Sivu: 1 / 4:sta 123 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 99:sta
  1. #1
    Imatralla pärähtää heinäkuun alussa!

    Ratamoottoripyöräilyn kansainvälisen katuratasarjan IRRC.n kilpailukalenteri vuodelle 2017 on valmistunut. Toista kertaa sarjan osakilpailuna kaasuteltava Imatranajo järjestetään ensi kesänä ”primetime”, eli heinäkuun toisena viikonloppuna. Imatran katurata suljetaan kilpailukäyttöön 7-9 heinäkuuta 2017.

    53. Imatranajo on kuusiosaisen IRRC-sarjan kolmas osakilpailu ja sen ajankohta on yksi ensi kesän parhaista viikonlopuista. Päivämäärä täsmentyi pitkän neuvotteluprosessin päätteeksi.
    --”Meille tarjottiin kahta viikonloppua elokuussa, mutta kumpanakin olisi ollut päällekkäisyyksiä. Lopulta löytyi tämä heinäkuinen viikonloppu. MotoGP-sarja on tuolloin kesätauolla, eikä muitakaan sarjoja ajeta samaan aikaan”, summaa Imatranajon taustalla työskentelevä Juha Suikkari.
    --”Myöskin britannian katuradat ovat hiljaiset tuolloin, joten on mahdollista saada Imatranajoon mukaan saarivaltakunnan parhaimmistoa”, haaveilee Suikkari.

    Viime elokuussa järjestetty 52.Imatranajo kasasi perinteikkään katuradan varrelle reilut 40.000 katsojaa, jotka jättivät seudulle tehdyn tutkimuksen mukaan noin 6,5 miljoonaa euroa. Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että myös Imatran kaupunki on täysillä mukana myös vuoden 2017 Imatranajoissa. Heinäkuinen päivämäärä sopii myös Imatran kaupungille.
    --”Päivämäärä on erittäin sopiva”, sanoo Imatran kaupunginjohtaja Pertti Lintunen.
    --”Imatranajo on erittäin tärkeä kaupungille ja koko maakunnalle. Viime kerralla kilpailu veti radan varrelle paljon kansaa ja oletettavaa on, että väkimäärä lisääntyy, varsinkin kun ajankohta on hyvä. Meidän onkin mietittävä oheistapahtumia. Tässä on avainasemassa paikalliset yritykset”, hahmotteli kaupunginjohtaja.

    Ensi kesän Imatranajo tulee olemaan urheilullisestikin tämän vuotista tärkeämpi, sillä Vuoksen rannalla viime elokuussa hyvin menestynyt kiteeläispilotti Erno Kostamo osallistuu näillä näkymin koko sarjaan Superbike-luokassa. Tämä taas tuo kotikisaan uutta jännitettä, kun kyseessä on yksittäisen kilpailun lisäksi sarjan pisteet.

    Kuva:
    Kesän 2016 Imatranajon huippuhetkiä oli Pauli Pekkasen (8) ja Erno Kostamon kamppailu. Ensi kesänä mukana on ainakin Kostamo ja hän kisaa silloin myös IRRC-sarjapisteistä.

    Miten onks valtionhallinnon tai central hotelli varattu? Saa siirtää tai poistaa jos tarpeen.
    Ei taidolla vaan tuurilla.
  2. #2
    Laguna Secan SBK tuona viikonloppuna poistamassa Tuulen paikallaolon?

    edit. Jaa, ei koske pikkuluokkia.

    Muutoin loistavaa.

    Viimeksi muokannut: S^Hansu; 06.11.2016 klo 20:07.
    "Whatever"

    Kuvat.fi
    Flickr
  3. #3
    Motorg ry:n hallituksen sihteeri Knaku:n avatar
    Liittyi Jun 2012
    Kirkkonummi
    MotOrg ry jäsen
    http://www.esaimaa.fi/Online/2016/11...016121456456/4

    Tuossa vielä paikallisen uutislehden juttu.
    "The only easy day was yesterday."
    2012 S1000RR
    GSX-R 750 K8 (ex)

    Sihteerille voit lähettää sähköpostia osoitteeseen knaku(ät)moottoripyora.org tai sihteeri(ät)moottoripyora.org
  4. #4
    Motorg ry:n hallituksen jäsen, varapj, tapahtumavastaava Goofy S:n avatar
    Liittyi Jan 2009
    Espoo
    MotOrg ry jäsen
    Joo... pitää varmaan varata vuodeksi koko hotelli. Tai kaks... Kai meidän liikevaihto vakuuttaa... ai ei vai...?
    Hessu, vanha mutta hidas ja kankea.
    Team Green
  5. #5
    Hmmm. Keskelle parasta ja perinteistä suomalaisten lomakautta. Ite oon perheen kanssa Itävallassa tuolloin. Veikkaan että aika moni muukin saattaa joutua perheen suunnitelmia kunnioittamaan. Toivon että katsojia riittää kuitenkin.
  6. #6
    Motorg ry:n hallituksen jäsen, varapj, tapahtumavastaava Goofy S:n avatar
    Liittyi Jan 2009
    Espoo
    MotOrg ry jäsen
    Imatra Center Hotel Rocks!

    Hotellin varausjärjestelmien jumiutumisesta huolimatta Motorg ry muistettiin ja huomioitiin.
    Heinäkuussa Imatralle.

    Kerromme kun tiedämme enemmän.
    Hessu, vanha mutta hidas ja kankea.
    Team Green
  7. #7
    Lainaa Goofy S kirjoitti Katso viesti
    Imatra Center Hotel Rocks!

    Hotellin varausjärjestelmien jumiutumisesta huolimatta Motorg ry muistettiin ja huomioitiin.
    Heinäkuussa Imatralle.

    Kerromme kun tiedämme enemmän.
    WOW! Tämä on kova juttu. Hienosti hoidettu.
    Tosikot rakentavat itse oman helvettinsä!

    Moralisti - Ihminen, joka pelkää kuollakseen, että jollakin jossakin on hauskaa.
  8. #8
    Herra Heinäkuu JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Paronin Tilukset
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Goofy S kirjoitti Katso viesti
    Imatra Center Hotel Rocks!

    Hotellin varausjärjestelmien jumiutumisesta huolimatta Motorg ry muistettiin ja huomioitiin.
    Heinäkuussa Imatralle.

    Kerromme kun tiedämme enemmän.
    Oli ollut viime kerralla vissiin myynti kohdallaan
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  9. #9
    Täytyy laittaa työvuoro toive sisään Hotelli oli kyllä loistavassa paikassa
    Ensin kuitenkin koittaa päästä mp-messuille
    Uusi työpaikka niin ei välttämättä toiveet mene läpi niin hyvin, kun meitä on nyt isompi joukko toiveita esittämässä.
    Suzuki GSF600S

    Kohtele muita siten kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.
  10. #10
    Onko oletettavissa että ORG-jäsenille tätä mahdollisuutta tarjotaan ensisijaisesti?

    Toivon todella että noin hyvin onnistuneesta tapahtumasta (tai majoituksesta pikemminkin) ei tule rahastusta tms, jolloin moni satunnainen lajista kiinnostunut jättää tapahtuman väliin kokonaan.

    Vapaita huoneita ei kuulemma ICH:ssa enää ko. vkolopulle ole...vai onko jollain parempaa tietoa, muttei kerro

    Viime vuoden race kun oli oikein onnistunut ja majoitustakin oli vapaasti tarjolla.

    Lainaa Goofy S kirjoitti Katso viesti
    Imatra Center Hotel Rocks!

    Hotellin varausjärjestelmien jumiutumisesta huolimatta Motorg ry muistettiin ja huomioitiin.
    Heinäkuussa Imatralle.

    Kerromme kun tiedämme enemmän.
  11. #11
    Lainaa barro kirjoitti Katso viesti
    Onko oletettavissa että ORG-jäsenille tätä mahdollisuutta tarjotaan ensisijaisesti?

    Toivon todella että noin hyvin onnistuneesta tapahtumasta (tai majoituksesta pikemminkin) ei tule rahastusta tms, jolloin moni satunnainen lajista kiinnostunut jättää tapahtuman väliin kokonaan.

    Vapaita huoneita ei kuulemma ICH:ssa enää ko. vkolopulle ole...vai onko jollain parempaa tietoa, muttei kerro

    Viime vuoden race kun oli oikein onnistunut ja majoitustakin oli vapaasti tarjolla.
    Tais olla varsin kohtuuhintainen majotus viime vuonna tonne Imatralle ja tuskin muuttuu siitä ensi vuodellekaan. Ja tod. näk. jäsenistölle ensisijasesti myydään nuo majoituspaikat.
  12. #12
    Motorg ry:n hallituksen jäsen, varapj, tapahtumavastaava Goofy S:n avatar
    Liittyi Jan 2009
    Espoo
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa barro kirjoitti Katso viesti
    Onko oletettavissa että ORG-jäsenille tätä mahdollisuutta tarjotaan ensisijaisesti?

    Toivon todella että noin hyvin onnistuneesta tapahtumasta (tai majoituksesta pikemminkin) ei tule rahastusta tms, jolloin moni satunnainen lajista kiinnostunut jättää tapahtuman väliin kokonaan.

    Vapaita huoneita ei kuulemma ICH:ssa enää ko. vkolopulle ole...vai onko jollain parempaa tietoa, muttei kerro

    Viime vuoden race kun oli oikein onnistunut ja majoitustakin oli vapaasti tarjolla.
    Toimintamme tarkoituksena ei ole rahastus / voiton tavoittelu.
    Kaikki toimintamme perustuu yhteiseen hyvään ja yhteiseen hauskan pitoon.
    Kaikki toimintamme tehdään jäsenistölle ja jäsenistön hyväksi.

    Huoli pois!
    Hessu, vanha mutta hidas ja kankea.
    Team Green
  13. #13
    Jos oikein ymmärsin niin tällä hetkellä myydään majapaikka Lappeenrannan tasolla, Imatra on täysin myyty ainakin hotellien osalta.
    Ei taidolla vaan tuurilla.
  14. #14
    Motorg ry:n hallituksen jäsen, varapj, tapahtumavastaava Goofy S:n avatar
    Liittyi Jan 2009
    Espoo
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Bartti kirjoitti Katso viesti
    Jos oikein ymmärsin niin tällä hetkellä myydään majapaikka Lappeenrannan tasolla, Imatra on täysin myyty ainakin hotellien osalta.
    Paitsi Orggilaisille.
    Jäsenille hotelli keskustassa.
    Kerron lisää kun tiedän.
    (Jännää...)
    Viimeksi muokannut: Goofy S; 11.11.2016 klo 21:05.
    Hessu, vanha mutta hidas ja kankea.
    Team Green
  15. #15
    Seiskytluvun hemmetin enkeli siki:n avatar
    Liittyi Jul 2005
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Ajankohta varattu kalenterista. Nyt ei tuu yllättäviä päällekkäisyyksiä.
    Karvanen REXERI Suzuki T-250 -71 Kawasakit: A7 Avanger 350 -71 H1 Mach III (H1B) 500 -73 Z500 -80 ZRX 1200 -04
  16. #16
    Herra Heinäkuu JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Paronin Tilukset
    MotOrg ry jäsen
    Voihan kökkö muuten. Suurella todennäköisyydellä jää reissu väliin, koska alkuviikosta palailen kuulailemasta.

    Rajansa kaikella. No, säästyypä yhdeltä majesteettiselta darralta.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  17. #17
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Voihan kökkö muuten. Suurella todennäköisyydellä jää reissu väliin, koska alkuviikosta palailen kuulailemasta.

    Rajansa kaikella. No, säästyypä yhdeltä majesteettiselta darralta.
    Mitä sä höpiset?
    Jos mietit, mikä pyörä pitäisi hommata, osta Triumph Street Triple R. Niin minäkin tekisin.
  18. #18
    Herra Heinäkuu JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Paronin Tilukset
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa PoS kirjoitti Katso viesti
    Mitä sä höpiset?
    Tuli semmoinen olo... ehkä viime viikonloppu vaikuttaa.

    Itse asiassa on vähän semmoinen olo vieläkin.

    Joka tapauksessa tämä on asia, josta pitää keskustella kotona. Tiedän kokemuksesta.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  19. #19
    Aina kartalla. Makeka:n avatar
    Moderaattori
    Liittyi Oct 2007
    Espoo - Esbo!
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Joka tapauksessa tämä on asia, josta pitää keskustella kotona. Tiedän kokemuksesta.
    Teet niin kuin ennenkin, tuhlaajapojan paluu viikon myöhässä ja sitten keskustelet(kuuntelet)
    Pieneen Kotkaan ei mahdu paljon vikoja.
    Se valkoinen kikseri.
  20. #20
    Anteeksi on helpompi saada kuin lupa. Ja älä huolehdi, kyllä se krapula pian helpottaa.
    Jos mietit, mikä pyörä pitäisi hommata, osta Triumph Street Triple R. Niin minäkin tekisin.
  21. #21
    Sen verran rätkiä ostaneena tiedän että etukäteen pyydetty lupa aiheuttaa paljon suuremman myskyn kuin jo tapahtuneen pahoittelu...
    You have been banned for the following reason:
    alko vittuilee

    Date the ban will be lifted: Ei koskaan
  22. #22
    Herra Heinäkuu JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Paronin Tilukset
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa PoS kirjoitti Katso viesti
    Anteeksi on helpompi saada kuin lupa. Ja älä huolehdi, kyllä se krapula pian helpottaa.
    Niinhän sä luulet. Tähän mennessä en oo vielä anteeks pyydellyt. Katotaan... Tää vaatii hieman kekseliäisyyttä.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  23. #23
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Katotaan... Tää vaatii hieman kekseliäisyyttä.
    Mitäs siinä sun Lancian tuulilasitarrassa lukikaan...? Eikös k.o. motto ratkaise tämän(kin) dilemman...
    MAD (mean absolute deviation)
  24. #24
  25. #25
    Lainaa lario kirjoitti Katso viesti
    Sen verran rätkiä ostaneena tiedän että etukäteen pyydetty lupa aiheuttaa paljon suuremman myskyn kuin jo tapahtuneen pahoittelu...

    Pitää täysin paikkaansa. Viikon mykkäkoulu.
    Juke

    - - - - - -

    BMW K1200 RS 2002 + F650 GS 2002
    BMW K100 RS 1990
    BMW K100 RS 1986
    BMW R100 RS 1979
    Yamaha SR 500 1980
    Suzuki TS 125 M 1975
  26. #26
    Se ois yöpaikka alustavasti jo taas sovittu
    Toivottavasti kaffilakilpuri vaan pelittää
    BMW R80RT Cafe Racer
  27. #27
    Motorg ry:n hallituksen jäsen, varapj, tapahtumavastaava Goofy S:n avatar
    Liittyi Jan 2009
    Espoo
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Goofy S kirjoitti Katso viesti
    Paitsi Orggilaisille.
    Jäsenille hotelli keskustassa.
    Kerron lisää kun tiedän.
    (Jännää...)

    Lisää hyviä uutisia...
    Motorgin huonevaraukset vahvistettu.
    Majoituspaikkoja "riittävästi".
    Hessu, vanha mutta hidas ja kankea.
    Team Green
  28. #28
    Herra Heinäkuu JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Paronin Tilukset
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Goofy S kirjoitti Katso viesti
    Lisää hyviä uutisia...
    Motorgin huonevaraukset vahvistettu.
    Majoituspaikkoja "riittävästi".
    Hyvä hyvä.. minäkin olen avannut keskustelun. Hyvin mennyt tähän asti.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  29. #29
    Lainaa Goofy S kirjoitti Katso viesti
    Lisää hyviä uutisia...
    Motorgin huonevaraukset vahvistettu.
    Majoituspaikkoja "riittävästi".
    Ei taidolla vaan tuurilla.
  30.  
  31. #30
    Motorg ry:n hallituksen sihteeri Knaku:n avatar
    Liittyi Jun 2012
    Kirkkonummi
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Goofy S kirjoitti Katso viesti
    Lisää hyviä uutisia...
    Motorgin huonevaraukset vahvistettu.
    Majoituspaikkoja "riittävästi".
    On se velho !