8. #8
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Syyskuun lopussa voi Alpeilla olla kahdessa kilometrissa lunta tai jäätä, tai sitten ei.
    Juu voi olla myös heinäkuussa.. been there jne. Ehkä pelottavimmat prätkäkilometrit tuli ajettua tuolloin
    Valitettavasti myö ollaan jo eellä!
    0.25kW sähköpyörä - kyllä lähtee!
  9.  
  10. #9
    Heinäkuussa 2015 ajeltiin tauern tunnelin läpi etelästä pohjoiseen,korkeutta oli vaan 1340 metriä mutta niin vaan päästiin tunnelin pohjoispäässä lumisotasille,nuoskalunta oli se 5-10 senttiä.Onneksi kumminkin autojen renkaan jättämät urat asfaltti näkyvissä.Ja tämä oli ihan päivällä...
    pertti hernejärvi